Viimeisessä suomalaisuutta käsittelevässä kirjoituksessa perehdytään aiemmassa kirjoituksessa mainittuun puolueeseen, joka erityisesti ja usein mainostaa olevansa isänmaallisin vaihtoehto ja suomalaisin puolue. Puolue on nimennytkin itsensä niin, että tämä ei jäisi epäselväksi tyhmimmällekään. Kyseessä on perussuomalaiset eli kansanomaisemmin persut. Käytän kirjoituksen pohjana perussuomalaisten omilta nettisivuilta löytyvää tekstiä ”Arvomaailmamme – Our Values, Perussuomalaisten aateperusta”. Tarkastelen myös Suomen Luonnon vuonna 2023 tekemää vaalikyselyä ja perussuomalaisten antamia vastauksia. Tekstin pituuden vuoksi tämä perussuomalaisten luontosuhdetta tarkasteleva osuus on irrotettu erilliseksi kirjoitukseksi.
Seuraavat lainaukset ovat otteita Perussuomalaisten aateperustasta – Arvomaailmamme – Our Values- kirjoituksesta, joka löytyy puolueen virallisilta kotisivuilta.
”Perussuomalaiset on isänmaallinen ja kristillissosiaalinen puolue, joka edistää kansallista etua. Me arvostamme ja haluamme korostaa tavallisten ihmisten ääntä ja roolia politiikassa, kulttuurissa ja historiassa.”
Suomen väkiluku vuonna 2026 on noin 5,6 miljoonaa ja rekisteröityyn kristilliseen kirkkokuntaan kuuluvia henkilöitä on suomalaisista arviolta noin 3,5 miljoonaa. Näistä yli 90 % kuuluu evankelisluterilaiseen kirkkoon. Ja evankelisluterilaisesta väestöstä suuri osa kuuluu kyseiseen kirkkoon pitkälti automaattisen kasteen kautta ja tavan vuoksi, eivätkä edes harjoita kristillistä uskoa millään tavalla. Kuinka paljon Suomessa on siis oikeasti uskovia kristittyjä, jotka harjoittavat tätä uskoa? Tai edes sellaisia, jotka ymmärtävät kyseisen uskon pääpiirteet, opit ja uskomukset? Hyvin vähän. Oikean kristillisen väestön määrän saisi paremminkin katsomalla kaikkien kristillisten järjestöjen ja kirkkojen osallistumisaktiivisuuden. Perussuomalaisten ollessa kristillissosiaalinen puolue, se edustaa aivan optimistisestikin ajatellen alle puolta suomalaisista ja todellisuudessa vain pientä prosenttia suomalaisista. Perussuomalaiset kertovat olevansa kristillissosiaalinen puolue vain sen takia, että kyseessä on valtauskonnon hyväksikäyttö kannattajien toivossa. Tämä on pelkkää populistista manipulaatiota, sillä kristillisyys voidaan samalla naittaa hyvin yhteen auktoriteettiuskovaisuuden, tiedevastaisuuden ja syrjinnän kanssa, kuten historia hyvin meille kertoo. Kristillissosiaalisuuteen liitetään vahvasti kristinuskon lähimmäisenrakkaus, jossa keskiössä ovat vähäosaiset, sairaat, lapset, vanhukset ja muut apua tarvitsevat heikossa asemassa olevat. Tätä kyseisen termin hyvää kuvaa perussuomalaiset pyrkivät hyödyntämään vedotessa massoihin – taas kerran täysin valheellisesti – sillä perussuomalaisten politiikka itsessään, samoin kuin PS-poliitikkojen käytännön toiminta kertoo aivan vastakkaisesta toiminnasta.
“Kansallismielisen ajattelun mukaan kansat ansaitsevat tasavertaisen mahdollisuuden saada päättää omista asioistaan. Suomalaisilla ei ole oikeutta ryhtyä määräilemään muita, eikä muilla ole oikeutta määräillä meitä.”
Tämä alkuaan hyvältä vaikuttava “itsenäisyyden julistus” pitää sisällään vahvan kulttuurirelativistisen ajatuksen, joka kieltää yleisen universaalin eettisen ohjauksen. Tällaisella ajattelulla minkäänlaiseen diktatuuriin ja tyranniaan ei saisi puuttua kyseisen maan ulkopuolelta. Tällainen tilanne, jossa kerran saavutettuun diktatuuriseen yksinvaltaan maassa olisi mahdotonta puuttua maan ulkopuolelta ruokkii yrittämään sellaista. YK:n yleismaailmallinen ihmisoikeuksien julistus ei sovi tällaisen ajattelun kanssa yksiin.
“Kuten puolueemme nimi kertoo, politiikkamme perustuu Suomen historiaan ja suomalaiseen kulttuuriin. Historia ei tule valmiiksi eikä kulttuuri ole muuttumaton. Silti voimme usein helposti kertoa, mitä suomalaisuus on, mitä siihen kuuluu ja mikä on meille vierasta. Suomalaisuus tuntuu sydämessä.”
Tässä päästään populistisen politiikan epämääräiseen ja mitään sanomattomaan sanahelinään, joka ei pääpiirteissään edes pidä paikkaansa. Miten perussuomalaisten politiikka perustuu Suomen historiaan? Tämä on täysin tyhjä lause tällaisenaan, jos sitä ei tarkenneta. Samoin väite politiikan perustamisesta suomalaiseen kulttuuriin on pelkkää tunteisiin vetoavaa sanahelinää, jos ei kyetä edes kertomaan mitä se suomalainen kulttuuri on. Väite siitä, että voimme usein kertoa mitä suomalaisuus on, samoin kuin “suomalaisuus tuntuu sydämessä”, ovat molemmat populistista sanahelinää. Jos on helppo kertoa mitä suomalaisuus on, niin miksei sitä sitten suoraan kerrota? Suomalaisuus tarkoittaa erilaisia asioita eri henkilöille. “Suomalaisuus tuntuu sydämessä” on populistinen, epäselvä, epätieteellinen ja lapsellinen lause. Se on yhtä järkeä lause kuin “suomalaisuus tuntuu sielussa”, “suomalaisuus tuntuu nivustaipeissa” tai “suomalaisuus tuntuu vasemmassa polvessa tiistaisin”. Ellei sitten tällä lauseella viitata suomalaisten miesten surkeaan sydänterveyteen maailman mittapuulla. Tätä “suomalaisuutta”, joka tuntuu sydämessä infarktien muodossa, perussuomalaiset kyllä tukevat kannattamalla epäterveellisiä elämäntapoja.
“Julkisen vallan pitää auttaa suomalaisia kehittymään, jotta maamme kehittyy. Muun muassa tästä syystä perussuomalaiset on sivistystä ja koulutusta puolustava liike.”
Perussuomalaisten käytännön politiikka on tahallisesti polarisoivaa, johon kuuluvat huomion hakeminen typerillä valheilla ja puujalkahuumorilla. Samoin jatkuva faktatiedon kieltäminen, asiantuntijoiden ja tieteen väheksyminen ovat kehityksen, sivistyksen ja koulutuksen vastaista.
“Puolueemme kutsuu kaikkia suomalaisia rakentamaan oikeudenmukaista yhteiskuntaa ja osallistumaan historian kirjoittamiseen. Toimintamme perustana ovat oikeudenmukaisuus, inhimillisyys, rehellisyys ja tasa-arvo. Kunnioitamme työtä, yrittämistä, totuutta ja yksilön henkistä kasvua. Maailmankuvassamme oleellista on arvostaa yksilöä sellaisenaan ja osana merkityksellisiä yhteisöjään, kuten perhettä.
Kun seuraa miten perussuomalaiset poliitikot käyttäytyvät ja tuovat itseään esille, edellä mainitut väitteet kuulostavat olevan aivan joltain muulta puolueelta. Onko rasistinen pilkkaaminen, jatkuva valheellisten väitteiden esittäminen ja tarkoituksellinen kahtiajaon sekä riidan luominen oikeudenmukaisuutta, inhimillisyyttä, rehellisyyttä ja tasa-arvoa? Ei tarvitse kuin muutaman minuutin seurata PS-poliitikkojen sosiaalisen median viestintää, niin huomaa heidän oman puolueensa arvojen vastaista toimintaa.
“Sukupolvet ylittävänä tavoitteenamme on kestävä kehitys kaikilla hyvinvoinnin mittareilla tarkasteltuna: Maamme tulee jättää uusille sukupolville sosiaalisesti, taloudellisesti, sivistyksellisesti ja ekologisesti sekä moraaliselta tasoltaan paremmassa kunnossa kuin se on tänä päivänä.”
Perussuomalaisten tarkoitus on sukupolvet ylittävä kestävä kehitys kaikilla hyvinvoinnin mittareilla tarkasteltuna. He pyrkivät jättämään Suomen sosiaalisesti, taloudellisesti, sivistyksellisesti, ekologisesti ja moraalisesti parempana jälkeläisilleen. Jos minulla olisi heikko sydän (jossa suomalaisuus tuntuisi) ja ongelmia pidättelyssä, pyörisin tämän lukiessa kuset ja paskat housuissa lattialla nauramassa hysteerisesti, päättäen tuon surkuhupaisan aktin sydänkohtaukseen. Nyt on niin koomisen härskiä väitettä perussuomalaisilta, että suomipuun oksat pois ja suomileijona teuraalle! Perussuomalaiset ovat toiminnallaan ajaneet alas yleisesti niin sivistystasoa kuin taloutta, samoin kuin kannattajiensa moraalista ja sosiaalista käytöstä tehokkaammin kuin mikään puolue aikaisemmin. Jos edellä esitetyt tavoitteet todella ovat perussuomalaisten tavoitteita, ei suurempaa epäonnistujaa ole koskaan ollut politiikan kentällä. Väite ekologian tukemisesta on silti ehkä kaikkein räikein valhe tämän puolueen taholta, joka on kuin Kummelin tai Studio Julmahuvin sketseistä.
“Perussuomalaiset on suorapuheinen puolue. Joskus totuus voi olla kuin solvaus, mutta olemme silti sen puolella. Perussuomalaiset arvostaa sananvapautta demokraattisen yhteiskunnan tärkeänä arvona. Kompromissit kuuluvat politiikkaan, mutta valtaa ei pidä tavoitella vaikenemalla eikä totuutta vääristelemällä.
“Joskus totuus voi olla kuin solvaus” tuntuu säännöllisesti ymmärrettävän PS-poliitikkojen ja PS-kannattajien puolelta “solvaus on yhtä kuin totuus”. Hyvät käytöstavat ja pyrkimys olla solvaamatta tulisi olla kommunikoinnin perustavia rakennuspilareita. Perussuomalaisten kommunikoinnin ja politiikan keskiössä, sen polttoaineena on nimenomaan totuuden vääristely. Siinä mielessä se on ymmärrettävää, että he ovat avoimen populistisia ja tällainen käytös on populismille ominaista. Saadaan sanoa mitä tahansa – ja sanotaankin – jos sillä saadaan huomiota.
“Perussuomalaiset on rohkea puolue, joka kantaa huolta perusasioista. Emme rakenna poliittisia ohjelmiamme epäselvien käsitteiden varaan emmekä välitä hokea kauniita sanoja, vaikka ne kuinka olisivat valtavirtaa. Ohjelmamme perustuvat tosiasioihin ja ovat asiapitoisia, eteenpäin vieviä ja johdonmukaisia. Me kerromme, mitä asiat tarkoittavat käytännössä.”
“Emme rakenna poliittisia ohjelmiamme epäselvien käsitteiden varaan” ja tässäkin lyhyessä tekstissä niitä on monia (“suomalaisuus tuntuu sydämessä”, “politiikkamme perustuu Suomen historiaan ja suomalaiseen kulttuuriin”). Perussuomalaiset nimenomaan hokevat omia ”valtavirtamantrojaan”, joiden avulla saadaan oma kannattajakunta pysymään tyytyväisenä, vaikka näillä hokemilla ei olisi totuuspohjaa, tai ne eivät veisi mitään muuta asiaa eteenpäin kuin perussuomalaispoliitikkojen omia intressejä ja vallan tavoittelua.
“Suorapuheinen eri näkökulmista keskusteleminen edistää toisten ihmisten ymmärtämistä. Se edistää myös poliittisen järjestelmän toimivuutta. Perussuomalaiset ei pelästy erimielisyyttä. Sananvapauden täysimääräinen kunnioittaminen ja avoin yhteiskunnallinen keskustelu kuuluvat jokaiseen kehittyneeseen ja arvokkaaseen yhteiskuntaan.”
Eri näkökulmista keskusteluun kuuluu toisen ihmisen asian kuuntelu eikä samassa tilassa päällekkäin huutelu ja pelkän oman asiansa paukuttaminen. Keskustelu vaatii pyrkimystä toisen ihmisen kuunteluun ja ymmärtämiseen. Pyrkimykseen ymmärtää mitä toinen – eri mieltä oleva – tarkoittaa sanomillaan asioilla ja mihin hän väitteensä perustaa. Samoin hyvään keskusteluun kuuluu oman sanomansa reflektointi ja kyky muuttaa myös omaa näkökantaansa uuden tiedon valossa.
“Mikään perinne, asenne tai toimintatapa ei yksinään ole suomalaisen kulttuurin ydin, vaan kulttuurimme on kielen, monien tapojen, arvojen, symbolien ja muiden asioiden ainutlaatuinen yhdistelmä. Me tunnemme suomalaisuuden sydämessämme, ja se säilyy siellä maailman muutoksesta huolimatta. Perussuomalaiset näkee, että valtio on olemassa ihmisiä varten eikä toisinpäin – suomalaisia ei pidä alistaa hallintoalamaisiksi.
Yllä oleva lainaus on osaltaan itsestään selvää (kulttuuri on eri tekijöiden yhdistelmä) ja pääosin vain tunteisiin vetoavaa tyhjää sanahelinää. Voin sanoa – kuten kuka tahansa suomalainen – tuntevani suomalaisuuden sydämessäni ja silti siihen ei kuulu minkäänlainen PS-politiikka. Valtio on olemassa ihmisiä varten, se on paikkansa pitävää, mutta toimiva valtio, joka on ihmisiä varten, tarvitsee myös ihmisiä, jotka pyrkivät elämään toimivan valtion mukaisesti ja rakentamaan toimivaa valtiota, ei rapauttamalla sen perustuksia, kuten perussuomalaisten käytännön politiikka tekee luomalla kahtiajakoa, yksipuolisuutta ja muita demokratian vastaisia toimiaan (mm. Yleisten demokratian sääntöjen ja käytöstapojen rikkominen, asiantuntijoiden ja tieteen väheksyminen, totuuden merkityksen ja totuus-käsitteen heikentäminen).
“Me kannustamme ihmisiä puhumaan, vaikuttamaan, olemaan eri mieltä ja osallistumaan. Yhteiskunnan kehittyminen vaatii kuitenkin yhteisöllisyyttä ja yhdessä ponnistelua. Vastustamme pöhöttynyttä valtiota, jota huudetaan apuun aina, kun ollaan jotakin vailla. Perussuomalaiset maksavat kohtuullisia veroja mielellään, kun ne käytetään suomalaisten ja perusasioiden hyväksi.
Perussuomalaiset voisivat kannustaa seuraajiaan myös sivistämään itseään, omaamaan ja harjoittelemaan keskustelutaitoja sekä ottamaan vastuuta ”omiensa” asiattomasta käytöksestä. Kannustaminen eri mieltä olemiseen on täysin turhaa, sillä eri mieltä oleminen itsessään on vain negatiivinen asia. Eri mieltä oleminen on seurausta siitä, kun toinen on väärässä ja toinen oikeassa (ellei puhuta puhtaista makuasioista). Kannustaminen kriittisyyteen ja asioiden kriittiseen tarkasteluun olisi ollut järjellinen valinta, sen sijaan, että vain kannustetaan olemaan eri mieltä.
“Me luotamme Suomeen ja suomalaisiin. Puolueen, poliitikon ja päätöksentekijän velvollisuus on lisätä kansalaisten yhteiskunnallista ymmärtämystä ja helpottaa ihmisten osallistumista maamme kehittämiseen. Perussuomalaisen politiikan huipulla on Suomen kansa, joka tavoittelee arvokasta, oikeudenmukaista ja hyvää elämää itselleen ja tuleville sukupolville.”
Perussuomalaisille voisi esittää kysymyksen – johon he voisivat tavoistaan poiketen käyttää aikaa ja vastata rehellisesti ja selkeästi – miten te toteutatte velvollisuutenne lisätä kansalaisten yhteiskunnallista ymmärtämystä? Tällä hetkellä somealustoilla huonosti ja lapsellisesti käyttäytyvät sekä tosiasioista pihalla olevat, yleissivistyksessään uskomattomia aukkoja omaavat henkilöt ovat miltei pelkästään Perussuomalaisten kannattajia. Ja tämä ei toisaalta ole mikään ihme, kun heidän esikuvinaan politiikassa on ollut muun muassa Laura Huhtasaari, joka uskoo Raamatun luomiskertomukseen eikä ymmärrä evoluutioteoriaa. Huhtasaari on kaiken lisäksi huijannut itselleen yliopistotutkinnon eikä tunne siitä minkäänlaista häpeää. Ano Turtiainen, joka uskoo litteään maahan ja on täysin pihalla reaalimaailmasta. Poliisina toiminut Timo Vornanen, joka ammuskelee kännissä kaduilla, uhkailee ihmisiä ja saa tuomioita pahoinpitelyistä. Ville Rydman, joka yrittää houkutella alaikäisiä alkoholin avulla asunnolleen tekemään ties mitä perverssejä tekoja. Riikka Purra, jolla – ainakin ollut vielä lähivuosina – kytköksiä väkivaltaiseen äärioikeistoon. Näiden vanhojen tuttavuuksien lisäksi aktiivisena on myös Kaisa Garedew, joka on rakentaa elämänsä Raamatulle ja haluaa poistaa kaiken valtion rahoituksen korkeakulttuurilta, Sebastian Tynkkynen – joka voidaan jättää ihan omaan erikoiseen kuplaansa elämään, ja Juho Eerola, joka oli yksi hyvin kypsä esimerkki perussuomalaisten poliitikosta, joka osallistui rasistiseen naamanvääntelytempaukseen somessa Suomen maineen puolesta. Ja nämä ovat vain ne muutama kuuluisin esimerkki, ei suinkaan ainoat.
Kaikki edellä mainittu kiteytettynä: Kun katsomme perussuomalaisten vuosia jatkunutta julkista toimintaa, voimme huomata sen olevan täysin tehoton toteuttamaan omia kirjattuja tavoitteitaan. Käytäntö osoittaa, että perussuomalaiset ovat Suomen sivistyksen, Suomen luonnon (Ks. Perussuomalaiset: Suomen luonnon ja kulttuurin viholliset) ja Suomen kansainvälisen maineen suurin vihollinen. Perussuomalaiset myös lisäävät osittain tarkoituksella ja osittain tahattomasti älykkyydelle, kehitykselle ja hyvinvoinnille vastaisia käytösmalleja, kuten tieteen ja sivistyksen vastaisuutta, epärehellisyyttä, huonoja elintapoja ja oman vastuun vähättelyä.
..10/11..
