Avainsana-arkisto: kristinusko

RIKU RINNE – PAHOLAISEN PALVELUKSESSA

Vastaa

Riku Rinne on yksi näistä kristillisistä kadotuksen saarnaajista, jotka ovat tehneet tasaista tuhotyötään Suomen kansan parissa jo vuosikymmeniä. Rikun meriiteiksi voi katsoa paljon pahoinvointia aiheuttaneen saatana-paniikin tehokkaan lietsomisen 90-luvulla. Tätä omaa kieroutunutta missiotaan Rinne puski läpi valhein ja huijauksin, joita hän ei vielä tänä päivänäkään ole pyydellyt anteeksi. Rinne käytti ihmisten typeryyttä, naiiviutta ja ymmärryksen puutetta hyväkseen oman asemansa, taloudellisen tilanteensa ja henkisesti häiriintyneen agendansa ajamiseksi. Riku Rinteen keksimä Saatana, Paholaishahmo ja tähän liittyvät saatananpalvojat, joiden riitit Rinne oli kaivanut sairaasta mielikuvituksestaan. Tai ehkä Riku oli nämä fantasiat lainannut ja varastanut oman mielikuvituksen puutteensa vuoksi aggressiivisilta Amerikan evankelisilta mielenterveysongelmaisilta kanssaharhailijoiltaan.

Kuulun itse siihen ikäluokkaan ja ihmisryhmään, johon Riku Rinne kumppaneineen suuntasi propagandansa, ja erityisesti valheellisen lokakampanjan miekkansa kärjen. Rinne kulki Suomessa kouluissa saarnaamassa saatananpalvonnan vaaroista. Toisin sanoen valehteli silmät päästään ja huijasi herkkäuskoisia ja yksinkertaisia ihmisiä keksimillään sairailla fantasioillaan, joista hän oli kirjoittanut kirjan nimeltä Syvyyden kuilusta (tämän jälkeen Riku kasasi samoista palikoista teoksen Pimeys Väistyy). Syvyyden Kuilusta Kirja kertoo tarinan Aki Jääskeläisestä, joka ajautui saatananpalvojien joukkoon. Luin itse kirjan sen ilmestyessä ja olen lukenut sen uudelleen noin kolmekymmentävuotta myöhemmin (kerron kirjasta tarkemmin toisessa kirjoituksessa, jos jaksan). Kirjan ilmestymisen aikaan vuonna 1994 tietoa ei saanut samalla tavalla helposti internetistä, joten Rinteen kirjassa esittämien väitteiden todenperäisyyden tarkistaminen oli paljon vaativampaa kuin nykyään. Muutenkaan tietoa ei ollut samalla tavalla käden ulottuvilla, joten moni joutui käyttämään Rinteen kirjaa jonkinlaisena lähteenä saatananpalvonnasta ja satanismista (niin aiheista positiivisessa kuin negatiivisessa mielessä kiinnostuneiden). Rinteen – tai muun hurahtaneen kristityn, kuten Keijo Ahorinnan tai Leo Mellerin – kirjan käyttäminen saatananpalvonnan, satanismin tai okkultismin lähteenä on yhtä suositeltavaa ja kehittävää kuin käyttää lyhtypylvästä retoristen taitojen opettajana.

Rinne saa kiittää itseään muun muassa siitä, että herätti kiinnostuksen saatanan palvontaan valtavissa mittasuhteissa (aiempaan verraten, jolloin harva edes tiesi koko aiheesta), ja erityisesti nuorten keskuudessa positiivisessa mielessä. Samalla hän liitti siihen – ja toi monen tietoisuuteen – viiltelyn, veriuhrit, loitsut, roolipelaamisen, seksiorgiat ja niin edelleen. Itse en ikävä kyllä löytänyt seksiorgioita tai roolipelaamista, mutta viiltelystä – ja muista verirituaaleista – voin varmasti kiittää osittain Rikua ja hänen oppejaan. Rinne toimi paljon enemmän keksimänsä paholaisen palvelijana ja sanansaattajana kuin kyseisten aktiviteettien estäjänä. Tämä tosin ei ole mitenkään odottamatonta, koska valehtelun seuraukset ovat usein juuri päinvastaisia kuin niiden tarkoitus.

Sen sijaan, että satanismista olisi annettu rehellistä tietoa ihmisille ja näin toimittu ymmärrystä ja sivistystä lisäävästi, päättivät Rinne ja kanssahuijaajat keksiä mitä räikeimpiä fantasioita aiheesta palvelemaan omia synkkiä visioitaan ja sumeita tarkoitusperiään. Tällä tavoin aiheutettiin suunnaton määrä pahoinvointia ja sekaannusta. Miksi näin? Tämä on kristillisille fundamentalisteille ominainen toimintatapa. On ollut aina, on nyt ja tulee aina olemaan, sillä se kuuluu tämän kaltaisen uskon rakenteeseen. Demonisoidaan ja parjataan muita aktiviteetteja, ideologioita ja oppeja, kun samalla mainostetaan omia oppeja ainoana ratkaisuna näihin alun perin itse kehitettyihin ongelmiin. Tähän samaan kuuluu käsittämätön moraalisuuden ja kokonaiskuvan näkemisen puute. Omilla keksityillä tarinoilla ja valheilla ei nähdä olevan mitään ongelmallista ulottuvuutta, kun sillä pyritään edistämään omaa agendaa. Riku Rinne, Keijo Ahorinta ja kumppanit, jotka esiintyivät ja edelleen esiintyvät jonkinlaisina saatananpalvonnan ja satanismin asiantuntijoina, oikeasti tietämättä aiheista juuri mitään, keksivät oman kummallisen fantasiamuodon saatananpalvonnasta, jollaista ei edes ole olemassa (tai ei ollut olemassa ennen kuin he[1] loivat tällaisen perverssin kristillisen lahkon), ja tämän varjolla vainosivat vähemmistöjä, syyttivät syyttömiä, esittivät asiantuntijoita ja aiheuttivat suuren määrän henkistä ja fyysistäkin pahoinvointia ympäristössään.

Kuinka moni jo valmiiksi syrjässä oleva, ulkopuolinen, roolipelaaja, kauhuleffafani, hevin kuuntelija, fantasiakirjojen lukija, sai näistä saatananpalvontavainoista lisää henkistä kuormaa, psyykkistä pahoinvointia ja suoranaista väkivaltaa –  niin verbaalista kuin fyysistä – päälleen? Väitän, että aivan liian moni. Kyseessä oli 90-luvun variaatio kristittyjen vainosta vähemmistöjä kohtaan, joista kuuluisimmat tunnetaan inkvisition ja noitavainojen nimillä.

Mitä tästä voimme oppia? Välttäkää vääriä profeettoja, jotka saarnaavat ja levittävät valheita, yllyttäen vainoihin vähemmistöjä kohtaan.

Lopuksi voisin esittää kysymyksen, että minkälaista olentoa nämä henkilöt itse palvovat ja seuraavat, kun toisin ajattelijoiden vainoaminen, tekopyhyys, valheellisuus, vallanhalu, himo ja välinpitämättömyys muiden hyvinvoinnista ja tekojen seurauksista ovat enemmänkin vaatimus kuin poikkeus? He näyttävät palvovan ja seuraavan juuri sitä keksimäänsä paholaista, joita väittävät vastustavansa. Valheiden herraa ja sielunkadotukseen harhaanjohtavaa pahaa.

Riku ”Sielunvihollinen” Rinne ja Keijo ”kadotuksen saarnaaja” Ahorinta esittävät asiantuntijoita koko kansalle levittäen räikeitä valheita välittämättä seuraamuksista, kunhan saavat oman kieroutuneen näkemyksensä leviämään. Leo ”Marsilainen himonussija” Meller pyörittää naishaaremia, solvaa muukalaisia ja keksii ennustuksia, milloin mistäkin, ja Markku ”Ruumiinhäpäisijä” Koivisto vainoaa homoseksuaaleja silloin kuin ei itse harrasta homoseksiä tai häpäise ruumiita. Nämä edellä mainitut harhahenget ovat jo hiljalleen hiipuvia, mutta vielä kyteviä henkisyyden rengaspaloja. Muistakaamme heidän hulluus, niin voimme tunnistaa näiden väärien profeettojen oppipojat jatkossa ehkä helpommin.

..10/11..

[1] Tarkoitan tässä näitä harhautuneita kristillisiä lahkolaisia kokonaisuudessaan, en vain ”Suomen edustusta” kyseisestä ”opista”.

KRISTILLINEN KAUHUKULTTI

Vastaa

Monet meistä ovat kokeneet jännittäviä hetkiä lapsuudessa vampyyri-, zombie- ja ihmissusielokuvien parissa. Todellisessa arjen elämässä nämä ovat kristinuskon parissa olleet vakavasti otettuja ilmiöitä. Yleisesti ajatellaan kristittyjen taistelleen näitä äärimmäisen pahoiksi nähtyjä ilmiöitä vastaan, mutta ehkä asia onkin toisin päin? Ehkä kristinusko onkin se, joka on tuonut nämä ilmiöt meidän keskuuteemme? Ehkä kristinusko jopa itsessään harjoittaa näitä edellä mainittuja? Väite voi vaikuttaa kummalliselta, jopa absurdilta, mutta tarkastellaanpa lähemmin asiaa.

Kristityt juovat herransa Jeesuksen Kristuksen verta, joka antaa ikuisen elämän. Tämähän on oppikirjaesimerkki vampirismista. Vampyyrit juovat verta ja veri antaa heille elämän, ikuisen sellaisen. Kristityt vaanivat myös kaikkia ei kristittyjä pyrkimällä käännyttämään näitä omaan ikuisen elämän verikulttiinsa. Erityisesti heikoissa asemissa olevat, kuten sairaat, vanhukset, lapset ja päihdeongelmaiset ovat heidän loppumattoman käännytyksen ja psyykkisen hyökkäyksen kohteina. Tämä heikkojen vaaniminen ja käännyttäminen on henkistä vampirismia, jossa elinvoimaa imetään psyykkisillä keinoilla kanssaihmisistä. Tästä kristityt itse saavat energiaa ja samalla näännyttävät uhrejaan. Jeesus itse oli voimakas vampyyri. Tästä meille kertoo muun muassa tarina Longinuksen keihäästä. Longinus keihästi Jeesuksen ristillä, koska tiesi tämän olevan vampyyri. Longinus ei kuitenkaan osunut Jeesuksen sydämeen vaan läpäisi vain kyljen. Vampyyrille ominaisesti Jeesus nousi myöhemmin haudastaan vaikka näytti ulkoisesti kuolleelta. Hänen tuli vain levätä ristillä roikkumisen rankan koetoksen jälkeen kryptassaan kolme päivää keräten voimiaan. Levon jälkeen tämä elävä kuollut, ikuinen ruumis, lähti jälleen liikkeelle etsien uskollisia seuraajiaan. Jeesus kykeni myös lentämään, kyky, jonka kerrotaan joillain vampyyreilla olevan. Tästä kertoo tarinat ilmaan nousemisesta ja ”taivaaseen kohoamisesta”. Kristinuskossa puhutaan usein verestä, sydämestä, ylösnousemuksesta ja käännyttämisestä. Itse asiassa nämä ovat pakkomielteisiä kristityille, ja kaikki edellä mainitut liittyvät suoraan vampyyrikulttiiin. Sydän on pakkomielteiden keskiössä, koska lävistämällä sydämen on mahdollista tappaa vampyyri.

Kristinusko on myös alkuperäinen zombie-kultti. Jeesuksen veren voidaan tulkita olevan se populaarikulttuurissa usein oleva ”zombievirus”, jonka kautta elävien kuolleiden armeija leviää. Kristityt ovat elävien kuolleiden armeija, sillä he ovat ihmisten keskuudessa kulkevia kuolleita, jotka eivät todella elä, koska haaveilevat vain kuolemasta ja toisesta elämästä, kuolemasta ja uudelleen syntymisestä. Kristinuskon oppeihin kuuluu olennaisena myös kuolleiden ruumiiden ylösnouseminen haudoistaan. Tämä on sekä zombie- että vampyyrimyyttien pääainesta. Kristityn saattaa tunnistaa monesti myös niin sanotusta kuolleesta katseesta ja ilmeestä. Kristityn silmät ovat elävän kuolleen silmät, joiden takana ei näy sielua.

Ihmissusi on sudenkaltaiseksi olennoksi täysikuun aikana muuttuva ihminen. Taustalla on myyttien mukaan useimmiten joko toisen ihmissuden purema tai kirous. Täysikuu liitettiin myös noitiin, jotka kristityt kokivat arkkivihollisikseen. Täysikuun aikaan siis kristityt verenjanoiset pedot metsästivät naisia ja, joskus myös miehiä ja lapsia kidutettavakseen noitasyytösten varjolla. Näin sanonta homo homini lupus sopii hyvin kuvaan täydenkuun aikaan kristitystä ihmissutena, ihminen sutena eli vaarallisena eläimenä toiselle ihmiselle. Koomista sanonnassa toki on se, että suden vaarallisuus ihmiselle on kuin leppäkertun uhka karhulle, kun sitä verrataan ihmisen vaarallisuuteen ihmiselle.

Tämä kirjoitus oli vain lyhyt pintaraapaisu Kristillisen kauhukultin piirteistä, mutta aiheen raskauden vuoksi on usein parempi pitäytyä lyhyissä sukelluksissa näihin kristinuskon mustiin ja sameisiin vesiin.

..10/11..

Päivi Räsäsen homoseksuaaliset visiot – Toinen osa (RAAMATTU JA KIRKKO)

Vastaa

2 – RAAMATTU JA KIRKKO

MUUTTUNUT LAINSÄÄDÄNTÖ JA EVANKELISLUTERILAINEN KIRKKO

Toinen osio Räsäsen manifestista alkaa kysymyksellä ”Kirkon sisällä on törmätty yhteiskunnallisen lain ja Raamatun periaatteiden väliseen ristiriitaan. Kumpaa sen tulisi noudattaa: valtion perustuslakia vai kirkon opin ylintä ohjetta, Raamattua?” Minä kysyn vuorostani, että eikö kaikkien maan kansalaisten tulisi noudattaa valtion perustuslakia? Historia on täynnä esimerkkejä, joissa uskonnolliset ryhmät alkavat rikkomaan yleisiä lakeja vastaan ja muodostavat omia yhteiskunnallisia lakejaan. Miltei aina – ellei aina – seuraukset ovat olleet enemmän tai vähemmän huonoja, pahoinvointia, syrjintää ja sortoa lisääviä. Toiseksi voidaan kysyä mikä on tämä ”kirkon opin ylin ohje, Raamattu”. Raamattu on täynnä tuhansia vuosia vanhoja ”aavikon sanontoja ja tapoja”, joita kaikkia ei yksikään täysijärkinen ihminen tänä päivänä kannata ja seuraa. Raamatun käyttäminen ohjeistuksena on täysin mielivaltaista, koska se sisältää niin paljon erilaisia ja toisilleen vastakkaisia ohjeita, joiden tulkinnoista ollaan myös monta eri mieltä. Kannattaako Räsänen itse papin tyttären polttamista, jos tämä harrastaa seksiä ennen avioliittoa? (3.Moos. 21:9. Jos papin tytär häpäisee itsensä harjoittamalla haureutta, hän samalla häpäisee isänsä; siksi hänet on poltettava.) Jos Rouva Räsäsen aviomies kieltäisi vaimoltaan kaiken julkisen toiminnan ja työnteon sekä käskisi hänet jäämään kotiin tekemään ruokaa ja siivoamaan, alistuisiko Räsänen miehenstä tahtoon? (EF 5:24 Niin kuin seurakunta alistuu Kristuksen tahtoon, niin myös vaimon tulee kaikessa alistua miehensä tahtoon.) Nämä olivat vain kaksi esimerkkiä lukemattomien joukosta. Jos nämä ovat Jumalan sanaa, kyseisen ”jumalan” tulee olla takapajuinen väkivaltainen sovinisti, jonka kieltäminen tulisi olla sivistyneen ihmisen ensimmäisiä tehtäviä.

Räsänen tuo esille huomion, että jos kirkko haluaa rajoittaa perusoikeuksia, ne tulee kirjata kirkkolakiin. Tällainen säädös on esimerkiksi se, että kirkon viranhaltijan on oltava kirkon jäsen. Tämä voisi toki olla hyvä niin silloin piilevästä kontrollista ja vallankäytöstä tulisi näkyvämpää. Kertoo jo toki itsessään aika paljon kyseisestä tahosta sekin, että tahdotaan ylipäänsä rajoittaa ihmisten perusoikeuksia. Ristiriitainen tilanne on myös se, että homoliitto on laissa määritetty rinnakkaiseksi perhemuodoksi avioliiton kanssa. Tätä varten Räsäsen mielestä olisi hyvä tehdä kirkkolakiin säädös, jolla säädetään työntekijöille rajoituksia liittyen saman sukupuolen parisuhteisiin. Itse haluaisin, että Räsänen saisi luoda kirkkolain ja kirkon käytännöt, jolloin kirkon jäsenmäärä ja sen mukana yhteiskunnallinen valta supistuisi murto-osaan nykyisestä (Räsäsellehän on luotu se jo kuuluisaksi tullut armolahja, että pelkällä suun avaamisella tv-lähetyksessä hän kykenee poistamaan tuhansia ihmisiä kirkon jäsenyyden piiristä). Kirkolle rahaa syytävistähän suurin osa ei ole millään tavalla oikeastaan uskovaisia, jotka allekirjoittavat kirkon opin. Suurin osa kirkkoon kuuluvista ei ymmärrä kristinuskostakaan juuri mitään muuta kuin alkeet ja niistäkin osan väärinymmärrettynä.

KRISTUKSEN SANA JA HOMOSEKSUAALIT

Räsänen puolustautuu sitä tosiasiaa vastaan, että Jeesus ei missään välissä mainitse homoseksuaaleista mitään, vetoamalla niihin muutamaan kohtaan, jossa Raamatun voidaan nähdä kieltävän homoseksuaalisuuden. Räsäsen mukaan sillä ei ole merkitystä vaikka Jeesus ei maininnut asiasta mitään, koska koko Raamattu on Kristuksen sanaa eikä Jeesus myöskään sanonut kumoavansa tuhansia vuosia vanhempaa tekstinpätkää. Raamattuun sisältyvä vanhin juutalainen kirjoitus sisältää homofobisen maininnan ja samoin Paavalin kirjeissä mainitaan homoseksuaalisuudesta. Siihen, että Jeesus ei maininnut homoseksuaalisuudesta mitään ei voida päätellä sitä, että hän sen hyväksyi. Mainitsiko ja kumosiko Jeesus kaikki muut mahdolliset ikiaikaiset typerät säännöt ja tavat erikseen puheissaan? Voidaanko siis aina ajatella, että Jeesus olisi puoltanut näitä? Siitä, että Jeesus ei puhunut homoseksuaalisuuden syntisyydestä yhtään mitään voidaan vain päätellä, että sellaisella asialla ei ollut mitään merkitystä hänen mielestään. Jos Jumalan pojaksi, itse lihaksi tulleeksi Jumalaksi nähdyn hahmon mielestä homoseksuaalisuudella ei ole mitään merkittävää syntisyystekijää, niin miksi osa tänä päivänä hänen seuraajikseen itseään väittävät tarttuvat tähän kuin hukkuva pelastusrenkaaseen? Homofobian syyt löytyvät todennäköisemminkin kyseiseen henkilön tajunnallisista, psykologisista ongelmista kuin ovat minkäänlaisen korkean ajattelun tai henkisyyden merkkejä.

Ei ole yhtään yllättävää, että Räsänen tukeutuu Paavaliin ja hänen kirjeisiinsä. Onhan suuri osa protestanttisesta uskonnollisuudesta ja erityisesti evankelisluterilaisuus nimestään huolimatta pikemminkin juutalalais-paavalilaisuutta tai luterilaispaavalilaisuutta. Räsänen lainaa tekstisssään pitkän pätkän Paavalin kirjettä roomalaisille, jossa Paavali fundamentalistiselle mustavalkotyylilleen paasaa omia ehdottomuuksia siitä mikä on oikeaa ja mikä väärää seksuaalisuutta (tosin tämänkin epäselvästi puhuen lähinnä luonnottomasta himosta). On hyvä muistaa minkälainen mielipuolinen persoona Paavali oli. Tämä äärimmäinen oikeassa olemisen pakko, joka hänellä oli, ajoi hänet muun muassa toisin ajattelevien vainoamiseen ja murhanhimoon (Paavali hyväksyi muun muassa toisinajattelijoiden kivittämisen).

Räsänen toteaa vielä, että, jos yleiseen oikeustajuun perustuva ymmärryksemme ei olisi synnin vääristämä, pystyisimme luonnostamme ymmärtämään homoseksuaalisuuden luonnonvastaiseksi, vaikka emme olisi koskaan kuulleetkaan Raamatusta. Ymmärtääköhän Räsänen, että tämä voidaan tulkita hänen kohdallaan niin, että Räsäsen oikeustaju on myös vääristynyt eikä hän näin kykene näkemään omaa kieroutunutta ajattelua. Samoin ilman Raamattua ja kaikkea siitä versonnutta patriarkaattista sortoa ja sekoilua maailmamme olisi hyvin erilainen. Raamattu voidaankin nähdä sinä omenana, joka olisi pitänyt jättää Paratiisin puuhun. Toisaalta Paratiisin omena antoi tietoa ja ymmärrystä, kun taas Raamattu useimmiten toimii näiden tehokkaimpana sumentajana.

Räsäsen mukaan tiedämme, että homoseksuaalisuus on psykoseksuaalisen kehityksen häiriö. Taaskaan Räsänen ei kerro mihin tämä perustuu. Hän ei anna mitään lähdettä tai tutkimusta edes ohimennen mainittuna. Samoin Räsänen esitää kysymyksen, että tulisiko rikollisuus sallia, jos siihen on pakottava taipumus? Ja, jos kerran homoseksuaalisuus on kehityshäiriö, sen harjoittamiseen ei tule kannustaa. Ensinnäkin, rikollisuus ei ole kehityshäiriö. Vai rinnastaako Räsänen tässä homoseksuaalisuuden suoraan rikollisuuteen, niin kuin vaikuttaisi?

LUONNOLLISTA VAI LUONNOTONTA?

Homoseksuaalisuuden luonnottomuutta Räsänen pyrkii perustelemaan sillä, että ihminen on Raamatun mukaan Jumalan kuva ja hänellä on erityisasema luomakunnassa. Erotuksena eläimiin, ihmisillä on kyky hillitä halujaan. Seksi on Räsäsen mielestä luonnollista vain miehen ja naisen välisessä aviosuhteessa, koska tämä on Jumalan osoittama tapa harjoittaa seksuaalisuutta. Tässä kappaleessa tulee hyvin ilmi se, että Räsäsen luonnollisuuden ja luonnottomuuden mittari on Raamattu, ei luonto itsessään eivätkä myöskään minkäänlaiset tutkimustulokset. Tutkimustuloksia Räsänen käyttää vain oman fundamentalisminsa arvokkuuden lisääjänä, jos nämä tutkimustulokset edes vähän viittaavat Räsäsen haluamaan suuntaan. Ja tällaisia ei ilmiselvästi näytä olevan, koska Räsänen ei kykene yhtään ”tieteellistä” lähdettään kertomaan.

Syntiinlankeemuksen todellisuus tarkoittaa Räsäselle muun muassa sitä, että maailma on turmeltunut emmekä voi sen vuoksi homoseksuaalisuuden esiintymisestä ihmiskunnassa päätellä sitä, että se olisi Jumalan luomaa. Miten voimme päätellä siis maailman kautta yhtään mitään, jos syntiinlankeemus estää päättelyn siitä mikä on hyvää (olettaen, että Räsänen tarkoittaa Jumalan luomalla hyvää) ja mikä huonoa? Varmaan Räsäsen vastaus olisi tähän, että Raamatun avulla. Ongelma on vain se jo aiemmin mainittu, että Raamattua tulkitaan eri tavoilla ja sitä voi myös tulkita hyvin eri tavoilla riiippuen tulkitsijan intresseistä ja tavoitteista.

EVANKELIUMI JA ARMO KUULUVAT KAIKILLE

Rakastavan lähimmäisen tulisi Räsäsen mielestä varoittaa ihmistä homoseksuaalista teoista aivan kuin tulisi varoittaa heikoille jäille menemisestä. Tämä vertaus on hieno. Homoseksuaalinen teko rinnastetaan hukkumiskuolemaan jääkylmässä vedessä.

Räsäsen fundamentalismi tulee taas hyvin esille hänen väitteessään, että kirkon tehtävä on omalla esimerkillään näyttää, että Jumalaa tulee totella enemmän kuin ihmistä. Tässä ilmenee hyvin Räsäsen näkemys siitä, että Raamattu on yhtä kuin Jumala, ja Kirkko on se, jonka tulkinta on Jumalan sana. Tosin Räsänen itse nostaa oman tulkintansa oikeammaksi kuin Kirkon, jos se päätyy eri tulkintaan kuin hän itse. Samalla edellä mainittu tarkoittaa sitä, että Räsänen ei näe maan lakeja niin tärkeiksi kuin omaa Raamatun tulkintaansa. Räsäselle siis ylin auktoriteetti on hänen oma mielipiteensä, ei kirkon opit, ei maan lait, ei uusin tieteellinen tieto. Ellei asialla olisi vakavia yhteiskunnallisia ja muiden ihmisten elämää vaikeuttavia seurauksia, olisi oman elämänsä ohjaaminen satoja vuosia vanhojen aavikon heimojen tapojen ja uskomisten pohjalta vain huvittavaa ja äärimmäisen outoa. Toisaalta maaseudulla voidaan olla huoletta ainakin oman karjan suhteen, sillä Räsänen ei mahdollisesti himoitse toisten karjaa.

Räsänen vielä kappaleen lopuksi painottaa, että homoseksuaalinen tunne-elämä tai muu seksuaalinen poikkeavuus on kipua, syntiä ja rikkinäisyyttä. Koko kirjoituksen rivien välistä voi lukea, että Räsäsellä on itsellään vahvaa rikkinäisyyttä, kipua ja syntisyyttä sielussan, jota vastaan hän pyrkii taistelemaan suuntaamalle sen itsensä sijaan itsensä ulkopuolelle.

HAASTE RUKOUKSEEN

Mielenkiintoinen ja vahva väite Räsäseltä on, että jos Jumalan Sanan eli hänen tapauksessaan Raamatun luotettavuus kielletään yhdessä kohdassa, se merkitsee pohjimmiltaan epäilyksen kohdistamista itse Jumalaan. Raamattu on niin täynnä ristiriitaisuuksia, väärää tietoa ja kehittymätöntä moraalia, että edellä oleva Räsäsen väite on täysin absurdi. Seuraavaksi muutama esimerkki näistä. Saman kirjan sisältä löytyy; ”Älä tapa.” – 2. Moos. 20:13 ja ”Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: Jokainen sitokoon miekkansa vyölleen. Käykää sitten edestakaisinleirin halki portista porttiin ja tappakaa jokainen, olkoon vaikka oma veli, ystävä tai sukulainen.” – 2. Moos. 32:27. Naisen asemasta muun muassa seuraava: ”Oppikoon nainen hiljaisuudessa, kaikin puolin alistuvaisena; mutta minä en salli, että vaimo opettaa, enkä että hän vallitsee miestänsä, vaan eläköön hän hiljaisuudessa.” – 1. Tim. 2:11-12. Maakeskiseen maailmankuvaan viittaa taas seuraava: ”Taas perkele otti Jeesuksen kanssansa sangen korkealle vuorelle ja näytti hänelle kaikki maailman valtakunnat ja niiden loiston.” – Matt. 4:8.

En tiedä kuinka vakava kysymys Räsäseltä on, kun hän tekstissään kysyy, että mitä sanoisimme tänään profeetta Jesajasta, joka kulki Jumalan käskystä kolme vuotta avojaloin ja vaatteetta merkkinä siitä, miten pakkosiirtolaisia tultaisiin kuljettamaan häpeällisesti takapuolet paljaina? Nämä tämän päivän Jesajat olisivat todennäköisesti jonkinlaisen hoidon piirissä. Alasti esiintyminenkään ei ole Suomessa julkisesti hyväksyttävää.

Henkilökohtaisesti Räsänen toivoo, että hätä ei kasva niin suureksi, että tarvitaan Jesajan tyylilajia. Hätä ei kasva niin suureksi? Pitää myöntää, että Räsäsen ajatusmaailma on kyllä mielenkiintoinen. Maailma on kaikin tavoin koko ajan huonommassa kunnossa, ilmasto saastuu, luonto tuhoutuu ja sitä tuhotaan aivan älytöntä vauhtia, eläinlajeja kuolee joukoittain sukupuuttoon, ihmisten ongelmat lisääntyvät ja lisääntyvät päivä päivältä, ja Räsänen stressaa siitä, että jotkin ihmiset ovat kiinnostuneita seksuaalisessa mielessä samasta sukupuolesta. Maailma palaa ja Räsänen stressaa homoista. Tämä kertoo vain ja ainoastaan Räsäsen omasta psyykkisestä kuplasta, jonka ovat vallanneet homoseksuaaliset ideat ja pakkomielteet.

LOPUKSI

Loppuun Räsänen vielä alleviivaa ja tuo selvästi kaikkien tietoon uskonsa luonteen. Hän sanoo, että Raamatun käsittämättömin ihme on se kristinuskon keskeisin väite, että Jeesus ylösnousi kuolleista. Lääkärin näkökulmasta se on täysi mahdottomuus ja, jos Jumala on tehnyt tällaisen ihmeen niin miksi hän ei voisi tehdä muitakin ihmeitä? Jeesuksen kuolema ja ylösnousemus on Räsäsen mukaan koko kristinuskon ydin ja sen varassa koko Raamattu seisoo tai kaatuu. Jos siihen ei usko niin kristinuskosta ei jää mitään jäljelle. Jos taas sen uskoo, niin silloin on Räsäsen mukaan johdonmukaista uskoa kaikki, mitä Kristus muutoin opettaa Raamatussa apostolien ja profeettojen kautta.

Jeesuksen ylösnousemus Raamatun käsittämättöminpänä ihmeenä on Räsäsen oma asenne (tosin varmaan usean kristitytyn näkemys, mutta ei suinkaan jokaisen). Jeesus ylösnousseena superhahmona ei ollut se sanoma, josta Jeesus itse maan päällä saarnasi. Jonkin toisen henkilön sokea palvominen on huomattavan helppoa verrattuna haastavan elämänohjeistuksen noudattamiseen. Ulkoisen hahmon palvominen on myös vastuun pakoilua ja laiskuutta. Varsinkin, jos tätä tahoa käytetään sorron välineenä tai muiden vaikeiden asioiden välikappaleena (sijaisuhri).

Jos Jumala on tehnyt tällaisen ihmeen niin miksei muitakin? Kuten kaikkien aikuisten tulisi tietää, on Raamattu erillisten tekstien kokoelma, joiden kirjoittamisen välillä on vuosisatoja. Raamattu sisältää yli kuusikymmentä kirjaa ja sillä on yli kolmekymmentä eri kirjoittajaa. Pelkästään tämän tiedon Raamatusta tulisi antaa ymmärrystä siitä, että Raamatun sisältämät tekstit ovat keskenään monin tavoin eri tasoisia niin luotettavuudeltaan kuin yksityiskohdiltaan.

Onko Jeesuksen kuolema ja ylösnousemus koko kristinuskon ydin, jonka varassa Raamattu kaatuu tai seisoo? Ei välttämättä, mutta Räsäsen edustaman mustavalkofundamentalismin ydin se varmasti on. Jos ei usko Jeesuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen, niin kristinuskosta ei jää mitään jäljelle? Vuorisaarna eli Kristinuskon tärkein sisältö jäisi jäljelle. Vuorisaarnassa Jeesus kertoo tarkasti eettismoraalisia ohjeistuksia. Tämän tulisi olla jokaisen kristityn elämän keskiössä.

Jos uskoo yhden Raamatun ihmeen niin on johdonmukaista uskoa kaikki, mitä Kristus muutoin opettaa Raamatussa apostolien ja profeettojen kautta? Jos uskoo, että Raamattu on sana sanalta erehtymätöntä Jumalan sanaa, niin silloin edellä esitetty on johdonmukaista. Ei kuitenkaan tarvitse kauaa lukea Raamattua, kun huomaa sen olevan epätasaista ja epäilyttävää tekstiä. Raamattu on sekä tiedollisesti hyvin ristiriitainen että Jumalakuvaltaan alkukantainen. Vanhan Testamentin Jumala on sellainen olento, jota tulee vastustaa oli tämä sitten fiktiivinen tai oikeasti olemassaoleva olento. Taru Sormusten Herrasta tarinan Sauron ja Tähtien Sodan keisari Palpatine jäävät pahuudessa ja hulluudessaan helposti toiselle sijalle Vanhan Testamentin Jahven rinnalla.

Edellä mainitun pohjalta herää kysymys, että eikö Räsänen ole millään tasolla perillä Raamatun historiasta? Miten tämä sekalainen tekstien kokoelma on päätynyt yksiin kansiin?

Räsäsen mukaan aikojemme pahimpia ilonpilaajia ovat sellaiset opit, joilla nakerretaan luottamusta Raamattuun Jumalan sanana. Tämä väite on niin absurdi, että jätän sen vain ohimenevänä mainintana tähän kommentoimatta sitä sen enempää.

Räsäsen ainoa viittaus ja maininta muuhun lähteeseen kuin Raamattuun on psykiatrian erikoislääkäri ja professori Asser Stenbäck (myös teologi). Räsänen lainaa Stenbackin Suomen luterilaisen evankeliyhdistyksen julkaisemasta kirjasesta oman kirjoituksensa lopussa seuraavan pätkän: ”etteivät homoseksuaaliset poikkeavuudet sisällä luomislahjaa, vaan ovat kehityshäiriö, josta saattoi tervehtyä. ”anatomian vastainen elämä on luonnonvastaista”. Voimme jo pelkästään julkaisijan perusteella todeta, että kyseessä ei ole millään tavalla lääketieteellisesti hyväksytty julkaisu, koska julkaisija on uskonnollinen taho eikä tieteenalan hyväksytty julkaisija. Stenbäck myös toimi 1940-luvun lopulta 1970-luvun puoliväliin lääkärin ja psykiatrian parissa, jonka jälkeen pääosin politiikassa, Lääketiede ja psykiatria on kuitenkin tieteenaloja, joilla 1970-luvun jälkeen on ollut valtavaa kehitystä eikä kukaan enää pidä viisikymmentä vuotta vanhoja ideoita ajankohtaisina.

Stenbäckin seksuaaliteorioiden mukaan mies on ”aktiivinen etsiessään kohdettaan”, kun taa naisen aktiivisuus ilmenee ”passiivisena antautumishaluna”. Itsetyydytys ja homoseksuaalisuus on Stenbäckin mukaan luonnonvastaisia häiriöitä (siitä huolimatta, että molemmat ovat luonnollisia jo sana ”luonnollinen” merkityksen kautta, sillä niitä molempia esiintyy luonnossa eri eläinlajeilla).

Stenbäckin mukaan seksuaalisuuden luonnollinen tehtävä on lapsen siittäminen ja synnyttäminen ja kaikki näiden ulkopuolella on siis luonnotonta. Näin suppea näkemys seksuaalisuudesta ei nykytietämyksen mukaan pidä paikkaansa vaan seksuaalisuuden ”tehtävänä” on myös mm. luoda ja vahvistaa yhteenkuuluvuutta. Eikä seksuaalisuutta voi rajata edes pelkästään näihin edellä mainittuihin. Toki voidaan ajatella pelkän lajinsäilyvyyden ja biologian kannalta suppeasti, että seksuaalisuuden tarkoitus on vain lisääntyminen. Samoin syömisen ja juomisen vain hengissä säilyminen, liikkumisen tarkoitus vain paikasta toiseen siirtymisen tai ravinnon ja suojan hankkimisen. Ihmisyyteen kuuluu olennaisena osana nautinto ja Stenbäckmainen asenne tekee ihmisestä robotinkaltaisen alkeellisen eläimen. Itsetyydytys oli Stenbäckin mielestä ”oire ihmisen sielunrakenteessa piilevästä viasta tai sairaudesta”, joka kaiken lisäksi rasittaa sukupuolielimiä ja hermostoa, heikentää luonnetta ja vaarantaa koko ihmisen persoonallisen kehityksen. Näistä osa ei yksinkertaisesti vain pidä paikkaansa vaan asia on jopa päinvastoin. Itsetyydytyksen on todettu olevan tärkeä osa ihmisen persoonallista kehitystä. En tiedä kuinka rankkaa itsetyydytystä Stenbäck on harjoittanut näihin päätelmiin tullessaan, jos sukupuolielimet ja hermosto rasittuvat niin rankasti, että se on jo haitallista. Tai kuinka paljon hän on aikaa tällaiseen aktiviteettiin pistänyt, jos persoonallisuuden kehittyminen on vaarantanut. Onko Stenbäck menettänyt vuosia elämästään itsetyydytyksen parissa? Siinä tapauksessa väitteissä voisi olla jotain perää. Tämä on tietenkin spekulaatiota enkä tiedä kuinka paha himorunkkari Stenbäck oli. Tähän voisi saada jotain selvyyttä, jos näkisi kuvia Stenbäckin karvaisista kämmenistä.

Stenbäckin mukaan myös lapsen hemmotteleva kasvattaminen saattaa aiheuttaa elinikäisen homoseksuaalisuuden. Homoseksuaalisuuden Stenbäck näki perverssinä fiksaationa. Stenbäck suositteli myös homoseksuaalien kastrointia, paikkakunnalta pois siirtoa ja nuorten kerhojen, uimarantojen ja yleisten käymälöiden valvontaa. Itse en haluaisi ainakaan Stenbäckin kaltaista henkilöä lasteni lähelle tai yleiselle uimarannalle.

Stenbäckin ja Pautolan teos Lapsuus- ja nuoruusiän sukupuolinen kehitys ja kasvatus (julkaistu vuonna 1952) sisältää edellä mainittuja väitteitä ja ideoita eikä se perustu muuhun kuin henkilöiden omiin visoihin. Kirjasta puuttuvat kaikki lähdeviitteet, joka viittaa suoraan siihen, että mitään tutkimusta ei väitteiden taustalta löydy. Tästä huolimatta kirja vaikutti paljon näkemyksiin homoseksuaalisuudesta ja sitä käytettiin aiheen lähteenä. Tämä on hyvä esimerkkki siitä miten arvovaltaa omaava henkilö voi saada perusteettomia ja haitallisia näkemyksiään esille ja käytäntöön , kun ei ole tarpeeksi ymmärtäviä ja osaavia ihmisiä valvomassa toimintaa.

Stenbäckin harhaiset homofobiset opit jarruttivat tehokkaasti seksuaalivähemmistöjen oikeuksien toteutumista 1960- ja 1970 – luvulla. Homoseksuaalisuuden kriminalisointi katosi Suomessa vuonna 1971, mutta Stenbäckin ansiosta lakiin jäi vielä ns. kehotuspykälä, joka kielsi homoseksuaalisuuteen yllyttämisen. Tämä poistui rikoslain yhteydestä vasta vuonna 1999. Stenbäckiä voimme kiittää myös siitä, että hän toi Suomeen eheytysliikkeen, joka on oikeastaan pelkkää psykologista väkivaltaa ja vallankäyttöä toteuttava kristillinen propaganda-ohjelma.

Aivan tekstin loppuun on lisätty, että Päivi Räsänen lääkärinä valottaa ilmiötä ihmisen psyyken häiriönä ja perheen aseman hämärtäjänä. Millä tavoin lääkärin opinnot ja lääkärinä työskenteleminen tekee ihmisestä psyyken (tai perhe aseman) asiantuntijan? Käsittääkseni Räsänen ei ole pskologi tai psykiatri.

Päivi Räsänen on kirjoittanut tämän mestariteoksensa jälkeen vielä muun muassa erilliset kirja(set) eutanasiasta ja abortista.

..10/11..

Päivi Räsäsen homoseksuaaliset visiot – Ensimmäinen osa (Vaikutukset yhteiskunnassa)

Vastaa

Kansanedustaja ja fundamentalistiuskovainen Päivi Räsänen oli 2022 syytettynä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan homoseksuaaleja syrjivän uskonnollis-poliittisten kirjoitustensa ja puheidensa vuoksi. Tarkastelen Räsäsen tekstiä ”Mieheksi ja naiseksi hän heidät loi – homosuhteet haastavat kristillisen ihmiskäsityksen” tässä kriittisessä kirjoituksessa. Edellä mainittu kirjoitus oli kansanryhmää vastaan kiihottamissyytösten keskiössä. Olen käyttänyt samoja väliotsikoita kuin alkuperäisessä Räsäsen kirjoituksessa, joten viitatut kohdat löytyvät samojen väliotsikoiden alta. Tarkempia sivunumeroja en ole liittänyt, koska kirjoitus on muutenkin lyhyt ja nopeasti luettu.

JOHDANTO

Räsänen aloittaa tekstinsä kertomalla, että aikamme ihminen on perin juurin individualisti, joka pidättää itsellään oikeuden linjata oikean ja väärän rajan. Tällainen ihminen ajattelee, että, jos Raamatussa jokin ei mahdu omaan ajatteluun, se tulee leikata pois. Samoin Räsänen kertoo, että olisi itsekin leikannut monta kohtaa pois Raamatusta, jos hänet olisi valtuutettu rakentamaan oman oikeustajun mukainen kuva Jumalasta. Havaintojensa pohjalta Räsänen on myös huomannut, että juuri vaikeasti ymmärrettävät Raamatun kohdat sisältävät syviä Jumalan viisauksia. Itse näen, että on lähtökohtaisesti vain ja ainoastaan hyvä asia, jos ihminen on individualisti, joka pyrkii pohtimaan itse mikä on oikein ja mikä on väärin. Toisaalta lopputulema on oman oikeustajun tason varassa. Tähän kuitenkin tulisi pyrkiä sen sijaan, että valitsemme totalitaristisen alistumisen, jossa oma oikeustaju sumennetaan, kun se on selkeästi ristiriidassa jonkin jäykän oppirakennelman kanssa. Räsäsen havainnot siitä, että vaikeasti ymmärrettävät Raamatun kohdat sisältävät syviä Jumalan viisauksia voi mahdollisesti perustua pelkästään siihen, että vastauksen tai sanoman ollessa epäselvä ja ei-ilmeinen, siihen joudutaan käyttämään enemmän omaa ajattelua ja mielikuvitusta. Ihminen joutuu siis ponnistelemaan älyllisesti löytääkseen jotakin järkevää järjettömästä tai muuten vaikeaselkoisesta tekstistä tai asiasta.

Räsänen kirjoittaa, että Raamatun etiikka on juuri homoseksuaaliselle elämänmuodolle erityisen selkeä sen kieltäessä. Missään kohtaa ei Raamatussa tällaista hyväksytä, mutta sekä Vanha testamentti että Uusi testamentti kieltävät homoseksuaaliset suhteet. Räsäsen mukaan erityisesti Uusi testamentti painottaa homoseksuaalisuuden syntisyyttä. Räsänen olisi voinut tarkentaa, että Vanhassa testamentissa nämä kiellot ovat vanhimpien juutalaisten tekstien osiossa eli Mooseksen kirjoissa ja Uudessa testamentissa Paavalin kirjoituksissa, joka henkilönä on kyseenalainen eikä edes ollut osa Jeesuksen ajan toimintaa. Jeesus ei missään välissä mainitse homoseksuaalisuuden olevan syntistä. Jos homoseksuaalisuus olisi niin kauheaa kuin esimerkiksi Paavali ja Päivi väittävät , niin miksi Jeesus ei mainitse siitä sanallakaan? Vai tiesikö Paavali ja tietääkö Päivi paremmin Jumalan tahdon ja sanoman kuin Jeesus? Paavalin kirjeiden perusteella voidaan päätellä, että Paavali todellla luuli olevansa auktoriteetti numero yksi, jonka tulkinta ylittää kaiken muun. Ei toisaalta ole siis ihme, että mustavalkoisesti ajatteleva fundamentalisti vetoaa Räsäsen fundamentalistiseen ajatteluun sen sijaan, että keskiössä olisi esimerkiksi Jeesuksen vuorisaarna tai muut Jeesuksen teot ja opit.

Räsänen esittää kysymyksen, että kuinka hän voisi uskoa Raamatun ihanimman viestin Jeesuksen sovituskuolemasta ja historiallisesta ylösnousemuksesta, jos hän luulee Raamatun olevan täynnä ajallemme sopimatonta sanomaa? Ja mihin ylipäänsä tarvittaisiin ristiinnaulittua ja ylösnoussutta Herraa, jos Jumala ei ole tuomion Jumala, joka pyhyydessään ei hyväksy syntiä? Ensinnäkin Raamatun ihanimmasta viestistä voidaan olla eri mieltä. Sovituskuolema ja historiallinen ylösnousemus on monelle Kristinuskon kamalimmat viestit. Ei uskomattomuudessaan vaan niiden moraalis-eettisten seuraamustensa vuoksi. Toisille Jeesuksen sanoma (vuorisaarna) on tärkein, ei Paavalin ja muiden Jeesuksen jälkeen tulleiden tarinat yliluonnollisesta Herrasta. Mitä Räsänen tarkoittaa ”ajallemme sopimattomalla sanomalla”? Kaikista tarinoista voi saada jotakin irti, mutta Raamatun monet opit, usko ja etiikka ovat tämän päivän tiedon valossa vanhentunutta, väärää ja epäkelpoa. Edellä mainituissa asioissa Raamattu on täynnä ajallemme sopimatonta sanomaa. Esimerkkeinä suhtautuminen naisiin, kivittämiset, ruoskimiset ja muu äärimmäinen väkivalta. Samoin sen useat väitteet maailmasta, ihmisestä ja historiasta on nykytiätämyksen valossa selkeästi vajavaisia tai jopa täysin vääriä. Viimeiseen kysymykseen eli mihin ylipäänsä tarvittaisiin ristiinnaulittua ja ylösnoussutta Herraa, jos Jumala ei ole tuomion Jumala, joka pyhyydessään ei hyväksy syntiä, vastaus on ”ei mihinkään”. Emme todellakaan tarvitse näitä mihinkään nykyaikana. Perisynti ja lunastuskuolema ei ole sellaisia (henkisiä, uskonnollisia, eettisisiä…) ideoita, johon ei olisi parempia oppeja ja näkemyksiä tarjolla.

1 – VAIKUTUKSET YHTEISKUNNASSA

Räsänen aloittaa kappaleen toteamalla, että vauhdilla moniarvoistuvassa yhteiskunnassamme joudumme jatkuvasti tilanteisiin, jossa samanlaisilta kuulostavat tavoitteet ovatkin toistensa vastakohtia. Toisen tasa-arvo onkin toiselle syntiä ja toisen rakkaus on toiselle suvaitsemattomuutta. Tällainen asenne kertoo mielestäni lähinnä ajattelun laiskuudesta tai tekosyistä oikeuttamaan omat kyseenalaiset oppinsa, jossa sanojen merkitystä sumennetaan. Sanoilla on omat vakiintuneet ja yleisesti hyväksytyt merkitykset, joita nämä sanat pääasiassa tarkoittavat. Kyseisiin sanoihin liittyy miltei aina valtavasti tutkimusta, niin sanan merkitykseen itseensä kuin myös sanan viittaamaan ilmiöön. Kaikkien tulisi ymmärtää, että tasa-arvo ei ole sellaista, jossa joltain ihmisryhmältä viedään oikeuksia, joita muilla on pelkästään sen takia, että he kuuluvat tähän ryhmään.

Räsänen muotoilee myös eettisyyden yhteydessä, että olemme tienhaarassa, jossa joudumme valitsemaan joko kristillisen arvoperustan tai sen torjuvan trendin. Itse muotoilisin saman asian näin: joudumme valitsemaan joku alun perin tuhansia vuosia vanhan Lähi-Idän alueen heimouskonnon tapakulttuurin jäämistöä tai sen torjuvan nykyaikaisen tutkimuspohjaisen etiikan. Neutraali asennoituminen on tosin Räsäsen suhteen mahdotonta, koska hän uskoo olevansa syntiinlankeemuksen seurauksena moraalisesti turmeltunut, jonka vuoksi on taipuvainen vääntämään luonnollisen moraalilain ajamaan omia itsekkäitä etujaan. Tämä kiteyttää yhteen lauseeseen paljon Räsäsen omaa asennetta, mutta ikävä kyllä hän suuntaa tämän ihmiskuvansa enemmän itsensä ulkopuolelle kuin kriittisesti itseensä. Päiville voisi olla hyvä palata kontemploimaan rakkaan Jumalan Sanansa tätä kohtaa: ”Sinä ulkokullattu, ota ensin malka omasta silmästäsi, ja sitten sinä näet ottaa rikan veljesi silmästä” (Matt.7:5).

AVIOLIITON OLEMUS

Räsäsen mukaan on vaikea keksiä yhteiskunnallista pyrkimystä, joka osuu yhteiskunnan ytimeen, sen perustuksiin yhtä voimakkaasti kuin samaa sukupuolta olevien liitto. Sanoisin, että uskonnollisten näkemysten – joko tarkoituksellinen tai tarkoitukseton – ujuttaminen mukaan politiikkaan on paljon pahemmin yhteiskunnan perustuksiin ja ytimeen osuvaa toimintaa kuin samaa sukupuolta olevien liitto. Tämän samaa sukupuolta olevien liiton ”yhteiskunnalliseen voimakkuuteen” Räsäsen mielestä perustuu lainsäädännön muuttumisen herättämät poikkeuksellisen suuret tunteet puolesta ja vastaan. Väitän, että samaa sukupuolta olevien välisten liittojen vastalauseet perustuvat pikemminkin kristilliseen fundamentalismiin tai muuhun homofobiseen pelkoon sitoutuvaan oppiin kuin yhteiskunnan ytimeen ja perustukseen liittyvään ulottuvuuteen. Puolustuminen taas liittyy haluun karsia yhteiskunnan väkivaltaa ja sortoa tiettyjä yksittäisiä ryhmiä kohtaan, joka on samalla yhteiskunnan väkivallan ja sorron karsimista kokonaisuudessaan.

Räsänen painottaa tekstissä moneen otteeseen, että homoseksuaalisuus on poikkeama ja psykoseksuaalisen kehityksen häiriö (tästä myöhemmin lisää) eikä yhteiskunnan tule mennä ”poikkeusten” vaan ”normaalin/normien” mukaaan. Avioliitto on Räsäsen mukaan olemukseltaan ja luomisjärjestykseltään aikuisen miehen ja naisen välinen liitto. Avioliitto ei ole kristilinen keksintö vaan on ollut monissa paikoissa olemassa ennen kristinuskon saapumista (esim. Suomessa). Avioliitolla on monia julkisia, yhteiskunnallisia ja laillisia ulottuvuuksia, joten on ymmärrettävää, että avioliiton näihin ulottuvuuksiin liittyvät piirteet elävät ajanmukana, mukaillen jonkin verran yhteiskunnallisia muutoksia. Homoseksuaalisuudesta ja muista poikkeamista uupuu mahdollisuus yhteisiin lapsiin, samoin kuin Räsäsen mukaan miehen ja naisen erilaisuudesta nouseva jännite. Voimme toki todeta heteroseksuaalisuuden olevan biologinen normi ja muun muassa homoseksuaalisuuden olevan poikkeama tästä normista, mutta sillä ei ole mitään merkitystä monenkaan asian kanssa, joka yhdistetään homoseksuaalisuuteen ja heteroseksuaalisuuteen. Muutenkaan emme voi paljoakaan johtaa tällaisista ”normaaleista”. Emme siis voi johtaa moraalisesti siitä mikä on yleistä, sitä miten asioiden tulisi olla. Tätä ”yleinen on parempi kuin harvinaisempi” ohjetta seuraten älyllinen keskinkertaisuus olisi parempi kuin älyllinen korkeatasoisuus. Samoin fyysinen huippukunto olisi huonompi asia kuin fyysinen huono kunto jne. Yhteiskuntamme on myös täynnä asioita, joista on tehty normaaleja vaikka ne eivät biologisesti tällaisia ole. Esimerkiksi Suomessa täysi-ikäisyyden rajaksi on päätetty kahdeksantoistavuotta. Mihin tämä perustuu? Biologisesti ihminen on täysi-ikäinen eli sukukypsä huomattavasti aiemmin ja henkisesti moni ei ole koskaan täysi-ikäinen (riippuen miten tämä määritellään). Vaikkakaan ei suoranaisesti biologisia tekijöitä, mutta normaalia ei ole myöskään länsimaisen kulttuurin lääkekeskeisyys, fyysinen passiivisuus ja jatkuva ärsyketulva, muutama epänormaali ja epäterve asia mainitakseni. Nämä ovat haitallisia asioita jo tutkitusti, kun taas Räsäsen väitteet homoseksuaalisuuden haitallisuudesta eivät perustu muuhun kuin hänen kanssaan samalla tavalla ajattelevien uskonnollisten fundamentalistien oppeihin (jotka ovat alkukantaisten kulttuurien muinaisista kirjoituksista johdettu). Myös epänormaalia on yhteiskuntamme huumausainepolitiikka, jossa täysin jollain muilla kuin järkiperustein osa päihdyttävistä aineista on laillisia ja osa ei. Näitä älyvapaita yhteiskuntasopimuksia voisi lopulta löytää paljonkin, mutta nämä muutama riittänee tähän yhteyteen. Huomion arvoista on myös se asia, joka usein unohtuu suomalaisilta kristityiltä, että luterilaisia on maailman väestöstä noin prosentti. Luterilaisuus on siis maailman mittapuulla pienehkö uskonnollinen lahko. Räsänen itse edustaa siis näin uskonnollisilta näkemyksiltään poikkeavaa ajattelua. Luterilaisuus on maailman mittakaavassa epänormaalia kristillisyyttä. Luther kääntyisi myös haudassaan kuullessaan hänen nimeään käytettävän kristillisyyden yhteydessä, sillä hän ei halunnut luoda uutta kirkkoa ja uskontoa vaan puhdistaa vain pois turhat lisäykset vanhasta (kuten anekauppa).

PERHEARVOJEN MURROS

Avioliittoa ja perhettä koskeva lainsäädäntö ei ole koskaan arvoneutraalia, sillä se on sidottu vahvasti yhteiskunnallisiin arvoihin, joille yhteiskunta perustuu ja, joiden pohjalta yhteiskuntaa halutaan rakentaa, toteaa Räsänen, ja jatkaa, että emme hyväksy myöskään moniavioisuutta, lähisukulaisten avioliittoja tai lapsiavioliittoja. Nämä kaikki edellä mainitut ”liittojen muodot” ovat keskenään hyvin erilaisia ja eri perustein kiellettyjä. Näitä ei voi niputtaa samaan muuta kuin ymmärryksen puutteesta johtuen. Lähisukulaisten liittojen kiellon syy on sekä sisäsiittoisuudesssa, joka lisää sairaalloisuutta, että niin sanotussa Westermarck-ilmiössä, jonka mukaisesti lähisukulaiset eivät tunne sukupuolista vetoa kasvukumppaneihinsa. Näillä on myös mahdollisesti keskinäinen luonnollinen yhteytensä. Lapsiavioliitot on ilmiselvästä syystä kiellettyjä, koska lapset eivät ole sukukypsiä aikuisia, jotka kykenevät tekemään omat kypsät päätöksensä. Monogamian kielto juontuu kristinuskossa Mooseksen lakien pohjalta. Raamatussakin tosin esiintyy hyväksyttävästi monogamiaa muuna muassa Jaakobilla, jolla olis kaksi vaimoa ja kaksi jalkavaimoa. Mitkä mahtavat tänä päivänä olla esteet monogamialla? Miksi aikuiset ihmiset eivät saa päättää omista ihmissuhteistaan tässä mielessä? Tämän jätän lukijan itsensä pohdittavaksi.

Räsäsen mukaan perhe, jossa on isä ja äiti, on yhteiskuntamme tärkein yksikkö ja avioliitto on Räsäsen mukaan turvallisin malli perheen yhteiseloon. Koska Räsäsen ei huonon tapansa mukaisesti anna mitään lähteitä ajatuksilleen, voimme vain arvailla mihin edellä oletettu väittämä perustuu. Luulen, että tämäkään väite ei perustu muuhun kuin Räsäsen omaan haluun siitä, miten hän haluaisi asian olevan. Onko miehen ja naisen välisessä avioliitossa vähemmän väkivaltaa kuin muunlaisissa yhteiselon muodoissa? Yhteiskuntamme tärkein yksikkö on hyvinvoiva yksilö. Hyvinvoivista yksilöistä koostuu hyvinvoiva perhe. Avioliitolla ei ole mitään suoranaista tekemistä hyvinvoivan perheen kanssa.

Seksuaalinen vapaus on Räsäsen mukaan vähentänyt sitoutumista parisuhteeseen ja tästä erityisesti lapset ovat joutuneet kärsimään. Tästä olen Räsäsen kanssa osittain samaa mieltä. Lapset kärsivät siitä, kun vanhemmat eivät sitoudu parisuhteeseen. Sitoutumisen puute on kuitenkin tässä se asian ydinongelma, ei seksuaalinen vapaus itsessään. Seksuaalisuuden patoaminen on varmasti suurempi ongelma kuin terve seksuaalinen vapaus.

Avioliittojen aseman heikentäminen ei Räsäsen mielestä kuitenkaan ole metodi, jolla perheiden hyvinvointia korjataan. Miten avioliiton asema heikkenee siitä, että se sallitaan samaa sukupuolta olevien välille? Jos tällainen sukupuolinen syrjintä vahvistaa Räsäsen mielestä avioliiton asemaan, niin vahvistaisiko sitä entisestään esimerkiksi etninen syrjintä? Ikään perustuva syrjintä? Olisiko kyse todella vahvasta avioliitosta, jos se hyväksyttäisiin vain aktiivisille kirkossa käyville vaaleaihoisille suomalaisille, jotka äänestävät kristillisdemokraatteja?

Räsänen on päätynyt siihen, että homoseksuaalisuuden lisääntyminen on hyvin mahdollista, jos se lainsäädännön kautta nostetaan heteroseksuaalisen avioliiton rinnalle. Samalla Räsänen pitää erikoisena väitettä, että ympäröivällä kulttuurilla ei olisi mitään tekemistä homoseksuaalisuuden esiintymiselle. Ensinnäkin, kukaan tuskin muuttuu heteroseksuaalista homoseksuaaliksi, jos tästä tulee sallittavampaa. Tällainen näkemys kertoo lähinnä siitä, että väitteen esittäjä pitää seksuaalisuutta ulkoapäin vaikutettavana asiana, jota voi muutella. Herää kysymys onko Räsänen itse bi-seksuaali, joka kieltää tämän itseltään? Tai jopa homoseksuaali, joka lapsesta asti kristillisen fundamentalistisanoman aivopesemänä ei pysty tätä suuntautumistaan hyväksymään ja myöntämään, sillä se tuhoaisi koko hänen oman jäykän kristityn identiteettinsä? Avioliitto myöskään tuskin suurelle osalle ihmisistä on niin houkutteleva ja mullistavan hieno asia, että voi vaikka ”kääntyä homoseksuaaliksi” päästäkseen naimisiin, jos heteroliitto ei onnistu. En tiedä heittäytyykö Räsänen tarkoituksella tyhmäksi mainitessaan homoseksuaalisuuden esiintyminen ja kulttuurin yhteyden? Tottakai homoseksuaalinen julkinen näkyminen eli esiintyminen on pienempää maissa, jossa siitä seuraa vakava ranagaistus kuten vankeus tai kuolema, verrattuna maihin, jossa on henkisesti vapaampi ja sallivampi ilmapiiri. Suomessa myös vähenisi radikaalisti lenkkeily ja pyöräily, jos näistä alettaisiin sakottamaan. Tämä ei silti tarkoittaisi, että Suomessa olisi vähemmän ihmisiä, jotka haluavat liikkua ja pitää terveyttään yllä kuin muualla. Jos ei edeltävä esimerkki jollekin auennut, niin asian pointti on, että kieltämällä ja rankaisemalla jostain toiminnasta, sen esiintyvyys vähenee. Seksuaalisen suuntautumisen suhteen kyseessä on kuitenkin näiden ulkoisten ”merkkien” ja toiminnan väheneminen kuin itse homoseksuaalisuuden, jos kyseessä on ihmiselle luontainen seksuaalinen suuntautuminen. Kieltämällä tällaiset jonkin ihmisen persoonaan, identiteettiin ja olemisen ytimeen osuvat asiat, tuemme sortoa ja yksilöiden pahoinvointia samalla ylläpitäen järjestelmää, joka saa voimansa heikompiaan alistamalla. Tässä yhteydessä voidaan puhua patriarkaatista, ja tätähän kristinusko on aina jossain määrin tukenut ja edustanut. Kristinuskon historiaa hiemankaan tuntevat tietävät, että se on ollut aina enemmän tai vähemmän sorron ja vallankäytön väline.

LASTEN JA NUORTEN ASENNEKASVATUS

Räsänen toteaa tekstissään, että mitä varhaisemmassa vaiheessa nuorella on homoseksuaalisia kokemuksia, sitä vaikeampaa on tutkimusten mukaan (mitäköhän nämä tutkimukset ovat? Sitä ei Räsänen missään välissä tuo ilmi) päästä tästä taipumuksesta irti. Ei ole mitenkään yllättävää, että Räsänen ei huomioi sitä ilmiselvää vaihtoehtoa, että nämä varhaiset homoseksuaaliset kokemukset voivat olla merkki siitä, että henkilö on homoseksuaali, jolla tämä ”taipumus” on vahvempi kuin esimerkiksi bi-seksuaalilla voi olla.

Seksuaalikasvatuksen taso ja siinä painotettu seksuaalinen vastuu rajoittuu kondomin käyttöön ja tästä on unohdettu arvot kuten avioliitto, uskollisuus ja sitoutuminen, Räsänen toteaa. En osaa sano mikä on seksuaalikasvatuksen taso tällä hetkellä, mutta seksuaalikasvatuksen ei tulisikaan olla kristinuskon tai muun ideologian arvojen levittämisväline, vaan keskittyä terveeseen seksuaalisuuteen, joka pohjaa tämän hetken tutkimustuloksiin ja tältä pohjalta nousevaan ymmärrykseen. Esimerkiksi sillä onko henkilö aviosuhteessa, avosuhteessa vai jossain muussa, ei ole mitään tekemistä seksuaalisuuden kanssa. Vaikka uskollisuus ja sitoutuminen ovat erittäin hyviä arvoja kaikissa asioissa, ei vain parisuhteessa, näitä tärkeämpää olisi seksuaalisuuden yhteydessä painottaa vastuuta omasta toiminnasta ja sen seurauksista.

HOMOSEKSUAALISUUS SYNNYNNÄISTÄ

Nyt päästään Räsäsen kirjoituksessa mielenkiintoiseen osuuteen. Onko homoseksuaalisuus synnynnäistä? Aiemmasta voidaan jo päätellä Räsäsen kanta asiaan, mutta katsotaan mitä hän aiheesta kirjoittaa. Alkuun hän toteaa, että perimmältää on kysymys siitä onko homoseksuaalisuus neutraali olotila vai negatiivinen kehityshäiriö ihmisen itsensä kannalta. Tässä on hyvä heti huomata Räsäsen kysymyksen muotoilu. Homoseksuaalisuus ilmaistaan joko neutraalina tai negatiivisena (ei positiivisena). Samoin mahdollinen homoseksuaalisuus on neutraalina olotila ja negatiivisena kehityshäiriö. Räsänen myös lisää kysymyksen loppuun ”ihmisen itsensä kannalta”. Tämän jälkeen Räsänen lisää, että jos kyseessä on negatiivinen kehityshäiriö, on homoseksuaalien ”oikeuksien” puolustaminen näiden henkilöiden vahingoittamista edelleen. Mietin, että eikö nimenomaan kehityshäiriön kyseessä ollessa näiden ihmisten elämää tulisi helpottaa huomioimalla tämä ”kehityshäiriö” eikä kieltämällä se ja rajaamalla kyseisten henkilöiden oikeuksia? Jos ihmisellä yleensäkin on jokin kehityshäiriö niin onko heidän ”oikeuksiensa” puolustaminen heidän vahingoittamistaan?

Räsänen tuo ilmi, että lääketieteellisissä tutkimuksissaa ei ole saatu mitään todisteita, että homoseksuaalisuus olisi geneettistä, periytyvää tai synnynnäistä. Tällaisiin väitteisiin on vaikeaa ottaa kantaa jo sen takia, että Räsänen vastoin hyvän kirjoittamisen sääntöjä, ei missään kohdin anna lähteitä näille ”tieteellisille” ja ”tutkimukselliselle” väitteilleen. Samoin Räsänen kirjoittaa – taaskaan ilman mitään lähdeviittausta – että seksuaalisesti hyväksikäytettyjen lasten riski kehittyä homoseksuaaleiksi on suurempi kuin lasten, jotka eivät ole kohdanneet tällaista. Räsänen myös kertoo, että homoseksuaalisuuden taustalta voidaan löytää varhaislapsuuden ja murrosiän psykoseksuaaliseen kehitykseen liittyviä häiriöitä.

Edellä todetun sijaan on Räsäsen mukaan kuitenkin vastaansanomattomasti tieteellisesti todistettu, että homoseksuaalisuus on psykoseksuaalisen kehityksen häiriö. Tämän väitteen vastustaminen – ja väitäminen, että homoseksuaalisuus on luonnollinen ja terve seksuaalisuuden variaatio – on perhetaustatutkimuksen tulosten mitätöintiä ja tieteellisten faktojen vastaista. Tällaiset väitteet ovat seurausta vain homoaktivistien painostuksesta, jolla he saisivat poliittisia tavoitteitaan läpi. Räsänen johtaa omat väitteensä ja asenteensta Raamatusta ja mystisistä lähteistä, joita hän ei nimeä ja kutsuu tällaista asennetta tieteellisiksi faktoiksi.

Seksuaalisen orientaation muutos on mahdollinen, Räsänen toteaa. Hän perustaa tämän käsityksensä muun muassa siihen, että suuri osa lesboista on aiemmin elänyt heteroseksuaalisissa suhteissa. Jos taipumus voi muuttua heteroseksuaalisuudesta homoseksuaalisuudeksi niin miksei myös toisin päin? Räsänen järkeilee edellä mainitusti. Seksuaalisen identiteetin eheytyminen kohti normaalia heteroseksuaalista tunne-elämää on vain ihmisen omasta motivaatiosta ja hoitoon halukkuudesta kiinni. Taas kerran herää kysymys, että eikö Räsänen oikeasti ymmärrä vai välttääkö hän tarkoituksella mainitsemasta sitä ilmiselvää vaihtoehtoa, että nämä heteroseksuaalisessa suhteessa aiemmin eläneet ja nykyään lesbosuhteessa elävät ovat todennäköisesti seksuaaliselta suuntautumiseltaan bi-seksuaaleja (suuntautuminen, jonka uskoisin olevan yleisempi kuin homoseksuaalinen suuntautuminen). Toinen mahdollisuus (joka ei sulje tuota bi-seksuaalisuuttakaan pois) on yhteiskunnan painostus, jossa Räsäsen kaltaiset jumala-auktoriteetiksi itsensä kohottavat ihmiset vainoavat yhteiskunnallisesta ”normista” poikkeavia henkilöitä, josta seuraa juuri vääränlaisia itsensä pakottamisia muottiin, johon ei lopulta sopeudu vaikka yrittäisi. Ehkä ilman tätä yhteiskunnallista painostusta heterosuhteeseen olisi moni homoseksuaalin ja heteroseksuaalin pahoinvoiva väkinäinen suhde jäänyt kokeilematta ja molemmat säästyneet psykologisesti kuormittavalta ja pahimmassa tapauksessa vahingoittavalta parisuhteelta. Kyseessä ei siis ole – niin kuin Räsänen ajattelee – heteroseksuaalin kääntyminen homoseksuaaliksi vaan bi-seksuaalisesti suuntautunut henkilö tai homoseksuaali, joka mahdollisesti yhteiskunnan painostuksesta on kieltänyt itsensä ja yrittänyt sopeutua sopeutumattomaan. Näin ei myöskään ole mahdollista kääntää ihmistä homoseksuaalista heteroseksuaaliksi. Räsänen voi esittää itselleen rehellisen kysymyksen, että voisiko hänet kääntää heteroseksuaalista (olettaen, että hän on heteroseksuaali) homoseksuaaliksi? Räsäsen jutut kuulostavat siltä, että hän todella uskoo tähän. Ehkä hän kokee tämän asian itse niin vahvasti ja juuri sen takia pelkää homoseksuaalisuutta? Ehkä Räsäsen pelko todella on omakohtainen? Hän pelkää homoseksuaalisuuden hyväksyttävyyden ja normalisoimisen lisääntymisen johtavan siihen, että hän löytää itsensä lesbosuhteessa naiseen ja näin hänen kristillinen perheidyllinsä murenee. Samalla hänen lapsensa mallioppivat tämän käytöksen ja alkavat holtittomasti kokeilla homoseksuaalisia suhteita ja ennen pitkää koko Räsäsen lähipiiri harjoittaa homoseksuaalisuutta kuin eläisivät viimeistä päivää Sodomassa.

Räsänen kokee tarpeelliseksi tuoda täysin asiaan littymättömästi ilmi myös sen, että SETA (seksuaalisten vähemmistöjen tasa-arvoa ajava järjestö) ei edusta kaikkia homoseksuaaleja ja osa homoseksuaaleista kokee SETAn ideologian vieraaksi ja sen sijaan monet ovat saaneet apua sielunhoidon ja terapian avulla tapahtuneen seksuaalisen eheytymisen kautta. Tämä SETAn maininta irrallisena ja negatiivisessa mielessä ei ole muuta kuin yritys mustamaalata kyseistä järjestöä ja mainostaa sielunhoidoksi kutsuttua kristillistä psykoterapiaa.

HOMOSEKSUAALIN OIKEUS RAKASTAA

Ongelma ei Räsäsen mukaan ole siinä, että homoseksuaalit eivät kykenisi rakastamaan siinä missä heteroseksuaalisestikin suuntautuneet. Lähimmäisen rakkaus kuuluu kaikille ja tulisi ilmetä myös samaa sukupuolta olevien kesken. Ongelma on homosuhteeseen ja avioliittoon kuuluva ihmisten välinen seksisuhde. Räsäsen mukaan homoseksuaalisten ihmisten kehityksessä voidaan usein nähdä jo aikaisessa vaiheessa vieraantumista omalle sukupuolelleen. Tämän vuoksi henkilö etsii sukupuolensa vieraalta tuntuvaa mysteeriä toisesta samaa sukupuolta olevasta. Tässä kohtaa olisi paikallaan pohtia mikä ero on sukupuolella ja sukupuoliroolilla. Jätän tämänkin lukijan harteille ja siirryn eteen päin.

HETEROGEENINEN HOMOKULTTUURI

Räsäsen mukaan homoseksuaalisuuden harjoittaminen on vahingollista myös pysyvässä parisuhteessa. Se on Räsäsen mukaan vahingollista itselle, kumppanille sekä jopa näiden läheisille. Väitän itse, että vahingoittavaa on parisuhde, jossa kahden (tai useamman) henkisesti kypsän henkilön keskinäinen rakkauden ja välittämisen sijaan ilmenee henkisesti kypsymättömien ihmisten keskinäistä vallankäyttöä, väkivaltaa ja itsekkyyttä. Seksuaalisella suuntautumisella ei ole mitään tekemistä asian kanssa.

HOMOLIITOT IHMISOIKEUSKYSYMYS?

Räsäsen mukaan homoliittojen virallistaminen on arvokysymys, ei ihmisoikeuskysymys, sillä ihmisoikeusnäkökulma edellyttää jokaisen ihmisen kohtelemista samanarvoisena kansalaisena riippumatta seksuaalisesta suuntautumisesta. Ihmisoikeusnäkökulma ei siis vaadi samaa sukupuolta olevien avioliittoja. Avioliitto tuo mukanaan erilaisia yhteiskunnallisia oikeuksia ja velvoitteita, joten avioliitto tulisi olla kaikkien aikuisten kansalaisten oikeus. Eri asia on taas kirkossa suoritettu vihkiminen, joka kuuluu kirkon jäsenille. Olisiko hyvä, että kirkkojäsenyys kiellettäisiin muilta kuin heteroseksuaaleilta? Ehkä Räsänen tätä haluaisikin, mutta ei uskalla ääneen sanoa?

Kristillinen näkemys Räsäsen mukaan näkee kaikki ihmiset tasavertaisina ja yhtä arvokkaina riippumatta seksuaalisesta suuntautumisesta. Tämä tasavertaisuus ei kuitenkaan ulotu tekojen alueelle ja erilaiset tavat toteuttaa seksuaalisuutta eivät kuitenkaan ole tasavertaisia keskenään. Seksuaalisuus on osa ihmistä ja hänen ydinpersoonallisuuttaan. Seksuaalisuutensa ilmentämisen kieltäminen on ihmisen oman persoonallisuutensa ja tämän ihmisyyden kieltämistä. Mielestäni Räsäsen tapa toteuttaa omaa seksuaalisuuttaan ei ole tasaveroinen terveen seksuaalisuuden kanssa ja viittaa padottuun homoseksuaaliseen haluun.

HOMOPARIEN ADOPTIO-OIKEUS?

Ei ole mitenkään odottomatonta ja yllättävää, että Räsänen vastustaa homoparien adoptio-oikeutta. Räsänen kirjoittaa, että lesboparien tai yksinäisten naisten lapsettomuus ei ole sairaus, vaan luonnollinen olotila. Tämän vuoksi hän ei näe perustelluksi lapsettomuuden hoitoon tarkoitetun lääketieteellisen avun käyttämistä edellä mainituissa tilanteissa. Tämä peruste on mielestäni typeryyden huipentumaa. Eikö juuri heteroparien lapsettomuus, jossa selkeästi ei saada luonnollisin keinoin jälkikasvua aikaan ole luonnollista? Eikö juuri kykynemättömyys saada jälkikasvua näin ”luonnollisella tavalla” ole merkki siitä, että sitä ei ehkä sitten tulisikaan saada (johtuen henkilöiden biologiasta)? Miksi siis luonnollisesti (biologisesti) lisääntymiskyvyttömille heteroille tällainen lapsettomuushoito sallittaisiin ja luonnollisesti (biologisesti) lisääntymiskykyiselle lesbolle ei? Toiseksi voidaan kysyä, että mikä kaikki muu on ”luonnollista olotilaa”, jota nykyään avustetaan lääketieteellisesti? On aivan luonnollista, että ihmisillä on elintapojensa vuoksi monia sairauksia, kuten kakkostyypin diabetes, nivelkulumia jne. eikö näitä tulisi hoitaa lääketieteellisesti?

Räsäsen mukaan sukupuolineutraalivanhemmuus ei korvaa luomisjärjestyksen mukaista äitiyttä ja isyyttä. Tällainen väite on pitkälti täysin tyhjä, jos sitä ei millään tavalla perustella tai avata enempää. Väite ei ole tieteellinen, tutkittu tai edes millään tasolla perusteltu. Se on vain yksi uskonnollisen fundamentalistin lausuma, omiin mielipiteisiin liittyvä toteamus. Voin tähän sanoa vastaavasti sen enempää perustelematta tai avaamatta asiaa, että Räsäsen mielipide luomisjärjestyksen mukaisesta äitiydestä ja isyydestä on täysin korvattavissa sukupuolineutraalilla vanhemmuudella. Ei tarvitse millään tavalla perustella, että miltei kaikki vanhemmuuden mallit ovat Räsäsen luomisjärjestysvisiota parempia malleja.

Lapsen saaminen ei ole naisen tai miehen ihmisoikeus, mutta jokaisella lapsella tulisi olla oikeus omassa arjessaan molempiin vanhempiin, isään ja äitiin. Edellä mainitusta Räsäsen mielipiteestä seuraa se, että aiemmin mainittua lapsettomuushoitoa ei ole perusteltua antaa ainakaan ihmisoikeuksia ajatellen kenellekään (ja miksi lapsettomuushoitoa yleensäkään pitäisi antaa kenellekään?). Samoin yksinhuoltajille pitäisi kai tehdä jotain, koska he mahdollisesti rikkovat lapsen oikeuksia Räsäsen mielestä? Väitän itse, että lapsella tulisi olla oikeus väkivallattomaan lapsuuteen sen sijaan, että keskitytään siihen onko hänellä sekä mies- että naissukupuolinen vanhempi. Väkivaltainen vanhempi aiheuttaa paljon enemmän ongelmia kuin yksi välittävä vanhempi.