Elämme aikaa, jolloin sekä lapset, nuoret että aikuiset tuntuvat olevan enemmän ja enemmän hukassa elämänsä suunnan ja yleisesti ottaen merkityksellisen ja tarkoituksellisen elämän suhteen. Sosiaalisen median luoma oma maailmansa on sekoittunut sen ulkopuolisen – niin sanotun – todellisen maailman kanssa, eikä suuri osa ymmärrä enää kunnolla näiden kahden eroa. Varsinkin lapset ja nuoret ovat vieraantuneet sitä minkälainen tämä virtuaalisen maailman ulkopuolinen todellisuus on. Johtuen tietenkin siitä, että heillä ei ole omaa kokemusta maailmasta ennen tietokoneiden ja virtuaalisen maailman todellisuuden valloitusta. Tosin myös monet vanhemmat ovat alkaneet menettää otettaan virtuaalisen ja (sanotaanko vaikka) konkreettisen maailman eroista. Nuoremmilla on se etu, että he osaavat ehkä toimia luonnollisemmin tässä uudessa ympäristössä, koska ovat kasvaneet siihen sisälle. Vanhemmilla taas se etu, että tämä ympäristö on uutta lisää vanhalle, jolloin heillä on jalat molemmissa maailmoissa – vaikkakin ehkä hyvin hatarasti.
On ymmärrettävää, että todellisuuskäsitys muodostuu sen mukaan, mille altistuu ja missä määrin. Kun maailma on aamusta iltaan sosiaalisen median luomaa vääristymää todellisuudesta, alkaa käsitys todellisuudesta vääristymään tämän mukaisesti. Tältä pohjalta syntyy paljon vääriä näkemyksiä, jotka johtavat vääriin päätöksiin, vieraantumiseen todellisuudesta ja mielenterveyden heikkenemiseen. Tällaista propagandalle hyvää alustaa (sosiaalinen media) hyödyntävät monet ajaakseen omaa agendaansa. Osa näistä johdattaa tietoisesti harhaan, koska hyötyy siitä itse. Osa näistä harhaanjohtajista on itsekin ajautunut niin syvälle harhaisuuteen, että eivät edes itse ymmärrä sitä kapeaa ja sumuista koloa, jossa ovat. Miltei aina nämä kaksi ovat enemmän tai vähemmän yhteen kietoutuneita. Esitän kolme tällaista nykypäivän harhaan ajautunutta taantumuksen sanansaattajaa, jotka ovat saaneet suurta huomiota ja, joiden vaikutus maailmaan on taantumuksellinen ja vahingoittava. Kaikkia näitä kolmea yhdistää epärehellisyys, itsekkyys ja huono vaikutus ihmisille. Ensimmäinen taantumuksen ääni on Andrew Tate, toinen Donald Trump ja kolmas Jordan Peterson.
Andrew Tate on entinen potkunyrkkeilijä ja nykyinen ns. somevaikuttaja. Andrew Taten sanoma on äärimmäisen itsekeskeinen ja materialistinen sekä avoimen naisvihamielinen. Jostain syystä tällainen taantunut ja pinnallinen sovinisti vetoaa nuoriin miehiin. Osaltaan varmaan hyvien esikuvien puutteen vuoksi, mutta myös nuorten miesten epävarmuuden ja pelkojen suhteen. Naiset ovat pelottavia ja vaikeasti ymmärrettäviä olentoja nuorille miehille, jotka eivät ymmärrä itseäänkään sen paremmin, joten tämä pelko pyritään voittamaan käyttämällä väkivaltaista voimaa ymmärryksen sijaan. Helpoin ja samalla tyhmin ratkaisu kaikkeen on väkivaltainen voiman käyttö. Samoin Taten pinnallinen rahan ja materian palvonta vaikuttaa hohdokkaalta henkisesti vielä keskenkasvuisille murrosikäisille (oli henkilön kronologinen ikä sitten 15 tai 115 vuotta). Andrew Tate ajaa arvojen, kuten rakkaus, myötätunto ja viisaus, sijaan epäarvoja, jotka ovat näiden vastakohta. Rakkauden ja myötätunnon sijaan alistamista ja suvaitsemattomuutta, viisauden sijaan pinnallisuutta. Toisin kuin rock, psykedeeliset huumeet, kauhuelokuvat ja videopelit, joita on syytetty nuorison turmelemisesta, Andrew Taten opit aivan konkreettisesti tyhmentävät ja heikentävät nuorisoa.
Donald Trump, tuo kaikkien tuntema henkisesti jälkeenjäänyt taparikollinen. On vaikea pitää uskoa yllä tulevaisuuteen ja ihmiskuntaan, kun maiden johtajiksi pääsee tämän tasoisia saapaspäisiä ihmisiä. Trumpin valtaannousun on mahdollistanut ihmisten sivistystason alas ajaminen ja arvojen tasainen korvautuminen epäarvoilla. Trumpin ansioiksi on nähtävissä totuuden ja todellisuuden arvostuksen laskeminen ja jatkuvan valehtelun ja paskanjauhamisen hyväksyminen normaaliksi tavaksi puskea omia asioitaan eteenpäin. Väitän, että vielä kaksikymmentä vuotta sitten ei olisi ollut mahdollista avoimesti valehdella aamusta iltaan niin, että tämä voitaisiin miltei reaaliajassa todistaa, ja silti pitää maineensa ja kannattajansa. Ei siis muualla kuin uskonnollisen kultin parissa. Ja tätähän nykyajan politiikka lähenee lähenemistään. Kun perinteiset uskonnot ovat menettäneet kannatustaan, on politiikasta tullut uusi uskonto massasieluiselle eksyneelle. Politiikka ei enää ole realismiin ja maalliseen, yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen ja edistykseen sidottu, vaan siitä on tullut enenevissä määrin uskonnollista tunteisiin ja mukaan kuulumiseen perustuvaa toimintaa. Pääasia on, että omaa johtajaa palvotaan auktoriteettisena messiaana ja omaa puoluetta ainoa oikeana uskontona. Ehkä tämä kertoo taas vain ihmisten täydestä eksyneisyydestä ja yksinäisyyden pelosta, jolloin on tärkeämpää kuulua mukaan ja olla hyväksytty, kuin olla totuuden ja rehellisyyden puolella.
Psykologi Jordan Peterson tuntuu aiempien sijaan harhautuneen vasta myöhemmin. Peterson ei ole samalla tavalla henkisesti kehitysvammainen ja jälkeenjäänyt kuin Andrew Tate ja Donald Trump. En käytä edellä mainittuja termejä pilkkaavasti tai huumorilla vaan Tate sekä Trump todella ovat kehitysvammaisia ja jälkeenjääneitä henkisesti, koska eivät ole kehittyneet moraaliselta ja älylliseltä ymmärrykseltään niin kuin aikuisen ihmisen tulisi, ja ovat näin jääneet jälkeen biologisesta ja kronologisesta iästään. Molemmat vaikuttavat omaavan vahvasti psykopaattisia piirteitä mm. itsekeskeisyys, välinpitämättömyys muista, empatian puute, taipumus rikollisuuteen. Voidaan siis puhua Trumpista ja Tatesta toden mukaisesti henkisesti jälkeenjääneinä.
Peterson taas ei ole samalla tavalla vajaaksi jäänyt kumiseva ihmiskuori, vaan hän tuntuu hiljalleen ajautuneen harhaisempaan suuntaan, mahdollisesti omien vastoinkäymisten ja traumojensa kautta. Mutta, minkä vuoksi Peterson kuuluu näiden kahden ali-ihmisyyttä – heidän ihmisyyden toteutus ja ihmiseksi eli moraaliseksi toimijaksi kasvaminen on jäänyt pahasti keskeneräiseksi – edustavan taantumuksen äänitorven kanssa samaan? Petersonia voi hyvällä syyllä kutsua pseudointellektuelliksi, sillä hän verhoaa monimutkaisen kuuloiseen jargoniin ja sanahelinään kaiken sanomansa. Kun nämä monimutkaiset puheenvuorot saa mietittyä auki, ne ovat joko hyvin simppeleitä itsestäänselvyyksiä tai, kuten vielä useimmiten tuntuu, Peterson ei oikeasti sano yhtään mitään vaan väistää jokaisen kysymyksen ja pyrkii siirtämään huomiota muualle. Tuntuu kuin Peterson olisi ajautunut pisteeseen, jossa hänen koko tehtävänsä, energiansa ja älynsä olisi suunnattua antamaan vastauksia, jotka kuulostavat äärimmäisen monimutkaisilta ja älyllisiltä, mutta samaan aikaan pyrkisivät olemaan vastaamatta yhtään mihinkään. Petersonin keskustelujen ja puheenvuorojen kuunteleminen on äärimmäisen raskasta ja toimii lähinnä harjoitteluna kuullun ymmärtämiselle ja argumentointivirheiden tunnistamisille. On yleinen vitsi (joka ei ole kaukana todellisuudesta vaan itse asiassa erittäin osuvaa) kuitata esimerkiksi kysymykseen ”uskotko sinä Jumalan olemassaoloon?” Jos Jordan Peterson vastaisi tähän: ”mitä tarkoitat Jumalalla? Mitä tarkoitat, kun sanot uskoa? Mitä tarkoitat olemassaololla? mitä tarkoitat, kun sanot sinä? Mitä yleensä tarkoitat kysyessäsi tätä? …” En tiedä, vaikka tuo todella olisi suoraan Petersonin vastaus jollekin.
Näitä kaikkia kolmea edellä mainittua taantumuksellista voitaisiin analysoida kymmeniä ja kymmeniä sivuja, mutta jo tämän tason osallistuminen näiden tahojen miettimiseen alkaa ohjata energiaa liiaksi turhanpäiväiseen suuntaan. Kiteyttäen voidaan vielä esittää, että kolme epäarvojen esikuvaa edustavat sovinismia, suvaitsemattomuutta, väkivaltaa ja pinnallista materialismia (Tate), narsistista itsekeskeisyyttä ja valheellisuutta (Trump), älyllistä epärehellisyyttä (Peterson). Kaikkia yhdistää erityisesti epärehellisyys ja uskonnollisen taantumuksellisuuden kannatus tai sen hyödyntäminen omien ahtaiden ja itsekeskeisten tavoitteiden ajamikseksi.
..10/11..