Jokin aika sitten oli erityisen muodikasta paasata toksisesta maskuliinisuudesta – tällä käsitteellä oli ja on oikeaa painavaa sisältöä – mutta usein sitä käytetään silloin, kun toisinajattelija kyetään hiljentämään, jos tämä ei jaa woke-muodinmukaisia ajatuksia.
Tämän tekstin puitteissa ei ole tärkeää alkaa selvittämään äärimmäisen syvällisesti käsitteitä ”woke” ja ”toksinen maskuliinisuus”. Molemmista löytyy kyllä paljon informaatiota, jos haluaa asiaan paremmin perehtyä. Lyhykäisesti on kuitenkin hyvä kiteyttää mitä nämä suurin piirtein tarkoittavat.
Käsite toksinen maskuliinisuus sisältää kaikki ”miehisiksi” luokiteltavat piirteet, jotka nähdään haitallisiksi ihmisille itselleen, heidän lähipiirilleen ja yhteiskunnalle. Tällaisia ovat esimerkiksi stereotyyppiset maskuliinisen miehen ja pojan oletetut ja usein toivotut piirteet, kuten aggressiivisuus, kilpailuhenkisyys ja emotionaalinen kovuus. Myös ihanne yksin toimeentulemisesta lasketaan usein toksisen maskuliinisuuden piirteeksi.
Woke tarkoittaa yhteiskunnallisissa asioissa valveutunutta ja yhteiskunnan epäkohtien näkemistä. Alun perin sana oli positiivinen tai neutraali, mutta myöhemmin sitä on alettu käyttää enemmän pejoratiivisena sanana. Woke-sanan ympärille ja siihen liittyneenä ovat mm. ideologiset käsitteet kuten identiteettipolitiikka, intersektionaalinen feminismi, kehopositiivisuus ja läskiaktivismi, queer-teoria, kriittinen rotuteoria, postkolonialistinen tutkimus ja sosiaalinen vammaistutkimus. Suurin piirtein kaikissa edellä mainituissa on jokin järjellinen ja hyödyllinen lähtökohtansa (joissain tosin hyvin heikko sellainen), mutta kuten aina ideologioiden ja ihmisten törmätessä, asiat menevät usein yli järkevyyden pisteen, jos ei ymmärretä nähdä kokonaiskuvaa (niin sanotusti metsää puilta). Woke-ilmiö voidaan ehkä kiteyttää edellä mainittujen ideologioiden liioitteluna ja tämän kautta haitan lisäämisenä sen vähentämisen sijaan. Oikeastaan kaikki edellä mainitut voidaan myös kiteyttää niin, että niiden tarkoituksena on suojata asemaltaan jollain tavoin heikompia ja syrjitympiä ihmisryhmiä sekä hakea oikeutta näille syrjityille ja sorretuille ryhmille. Näin tämä ilmiö on pitkälti yhteydessä ”vasemmistolaiseen ajatteluun”, jossa usein pidetään heikompien puolta ja näkökulmaa enemmän arvossa kuin ”oikeistolaisessa ajattelussa”.
Miten tämä heikompien, sorrettujen ja uhrien puolen pitäminen sitten voi olla huono asia? Eikö se ole vain ja ainoastaan hyvä asia? Woke-ajattelussa usein päädytään sorretun, syrjityn ja uhrin roolista hyökkäämään oletettuja sortajia vastaan ja syrjimään ja sortomaan sekä syyttömiä että syyllisiä perustuen pelkästään ulkoisiin tekijöihin, kuten sukupuoleen, rotuun, seksuaaliseen suuntautumiseen ja etnisyyteen. Osa woke-ajattelijoista haluaa myös kuulua mahdollisimman marginaaliseen ja moneen sorrettuun ryhmään, koska tähän ideologiaan kuuluu osana myös se, että sorretumman näkökulma on oikeampi kuin vähemmän sorretun. Tätä käytetään itsessään hiljentämisen ja syrjinnän välineenä ja oikeutuksena. Samoin ihminen nähdään ensisijaisesti ryhmänsä edustajana sen sijaan, että kyseessä olisi yksilö, jonka omat teot, historia ja elämänsituaatio kokonaisuudessaan olisi se, joka on määritellyt situaation, jossa tämä henkilö on tällä hetkellä. Sorretun ryhmäidentiteetin omaksuminen yksilöllisen tilanteen sijaan on keino olla ottamatta itse vastuuta tilanteestaan. Jokaisen ihmisen tämän hetkinen elämäntilanne on yhdistelmä ulkoisia tekijöitä (valtio ja aikakausi, johon syntynyt, perhe ja suku, johon kuuluu jne.) ja sisäisiä tekijöitä (asenne ja omat teot). Elämäntilanne ei siis koskaan ole yksin vain toisen – sisäisten tai ulkoisten tekijöiden – aiheuttamaa. Samoin se on tosi asia, että tietyt olosuhteet ovat edullisia tiettyjä tavoitteita ajatellen ja tietyt olosuhteet vastaavasti vaikeuttavat tiettyihin tavoitteisiin pääsyä. Nigeriassa asuvan köyhän on ulkoisten puitteiden suhteen varmasti vaikeampi päästä Oxfordin yliopistoon opiskelamaan kuin henkilön, joka asuu Oxfordissa ja, jonka vanhemmat ovat kyseisen yliopiston käyneitä.
Nyt pääsemme vihdoinkin käsiksi itse toksiseen diversiteettiin. Toksinen diversiteetti on woke-ajattelun kautta syntyvä pakkomielle diversiteetin tunkemisesta mukaan kaikkialle vaikka diversiteetille ei olisi mitään perusteita (ja olisi jopa perusteita sitä vastaan). Toksinen diversiteetti nostaa diversiteetin eli monimuotoisuuden ensisijaiseen asemaan kaiken muun edelle ja jopa muiden asioiden kustannuksella. Diversiteetti eli monimuotoisuus tarkoittaa tässä yhteydessä nimenomaan edellä ilmi tuotujen aiheiden ryhmiä (seksuaalinen suuntautuneisuus, rotu, etnisyys, vammaisuus, lihavuus jne.). Hyvänä pohjaideana on tässäkin tuoda moninaisuutta sekä erilaisia ihmisiä mukaan erilaisista ryhmistä. Tällainen lähtökohtaisesti kuulostaa ainoastaan vain hyvältä, mutta lopulta se lähinnä vain tuhoaa, jos diversiteetti on määräävässä asemassa eikä sen sijaan pätevyyys, taito, totuudellisuus, rehellisyys ja laatu (Esim. on aivan absurdia syrjiä työpaikalla parempaa työntekijää ”kiintiöiden” vuoksi). Otsikon mukaisesti tarkoituksena on kuitenkin katsoa miten tämä woke-ajattelu tuhoaa tv-sarjoja ja elokuvia.
Esimerkkejä tv-sarjoista, joissa uskollisuus kirjalle, alkuperäistarinalle, historiallisuudelle tai järjenkäytöllle on saanut väistyä muodissa olevan poliittisen ideologian tieltä on monia. Tuon tässä esille vain muutaman. Vikings Valhalla, Rings of Power ja She-Hulk.
Vikings Valhalla sjoittuu pääpiirteissään historiallisesti oikeasti olemassa olleisiin paikkoihin, ajanjaksoon ja henkilöihin. Kyse ei ole katsojan puolelta rasismista, jos hän haluaa, että jokin traditio tai historiallinen tapahtuma tai aikakausi esitetään mahdollisimman korrektisti (tähän on monia päteviä syitä). Vikings Valhallassa viikinkienkin keskiönä toimivan kaupungin Kattegatin johtaja on Jaarli Haakon. Tämän niminen henkilö on historiallinen hahmo, joka hallitsi Norjaa ja kannatti kristinuskon sijaan perinteisiä pohjoisen uskomuksia. Sarjassa Jaarli Haakon on kuitenkin afrikkalais-taustan omaava nainen. Tällaiselle muutokselle ei ole mitään juonellista tai järjellistä perustetta. Ainoastaan diversiteettiä diversiteetin vuoksi niin, että historiallisuus, uskottavuus ja tarinan järjellisyys kärsii. Toki tässä sarjassa on myös se sama epärealistinen ilmiö kuin monissa muissakin sarjoissa nykyään eli naiset kuvataan hurjina sotureina, jotka ovat samalla viivalla miesten kanssa. Ne, jotka ihmettelevät kyseistä kommenttia ja tuomitsevat sen misogyynisenä, voivat katsoa miten oikeasti naiset pärjäävät miehiä vastaan kamppailulajeissa ja voimalajeissa (kts. Esim. voittamaton potkunyrkkeilijä Lucia Rijker vs. Somchai Jaidee). Koko ja voima ovat suuressa roolissa (miehet ovat useimmiten sekä isompia että voimakkaampia kuin naiset, johtuen biologisesta tosiasiasta) ja tämän vuoksi kamppailulajeissa on kokoluokat.
Jos tv-sarjojen luojat oikeasti arvostaisivat ja haluaisivat tuoda esille esimerkiksi afrikkalaisia ja näiden historiaa, niin miksi he tekevät sarjaa viikingeistä ja ujuttavat sinne sekaan tummia näyttelijöitä sen sijaan, että tekisivät tv-sarjan Afrikan historiaan liittyen? Vastaus tähän – kuten miltei aina – on raha. Viikingit on teema joka myy tällä hetkellä. Tv-sarjojen pakonomainen diversiteettityrkytys on ainoastaan rahastusta ja tämä loppuu saman tien, kun ilmiö lähtee pois muodista (mm. uudet sarjat Rings of Power ja She-Hulk ovat hyviä esimerkkejä miten tv-sarjoja tuhotaan woke-ideologian ja rahastuksen yhdistelmällä).
Jos vastaväite mahdollisimman totuudenmukaiseen lähdemateriaalin seuraamiseen on se, että tulisi nähdä niin sanotusti ihonvärin, etnisyyden ja sukupuolen läpi itse hahmo ja unohtaa pinnallinen ulkomuoto, niin ehdotan kyseisen asenteen omaaville seuraavanlaisia tulkintoja. Afrikan historiasta kertovaa tv-sarjaa, jossa bantuja, hatuja ja tutseja esittävät pääosin islantilaiset ja irlantilaiset. Tupac Shakurista ja Biggie Smallsista kertovassa elokuvassa molempia voisi esittää jesidinaiset. Toisen maailmansodan tapahtumissa voisi vaihteeksi mustat näyttelijät näytellä Adolf Hitleriä ja muita natseja. Näin saataisiin kunnolla diversiteettiä kehiin ja luutuneita kaavoja rikottua. Kuulostaako hyvältä vai joltain muulta?
Alkuperäisestä ideasta poiketen tarkastelen Rings of Poweria ja She-Hulkia erillisissä kirjoituksissa, sillä ajattelin supistaa tekstin pituuden kirjamitasta blogille sopivampaan pituuteen, koska molemmista löytyy toksisen diversiteetin ja huonon toteuttamisen suhteen paljon (ehkä liikaakin) kirjoitettavaa.
..10/11..