KOLMANNEN VALTAKUNNAN ENKELIHOITOA
Asiani on kosmisessa mittasuhteessa mullistava! Olen yhteydessä enkeleihin, Jeesuksen ja suoraan Jumalaan. Kerron hieman tärkestä roolistani tässä, mutta on erityisen tärkeää, että ostat kirjani, jos et halua jäädä paitsi maailmankaikkeuden historian tärkeimmästä sanomasta, joka mullistaa koko kosmoksen historian. Vain henkisesti alhaisella kehitystasolla oleva sokea pahuuden orja ei osta kirjaani tai usko sen sanomaa, mutta aina löytyy harhautuneita jumalanvastustajia, jotka eivät ymmärrä minun rooliani ja tärkeyttäni ja sanomani TOTUUTTA!!!!
Olen toiminut enkelikontaktoijana, henkisenä kanavana suoraan Jeesukseen ja Jumalaan!! Kerron teille sanatarkasti keskustelustani Jumalan ja Jeesuksen kanssa viime lauantaina. Jeesus oli tällä kertaa sandaalien sijaan pistänyt Niken lenkkarit ja oli shortseissa lihaksikkaat reidet pullistellen (Jeesus on niin symppis!). Hän oli juuri tullut taivaallisesta lentopallo-ottelusta, jota hän tykkää harrastaa enkelibongauksen lisäksi. Jumala oli asiallinen isähahmo, kuten aina. Vähän ehkä huolestunut ihmisten ahneudesta ja siitä, että monesti kiroillaan liian herkästi. Seuraava on suora keskustelu ylähenkitasolla eli Seitsemännessä Taivahassa eli Satenkaariastraalilinnassa Jeesuksen Jumalan Pojan ja Isä-Jumala Jahven kanssa: ”Tervehdys sinä henkisesti kehittynein yhteistyöhenkilölle Sateenkaarikultainen Enkelipoikaoletettu Kartsa! Miten menee? Onko värähtelytaajuudet suotuisia? Annamme sinulle koko maailmankaikkeuden historian ja tulevaisuuden suurimman sanoman ja tehtäväsi on olla ainoana sanoman levittäjänä. Ne, jotka eivät usko sanomaasi ovat synninraiskaamia ja henkipedofiilejä! (Tässä välissä Jeesus poistui taivaan kultaisiin suihkuihin pesemään lentopallohiet päältään) Kun suoritat tämän tehtäväsi niin olet oleva pysyvästi oikea käteni poikani Jeesuksen sijaan ja lopulta pääset minun tilalle Jumalaksi Jumalan paikalle! Muista aina, että olet henkisesti kehittyneempi, erehtymätön ja oikeassa ja korkeammalla tasolla kuin muut! Olet elänyt lukemattomia kertoja eri planeetoilla ja olet kehityksen huipussa! Vain tämä yksi tehtävä on tehtävä ennen täydellistymistäsi! Täydellinen epäonnistumisesi ja saamattomuutesi Maan päällä on vain harhaa, koska se on toissijaista! Puhuthan Jumalan kanssa! Kaikki muut kanavoijat ovat sinua alempitasoisia enkä ole heille antanut kunnollisia enkelikontakteja. Vain alemman luokan enkeleitä ja säälittäviä yksisarvisia! Yksisarviset ovat kehittymättömiä lemurialaisten jäännössieluja! Roskahevosia! Nyt annan sinulle yhteystiedot, en yksisarvisiin, en edes kolmisarvisiin, vaan viisisarvisiin! Kuulitko minua Kartsa?! VIIISISARVISIA!!! Ja mikä vielä parempaa! Voit nyt ottaa yhteyttä kaikkien korkeimman tason olentoihin, joista muut eivät ole koskaan olleet edes tietoisia. Esittelen sinulle Kolmannen Taivastenvaltakunnan Enkelit.
Tällainen oli keskusteluni Jumalan kanssa viime lauantaina. Esittelen nyt pikaisesti nämä uudet enkelikontaktini, joista enemmän kirjassani (hinta vain 99,9€. Kirjassa 1342 sivua ja paljon kuvia, myös enkelien itse piirtämiä omakuvia!!! Kirjan luettuasi tiedät kaikki maailmankaikkeuden salaisuudet etkä ikinä ole surullinen ja sinusta tulee RIKAS!!! VIIKON SISÄLLÄ KIRJAN OSTOSTA LÖYDÄT KULTAISEN ROLEXIN!!!).
Kolmannen Taivastenvaltakunnan enkelit ovat seuraavat: Himlel, Hitlel, Goebbel, Barbiel, Göringel, Speeriel, Dönitzel, Poppendickel, Meeriel, Mengeliel ja Von Tschammer und Osteniel.
Himlel on kolmannen Taivastenvaltakunnan uskonnollisista asioista vastaava pieni ja pyöreäkasvoinen enkeli, jolla on sympaattiset pyöreät lasit. Himlel liikkuu vikkelästi kuin kissa.
Hitlel on Kolmannen Taivastenvaltakunnan pääenkeli, joka suunnittelee muiden enkelien toimenkuvat ja tehtävät. Hitlelillä on pienet siivet nenänsä alla, jonka avulla hän sinkoaa käskyjään alamaisilleen.
Goebbel on raskastekoinen ja haisee myskiltä, kanelilta ja hiivalta. Jos haluat rakkauselämääsi vipinää, ota henkikontakti Goebbeliin. Goebbelia kutsuessa kannattaa käyttää maltaan tuoksuisia suitsukkeita ja verryttelyhousuja.
Barbielilla on pitkä vaalea tukka ja hän tykkää pitää teekutsuja ystävilleen. Barbiel on siro ja tyylikäs enkeli, joka auttaa pyydettäessä tekemään kotitöitä puolestasi.
Göringel avustaa lumenkolauksessa, jos hänelle tarjoaa piparia.
Speeriel kannattaa kutsua paikalle, kun haluaa apua talonrakentamisessa tai muussa nikkaroinnissa. Speeriel osaa hyvin naulata linnunpönttöjä puiden latvaan.
Dönitzelin elementti on vesi. Jos haluat oppia sukeltamaan, kutsu avuksi enkeli Dönitzel. Mutta muista aina ostaa Dönitzelille palkkioksi lakritisia. Ilman lakritsipalkkiota voi olla, että Dönitzel tuntee olonsa surulliseksi ja hukuttaa sinut lähinpään ojaan.
Poppendickel on yksi monesta lääketaidon enkeleistä. Hän on perehtynyt palovammoihin.
Myös Meeriel vastaa lääkintää ja terveyteen liittyvistä vastuualueista. Meerielille ominaista on virallinen pukeutuminen ja huumorintajuttomuus. Meeriel on erityisesti sairaiden kanssa työskentelevä kolmannen valtakunnan enkeli ja hän pitää suklaasta.
Mengeliel on kuoleman enkeli, joka hengailee lähettyvillä, kun ihmisen on aika nousta taivaaseen tai painua helvettiin. Mengeliel pitää suklaasta ja kuuntelee saksalaista heavy metallia, mutta ei Doroa.
Von Tschammer und Osteniel pitää erityisesti urheilusta ja hän pukeutuu univormuun. Erityisesti Von Tschammer und Osteniel pitää seipäänheitosta ja sadanmetrin estehypystä. Musiikkia Von Tschammer und Osteniel ei kuuntele, koska se ei ole urheilua. Von Tschammer und Osteniel pitää myös speedoista ja laimeasta vihreästä teestä. Von Tschammer und Osteniel pureskelee välillä purutupakkaa, mutta haluaisi luopua siitä, koska se ei sovi urheilijan imagoon.
Loput tiedot saat kun ostat kirjani (”Kolmannen Taivastenvaltakunnan Enkelit – eli kuinka kaikki muut ovat väärässä ja miksi minä tiedän paremmin!!”) !!
Enkelisin enkeliterveisin Jumalan tuleva oikea käsi,
Sateenkaarikultainen Enkelipoikaoletettu Kartsa
Tekstisi sai hymyilemään ja pohtimaan sitä, kuinka monenlaisia näkökulmia henkisyyteen voi olla! Parodiasi enkelikanavoinnista tuo esiin huumorilla ja oivalluksilla asioita, joita moni ehkä ajattelee, mutta ei sano ääneen. Kiitos, että jaoit tämän viihdyttävän ja samalla ajatuksia herättävän näkemyksen!