Avainsana-arkisto: isänmaallisuus

SUOMALAISUUS OSA 2 – Mitä suomalaisuus ei ole eli käytös, jota tulisi hävetä!

Ensimmäisessä osassa käytiin pikaisesti läpi suomalaisen kulttuurin tärkeitä osia. Tässä tekstissä käydään läpi tekijöitä, jotka eivät kuulu suomalaisuuteen, jos haluamme käsittää suomalaisuuden, jollain tavalla toivottavana ja kannatettavana asiana.  

Aiemman kirjoituksen pohjalta voimme nostaa suomalaisuuden hyviksi ja tärkeiksi piirteiksi rehellisyyden, harkitsevuuden, sisukkuuden, käytöstavat, luonnon arvostamisen, oppineisuuden ja sivistyksen arvostamisen. Näiden vastainen toiminta siis on ilmeisen selvästi epäsuomalaista käytöstä.

Hävettävää epäsuomalaista käyttäytymistä näkyy erityisesti sosiaalisen median alustoilla, kuten Facebookissa. Nimenomaan suomalaisuuden mainostamisen yhteydessä ja isänmaallisuuden nimessä rikotaan jatkuvasti ja järjestelmällisesti suomalaisuudelle pyhiä arvoja. Nämä huonosti käyttäytyvät, sivistymättömät ja epärehelliset öykkärit ovat miltei aina isänmaalliseksi itseään nimittävän poliittisen puolueen perussuomalaisten kannattajia. Nämä perus-epä-suomalaiset eivät joko kykene tai halua käydä minkäänlaista vastavuoroista keskustelua. Asiallisen keskustelun sijaan he hokevat omia iskulauseitaan, jotka eivät edes useimmiten liity asiaan (ajattelin lisätä tähän esimerkkejä, mutta niistä kaikki Facebookissa olleet ovat tietoisia tai, jos eivät ole, löytävät niitä halutessaan). Tämä käyttäytyminen hyväksytään ja sitä jopa kannatetaan ja lietsotaan heidän edustamansa puolueen taholta (kyseistä puoluetta käsitellään kolmannessa tekstissä).

Suosituimpia aiheita näillä ”isänmaallisilla” on maahanmuuttajien vastustus ja pilkkaaminen, seksuaalivähemmistöjen vastustus ja pilkkaaminen, kaikkien muiden tahojen syyttäminen negatiivisiksi koetuista asioista (vaikka nämä asiat olisivat suoraa johdannaista heidän omasta toiminnastaan, niin poliittisen kuin arkielämän käyttäytymisen tasolla), täydellinen vastuunottamisen puute omista sanoistaan ja teoistaan sekä niiden seurauksista. Samoin näiden perus-epä-suomalaisten sydäntä lähellä näyttää olevan erilaisten Suomen ja maailman luonnolle haitallisten asioiden tukeminen (myös näistä tarkemmin kolmannessa osassa), epäterveellisten elämäntapojen suosiminen ja pyrkimys estää kansanterveyttä edistävien asioiden toteuttamisen (mm. tutkimustuloksiin perustuvien ruokasuositusten vastustaminen, epäterveellisemmän ruoan puolustus ja hyökkääminen henkilöitä kohtaan, jotka puhuvat terveellisistä elämäntavoista).

Sen sijaan, että nämä isänmaallisiksi suomalaisiksi itseään kutsuvat keskittyisivät edistämään Suomelle edullisia asioita (jotka ovat samalla ihmiselle ja koko maailmalle hyviä asioita), käyttävät he aikaansa ala-arvoiseen ja lapselliseen omassa likaisessa kaikukammiossaan huuteluun korvat suljettuna kaikelta, joka poikkeaa heidän omasta ohjelmoinnistaan. Nämä henkilöt ovat ala-arvoisen propagandan uhreja eivätkä he edes ymmärrä koko ajan tasaisesti tuhoavansa itseään, luontoa ja Suomen kulttuuria. Osa ihmisistä onkin sitä mieltä, että perussuomalaiset ovat muiden suurvaltojen väline, jolla tuhotaan rakas kotimaamme, osa näkee perussuomalaiset äärioikeistolle ja totalitarismille tietä raivaavana välivaiheena, kun osa taas pitää perussuomalaisia vain dystooppisena merkkinä siitä mitä ihmisen älykkyyden alasajosta seuraa. Ei ole oikeastaan oleellista mikä edellä olevista pitää paikkansa, sillä tämä sivistymättömyyden, tyhmyyden ja kaikin puolin epäterveellisen elämän ylistys, jota nämä oman elämänsä sotasankarit toitottavat ympärilleen on Suomen pahin vihollinen, oli perimmäinen syy siihen mikä tahansa. Tällaisen kehittymättömyyden leviäminen tekee Suomesta muutamassa kymmenessä vuodessa kehitysmaan, josta Nigeria saa varteenotettavan kilpailijan.

Näille Suomen kulttuurin ja luonnon vihollisille (useimmiten = perussuomalaisten kannattajille) isänmaallisuus näyttää sisältävän seuraavat tekijät:

  1. Toisten seksuaalisuuteen puuttuminen ja sen vastustaminen
  2. Tieteen, tieteellisten tutkimustulosten ja faktojen toissijaisuus omiin tunnepitoisiin ennakkoluuloihin nähden
  3. Raha kaikkein tärkeimpänä menestyksen mittarina. Jos on rikas, on tehnyt asiat oikein ja, jos ei ole rikas, on tehnyt asiat väärin. Köyhä ja valaistunut filantrooppi on siis täydellinen epäonnistuja, koska on köyhä, kun taas miljonääri, joka on saanut rahansa väkivallalla, hyväksikäytöllä ja luontotuhoon osallistumalla on onnistuja ja esikuva, koska on rikas.

Perussuomalainen yleinen käyttäytymismalli:

  1. Tuo asiasi esille negatiivisen eli vastustettavan asian kautta, ei positiivisen eli kannatettavan
    1. Älä välitä omista virheistä. Jos joku väittää, että olet tehnyt virheen, kiellä se sen sijaan, että oppisit virheistäsi
    1. Älä ota vastuuta omien sanojesi ja tekojesi seurauksista. Ne eivät enää kuulu sinulle.
    1. Älä perustele asioitasi faktoilla vaan sen sijaan solvaa henkilöä, joka kyseenalaistaa väitteesi.
    1. Ole ylpeä ymmärtämättömyydestäsi ja koulutus- ja sivistystason puutteestasi.
    1. Ole ylpeä siitä kuinka epäterveelliset elämäntapasi ovat. Solvaa ihmisiä, jotka puhuvat terveellisistä elämäntavoista.
    1. Jos et ole rikas, huijaa itsesi luulemaan olevasi rikkaampi ja parempi kuin olet sylkemällä niitä, jotka ovat köyhempiä ja, joilla menee vielä huonommin.

Epärehellisyys ilmenee monellakin eri tavalla. On epärehellistä esittää väitteitä, jotka eivät pidä paikkaansa. Varsinkinkin, jos tietää tämän tai ei halua edes tietää pitävätkö ne paikkansa. On itseä kohtaan epärehellistä perustella ongelmat johtuvaksi aina jostain muusta kuin itsestä tai omasta viiteryhmästään. On myös itseä kohtaan epärehellistä väittää olevansa isänmaan ja Suomen ystävä, jos ei todella ole osana Suomen kulttuurin ja luonnon turvaamisessa ja kehittämisessä. Tällaista turvaamista ja kehittämistä on luonnonsuojelutoimet, omaan kulttuuriin ja historiaan perehtyminen sekä oman henkisen ja fyysisen terveyden ylläpitäminen. Isänmaan ja Suomen rakastamista ja tukemista ei ole mesota somealustoilla ”mutkutellen” ja irvaillen ”vihermädättäjistä” ja ”kommunisteista” kuin heikkolahjainen ala-astehäirikkö, joka kerta kun esitetään jotakin kriittistä kysymystä liittyen asiaan, joka on persu-patriootin ultraprosessoidun sianrasvan kyllästämää pientä ja turvonnutta sydäntä lähellä. Todellinen isänmaan ystävä ei hoida omia psyykkisiä ongelmiaan Facebookissa tai muilla somealustoilla valheita jakaen ja vastakkainasettelua luoden vaan toimii aktiivisesti maailmassa. Kaikki tämä muiden syyttely omasta huonosta tilanteesta on vastuun siirtämistä toisille. Huono käytös somessa ei toki rajaudu Perussuomalaisiin (vaikka Suomessa poliitikkojen tasolla pitkälti näin onkin), mutta useimmiten juuri tämän poliittisen puolueen kannattajat ovat omistautuneita erittäin huonoon käyttäytymiseen somekeskusteluissa, kuten myös arkisen elämän tasolla.

Luonnontuhoon osallistuminen on käsittämättömimpiä asioita henkilöillä, jotka väittävät olevansa isänmaallisia suomalaisia. Suomen kulttuuri ja maine ovat hyvin vahvasti linkittyneenä ylpeyden aiheisiimme puhtaaseen ilmaan, puhtaisiin runsaisiin metsiin ja järviin. Silti persufanaatikot pitävät luonnonsuojelua enemmänkin pahana ja tuntuvat nauttien tukevan kaikkia keinoja, joilla tuhota Suomen luontoa (samoin kuin ihmisluontoa yleisesti).

Oppimattomuus, sivistymättömyys, harkitsemattomuus, käytöstapojen puute

Kaikki edellä mainitut liittyvät toisiinsa. Opiskelu lisää yleissivistystä ja yleissivistys on yhteydessä käytöstapojen ymmärtämiseen. Opiskellessa sekä uuden oppimisen taidot että uusien näkökulmien ymmärtäminen lisääntyvät. On siis hyvin ymmärrettävää miksi ymmärtämätön ihminen, jonka tyhmyyttä tukevat muut typeryydessään vellojat, ei halua opiskella ja näkee henkisen kehittymisen vihollisenaan. Vertaisten idioottien muodostama umpimielinen kupla särkyisi, jos asioita alkaisi ajattelemaan muiden kannalta ja kyseenalaistaisi omat ennakkoluulonsa. Uusi ja vieras – tässä yhteydessä tarkoittaen sivistyminen – on pelottavaa ja sitä tulee vastustaa. Harkitsematon käytös ja käytöstapojen puute loistavat sosiaalisessa mediassa. Omien ennakkoluulojen ja perusteettomien väittäminen taukoamaton pommittaminen ilman mitään aikomusta dialogiin tai omien sanomiensa harkintaan ja pohdintaan, on ”keskustelun” yleinen linjaus somessa. Tämä tulee suurelta osin juuri edellä mainitun joukon suunnalta. Tämä (sosiaalinen media ja siellä riehuvat apina-ihmiset) olisi oman massiivisen kirjoituksen paikka, joten siihen en uppoudu tämän enempää.

Olen loppuun koonnut vielä perussuomalaisten sananlaskuja ja sanontoja, jotka pohjaavat aiemmin tekstissä esitettyyn listaukseen kyseisen tahon ”isänmaallisuuden” piirteistä.

”Heterouteni on juuri niin vahvaa kuin on vihani homoja kohtaan. ” – Perussuomalaisten sananlasku.

”Olen hetero vain siinä määrin kuin tuon homovihani julki” – Perussuomalainen sananlasku.

”En ole tehnyt virhettä, jos en sitä myönnä”- Perussuomalainen sananlasku.

”Jos lyön toista ihmistä naamaan, olen vastuullinen vain käteni liikkeestä, en toisen naaman reaktiosta” -Perussuomalainen sananlasku.

”Faktat pilaavat hyvät valheet” – Perussuomalainen sananlasku

”Fakta, jota en ymmärrä, ei pidä paikkaansa” – Perussuomalainen sananlasku.

”Yhtään kirjaa en ole lukenut…enkä lue!” – Perussuomalainen sananlasku.

”Vain homot opiskelevat ja olen planeetan heteroin äijä!” – Perussuomalainen sananlasku.

”Jos ei viinalla ja makkaralla pärjää on muslimi” – Perussuomalainen sananlasku.

 ”Kasviksia syö vain homot! Suomalainen tosimies imee makkaraa niin, että haukkoo happea” – Perussuomalainen sananlasku.

”Kasvikset on vihervasemmistomädättäjien propagandaa, jauheliha on tosimiehen öylätti” – Perussuomalainen sananlasku.

”Parempi ihmispaska Porschessa kuin valaistunut nero pyörän päällä” – Perussuomalainen sananlasku.

”Ei lualamiähetkään kasviksia ja marjoja syäny vaan jauhenlihaa” – Perussuomalainen sananlasku.

”Jos ei lätkä, autot ja moottoripyörät kiihota on homo ja muslimi!” – Perussuomalainen sananlasku.

”Tiede on homotransujen hommaa ja tiedemiehet homoja” – Perussuomalainen sananlasku.

”Jos ei homoilua kielletä, niin ollaan kohta kaikki homoja!” – Perussuomalainen sananlasku.

”Dunning-Kruger-efekti kulkee vahvana keskuudessamme!” – Perussuomalainen sananlasku.

”Me perussuomalaiset olemme tuplasti parempia, sillä meillä on kaksi moraalia. Säännöt meille ja säännöt muille” – Perussuomalainen sananlasku.

”Raamattu on lukematta paras!” – Perussuomalainen sananlasku.

”Ei sitä olla ennenkään kirkossa homoja suvaittu eikä naisten puheita kuunneltu” – Perussuomalainen sananlasku.

..10/11..

SUOMALAISUUS OSA 1 – Mitä on suomalaisuus eli suomalaisuus, josta olla ylpeä!

Sellainen Suomi ja suomalaisuus, josta voidaan olla ylpeitä, koostuu monesta eri tekijästä. Se, että väittää olevansa isänmaallinen ja toimivansa Suomen hyväksi, ei merkitse mitään, jos tämä kaikki on pelkkää sanahelinää ilman toimintaa kyseisten asioiden eteen. Tyhjä puhe ja valheelliset väitteet ovat itse asiassa juuri yksi epäsuomalainen piirre, sillä suomalaisuuteen liitetään nimenomaan rehellisyys. Se, että seistään sanojensa takana ja ollaan sanansa mittaisia, ovat aina olleet suomalaiselle tärkeitä asioita (Toisaalta valheita laukova paskanpuhujakin on sanansa mittainen, sillä näiden sanojen mitta on paskapökäleen mitta?). Rehellisyyden lisäksi harkitsevuus on yksi suomalaisuuden piirre, kuten myös se kuuluisia sisukkuus. Hyvät käytöstavat ovat eräs suomalaiseen kulttuuriin liitetty ominaisuus. Harkitsevuus ilmenee sivistyneessä puheessa ja toiminnassa. Sanoessa harkinta ilmenee mahdollisimman totuudellisessa ja hyvin muotoillussa puhutussa lopputulemassa. Mietitään siis mitä ja miten sanotaan ennen kuin sanotaan. Tehdessä harkitsevuus ilmenee tietoon perustuvassa suunnittelussa, jotta teon lopputulos olisi mahdollisimman hyvä ja aikaa kestävä. Sisukkuuden piirre on resilienssi ja sinnittely vaikeuksien ja haasteiden edessä. Samoin sisukkuuteen kuuluu halu suorittaa aloitettu asia loppuun ja mielellään mahdollisimman omavoimisesti. Suomalaisuuteen kuuluvat hyvät käytöstavat ja muiden kunnioittaminen. Ei pinnalliset käytöstavat vaan toiset huomioiva ja toisen ihmisen tilaa ja elämää kunnioittava rauhan antaminen. Eri mieltä ollessakin asiat ja vastalauseet tulisi esittää mahdollisimman harkitusti, tosiasioihin pohjaten ja mahdollisimman kohteliaasti.

Näiden edellä mainittujen suomalaisuuteen liittyvien arvojen ja asennoitumisten lisäksi suomalaisuudelle oman vahvan leimansa antavat Suomen puhdas ja villi luonto, luonnossa liikkuminen ja siihen liittyvät taidot, liikunta ja puhdas perinteinen ruoka, opiskelu ja oppimisen arvostaminen. Suomalainen kunnioittaa luontoa ja pyrkii sitä suojelemaan saastumiselta, roskaamiselta ja hyväksikäytöltä, joka ei ole kestävällä pohjalla. Omaa suomalaisuuttaan kunnioittava arvostaa koulutusta ja oppiminen on hänelle luonnon lisäksi miltei pyhäksi luokiteltava asia. Suomen kulttuuri on aina ollut yhdistelmä luonnonläheisyyttä ja korkean sivistystason arvostusta.

Suomi tunnetaan laadukkaasta Jean Sibeliuksen musiikista ympäri maailmaa ja suomalainen kirjallisuus on ollut korkeatasoista ja arvostettua. Suomalaisen isänmaalliseen yleissivistykseen kuuluu ymmärtää Sibeliuksen ja Lönnrotin merkitys kulttuurillemme, kansallisrunoilija Johan Ludvig Runebergista nyt puhumattakaan.Samoin itseään arvostava suomalainen ymmärtää heidän työnsä pääpiirteissään ja tuntee heidän tärkeimmät teoksensa myös henkilökohtaisemmin ja syvemmin. Tämä tietenkin vain silloin, jos oikeasti on isänmaallinen suomalainen eikä valheita suoltava huijari. Mikä on sinun suosikkisi Sibeliuksen seitsemästä sinfoniasta? Kumpi on sinun mielestäsi parempi, Karelia-sarja vai Lemminkäis-sarja?  Sibelius ei suinkaan ole ainoa vaan hänen jälkeensä on tullut muitakin, uudempia suomalaisia artisteja, joista suomalainen voi olla ylpeä. Näistä Kimmo Pohjosen Kielo, Kalmuk ja Kluster vuosilta 1999, 2002 ja 2002 ovat tuskin yhdellekään suomalaiselle tuntemattomia teoksia ja Kaija Saariahon Luonnon kasvot (lauluäänelle ja pianolle) vuodelta 2013 on ainakin suurelle osalle tuttu, kuten monet muutkin Saariahon maailmankuulut teokset.

Lönnrotin kaikki suomalaiset toki tietävät kansalliseepos Kalevan kokoajana ja Kalevalan sisältö on kaikille suomalaisille tuttu niin kuin Lähi-idän uskoville ovat Raamattu ja Koraani. Filologian alalla ja suomen kielen kehittymisen kannalta Lönnrot on Agricolan ohella oleellisimpia nimiä, joten tämänkin vuoksi isänmaataan rakastava suomalainen perehtyy edellä mainittujen henkilöiden työhön suurella ajalla ja antaumuksella. Kenen keksimiä sanoja olikaan kansallisuus, itsenäinen ja sivistys? Kuvataiteen puolelta Akseli Gallen-Kallelan työt ovat inspiraation ja ihailun aihe kaikille suomalaisille sivistyneille taiteen arvostajille.

Muita suomalaiseen sivistykseen vaikuttaneita suomalaisille tuttuja nimiä: J.V. Snellman, jota pidetään maamme kansallisfilosofina ja yhtenä tärkeimmistä kansamme herättäjistä. Filosofit Erik Ahlman ja Urpo Harva, jotka keskittyivät ihmisenä olemisen ja sivistyksen kysymyksiin, Edvard Westermarck, jota pidetään suomalaisen sosiologian isänä, kuten Eino Kailaa taas yhtenä suomalaisen filosofian tärkeimmistä suunnannäyttäjistä. Kaikki näistä toki ovat enemmän tai vähemmän suomalaisuuttaan kunnioittavan isänmaan ystävän perehtyneisyyden pohjatietoa, joten tuntuu jopa hieman hullulta näin ilmiselviä asioita luotella.

Tässä hieman positiivisia asioita suomalaisuudesta, josta suomalaisen tulisi olla ylpeä ja, joihin maataan ja kulttuuriaan rakastavan suomalaisen tulisi perehtyä. Seuraavassa kirjoituksessa tarkastelussa asiat, jotka eivät ole isänmaallisen suomalaisuuden osia. Asiat, jotka eivät kuulu suomalaisuuteen ja, joista ei tulisi olla ylpeä.

..10/11..