Avainsana-arkisto: itsepetos

RIKU RINNE – PAHOLAISEN PALVELUKSESSA

Vastaa

Riku Rinne on yksi näistä kristillisistä kadotuksen saarnaajista, jotka ovat tehneet tasaista tuhotyötään Suomen kansan parissa jo vuosikymmeniä. Rikun meriiteiksi voi katsoa paljon pahoinvointia aiheuttaneen saatana-paniikin tehokkaan lietsomisen 90-luvulla. Tätä omaa kieroutunutta missiotaan Rinne puski läpi valhein ja huijauksin, joita hän ei vielä tänä päivänäkään ole pyydellyt anteeksi. Rinne käytti ihmisten typeryyttä, naiiviutta ja ymmärryksen puutetta hyväkseen oman asemansa, taloudellisen tilanteensa ja henkisesti häiriintyneen agendansa ajamiseksi. Riku Rinteen keksimä Saatana, Paholaishahmo ja tähän liittyvät saatananpalvojat, joiden riitit Rinne oli kaivanut sairaasta mielikuvituksestaan. Tai ehkä Riku oli nämä fantasiat lainannut ja varastanut oman mielikuvituksen puutteensa vuoksi aggressiivisilta Amerikan evankelisilta mielenterveysongelmaisilta kanssaharhailijoiltaan.

Kuulun itse siihen ikäluokkaan ja ihmisryhmään, johon Riku Rinne kumppaneineen suuntasi propagandansa, ja erityisesti valheellisen lokakampanjan miekkansa kärjen. Rinne kulki Suomessa kouluissa saarnaamassa saatananpalvonnan vaaroista. Toisin sanoen valehteli silmät päästään ja huijasi herkkäuskoisia ja yksinkertaisia ihmisiä keksimillään sairailla fantasioillaan, joista hän oli kirjoittanut kirjan nimeltä Syvyyden kuilusta (tämän jälkeen Riku kasasi samoista palikoista teoksen Pimeys Väistyy). Syvyyden Kuilusta Kirja kertoo tarinan Aki Jääskeläisestä, joka ajautui saatananpalvojien joukkoon. Luin itse kirjan sen ilmestyessä ja olen lukenut sen uudelleen noin kolmekymmentävuotta myöhemmin (kerron kirjasta tarkemmin toisessa kirjoituksessa, jos jaksan). Kirjan ilmestymisen aikaan vuonna 1994 tietoa ei saanut samalla tavalla helposti internetistä, joten Rinteen kirjassa esittämien väitteiden todenperäisyyden tarkistaminen oli paljon vaativampaa kuin nykyään. Muutenkaan tietoa ei ollut samalla tavalla käden ulottuvilla, joten moni joutui käyttämään Rinteen kirjaa jonkinlaisena lähteenä saatananpalvonnasta ja satanismista (niin aiheista positiivisessa kuin negatiivisessa mielessä kiinnostuneiden). Rinteen – tai muun hurahtaneen kristityn, kuten Keijo Ahorinnan tai Leo Mellerin – kirjan käyttäminen saatananpalvonnan, satanismin tai okkultismin lähteenä on yhtä suositeltavaa ja kehittävää kuin käyttää lyhtypylvästä retoristen taitojen opettajana.

Rinne saa kiittää itseään muun muassa siitä, että herätti kiinnostuksen saatanan palvontaan valtavissa mittasuhteissa (aiempaan verraten, jolloin harva edes tiesi koko aiheesta), ja erityisesti nuorten keskuudessa positiivisessa mielessä. Samalla hän liitti siihen – ja toi monen tietoisuuteen – viiltelyn, veriuhrit, loitsut, roolipelaamisen, seksiorgiat ja niin edelleen. Itse en ikävä kyllä löytänyt seksiorgioita tai roolipelaamista, mutta viiltelystä – ja muista verirituaaleista – voin varmasti kiittää osittain Rikua ja hänen oppejaan. Rinne toimi paljon enemmän keksimänsä paholaisen palvelijana ja sanansaattajana kuin kyseisten aktiviteettien estäjänä. Tämä tosin ei ole mitenkään odottamatonta, koska valehtelun seuraukset ovat usein juuri päinvastaisia kuin niiden tarkoitus.

Sen sijaan, että satanismista olisi annettu rehellistä tietoa ihmisille ja näin toimittu ymmärrystä ja sivistystä lisäävästi, päättivät Rinne ja kanssahuijaajat keksiä mitä räikeimpiä fantasioita aiheesta palvelemaan omia synkkiä visioitaan ja sumeita tarkoitusperiään. Tällä tavoin aiheutettiin suunnaton määrä pahoinvointia ja sekaannusta. Miksi näin? Tämä on kristillisille fundamentalisteille ominainen toimintatapa. On ollut aina, on nyt ja tulee aina olemaan, sillä se kuuluu tämän kaltaisen uskon rakenteeseen. Demonisoidaan ja parjataan muita aktiviteetteja, ideologioita ja oppeja, kun samalla mainostetaan omia oppeja ainoana ratkaisuna näihin alun perin itse kehitettyihin ongelmiin. Tähän samaan kuuluu käsittämätön moraalisuuden ja kokonaiskuvan näkemisen puute. Omilla keksityillä tarinoilla ja valheilla ei nähdä olevan mitään ongelmallista ulottuvuutta, kun sillä pyritään edistämään omaa agendaa. Riku Rinne, Keijo Ahorinta ja kumppanit, jotka esiintyivät ja edelleen esiintyvät jonkinlaisina saatananpalvonnan ja satanismin asiantuntijoina, oikeasti tietämättä aiheista juuri mitään, keksivät oman kummallisen fantasiamuodon saatananpalvonnasta, jollaista ei edes ole olemassa (tai ei ollut olemassa ennen kuin he[1] loivat tällaisen perverssin kristillisen lahkon), ja tämän varjolla vainosivat vähemmistöjä, syyttivät syyttömiä, esittivät asiantuntijoita ja aiheuttivat suuren määrän henkistä ja fyysistäkin pahoinvointia ympäristössään.

Kuinka moni jo valmiiksi syrjässä oleva, ulkopuolinen, roolipelaaja, kauhuleffafani, hevin kuuntelija, fantasiakirjojen lukija, sai näistä saatananpalvontavainoista lisää henkistä kuormaa, psyykkistä pahoinvointia ja suoranaista väkivaltaa –  niin verbaalista kuin fyysistä – päälleen? Väitän, että aivan liian moni. Kyseessä oli 90-luvun variaatio kristittyjen vainosta vähemmistöjä kohtaan, joista kuuluisimmat tunnetaan inkvisition ja noitavainojen nimillä.

Mitä tästä voimme oppia? Välttäkää vääriä profeettoja, jotka saarnaavat ja levittävät valheita, yllyttäen vainoihin vähemmistöjä kohtaan.

Lopuksi voisin esittää kysymyksen, että minkälaista olentoa nämä henkilöt itse palvovat ja seuraavat, kun toisin ajattelijoiden vainoaminen, tekopyhyys, valheellisuus, vallanhalu, himo ja välinpitämättömyys muiden hyvinvoinnista ja tekojen seurauksista ovat enemmänkin vaatimus kuin poikkeus? He näyttävät palvovan ja seuraavan juuri sitä keksimäänsä paholaista, joita väittävät vastustavansa. Valheiden herraa ja sielunkadotukseen harhaanjohtavaa pahaa.

Riku ”Sielunvihollinen” Rinne ja Keijo ”kadotuksen saarnaaja” Ahorinta esittävät asiantuntijoita koko kansalle levittäen räikeitä valheita välittämättä seuraamuksista, kunhan saavat oman kieroutuneen näkemyksensä leviämään. Leo ”Marsilainen himonussija” Meller pyörittää naishaaremia, solvaa muukalaisia ja keksii ennustuksia, milloin mistäkin, ja Markku ”Ruumiinhäpäisijä” Koivisto vainoaa homoseksuaaleja silloin kuin ei itse harrasta homoseksiä tai häpäise ruumiita. Nämä edellä mainitut harhahenget ovat jo hiljalleen hiipuvia, mutta vielä kyteviä henkisyyden rengaspaloja. Muistakaamme heidän hulluus, niin voimme tunnistaa näiden väärien profeettojen oppipojat jatkossa ehkä helpommin.

..10/11..

[1] Tarkoitan tässä näitä harhautuneita kristillisiä lahkolaisia kokonaisuudessaan, en vain ”Suomen edustusta” kyseisestä ”opista”.

Taiteilijan Imago

Vastaa

Taiteilija on epämääräinen titteli, jolla osa haluaa määrittää itsensä perustaen tämän joko hyvään tai vähemmän hyvään syyhyn. Taiteilija voidaan määritellä monella tavalla. Taiteilija harjoittaa ja tekee taidetta eli luo jotain ilmaisemaan ja välittämään tunteita ja ideoita. Taiteilija voi olla ammatiltaan, jolloin on käynyt erilaisen taiteen tekemiseen liittyvän ammatin – kuten kuvataiteilija – tai vaihtoehtoisesti saa itselleen elannon tekemällä taidetta. Näin ammattitaitelija voi olla joko niin sanotun virallisen koulun käynyt tai itseoppinut.

Mikä tekee taiteilijan? Taiteen tekeminen vaatii pääasiassa ankaraa paneutumista asiaan eli tiedon ja taidon omaksumista harjoittelun kautta. Taiteen tekeminen vaatii myös mielikuvituksen käyttöä oman visionsa muuttamiseksi valmiiksi lopputulokseksi.

Taiteilijaksi tulemisen vaadittavat kulmakivet ovat siis:

  1. tiedon hankkiminen
  2. taidon hankkiminen
  3. mielikuvituksen käyttö
  4. visio eli idea siitä mitä taideteoksella halutaan välittää

Taiteen tekeminen vaatii tiedon hankkimista vähintäänkin kyseisestä taiteenlajista. Tässä ammattimainen koulutus on eräs hyvä tapa saada perustiedot aiheesta. Musiikissa et voi tehdä tietyn genren musiikkia ymmärtämättä edes jollain tavalla mitkä ovat kyseisen genren erityispiirteet, mitkä tekijät määrittävät sen ja miten se eroaa muista, erityisesti lähigenreistään. Toki hyvää musiikkia voi tehdä myös puhtaasti erilaiset musiikilliset genret unohtaen tekemällä sitä mikä kuulostaa hyvältä. Tässäkin tosin useimmiten tekijän korviin jokin tietty genre kuulostaa erityisen hyvältä, ja nämä kyseisen genren ominaistekijät tulisi ymmärtää, jotta voi toteuttaa niitä omiin korviin hyviltä kuulostavia piirteitä.

Taidon hankkiminen on ehkä se kaikkein oleellisin – ja miltei aina ehdottomasti tärkein – asia taiteen tekemisessä. Ilman tekemisen taitoa taidetta ei yksinkertaisesti pysty tekemään. Samoin taidon taso on se, joka rajoittaa toteuttamista. Mitä taitavampia olemme, sitä suurempi on mahdollisuutemme toteuttaa näkemyksiämme. Musiikillisen instrumentin soittamisessa perustaidot voidaan esimerkiksi jakaa erillisten tekniikoiden osaamiseksi, improvisaatioksi ja säveltämisen taidoksi. Mitä enemmän osaat tekniikoita, sitä paremman sävellyksen (tai kuvataiteessa maalauksen) voit potentiaalisesti saada aikaan. Säveltämisen taito on yhdistelmä musiikin tyylilajin/tyylilajien ymmärtämistä, soittotaitoa, sekä oman mielikuvituksen käyttöä. Improvisaatio on vapaata soittoa, joka perustuu syvään ymmärrykseen musiikin tyylistä (jota improvisoi) yhdistettynä hyvään soittotaitoon eli tekniikoiden osaamiseen. Taidot omaksutaan sinnikkään itsekuria vaativan harjoittelun kautta.

Mielikuvituksen rikkaus on osittain synnynnäistä, mutta sitä voidaan myös harjoittaa ajattelemalla, lukemalla, pohtimalla erilaisia perspektiivejä jne. Samoin edellä mainitut auttavat sen oman sanoman ja visioin muotoutumisessa, että muotouttamisessa, jota haluaa taiteellaan ilmaista.

Taiteilijan imago ilman edellä mainittuja on kuori ilman ydintä, naamio ilman sisältöä. Minkä vuoksi osa ihmisistä sitten haluaa esittää taiteilijaa kuitenkaan panostamatta itse asiaan? Tähän löytyy mielestäni ilmiselviä vastauksia. Ihminen, jolle tärkeämpää on imago kuin sen sisällön toteuttaminen, on pinnallinen, ei syvällinen, mutta hän haluaa toisten näkevän hänet syvällisempänä, taitavampana ja luovempana kuin hän todellisuudessa on. Tämä taas kertoo sekä heikosta itsetunnosta että epärehellisyydestä. Ehkä kyseinen henkilö osaltaan ymmärtää, että ei ole niin erikoinen ja hyvä kuin haluaisi olla, mutta ei suostu sitä kuitenkaan hyväksymään? Jos haluaa osata ja taitaa jotain, ainoa tie siihen on kyseisen asian harjoittelu. Taiteilijan imagon (tai muun roolin esittäminen) ilman panostusta itse aiheen sisältöön on merkki laiskuudesta, itsepetoksesta, epärehellisyydestä, huonosta itsetunnosta ja/tai muiden hyväksikäytöstä.

Silkkaa laiskuutta ja itsekurin puutetta edellä mainittu on sen vuoksi, että henkilö ei jaksa harjoitella ja panostaa asiaan, jonka väittää olevan tärkeä itselleen. Panostuksen puute vaikuttaa toisaalta vahvasti siltä, että asia ei oikeasti ole tärkeä henkilölle, vaikka hän niin antaa ymmärtää muille, ja ehkä itselleenkiin.

itsepetosta on esittää itselleen ja muille, jotain mitä ei ole. Itsepetosta on myös uskotteleminen itselleen, että on parempi ja osaavampi siinä mitä tekee kuin todellisuudessa on. Epärehellisyys on tässä mukana väistämättömänä osana, koska valheellisen kuvan antaminen ei ole mahdollisista olematta epärehellinen (taaskin sekä itselleen että muille).

Huonoa itsetuntoa taitelijan esittäminen on, koska halutaan antaa muille valheellinen ja kiilloteltu kuva itsestä, joka viittaa siihen, että henkilö ei pidä itsestään sellaisena kuin on eikä halua muiden näkevän häntä sellaisena kuin oikeasti on, vaan valheellisen luodun ihanneroolin kautta. ”Fake it til you make it” – asenteena on toimivaa vain yhdistettynä kovaan panostukseen ja työhön kyseisen päämäärän eteen.

Hyväksikäyttöä taiteilijan roolissa on sen tarkoitus luoda itselleen kontakteja ja hyötyä valheellisin perustein. Tämä on muiden hyväksikäyttöä siinä mielessä, että luvataan muille jotain mitä ei oikeasti ole heille tarjota. Tätä voidaan pitää eräänlaisena loiskäyttäytymisenä, jossa toisten taitoja, tietoja ja osaamista hyödynnetään, mutta itse ei voida tarjota vastapalveluksena mitään takaisin.

Taiteen laatu määrittää taiteilijan tason.

”Hyvä taiteilija tekee ja luo, huono selittää ja esittää”

..10/11..

Kuuma peruna vai lihapsykoosi?

Vastaa

Osa suomalaisista on tällä hetkellä pahan järkytyksen vallassa, koska uusissa ravintosuosituksissa kerrottiin minkälainen olisi ihmiselle terveellinen ruokavalio. Ravintotieteellisiin ja ilmiselviin maalaisjärjellä pääteltäviin faktoihin osa näistä lihakulttisuomalaisista suhtautui kuin maahamme olisi hyökätty joka suunnalta. Voidaan puhua jopa osan ihmisistä ajautuneen lihapsykoosiin, jonka laukaisi idea ”kasvisten lisäämisestä ja lihatuotteiden vähentämisestä”.

Mielenkiintoista, että nämä lihakulttilaiset ovat usein myös omaa heteroseksuaalisuutta ja maskuliinisuuttaan intohimoisesti painottavia valioyksilöitä. Tässä mielenkiintoista on se näennäinen ristiriitaisuus, että lihapsykoosiin ajautuva on usein ulkoiselta muodoltaan sellainen, että mies näyttää olevan viimeisillään raskaana kolmosille jättimäisen pallomahansa kanssa. Usein tämä suunnaton liikkumattomuuden ja ylipainon yhdistelmä tuo mukanaan selkävaivat ja polvivaivat, jolloin lihapsykoosilainen kävelee perse pystyssä kuin tarjoten takapuoltaan toisten kaltaistensa lihaheteroiden sisääntulolle. Vastaavasti naispuoleinen lihakulttilainen voi olla viimeisillään raskaana kolmosille eikä sitä edes huomaa. Mielenkiintoinen ja ihmeellinen on lihapsykoottinen maailma.

Tämä homofobian ja lihaintoilun yhdistelmä on siinäkin mielenkiintoinen, että samalla kun homoseksuaalit tuomitaan sairaiksi perversseiksi, nämä tuomitsijat itse tunkevat hurmiossa falloksen muotoon valettua kuollutta lihamassaa suuhunsa…ja tekevät itsensä sairaiksi ja ovat…no, perverssejä. Mitä muutakaan tuo lihahurmiossa likoaminen on kuin perverssiä?

Lihapsykoosia määrittelevää on muun muassa se, että siihen eivät tutkimusten tulokset vaikuta. Lihapsykoottinen haluaa lihaa aamusta iltaan joka aterialla, vaikka se ei ole terveellistä, järkevää, eikä sellaista ole koskaan missään kulttuurissa ihmisen historiassa aiemmin harrastettu. Silti näitä kaikkia edellä mainittuja lihapsykoosissa oleva käyttää puolusteluna. Lihaa kuuluu syödä! Näin on aina tehty! Tämä on järkevää ja terveellistä! Ikään kuin psykoosinsa läpi hän kuulisi syvältä sisästään kaikuja, että mikään noista ei todella pidä paikkaansa, ja hänet vallannut lihaloinen pelossaan pyrkisi vahvistamaan näitä harhoja piilottaakseen järjen äänen.

Lihapsykoosissa lihaa on saatava, vaikka tämä puhtaasti oma mieliteko, tottumus on:

  • tutkitusti epäterveellinen ja aiheuttaa niin mielen-kuin ruumiin sairauksia
  • ylläpitää maailman kärsimystä sairastuttamalla ihmisiä
  • ylläpitää maailman kärsimystä tappamalla elollisia tuntevia ja tietoisia olentoja turhaan
  • ylläpitää maailman kärsimystä olemalla turhan kuormittava ympäristölle

Nämä lihapakkomielteiset henkiset kääpiöt voivat vapaa-ajallaan kotona kokoontua perheen kesken rinkiin oman rituaalinsa ääreen ja syödä (ilmais)ämpäreistään vaikka tuntikausia lihaa ja laardia. Koulujen ruokatarjonnan tulisi perustua tutkittuun tietoon terveellisestä ruokavaliosta, ei hullujen houreille, vaikka hulluja olisikin monia. Yksikään lapsi ei kuole, jos jättää ruokailun väliin. Ongelma on silloin lapsessa ja tämän lapsen perheen asenneilmapiirissä.

Lihapsykoosille altistavia tekijöitä ovat koulutuksen ja yleissivistyksen puute, vastuunottamisen puuttuminen omasta toiminnasta ja ajattelusta. Samoin lihapsykoosille altistaa terveellisen ravinnon puute, jota lihapsykoosissa oleva ruokkii asenteella ”minähän syön tuplasti lihaa nyt, kun sen terveellisyyttä epäillään, ja jätän kaikki kasvikset syömättä kostoksi”. Kenellä muulle nämä lihanarkoottiset obeesit ja obeesittaret kostavat kuin omalle elimistölleen ja lähipiirilleen?

Yleissivistyksen järkyttävät aukot näkyvät ja kuuluvat monissa asioissa, kun lihapsykoottinen henkilö pääsee verbaalisesti vauhtiin (tämäkin vauhti on hyvin suhteellista, kuten kaikki vauhdikkuus näiltä oman elämänsä laardimessiailta eli rasvalla voidelluilta). Nämä lihaliemessä lilluneet luulevat lihansyönnin ainoaksi vaihtoehdoksi rehun syönnin.  Rehu on eläinten ruokintaan tarkoitettu aine, joka useimmiten valmistetaan nurmikasveista, kuten timoteista. En ole ainakaan itse kohdannut yhtäkään ihmistä, joka suosittelee kenellekään rehun syöntiä. Jos joku suosittelee sinulle lihan vaihtoehdoksi rehua, olet joko ymmärtänyt asian hyvin pahasti väärin, tai on korkea aika vaihtaa kyseinen ravintosuosittelija, vaikka naapurin Jormaksi…ellei kyseessä ole jo Jorma, silloin voi kääntyä toisen naapurin puoleen ja takuulla saada asiantuntevampaa ohjausta, koska tuosta huonompaa ”ohjausta” ei voi saada.

Freudin kuolemanviettiteoria on jo moneen kertaan kumottu, mutta pitäisikö sitä tarkastella vielä kerran uudelleen, kun ihmisten itsetuhon tarve näyttää olevan voimissaan?

Lopulta voidaan kuitenkin todeta, että Suomi on vapaa paikka lillua laardissa ja kyllästää itsensä sian rasvassa, joten lihapsykoosissa voi viettää sen lyhyen ja sairaan elämänsä ihan omassa rauhassa. Omassa rauhassa näiden lihastelijoiden näyttää olevan mahdoton pysyä, kun sammakkojen laumat syöksyvät jatkuvasti suusta aina, kun kuolleiden falloksien imeminen taukoaa. Ehdotan siis, että nyt kaikki lihan ylensyönnin puolustajat kostakaa! Kostakaa tieteellisille tuloksille terveellisestä ravinnosta ja luopukaa kaikesta terveellisestä. Aloittakaa aamu ultraprosessoiduilla makkaroilla ja käärikää ne lihaleikkeleisiin. Voidelkaa niitä sianrasvalla ja tunkekaa kaikista aukoista armotta sisään. Älkää edes katsoko vihanneksiin päin ja pitäkää tiukasti kiinni itsepetoksestanne. Sillä mikä sellainen kaappihomo on, joka ei itsepetoksessaan ylistä heterosuomalaisuuttaan lihansyönnin, kristillisyyden ja homofobiansa kautta? Suomalaisella sisulla kohti sydäninfarktia!

..10/11..