Avainsana-arkisto: vieraantuminen

RIKU RINNE – PAHOLAISEN PALVELUKSESSA

Vastaa

Riku Rinne on yksi näistä kristillisistä kadotuksen saarnaajista, jotka ovat tehneet tasaista tuhotyötään Suomen kansan parissa jo vuosikymmeniä. Rikun meriiteiksi voi katsoa paljon pahoinvointia aiheuttaneen saatana-paniikin tehokkaan lietsomisen 90-luvulla. Tätä omaa kieroutunutta missiotaan Rinne puski läpi valhein ja huijauksin, joita hän ei vielä tänä päivänäkään ole pyydellyt anteeksi. Rinne käytti ihmisten typeryyttä, naiiviutta ja ymmärryksen puutetta hyväkseen oman asemansa, taloudellisen tilanteensa ja henkisesti häiriintyneen agendansa ajamiseksi. Riku Rinteen keksimä Saatana, Paholaishahmo ja tähän liittyvät saatananpalvojat, joiden riitit Rinne oli kaivanut sairaasta mielikuvituksestaan. Tai ehkä Riku oli nämä fantasiat lainannut ja varastanut oman mielikuvituksen puutteensa vuoksi aggressiivisilta Amerikan evankelisilta mielenterveysongelmaisilta kanssaharhailijoiltaan.

Kuulun itse siihen ikäluokkaan ja ihmisryhmään, johon Riku Rinne kumppaneineen suuntasi propagandansa, ja erityisesti valheellisen lokakampanjan miekkansa kärjen. Rinne kulki Suomessa kouluissa saarnaamassa saatananpalvonnan vaaroista. Toisin sanoen valehteli silmät päästään ja huijasi herkkäuskoisia ja yksinkertaisia ihmisiä keksimillään sairailla fantasioillaan, joista hän oli kirjoittanut kirjan nimeltä Syvyyden kuilusta (tämän jälkeen Riku kasasi samoista palikoista teoksen Pimeys Väistyy). Syvyyden Kuilusta Kirja kertoo tarinan Aki Jääskeläisestä, joka ajautui saatananpalvojien joukkoon. Luin itse kirjan sen ilmestyessä ja olen lukenut sen uudelleen noin kolmekymmentävuotta myöhemmin (kerron kirjasta tarkemmin toisessa kirjoituksessa, jos jaksan). Kirjan ilmestymisen aikaan vuonna 1994 tietoa ei saanut samalla tavalla helposti internetistä, joten Rinteen kirjassa esittämien väitteiden todenperäisyyden tarkistaminen oli paljon vaativampaa kuin nykyään. Muutenkaan tietoa ei ollut samalla tavalla käden ulottuvilla, joten moni joutui käyttämään Rinteen kirjaa jonkinlaisena lähteenä saatananpalvonnasta ja satanismista (niin aiheista positiivisessa kuin negatiivisessa mielessä kiinnostuneiden). Rinteen – tai muun hurahtaneen kristityn, kuten Keijo Ahorinnan tai Leo Mellerin – kirjan käyttäminen saatananpalvonnan, satanismin tai okkultismin lähteenä on yhtä suositeltavaa ja kehittävää kuin käyttää lyhtypylvästä retoristen taitojen opettajana.

Rinne saa kiittää itseään muun muassa siitä, että herätti kiinnostuksen saatanan palvontaan valtavissa mittasuhteissa (aiempaan verraten, jolloin harva edes tiesi koko aiheesta), ja erityisesti nuorten keskuudessa positiivisessa mielessä. Samalla hän liitti siihen – ja toi monen tietoisuuteen – viiltelyn, veriuhrit, loitsut, roolipelaamisen, seksiorgiat ja niin edelleen. Itse en ikävä kyllä löytänyt seksiorgioita tai roolipelaamista, mutta viiltelystä – ja muista verirituaaleista – voin varmasti kiittää osittain Rikua ja hänen oppejaan. Rinne toimi paljon enemmän keksimänsä paholaisen palvelijana ja sanansaattajana kuin kyseisten aktiviteettien estäjänä. Tämä tosin ei ole mitenkään odottamatonta, koska valehtelun seuraukset ovat usein juuri päinvastaisia kuin niiden tarkoitus.

Sen sijaan, että satanismista olisi annettu rehellistä tietoa ihmisille ja näin toimittu ymmärrystä ja sivistystä lisäävästi, päättivät Rinne ja kanssahuijaajat keksiä mitä räikeimpiä fantasioita aiheesta palvelemaan omia synkkiä visioitaan ja sumeita tarkoitusperiään. Tällä tavoin aiheutettiin suunnaton määrä pahoinvointia ja sekaannusta. Miksi näin? Tämä on kristillisille fundamentalisteille ominainen toimintatapa. On ollut aina, on nyt ja tulee aina olemaan, sillä se kuuluu tämän kaltaisen uskon rakenteeseen. Demonisoidaan ja parjataan muita aktiviteetteja, ideologioita ja oppeja, kun samalla mainostetaan omia oppeja ainoana ratkaisuna näihin alun perin itse kehitettyihin ongelmiin. Tähän samaan kuuluu käsittämätön moraalisuuden ja kokonaiskuvan näkemisen puute. Omilla keksityillä tarinoilla ja valheilla ei nähdä olevan mitään ongelmallista ulottuvuutta, kun sillä pyritään edistämään omaa agendaa. Riku Rinne, Keijo Ahorinta ja kumppanit, jotka esiintyivät ja edelleen esiintyvät jonkinlaisina saatananpalvonnan ja satanismin asiantuntijoina, oikeasti tietämättä aiheista juuri mitään, keksivät oman kummallisen fantasiamuodon saatananpalvonnasta, jollaista ei edes ole olemassa (tai ei ollut olemassa ennen kuin he[1] loivat tällaisen perverssin kristillisen lahkon), ja tämän varjolla vainosivat vähemmistöjä, syyttivät syyttömiä, esittivät asiantuntijoita ja aiheuttivat suuren määrän henkistä ja fyysistäkin pahoinvointia ympäristössään.

Kuinka moni jo valmiiksi syrjässä oleva, ulkopuolinen, roolipelaaja, kauhuleffafani, hevin kuuntelija, fantasiakirjojen lukija, sai näistä saatananpalvontavainoista lisää henkistä kuormaa, psyykkistä pahoinvointia ja suoranaista väkivaltaa –  niin verbaalista kuin fyysistä – päälleen? Väitän, että aivan liian moni. Kyseessä oli 90-luvun variaatio kristittyjen vainosta vähemmistöjä kohtaan, joista kuuluisimmat tunnetaan inkvisition ja noitavainojen nimillä.

Mitä tästä voimme oppia? Välttäkää vääriä profeettoja, jotka saarnaavat ja levittävät valheita, yllyttäen vainoihin vähemmistöjä kohtaan.

Lopuksi voisin esittää kysymyksen, että minkälaista olentoa nämä henkilöt itse palvovat ja seuraavat, kun toisin ajattelijoiden vainoaminen, tekopyhyys, valheellisuus, vallanhalu, himo ja välinpitämättömyys muiden hyvinvoinnista ja tekojen seurauksista ovat enemmänkin vaatimus kuin poikkeus? He näyttävät palvovan ja seuraavan juuri sitä keksimäänsä paholaista, joita väittävät vastustavansa. Valheiden herraa ja sielunkadotukseen harhaanjohtavaa pahaa.

Riku ”Sielunvihollinen” Rinne ja Keijo ”kadotuksen saarnaaja” Ahorinta esittävät asiantuntijoita koko kansalle levittäen räikeitä valheita välittämättä seuraamuksista, kunhan saavat oman kieroutuneen näkemyksensä leviämään. Leo ”Marsilainen himonussija” Meller pyörittää naishaaremia, solvaa muukalaisia ja keksii ennustuksia, milloin mistäkin, ja Markku ”Ruumiinhäpäisijä” Koivisto vainoaa homoseksuaaleja silloin kuin ei itse harrasta homoseksiä tai häpäise ruumiita. Nämä edellä mainitut harhahenget ovat jo hiljalleen hiipuvia, mutta vielä kyteviä henkisyyden rengaspaloja. Muistakaamme heidän hulluus, niin voimme tunnistaa näiden väärien profeettojen oppipojat jatkossa ehkä helpommin.

..10/11..

[1] Tarkoitan tässä näitä harhautuneita kristillisiä lahkolaisia kokonaisuudessaan, en vain ”Suomen edustusta” kyseisestä ”opista”.

Taantumuksen esikuvat miehille

Vastaa

Elämme aikaa, jolloin sekä lapset, nuoret että aikuiset tuntuvat olevan enemmän ja enemmän hukassa elämänsä suunnan ja yleisesti ottaen merkityksellisen ja tarkoituksellisen elämän suhteen. Sosiaalisen median luoma oma maailmansa on sekoittunut sen ulkopuolisen – niin sanotun – todellisen maailman kanssa, eikä suuri osa ymmärrä enää kunnolla näiden kahden eroa. Varsinkin lapset ja nuoret ovat vieraantuneet sitä minkälainen tämä virtuaalisen maailman ulkopuolinen todellisuus on. Johtuen tietenkin siitä, että heillä ei ole omaa kokemusta maailmasta ennen tietokoneiden ja virtuaalisen maailman todellisuuden valloitusta. Tosin myös monet vanhemmat ovat alkaneet menettää otettaan virtuaalisen ja (sanotaanko vaikka) konkreettisen maailman eroista. Nuoremmilla on se etu, että he osaavat ehkä toimia luonnollisemmin tässä uudessa ympäristössä, koska ovat kasvaneet siihen sisälle. Vanhemmilla taas se etu, että tämä ympäristö on uutta lisää vanhalle, jolloin heillä on jalat molemmissa maailmoissa – vaikkakin ehkä hyvin hatarasti.

On ymmärrettävää, että todellisuuskäsitys muodostuu sen mukaan, mille altistuu ja missä määrin. Kun maailma on aamusta iltaan sosiaalisen median luomaa vääristymää todellisuudesta, alkaa käsitys todellisuudesta vääristymään tämän mukaisesti. Tältä pohjalta syntyy paljon vääriä näkemyksiä, jotka johtavat vääriin päätöksiin, vieraantumiseen todellisuudesta ja mielenterveyden heikkenemiseen. Tällaista propagandalle hyvää alustaa (sosiaalinen media) hyödyntävät monet ajaakseen omaa agendaansa. Osa näistä johdattaa tietoisesti harhaan, koska hyötyy siitä itse. Osa näistä harhaanjohtajista on itsekin ajautunut niin syvälle harhaisuuteen, että eivät edes itse ymmärrä sitä kapeaa ja sumuista koloa, jossa ovat. Miltei aina nämä kaksi ovat enemmän tai vähemmän yhteen kietoutuneita. Esitän kolme tällaista nykypäivän harhaan ajautunutta taantumuksen sanansaattajaa, jotka ovat saaneet suurta huomiota ja, joiden vaikutus maailmaan on taantumuksellinen ja vahingoittava. Kaikkia näitä kolmea yhdistää epärehellisyys, itsekkyys ja huono vaikutus ihmisille.  Ensimmäinen taantumuksen ääni on Andrew Tate, toinen Donald Trump ja kolmas Jordan Peterson.

Andrew Tate on entinen potkunyrkkeilijä ja nykyinen ns. somevaikuttaja. Andrew Taten sanoma on äärimmäisen itsekeskeinen ja materialistinen sekä avoimen naisvihamielinen. Jostain syystä tällainen taantunut ja pinnallinen sovinisti vetoaa nuoriin miehiin. Osaltaan varmaan hyvien esikuvien puutteen vuoksi, mutta myös nuorten miesten epävarmuuden ja pelkojen suhteen. Naiset ovat pelottavia ja vaikeasti ymmärrettäviä olentoja nuorille miehille, jotka eivät ymmärrä itseäänkään sen paremmin, joten tämä pelko pyritään voittamaan käyttämällä väkivaltaista voimaa ymmärryksen sijaan. Helpoin ja samalla tyhmin ratkaisu kaikkeen on väkivaltainen voiman käyttö. Samoin Taten pinnallinen rahan ja materian palvonta vaikuttaa hohdokkaalta henkisesti vielä keskenkasvuisille murrosikäisille (oli henkilön kronologinen ikä sitten 15 tai 115 vuotta). Andrew Tate ajaa arvojen, kuten rakkaus, myötätunto ja viisaus, sijaan epäarvoja, jotka ovat näiden vastakohta. Rakkauden ja myötätunnon sijaan alistamista ja suvaitsemattomuutta, viisauden sijaan pinnallisuutta. Toisin kuin rock, psykedeeliset huumeet, kauhuelokuvat ja videopelit, joita on syytetty nuorison turmelemisesta, Andrew Taten opit aivan konkreettisesti tyhmentävät ja heikentävät nuorisoa.

Donald Trump, tuo kaikkien tuntema henkisesti jälkeenjäänyt taparikollinen. On vaikea pitää uskoa yllä tulevaisuuteen ja ihmiskuntaan, kun maiden johtajiksi pääsee tämän tasoisia saapaspäisiä ihmisiä. Trumpin valtaannousun on mahdollistanut ihmisten sivistystason alas ajaminen ja arvojen tasainen korvautuminen epäarvoilla. Trumpin ansioiksi on nähtävissä totuuden ja todellisuuden arvostuksen laskeminen ja jatkuvan valehtelun ja paskanjauhamisen hyväksyminen normaaliksi tavaksi puskea omia asioitaan eteenpäin. Väitän, että vielä kaksikymmentä vuotta sitten ei olisi ollut mahdollista avoimesti valehdella aamusta iltaan niin, että tämä voitaisiin miltei reaaliajassa todistaa, ja silti pitää maineensa ja kannattajansa. Ei siis muualla kuin uskonnollisen kultin parissa. Ja tätähän nykyajan politiikka lähenee lähenemistään. Kun perinteiset uskonnot ovat menettäneet kannatustaan, on politiikasta tullut uusi uskonto massasieluiselle eksyneelle. Politiikka ei enää ole realismiin ja maalliseen, yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen ja edistykseen sidottu, vaan siitä on tullut enenevissä määrin uskonnollista tunteisiin ja mukaan kuulumiseen perustuvaa toimintaa. Pääasia on, että omaa johtajaa palvotaan auktoriteettisena messiaana ja omaa puoluetta ainoa oikeana uskontona. Ehkä tämä kertoo taas vain ihmisten täydestä eksyneisyydestä ja yksinäisyyden pelosta, jolloin on tärkeämpää kuulua mukaan ja olla hyväksytty, kuin olla totuuden ja rehellisyyden puolella.

Psykologi Jordan Peterson tuntuu aiempien sijaan harhautuneen vasta myöhemmin. Peterson ei ole samalla tavalla henkisesti kehitysvammainen ja jälkeenjäänyt kuin Andrew Tate ja Donald Trump. En käytä edellä mainittuja termejä pilkkaavasti tai huumorilla vaan Tate sekä Trump todella ovat kehitysvammaisia ja jälkeenjääneitä henkisesti, koska eivät ole kehittyneet moraaliselta ja älylliseltä ymmärrykseltään niin kuin aikuisen ihmisen tulisi, ja ovat näin jääneet jälkeen biologisesta ja kronologisesta iästään. Molemmat vaikuttavat omaavan vahvasti psykopaattisia piirteitä mm. itsekeskeisyys, välinpitämättömyys muista, empatian puute, taipumus rikollisuuteen. Voidaan siis puhua Trumpista ja Tatesta toden mukaisesti henkisesti jälkeenjääneinä.

Peterson taas ei ole samalla tavalla vajaaksi jäänyt kumiseva ihmiskuori, vaan hän tuntuu hiljalleen ajautuneen harhaisempaan suuntaan, mahdollisesti omien vastoinkäymisten ja traumojensa kautta. Mutta, minkä vuoksi Peterson kuuluu näiden kahden ali-ihmisyyttä – heidän ihmisyyden toteutus ja ihmiseksi eli moraaliseksi toimijaksi kasvaminen on jäänyt pahasti keskeneräiseksi – edustavan taantumuksen äänitorven kanssa samaan? Petersonia voi hyvällä syyllä kutsua pseudointellektuelliksi, sillä hän verhoaa monimutkaisen kuuloiseen jargoniin ja sanahelinään kaiken sanomansa. Kun nämä monimutkaiset puheenvuorot saa mietittyä auki, ne ovat joko hyvin simppeleitä itsestäänselvyyksiä tai, kuten vielä useimmiten tuntuu, Peterson ei oikeasti sano yhtään mitään vaan väistää jokaisen kysymyksen ja pyrkii siirtämään huomiota muualle. Tuntuu kuin Peterson olisi ajautunut pisteeseen, jossa hänen koko tehtävänsä, energiansa ja älynsä olisi suunnattua antamaan vastauksia, jotka kuulostavat äärimmäisen monimutkaisilta ja älyllisiltä, mutta samaan aikaan pyrkisivät olemaan vastaamatta yhtään mihinkään. Petersonin keskustelujen ja puheenvuorojen kuunteleminen on äärimmäisen raskasta ja toimii lähinnä harjoitteluna kuullun ymmärtämiselle ja argumentointivirheiden tunnistamisille. On yleinen vitsi (joka ei ole kaukana todellisuudesta vaan itse asiassa erittäin osuvaa) kuitata esimerkiksi kysymykseen ”uskotko sinä Jumalan olemassaoloon?” Jos Jordan Peterson vastaisi tähän: ”mitä tarkoitat Jumalalla? Mitä tarkoitat, kun sanot uskoa? Mitä tarkoitat olemassaololla? mitä tarkoitat, kun sanot sinä? Mitä yleensä tarkoitat kysyessäsi tätä? …” En tiedä, vaikka tuo todella olisi suoraan Petersonin vastaus jollekin.

Näitä kaikkia kolmea edellä mainittua taantumuksellista voitaisiin analysoida kymmeniä ja kymmeniä sivuja, mutta jo tämän tason osallistuminen näiden tahojen miettimiseen alkaa ohjata energiaa liiaksi turhanpäiväiseen suuntaan. Kiteyttäen voidaan vielä esittää, että kolme epäarvojen esikuvaa edustavat sovinismia, suvaitsemattomuutta, väkivaltaa ja pinnallista materialismia (Tate), narsistista itsekeskeisyyttä ja valheellisuutta (Trump), älyllistä epärehellisyyttä (Peterson). Kaikkia yhdistää erityisesti epärehellisyys ja uskonnollisen taantumuksellisuuden kannatus tai sen hyödyntäminen omien ahtaiden ja itsekeskeisten tavoitteiden ajamikseksi.

..10/11..

Kehittymisestä kuluttamiseen ja takaisin

Vastaa

Usein kuullaan puhuttavan ihmisten kulutustottumuksista ja ihmisistä kuluttajina. Modernin länsimaisen kulutusyhteiskuntamme jäsen on ensisijaisesti kuluttaja, jonka tehtävä on nimensä mukaisesti kuluttaa. Mistä tämä pakkomielle kuluttamiseen ja loputtomaan taloudelliseen kasvuun on saanut alkunsa? On myös hyvä kysymys, että mihin perustuu idea siitä, että loputon taloudellinen kasvu olisi mitenkään mahdollista? Tämä idea sotii jo aivan perustavaa loogista ajatteluamme vastaan. Rajallisella alueella – joka planeettamme on – kasvu ei voi olla loputonta. Rajallinen ei voi kasvaa rajattomasti, loputtomasti. Joskus kasvun on käännyttävä laskuun, jos kasvu ei voi olla loputonta. Tämä kysymys jatkuvan taloudellisen kasvun idean perimmäisistä syistä jääköön silti toiseen kirjoitukseen. Tämä teksti keskittyy sen sijaan kuluttamiseen. Linkki näillä kahdella edellä mainituista – kuluttaminen ja loputon kasvu – on toki jo siinä, että toteuttaessamme ideaa loputtomasta taloudellisesta kasvusta rajallisella alueella, on se tätä aluetta kuluttavaa, sillä kulutus on nimensä mukaisesti tuhoamista. Kuluttaa on verbi sanasta kulua, joka tarkoittaa jonkin asian hiljaista hajoamista, tuhoutumista. Sana kulua tarkoittaa myös jonkin vähentymistä tai jostakin pois siirtymistä.

Ei siis ole mikään salaisuus, että kulutusyhteiskunta on tuhoava yhteiskunta ja ihmisen sen yksikkömuotona, kuluttajana on tuhoaja. Vaikka jo sana itsessään viittaa johonkin negatiiviseen, ei sitä silti osata nähdä suurien massojen kannalta välttämättä huonona. Kuluttamista ja siihen perustuvaa yhteiskuntamallia ei suuri osa näe huonona silti, vaikka sen tuhoavat merkit ovat koko ajan näkyvämmät, eikä tällaista kuluttamisen kulttia tue mikään kahta ajatusaskelta pidemmälle viety pohdinta. Kuluttamisen puolustaminen perustuukin silkkaan ajattelemattomuuteen ja kyvyttömyyteen nähdä ajallisesti pidemmälle, samoin kuin kyvyttömyyteen nähdä alueellisesti laajemmalle.

Mistä siis kumpuaa tällainen uskonnollinen kuluttajuus sen lisäksi, että syynä on silkka ymmärryksen puute eli suoremmin ilmaistuna tyhmyys? Yksi suuri tekijä – kuten kaikessa pahassa (merkityksessä huono) – on taustalla ihmisen vieraantuminen itsestään ja luonnollisuudesta.

Kulutusyhteiskunta onkin nähtävissä terveen luonnollisuuden ja elämän vastakohtana, sillä kulutusyhteiskunta perustuu liialliseen käyttöön, kasvuun ja kulutukseen, levon, terveen kasvun ja palautumisen kustannuksella. Näin toimii myös syöpä. Se kasvaa liialti, kuluttaa liikaa ja käyttää kehoa liikaa. Kulutusyhteiskunta on syöpä maailman rakenteessa ja kuluttajat yksikköinä ovat tämän syövän syöpäsoluja.

Ihmisen vieraantuessa itsestään tulee hän koko ajan sokeammaksi ja kuurommaksi omille sisäisille ja kollektiivisesti inhimillisille viesteille. Terve keho haluaa liikkua ja vahvistua, terve tajunta haluaa oppia, ymmärtää, laajentua ja syventyä. Lapsille nämä kaikki ovat luonnollisia toimintoja – tosin nykyään nuoremmat ja yhä nuoremmat vieraantuvat siitä, mikä on tervettä ja luonnollista, koska he altistuvat kaikelle tätä prosessia kierouttaville viesteille entistä nuorempina, samalla kuin nämä myrkyllisyydet ovat ottaneet yhä moninaisempia muotoja.

Kun ihminen ei enää ymmärrä kuunnella sitä sisäistä ääntä, joka ohjaa häntä kehittymiseen eli jatkuvaan uusien tietojen ja taitojen omaksumiseen ja harjoitteluun, alkaa hän kerryttää näiden sijaan omaisuutta. Sisäisten ja tärkeiden, ensisijaisten kehittämisen kohteiden sijaan alkaa ihminen kasvattaa toissijaista korviketta. Yksilöllisen laadun sijaan alkaa ihminen kerryttää persoonatonta massaa, määrää. Kasvun ja kehittämisen sijaan ihminen alkaa kuluttaa ja tuhota. Persoonallisesta yksilöstä muodostuu hiljalleen persoonaton kuluttaja. Tästä itsestä toissijaiseen, ihmisyydestä tavaraan, henkisestä subjektiudesta hengettömiin objekteihin harhautumisesta on tullut valtavirtaa ja menestymisen mittarina pidetään ”omistuksessa” olevan materian määrää eikä ihmisen ymmärryksen ja taitojen tasoa.

Jokainen meistä ”kuluttaa” eikä kirjoituksen tarkoitus ole mustavalkoisesti ylistää ja puolustaa näkemystä täydestä kuluttamattomuudesta ja tuomita kaikki kuluttamiseen viittaavakin. Edellä mainitun sijaan tarkoitus on tuoda ilmi, kuinka kieroutuneille urille ihmiskunnan toiminta on ajautunut. Suunnan pitäisi olla kulutuksen minimointi, ei sen lisääminen ja maksimointi. Suunnan tulisi olla ymmärryksen, tiedon ja taitojen omaksuminen, opiskelu ja oppiminen, ei rahan ja materiaalin kerääminen.

..10/11..

Muodin sietämätön keveys

1 vastaus

Muoti on ilmiö, jossa jokin asia on hetken aikaa suosittua ilman mitään sen suurempaa järkevää syytä. Muoti-ilmiöitä syntyy, kun tarpeeksi moni ihminen alkaa seurata jotain tiettyä käytöstä. Muoti on siis oman ajattelun puutetta. Muoti on merkki järjen käytön ja oman vision köyhyydestä. Muodin tyhmyys tulee ilmi helposti siinä, että jokin joka on mennyt pois muodin valokeilasta, nähdään useimmiten mauttomana, huonoa makua edustavana. Toisaalta, kun seuraa sokeasti muotia niin saa nauraa itselleen ja omalle mauttomuudelleen jatkuvasti, kun vain katsoo vanhoja kuviaan. Tähän voidaan tosin lisätä tuttu sanonta ”hulluilla on halvat huvit”.

Muoti on muovista kertakäyttökulttuuria. Muoti ja muovi sopivat yhteen muutenkin kuin samankaltaisen sanojen vuoksi. Muovi on helposti muovattavaa, josta muovi onkin saanut nimensä. Muoti on myös helposti muovattavaa ja muovautuvaa ja tästä voisikin vetää johtopäätöksen, että sana ”muoti” tulee sanoista muovattava ja tuska, sillä muoti on tuskan lähde sekä siihen osallistuvalle, että sitä todistavalle ulkopuoliselle. Vaikka maailma olisi ehkä parempi paikka elää ilman muovia, voi muovia käyttää hyödyllisiinkin asioihin. Muoti on hyödyllisyyttä ajatellen muovia huonommin muovattavissa.

Samoin kun kauniit luonnolliset meremme ovat saastuneet ja niissä kelluu kymmenien kilometrien kokoisia muovilauttoja, kelluu muoti arvokkaan kulttuurin ja luonnon pinnalla peittäen ja saastuttaen sitä. Nämä pinnalla kelluvat muotiroskalautat menevät nopeasti aaltojen mukana pois ja sitä seuraa toinen entistä pahemman laatuinen roskalautta.

Jos muoti ei vielä itsessään ole tarpeeksi turha, haitallinen ja pinnallinen ilmiö, on siitä syntynyt omanlaisensa ilmiö nimeltä pikamuoti. Pikamuodin ominaisia piirteitä ovat nopea tavaran kierto, alhaiset hinnat ja jatkuva uudistuminen. Tämä erittäin nopea uudistumisen sykli vaatii halpoja hintoja ollakseen mahdollisimman toimiva, joka tässä yhteydessä voidaan myös kääntää muotoon ”mahdollisimman haitallinen ja tuhoisa”. Koska muoti on ilmiö, jossa ei ole mitään syvyyttä vaan pelkkää pintaa, ei sen tuottajat ja kuluttajat ole kiinnostuneita tuhosta, joka siihen liittyy. Näin aukeaa ilman minkäänlaisia tunnontuskia ja etiikan ulottuvuutta mahdollisuus lapsityövoimalle, luonnonsaastuttamiselle, työntekijöiden riistolle ja verojen välttelylle. Lapsityövoiman käyttö on erittäin halpaa – jopa ilmaista työvoimaa – koska siitä mikä on oikein ja mikä on väärin ei tarvitse välittää lainkaan. Samoin halvemmaksi tulee maksaa mahdollisimman alhaista palkkaa ja poistaa työntekijöiltä kaikki edut. Näin solipsistisessa kuplassaan elävä materiaalin palvoja saa hieman suuremman luvun pankkitililleen. Pikamuodin saastuttama mieli ei myöskään välitä erityisen paljon siitä kuinka paljon tuhoa ympäristölle tämä idiotismi aiheuttaa. Saasteet voidaan laskea tehtaista suoraan luontoon ja eilisen muodikas kertakäyttöasia on tämän päivän roskaa, jonka oikeanlainen kierrätys ja hävittäminen eivät ole oleellisia asioita. Tärkeää on lopulta se mikä on hetken muodikasta. Elinkelpoinen planeetta ja elämä eivät ole tärkeitä, koska ne eivät ole muoti-ilmiöitä. Esimerkkejä pikamuodin haitallisuudesta löytyy lukemattomat määrät enkä niitä ala sen enempää listaamaan tässä yhteydessä.

Muoti on pinnallista ja pinnallisuus – vaikkakaan ei ole synonyymi – sivuaa käsitettä tyhmyys. Tyhmä ihminen on pinnallinen, pinnallinen ihminen on tyhmä. Botox-hermomyrkyn ruiskuttaminen naamaansa, jos jokin, on esimerkki äärimmäisestä tyhmyydestä. Samoin muiden kumi-ja muovi-implanttien asentaminen omaan kehoonsa kertoo jostain muusta kuin ihmisälyn huipentumasta. Vai onko näiden implanttien tarkoitus edustaa syöpäkasvaimia sitä aitoa syöpää odotellessa? Monesti kuulee implanttien ja muiden keinotekoisten lisäosien itseensä lisääjien puhuvan siitä, että he eivät ole tyytyväisi ulkonäköönsä ja he haluavat näyttää siltä, miltä heistä tuntuu sisältä. Tässä mielessä on ymmärrettävää, että osa ihmisistä haluaa näyttää luonnottomilta keinotekoisilta muovifiguureilta, jossa pinnan alla velloo vähä-älyinen mysteeri.

Muoti onkin eräänlaista itsetuhoista kuolemanpalvontaa, jossa eloton, pinnallinen, tarkoitukseton, valheellinen ja järjetön korvaa elämän kannalta oleellisen, kauniin ja arvokkaan. Muodilla voi koittaa täyttää sitä eksistentiaalista tyhjiötä sisällään, jota mikään määrä muovia, botuliinitoksiinia, syntholia, kauneusleikkauksia tai uusia riepuja ei tule peittämään. Ne ainoastaan näyttäytyvät ulospäin epätoivoisena avunhuutona kaikille tämän tragedian todistajille. Kertovat muille eksyksissä olevasta olennosta, joka on luopunut oman älyn ja mielikuvituksensa käytöstä. Mikä voisi olla selkeämpi merkki kuolemanvietistä, itsetuhoisuudesta kuin ruiskuttaa itseensä myrkkyjä, koska kokee olevansa liian surkea sellaisena kuin on, omana itsenään? Mikä voisi kieliä enemmän itsevihasta kuin pyrkiä muuttamaan ulkoisen muotonsa silpomalla itseään? Lopulta kuitenkin ihmisellä on vapaa tahto, joka antaa suhteellisen vapaat kädet kaikille itsevihan muodoille. Mutta tämä vapaa tahto ei silti oikeuta tuhoamaan ympäristöä ja muiden elinehtoja. Jos siis vihaat itseäsi ja toivot tuhoutumistasi, valinta on sinun, mutta tee se niin, että luonto ja elämä ympärilläsi ei kärsi.

..10:11..