Suomen Luonnon vuonna 2023 tekemässä vaalikyselyssä perussuomalaiset olivat kaikkein vähiten ympäristöstä välittävä puolue. Perussuomalaiset oli ainoa puolue, joka ei halunnut säilyttää ympäristöministeriön ja ympäristöhallinnon itsenäisyyttä nykyisellä tasolla. Toisin sanoen perussuomalaiset haluavat heikentää ympäristöministeriön ja ympäristöhallinnon itsenäistä päätäntävaltaa. Perussuomalaiset vastustivat Valtion omistamien Metso-kriteerit täyttävien vanhojen luonnontilaisten kaltaisten metsien suojelun aloittamista sekä Metsähallituksen Metsätalous Oy:n tulostavoitteiden laskemisen ekologisesti ja ilmastollisesti kestävälle tasolle. Perussuomalaiset olivat myös ainoa puolue, joka oli sitä mieltä, että luontokadon pysäyttämisen ja ilmastonmuutoksen hillitsemisen ei tulisi olla keskeisiä teemoja tulevassa hallitusohjelmassa.
Kaiken lisäksi perussuomalaiset eivät edes perustelleet suurinta osaa asenteistaan millään tavalla. Kymmenestä kysymyksestä seitsemään ei ollut mitään perusteluja. Kolme annettua perustelua oli yksittäisiä lauseita, kuten ” Ruotsin esimerkkiä kannattaa noudattaa”, ” Kysymys on moniulotteinen ja yksiselitteistä vastausta ei ole” ja ”Valtion ei pidä tehdä valintoja ihmisten puolesta”. Ensimmäinen oli vastaus kysymykseen ”Pitäisikö myös seuraavan hallituksen säilyttää ympäristöministeriön ja ympäristöhallinnon itsenäisyys vähintään nykyisellä tasollaan?” Toinen vastaus oli kysymykseen ”Kaivoslakia on edelleen korjattava niin, että luonnonsuojelu, vesistöjen puhtaus ja paikallisten asukkaiden näkemykset otetaan nykyistä paremmin huomioon”. Ja viimeinen vastaus oli kysymykseen ”Tulisiko valtion tukia siirtää lihantuotannosta kasvisten, marjojen ja hedelmien tuotantoon ja laskea samalla niiden arvonlisäveroa?”
Perussuomalaisten kykenemättömyys perustella asenteitaan on surkuhupaisaa. Se viittaa joko ymmärryksen ja oppineisuuden puutteeseen ja/tai siihen, että he itsekään eivät keksi mitään rehellisesti hyvää sanottavaa epäarvoihin perustuvista asenteistaan, joiden takana on suppea itsekeskeinen materialismi, joka taas on Suomelle, sen kulttuurille ja luonnolle monella tavalla haitallista. Perussuomalaiset eivät olleet tutkijoiden kanssa samaa mieltä siitä, että metsähakkuita tulisi vähentää ja ne olisivat tarpeellisia Suomen hiilinielun palauttamiseksi. Perussuomalaiset eivät kyenneet perustelemaan tätä kantaansa millään lailla. Perussuomalaiset eivät halunneet vesistöjen hyvän tilan saavuttamista yhdeksi talousarvioiden painopisteeksi. Perussuomalaiset eivät kyenneet perustelemaan tätä kantaansa millään lailla. Perussuomalaisten mielestä saimaannorpan suojelua ei tule parantaa luopumalla vapaa-ajan verkkokalastuksesta saimaannorpan levinneisyysalueella tai sen rajoitusaikaa pidentämällä huomattavasti nykyisestä. Ja, kuten perussuomalaisten sivistymättömään luonteeseen kuuluu, tätäkään perussuomalaiset eivät kyenneet millään lailla perustelemaan. Perussuomalaiset olivat kaikista puolueista myös ainoa, joka oli sitä mieltä, että ekologista jälleenrakentamista ei tulisi rahoittaa leikkaamalla ympäristölle haitallisia tukia eikä valtion tulisi olla suunnannäyttäjä vihreässä siirtymässä. Ja tähänkään ei oman elämänsä apukoululaiset eli perussuomalaiset osanneet esittää mitään perusteluja. Tässä vastauksessaan he eivät ilmaisseet vain olleensa välinpitämättömiä Suomen luonnosta, vaan he aktiivisesti vastustavat luonnon hyvinvointia, kukoistusta ja suojelua. On toki mahdollista, että he eivät ymmärtäneet koko kysymystä (herää tosin epäilys, että ymmärsivätkö he näistä kysymyksistä mitään). Toinen kysymys, johon perussuomalaiset ainoana puolueena vastasi kieltävästi oli halukkuus siihen, että metsälaki uudistettaisiin tulevalla hallituskaudella niin, että se ottaisi ilmasto- ja luontotavoitteet nykyistä paremmin huomioon. Perussuomalaiset eivät siis halua metsälain huomioivan ilmasto- ja luontotavoitteita. Ja kyllä, arvasit oikein, Perussuomalaiset eivät kyenneet perustelemaan tätä kantaansa millään lailla.
Perussuomalaisten puheissa toistuvat jatkuvasti aiheet, kuten rehellisyys, totuus, koulutus, sivistys, suomalaisuus, kulttuuri, luonto. Silti heidän toimintansa on jatkuvasti näiden edellä mainittujen asioiden laiminlyöntiä, vastustusta tai suoranaista päälle sylkemistä. Mitä muuta tieteen ja asiantuntijuuden vastustaminen, pilkkaaminen ja näiden tahojen tukemisen heikentämisyritykset ovat kuin ymmärtämätöntä ja totuuden vastaista sivistys- ja koulutustason alasajoa? Suomen luonnon kysely antoi selvää vastausta myös siihen mikä on perussuomalaisten luontosuhde. Perussuomalaiset eivät välitä luonnosta muuten kuin rahaksi muutettuna riistettävänä resurssina.
Perussuomalaiset eivät ole isänmaallinen vaan isänmaan vastainen!
Perussuomalaiset tukevat epärehellisyyttä ja sivistymättömyyttä!
Perussuomalaiset ovat politiikan koliikkivauva ja heikkolahjainen koulukiusaaja!
Perussuomalaiset ovat populistinen ilmaus politiikan kentällä kaikesta siitä, joka tuhoaa ihmiskuntaa ja hyvinvointia!
Perussuomalaisten omat ylevät ohjelmanjulistukset eivät näy juuri millään lailla käytännössä, joten olen koonnut seuraavat ”opinkohdat” perussuomalaisten oikean käytännön ja toiminnan pohjalta näkyvään sanalliseen ja ohjeelliseen muotoon.
- Pyri viemään asiantuntijoilta uskottavuus, sanavalta, painoarvo, oikeutettu auktoriteetti oman erityisalansa asiantuntijoina (Voit näin samalla esittää tietäväsi paremmin erilaisista tutkimuksista ja professioista kuin kyseisiin asioihin vuosikymmeniä perehtyneet ja niihin koulutuksen saaneet).
- Pyri viemään objektiiviset merkitykset käsitteiltä, erityisesti totuuden, rehellisyyden ja epärehellisyyden käsitteiltä (Voit näin jatkossa valehdella helpommin ilman seuraamuksia ja kiinni jäämisen pelkoa).
- Pyri yhdistämään subjektiiviset tunteet ja halut merkitsemään sitä mikä on oikeaa ja mikä on väärää (Näin et koskaan voi olla väärässä tai vastuussa mistään).
- Pyri uskottelemaan, että me olemme aina puolellasi ja me olemme aina oikeassa.
- Pyri uskottelemaan, että kaikki ongelmat johtuvat aina jostain meidän ulkopuolellamme olevista tekijöistä. Ja, että kaikkiin – monimutkaisimpiinkin – ongelmiin on hyvin helpot ratkaisut.
- Pyri maksimoimaan oma hyöty muiden kustannuksella.
..10/11..
