Aihearkisto: Yhteiskuntakritiikki

TULEEKO LIIKUNNAN OLLA MUKAVAA?

Vastaa

Usein tulee törmättyä erilaisten ihmisten ja asiantuntijaksi nimitettävien henkilöiden painottavan sitä, että liikunnan tulee olla mukavaa. Liikkua tulisi vain silloin, kun tekee mieli liikkua. Liikkua tulisi vain tavalla, joka kiinnostaa. Liikunnan tulisi olla mukavaa ja mahdollisimman vaivatonta. samoin valistetaan, että liikunnan ei taas tulisi olla suorittamista. Katsotaan seuraavaksi yksitellen näitä yleisiä väittämiä.

Liikkua tulisi vain silloin, kun tekee mieli liikkua. On paljon ihmisiä, jotka ovat jo niin vierautuneet luonnollisesta olotilasta, että heidän ei tee oikeastaan koskaan mieli liikkua. Tämä vieraantuminen liittyy omaksuttuihin tapoihin, jotka vievät koko ajan kauemmaksi siitä mitä on luonnollinen ja normaali. Toisin sanoen tämä on hyvä sääntö tiettyyn pisteeseen saakka, silloin kuin ihminen on terve ja kykenee kuuntelemaan ruumistaan ja sen tarpeita.

Liikkua tulisi vain tavalla, joka kiinnostaa. Tässä, kuten aiemmassakin on se ongelma, että ihmisen ollessa tarpeeksi vieraantunut kehostaan ja siitä mikä on luonnollista, ei liikunta välttämättä kiinnosta lainkaan. Samoin liikunnan tulisi olla mahdollisimman monipuolista, joten liikkuminen vain sillä tavalla kuin kiinnostaa (jos kiinnostus ei ole monipuolinen liikunta) saattaa olla hyvin yksipuolista.

Liikunnan tulisi olla mukavaa ja mahdollisimman vaivatonta. Kuten aiemmissakin, niin tässä on pieni hippu järkeä, mutta pääosin tämä on huono neuvo. Vaivattomuus ja mukavuus tulee kokemuksen ja harjoittelun kautta. Kehitys tapahtuu vain poistumalla mukavuusalueelta. Jos aina ollaan pelkällä mukavuusalueella, niin silloin kehittyminen jää alhaiseksi. Neuvoa siitä, että liikunnan tulisi olla mukavaa perustellaan sillä, että henkilö lopettaa liikunnan, jos se ei ole mukavaa ja tämä on terveydelle huonompi vaihtoehto tietenkin. Kumpi mahtaa olla motivoivampaa pitemmällä aikajaksolla, se, että kehitymme valitsemassamme lajissa vai se, että emme kehity. Onko helpompaa käydä vuosia juoksemassa, kun huomaamme selkeää kehittymistä jatkuvasti vai silloin kuin juoksemme saman matkan samalla vauhdilla ilman mitään suurempaa kehitystä? Parempi neuvo olisi, että liikunnan tulisi ainakin silloin tällöin olla mukavaa. Aktiivinen palautuminen on usein sen verran kevyttä liikuntaa, että sitä voisi kutsua mukavaksi liikkumiseksi.

Liikunnan ei tulisi olla suorittamista. Jos haluaa kehittyä jossakin, sitä tulee tasaisesti mitata ja arvioida. Joskus tulokset vaativat tylsää työtä ja suorittamista.

Ihminen on ”luotu” liikkumaan, joka tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että koko elimistömme on rakentunut niin, että sen toiminnot ovat riippuvaisia riittävästä liikunnan määrästä samoin kuin oikeanlaisesta ravinnosta. On jo fysiologisesti mahdotonta olla sairastumatta ennen pitkää erilaisiin tuki- ja sisäelinsairauksiin (sekä mielenterveydenongelmiin), jos liikunnan määrä jää liian vähäiseksi.

Miksi ihmisen terveys ja toimintakyky, jotka ovat oleellisimpia kivijalkoja ihmisen elämässä, ovat saaneet tällaisen sivuroolin, jossa painotetaan, että niiden eteen tehtävä työ tuli olla mukavaa, helppoa ja vaivatonta? Ei opiskelunkaan vaadita olevan helppoa, mukavaa ja vaivatonta. Ei työpaikoillakaan voi vaatia ja odottaa koko ajan työn olevan helppoa, vaivatonta ja mukavaa. En voi työpaikalla sanoa, että teen vain ne työt, jotka minua kiinnostaa ja, jotka ovat tarpeeksi mukavia. Työpaikasta eroten oman terveytemme ja toimintakykymme ylläpitäjä ja parantaja voi olla vain me itse, emme voi ulkoistaa tätä työtä kenellekään. Ja, koska emme voi terveyttämme ja toimintakykyämme siirtää kenenkään muun vastuulle, emme voi sen menettämisestä syyttää ketään muuta kuin itseämme. Toki yhteiskunnan ja ympäristömme olosuhteet mahdollistavat ja estävät erilaisin tavoin, mutta ratkaisut teemme lopulta me itse (jos haluamme todella perehtyä asiaan). Aikuisuus on vastuuta ja vastuuttomuus oman terveytemme kohdalla on merkki keskenkasvuisuudesta tällä alueella.

..10/11..

Muodin sietämätön keveys

1 vastaus

Muoti on ilmiö, jossa jokin asia on hetken aikaa suosittua ilman mitään sen suurempaa järkevää syytä. Muoti-ilmiöitä syntyy, kun tarpeeksi moni ihminen alkaa seurata jotain tiettyä käytöstä. Muoti on siis oman ajattelun puutetta. Muoti on merkki järjen käytön ja oman vision köyhyydestä. Muodin tyhmyys tulee ilmi helposti siinä, että jokin joka on mennyt pois muodin valokeilasta, nähdään useimmiten mauttomana, huonoa makua edustavana. Toisaalta, kun seuraa sokeasti muotia niin saa nauraa itselleen ja omalle mauttomuudelleen jatkuvasti, kun vain katsoo vanhoja kuviaan. Tähän voidaan tosin lisätä tuttu sanonta ”hulluilla on halvat huvit”.

Muoti on muovista kertakäyttökulttuuria. Muoti ja muovi sopivat yhteen muutenkin kuin samankaltaisen sanojen vuoksi. Muovi on helposti muovattavaa, josta muovi onkin saanut nimensä. Muoti on myös helposti muovattavaa ja muovautuvaa ja tästä voisikin vetää johtopäätöksen, että sana ”muoti” tulee sanoista muovattava ja tuska, sillä muoti on tuskan lähde sekä siihen osallistuvalle, että sitä todistavalle ulkopuoliselle. Vaikka maailma olisi ehkä parempi paikka elää ilman muovia, voi muovia käyttää hyödyllisiinkin asioihin. Muoti on hyödyllisyyttä ajatellen muovia huonommin muovattavissa.

Samoin kun kauniit luonnolliset meremme ovat saastuneet ja niissä kelluu kymmenien kilometrien kokoisia muovilauttoja, kelluu muoti arvokkaan kulttuurin ja luonnon pinnalla peittäen ja saastuttaen sitä. Nämä pinnalla kelluvat muotiroskalautat menevät nopeasti aaltojen mukana pois ja sitä seuraa toinen entistä pahemman laatuinen roskalautta.

Jos muoti ei vielä itsessään ole tarpeeksi turha, haitallinen ja pinnallinen ilmiö, on siitä syntynyt omanlaisensa ilmiö nimeltä pikamuoti. Pikamuodin ominaisia piirteitä ovat nopea tavaran kierto, alhaiset hinnat ja jatkuva uudistuminen. Tämä erittäin nopea uudistumisen sykli vaatii halpoja hintoja ollakseen mahdollisimman toimiva, joka tässä yhteydessä voidaan myös kääntää muotoon ”mahdollisimman haitallinen ja tuhoisa”. Koska muoti on ilmiö, jossa ei ole mitään syvyyttä vaan pelkkää pintaa, ei sen tuottajat ja kuluttajat ole kiinnostuneita tuhosta, joka siihen liittyy. Näin aukeaa ilman minkäänlaisia tunnontuskia ja etiikan ulottuvuutta mahdollisuus lapsityövoimalle, luonnonsaastuttamiselle, työntekijöiden riistolle ja verojen välttelylle. Lapsityövoiman käyttö on erittäin halpaa – jopa ilmaista työvoimaa – koska siitä mikä on oikein ja mikä on väärin ei tarvitse välittää lainkaan. Samoin halvemmaksi tulee maksaa mahdollisimman alhaista palkkaa ja poistaa työntekijöiltä kaikki edut. Näin solipsistisessa kuplassaan elävä materiaalin palvoja saa hieman suuremman luvun pankkitililleen. Pikamuodin saastuttama mieli ei myöskään välitä erityisen paljon siitä kuinka paljon tuhoa ympäristölle tämä idiotismi aiheuttaa. Saasteet voidaan laskea tehtaista suoraan luontoon ja eilisen muodikas kertakäyttöasia on tämän päivän roskaa, jonka oikeanlainen kierrätys ja hävittäminen eivät ole oleellisia asioita. Tärkeää on lopulta se mikä on hetken muodikasta. Elinkelpoinen planeetta ja elämä eivät ole tärkeitä, koska ne eivät ole muoti-ilmiöitä. Esimerkkejä pikamuodin haitallisuudesta löytyy lukemattomat määrät enkä niitä ala sen enempää listaamaan tässä yhteydessä.

Muoti on pinnallista ja pinnallisuus – vaikkakaan ei ole synonyymi – sivuaa käsitettä tyhmyys. Tyhmä ihminen on pinnallinen, pinnallinen ihminen on tyhmä. Botox-hermomyrkyn ruiskuttaminen naamaansa, jos jokin, on esimerkki äärimmäisestä tyhmyydestä. Samoin muiden kumi-ja muovi-implanttien asentaminen omaan kehoonsa kertoo jostain muusta kuin ihmisälyn huipentumasta. Vai onko näiden implanttien tarkoitus edustaa syöpäkasvaimia sitä aitoa syöpää odotellessa? Monesti kuulee implanttien ja muiden keinotekoisten lisäosien itseensä lisääjien puhuvan siitä, että he eivät ole tyytyväisi ulkonäköönsä ja he haluavat näyttää siltä, miltä heistä tuntuu sisältä. Tässä mielessä on ymmärrettävää, että osa ihmisistä haluaa näyttää luonnottomilta keinotekoisilta muovifiguureilta, jossa pinnan alla velloo vähä-älyinen mysteeri.

Muoti onkin eräänlaista itsetuhoista kuolemanpalvontaa, jossa eloton, pinnallinen, tarkoitukseton, valheellinen ja järjetön korvaa elämän kannalta oleellisen, kauniin ja arvokkaan. Muodilla voi koittaa täyttää sitä eksistentiaalista tyhjiötä sisällään, jota mikään määrä muovia, botuliinitoksiinia, syntholia, kauneusleikkauksia tai uusia riepuja ei tule peittämään. Ne ainoastaan näyttäytyvät ulospäin epätoivoisena avunhuutona kaikille tämän tragedian todistajille. Kertovat muille eksyksissä olevasta olennosta, joka on luopunut oman älyn ja mielikuvituksensa käytöstä. Mikä voisi olla selkeämpi merkki kuolemanvietistä, itsetuhoisuudesta kuin ruiskuttaa itseensä myrkkyjä, koska kokee olevansa liian surkea sellaisena kuin on, omana itsenään? Mikä voisi kieliä enemmän itsevihasta kuin pyrkiä muuttamaan ulkoisen muotonsa silpomalla itseään? Lopulta kuitenkin ihmisellä on vapaa tahto, joka antaa suhteellisen vapaat kädet kaikille itsevihan muodoille. Mutta tämä vapaa tahto ei silti oikeuta tuhoamaan ympäristöä ja muiden elinehtoja. Jos siis vihaat itseäsi ja toivot tuhoutumistasi, valinta on sinun, mutta tee se niin, että luonto ja elämä ympärilläsi ei kärsi.

..10:11..