Taiteilija on epämääräinen titteli, jolla osa haluaa määrittää itsensä perustaen tämän joko hyvään tai vähemmän hyvään syyhyn. Taiteilija voidaan määritellä monella tavalla. Taiteilija harjoittaa ja tekee taidetta eli luo jotain ilmaisemaan ja välittämään tunteita ja ideoita. Taiteilija voi olla ammatiltaan, jolloin on käynyt erilaisen taiteen tekemiseen liittyvän ammatin – kuten kuvataiteilija – tai vaihtoehtoisesti saa itselleen elannon tekemällä taidetta. Näin ammattitaitelija voi olla joko niin sanotun virallisen koulun käynyt tai itseoppinut.

Mikä tekee taiteilijan? Taiteen tekeminen vaatii pääasiassa ankaraa paneutumista asiaan eli tiedon ja taidon omaksumista harjoittelun kautta. Taiteen tekeminen vaatii myös mielikuvituksen käyttöä oman visionsa muuttamiseksi valmiiksi lopputulokseksi.

Taiteilijaksi tulemisen vaadittavat kulmakivet ovat siis:

1. tiedon hankkiminen
2. taidon hankkiminen
3. mielikuvituksen käyttö
4. visio eli idea siitä mitä taideteoksella halutaan välittää

Taiteen tekeminen vaatii tiedon hankkimista vähintäänkin kyseisestä taiteenlajista. Tässä ammattimainen koulutus on eräs hyvä tapa saada perustiedot aiheesta. Musiikissa et voi tehdä tietyn genren musiikkia ymmärtämättä edes jollain tavalla mitkä ovat kyseisen genren erityispiirteet, mitkä tekijät määrittävät sen ja miten se eroaa muista, erityisesti lähigenreistään. Toki hyvää musiikkia voi tehdä myös puhtaasti erilaiset musiikilliset genret unohtaen tekemällä sitä mikä kuulostaa hyvältä. Tässäkin tosin useimmiten tekijän korviin jokin tietty genre kuulostaa erityisen hyvältä, ja nämä kyseisen genren ominaistekijät tulisi ymmärtää, jotta voi toteuttaa niitä omiin korviin hyviltä kuulostavia piirteitä.

Taidon hankkiminen on ehkä se kaikkein oleellisin – ja miltei aina ehdottomasti tärkein – asia taiteen tekemisessä. Ilman tekemisen taitoa taidetta ei yksinkertaisesti pysty tekemään. Samoin taidon taso on se, joka rajoittaa toteuttamista. Mitä taitavampia olemme, sitä suurempi on mahdollisuutemme toteuttaa näkemyksiämme. Musiikillisen instrumentin soittamisessa perustaidot voidaan esimerkiksi jakaa erillisten tekniikoiden osaamiseksi, improvisaatioksi ja säveltämisen taidoksi. Mitä enemmän osaat tekniikoita, sitä paremman sävellyksen (tai kuvataiteessa maalauksen) voit potentiaalisesti saada aikaan. Säveltämisen taito on yhdistelmä musiikin tyylilajin/tyylilajien ymmärtämistä, soittotaitoa, sekä oman mielikuvituksen käyttöä. Improvisaatio on vapaata soittoa, joka perustuu syvään ymmärrykseen musiikin tyylistä (jota improvisoi) yhdistettynä hyvään soittotaitoon eli tekniikoiden osaamiseen. Taidot omaksutaan sinnikkään itsekuria vaativan harjoittelun kautta.

Mielikuvituksen rikkaus on osittain synnynnäistä, mutta sitä voidaan myös harjoittaa ajattelemalla, lukemalla, pohtimalla erilaisia perspektiivejä jne. Samoin edellä mainitut auttavat sen oman sanoman ja visioin muotoutumisessa, että muotouttamisessa, jota haluaa taiteellaan ilmaista.

Taiteilijan imago ilman edellä mainittuja on kuori ilman ydintä, naamio ilman sisältöä. Minkä vuoksi osa ihmisistä sitten haluaa esittää taiteilijaa kuitenkaan panostamatta itse asiaan? Tähän löytyy mielestäni ilmiselviä vastauksia. Ihminen, jolle tärkeämpää on imago kuin sen sisällön toteuttaminen, on pinnallinen, ei syvällinen, mutta hän haluaa toisten näkevän hänet syvällisempänä, taitavampana ja luovempana kuin hän todellisuudessa on. Tämä taas kertoo sekä heikosta itsetunnosta että epärehellisyydestä. Ehkä kyseinen henkilö osaltaan ymmärtää, että ei ole niin erikoinen ja hyvä kuin haluaisi olla, mutta ei suostu sitä kuitenkaan hyväksymään? Jos haluaa osata ja taitaa jotain, ainoa tie siihen on kyseisen asian harjoittelu. Taiteilijan imagon (tai muun roolin esittäminen) ilman panostusta itse aiheen sisältöön on merkki laiskuudesta, itsepetoksesta, epärehellisyydestä, huonosta itsetunnosta ja/tai muiden hyväksikäytöstä.

Silkkaa laiskuutta ja itsekurin puutetta edellä mainittu on sen vuoksi, että henkilö ei jaksa harjoitella ja panostaa asiaan, jonka väittää olevan tärkeä itselleen. Panostuksen puute vaikuttaa toisaalta vahvasti siltä, että asia ei oikeasti ole tärkeä henkilölle, vaikka hän niin antaa ymmärtää muille, ja ehkä itselleenkiin.

itsepetosta on esittää itselleen ja muille, jotain mitä ei ole. Itsepetosta on myös uskotteleminen itselleen, että on parempi ja osaavampi siinä mitä tekee kuin todellisuudessa on. Epärehellisyys on tässä mukana väistämättömänä osana, koska valheellisen kuvan antaminen ei ole mahdollisista olematta epärehellinen (taaskin sekä itselleen että muille).

Huonoa itsetuntoa taitelijan esittäminen on, koska halutaan antaa muille valheellinen ja kiilloteltu kuva itsestä, joka viittaa siihen, että henkilö ei pidä itsestään sellaisena kuin on eikä halua muiden näkevän häntä sellaisena kuin oikeasti on, vaan valheellisen luodun ihanneroolin kautta. ”Fake it til you make it” – asenteena on toimivaa vain yhdistettynä kovaan panostukseen ja työhön kyseisen päämäärän eteen.

Hyväksikäyttöä taiteilijan roolissa on sen tarkoitus luoda itselleen kontakteja ja hyötyä valheellisin perustein. Tämä on muiden hyväksikäyttöä siinä mielessä, että luvataan muille jotain mitä ei oikeasti ole heille tarjota. Tätä voidaan pitää eräänlaisena loiskäyttäytymisenä, jossa toisten taitoja, tietoja ja osaamista hyödynnetään, mutta itse ei voida tarjota vastapalveluksena mitään takaisin.

Taiteen laatu määrittää taiteilijan tason.

”Hyvä taiteilija tekee ja luo, huono selittää ja esittää”

..10/11..