Ei ole mitenkään yllättävää, että jokin alunperin järkevä ja hyvää tarkoittava ajatus muuntuu aika nopeasti epämääräiseksi alkuperäisen idean rajoja venyttäväksi ja murtavaksi muodoksi ja pian tämän jälkeen vääntäytyy muotopuoleksi, joka on menettänyt kaiken alkuperäisen järkensä ja hyvät aikeensa.

Näin voi ajatella käyneen kehopositiivisuudelle, joka muuttui hyvinvoinnin ja itsetunnon vahvistamisesta vihamieliseksi kehotoksiseksi läskiaktivismiksi. Alunperin kehopositiivisuus tarkoitti kehonsa ”normista poikkeavuuden” vuoksi syrjittyjen ihmisoikeuksien parantamista. Tähän kuului yksilötasolla myös pyrkimys irtautumaan häpeästä omaa kehoaan kohtaan, jos se ei esimerkiksi vastannut yleisiä kauneusihanteita. Kappaleen alussa oleva ”näin voi ajatella käyneen” viittaa siihen, että historiallisesti kehopositiivisuuden ideologinen painopiste on vaihdellut, eikä ideoiden eteneminen ollut ihan edellä mainitun suoraviivaista. Kehopositiivisuus ei tarkoittanut täysin samaa 60-luvun ensimmäisen aallon, 90-luvun toisen aallon ja parikymmentä vuotta myöhemmin liikkeelle lähteneen kolmannen aallon kehopositiivareille. Tarkempaa historiaa aiheesta en ala tässä lyhyessä tekstissä käymään läpi, sillä se on kaikkien helposti löydettävissä.

SYYLLISYYS

Joidenkin argumenttien mukaan ihmisen ei tulisi tuntea syyllisyyttä ja häpeää siitä mitä syö ja kuinka paljon syö. Kuulosta vain ja pelkästään hyvältä väittämältä, mutta väite on myös ongelmallinen. Syyllisyyden, häpeän ja katumuksen tarkoitus on kertoa, että emme ole toimineet omatuntomme ja arvojemme mukaisesti. Kun koemme jostain syyllisyyttä ja häpeää, se kertoo, että olisimme voineet toimia paremminkin. Edellä mainitut negatiiviset tunteet ovat siis inhimillisiä ja tärkeitä tuntemuksia, jotka ilmoittavat meille muutoksen tarpeesta sekä siitä, että pystymme tekemään asian paremmin. Näin on hyvin ymmärrettävää, että sairaalloinen ylipaino ja jatkuva epäterveellisen ruoan nauttiminen aiheuttaa syyllisyyden, häpeän ja katumuksen tuntemuksia. Ja niin niiden tuleekin. Ratkaisevaa ja tärkeää on se, että oppiiko henkilö näistä tuntemuksista jotain?

Jos edellä mainitun kaltainen henkilö ei tunne mitään syyllisyyttä terveytensä ja toimintakykynsä tuhoavasta elämäntyylistään, on kyseessä jonkinlainen sairaalloinen itsekeskeisyys ja todellisuudentajun vakava puute. Oman terveytensä tuhoaminen huonolla ruoalla ei poikkea mitenkään oman terveytensä tuhoamisesta muunlaisillakaan nautittavilla kemikaaleilla. Ylistää sairaalloista ylipainoa, olla tuntematta tällaisesta itsensä tuhoamisesta syyllisyyttä ja häpeää, kieltää selkeät tutkimustulokset tällaisen haitallisuudesta, on aivan yhtä järkevää kuin ylistää heroiinilla, alkoholilla tai jollain muulla aineella itsensä tuhoavaa ihmistä (ja tällaista elämäntyyliä).

TODELLISUUSPAKOISUUS ja MIELENTERVEYDENONGELMAT

Se, että ylipainon asteille on erilaisia nimityksiä, kuten lievä ylipaino tai sairaalloinen ylipaino, on selkeät tutkimuksiin perustuvat syynsä. Oman sairaaksi tekevän elämäntyylinsä ja ulkomuotonsa juhlistaminen viittaa mielenterveyden ongelmiin, kuten itsevihaan tai pahanlaatuiseen todellisuuspakoisuuteen. Tälläinen ”läskiaktivismi” on kehopositiivisuuden vastakohta. Se on vihaa ja negatiivisuutta itseä, tiedettä, terveyttä ja järjenkäyttöä vastaan. Vielä pahemmaksi se muuntuu, kun sitä pyritään aktiivisesti levittämään ja kieltämään sen sairaaksi tekevät piirteet ja tutkimustulokset. Kyseessä on silloin lähimmäisestä välittämisen vastakohta, jossa oma pahaolo ja sairaalloisuus pyritään levittämään muihin. Lihavuuden, huonon ravinnon ja liikunnan puutteen aiheuttamat haittavaikutukset terveydelle (kuten jokaiselle elämän osa-alueelle) ovat niin laajasti, pitkään ja varmasti tutkittuja, että näiltä ei voi ummistaa silmiään eikä älyään sen enempää kuin voi kieltää maapallon pallomainen muoto, painovoiman olemassaolo, nukkumisen/levon tarpeellisuus, auringon ja kuun olemassaolo, alkoholin ja tupakan haitallisuus terveydelle, ihmisen tietoisuus jne.

OMAN VASTUUN PAKOILU

Lihavuuden, joka on aina enemmän tai vähemmän oman toiminnan tulosta, yhdistäminen syrjinnän muotoihin, kuten syrjintään perustuen ihonväriin, etnisyyteen, johonkin vammaan, sukupuoleen, seksuaaliseen suuntautuneisuuteen, on suoranaisesti törkeää uhriutumista, joka samalla väheksyy edellä mainittuja. Sivuuttaen historiallinen syvyys ja vakavuus, kuten vainot, vangisemiset, murhat jne. joita edellä mainittujen ryhmien syrjityt ovat kokeneet, ei ylipainoiset ole tällaisia kohdanneet sen vuoksi, että kuuluvat ylipainoisten ryhmään. Ihonväriä ja etnisyyttä (kuten ei muitakaan edellä mainittuja) ei myöskään muuteta muuttamalla ruokavaliota terveellisemmäksi tai liikkumalla enemmän. Käsittääkseni homoseksuaalisesti suuntautuneesta ei tule heteroa käymällä säännöllisesti juoksulenkillä. Eikä myöskään ihonväri vaihdu ruokavaliota muuttamalla. Vammat eivät katoa lisäämällä liikuntaa ja syömällä terveellisemmin…paitsi tietenkin liikunnan ja terveellisen ruokavalion puutteesta johtuvat vammat, joiden yksi indikaattori on ylipaino (joiden luettelointi jääköön pois tai toiseen kirjoitukseen).

On turha syyttää muita siitä, että ei itse liiku tarpeeksi. On turha syyttää ketään muuta kuin itseäsi siitä, että syö liikaa ja/tai liian huonosti. Ei ole valkoisten heteromiesten – tai kenenkään muun kuin itsesi – vika, että olet sairaalloisen lihava. Oletus on siis tässä tietenkin, että kyseessä ei ole pahasti mielenterveysongelmainen, joka ei samalla tavalla kykene ottamaan vastuuta omista teoistaan kuin ns. suhteellisen normaalin mielenterveyden omaava henkilö. Eräs läskiksi itseään kutsuva kolumnisti kertoi, että rohkein teko häneltä oli ollut laihduttamisen lopettaminen. Nyt ei mene kaikki aika ja raha laihduttamiseen. Jos otetaan vaikka pelkkä syöminen, joka on toinen osatekijä liikunnan ohella tässä käsillä olevassa ylipaino-kysymyksessä, niin eikö nimenomaan sekä tule halvemmaksi vähentää syömistä? Eikö aikaa nimenomaan säästy, kun syö vähemmän määrällisesti ja todennäköisesti ajallisesti? Vai tarkoittiko tämä henkilö, että aikaa menee liikuntaan, jonka nyt voi pistää johonkin muuhun? Minullakin on mennyt nyt aikaa hukkaan tähän tekstiin ja syytän ajanhukasta näitä läskiaktivisteja. Olisin voinut käyttää ajan järkevämmin esimerkiksi lähtemällä kävelylenkille. Nyt en enää jaksa, joten taidan syödä kolmannen pitsan ja syyttää passiivisuudestani jotain paremman näköistä ja menestyvämpää ihmistä, sillä eihän omat elämäntapavalintani suinkaan ole minun syytäni.

..10/11..