Päivi Räsäsen homoseksuaaliset visiot – Toinen osa (RAAMATTU JA KIRKKO)

Vastaa

2 – RAAMATTU JA KIRKKO

MUUTTUNUT LAINSÄÄDÄNTÖ JA EVANKELISLUTERILAINEN KIRKKO

Toinen osio Räsäsen manifestista alkaa kysymyksellä ”Kirkon sisällä on törmätty yhteiskunnallisen lain ja Raamatun periaatteiden väliseen ristiriitaan. Kumpaa sen tulisi noudattaa: valtion perustuslakia vai kirkon opin ylintä ohjetta, Raamattua?” Minä kysyn vuorostani, että eikö kaikkien maan kansalaisten tulisi noudattaa valtion perustuslakia? Historia on täynnä esimerkkejä, joissa uskonnolliset ryhmät alkavat rikkomaan yleisiä lakeja vastaan ja muodostavat omia yhteiskunnallisia lakejaan. Miltei aina – ellei aina – seuraukset ovat olleet enemmän tai vähemmän huonoja, pahoinvointia, syrjintää ja sortoa lisääviä. Toiseksi voidaan kysyä mikä on tämä ”kirkon opin ylin ohje, Raamattu”. Raamattu on täynnä tuhansia vuosia vanhoja ”aavikon sanontoja ja tapoja”, joita kaikkia ei yksikään täysijärkinen ihminen tänä päivänä kannata ja seuraa. Raamatun käyttäminen ohjeistuksena on täysin mielivaltaista, koska se sisältää niin paljon erilaisia ja toisilleen vastakkaisia ohjeita, joiden tulkinnoista ollaan myös monta eri mieltä. Kannattaako Räsänen itse papin tyttären polttamista, jos tämä harrastaa seksiä ennen avioliittoa? (3.Moos. 21:9. Jos papin tytär häpäisee itsensä harjoittamalla haureutta, hän samalla häpäisee isänsä; siksi hänet on poltettava.) Jos Rouva Räsäsen aviomies kieltäisi vaimoltaan kaiken julkisen toiminnan ja työnteon sekä käskisi hänet jäämään kotiin tekemään ruokaa ja siivoamaan, alistuisiko Räsänen miehenstä tahtoon? (EF 5:24 Niin kuin seurakunta alistuu Kristuksen tahtoon, niin myös vaimon tulee kaikessa alistua miehensä tahtoon.) Nämä olivat vain kaksi esimerkkiä lukemattomien joukosta. Jos nämä ovat Jumalan sanaa, kyseisen ”jumalan” tulee olla takapajuinen väkivaltainen sovinisti, jonka kieltäminen tulisi olla sivistyneen ihmisen ensimmäisiä tehtäviä.

Räsänen tuo esille huomion, että jos kirkko haluaa rajoittaa perusoikeuksia, ne tulee kirjata kirkkolakiin. Tällainen säädös on esimerkiksi se, että kirkon viranhaltijan on oltava kirkon jäsen. Tämä voisi toki olla hyvä niin silloin piilevästä kontrollista ja vallankäytöstä tulisi näkyvämpää. Kertoo jo toki itsessään aika paljon kyseisestä tahosta sekin, että tahdotaan ylipäänsä rajoittaa ihmisten perusoikeuksia. Ristiriitainen tilanne on myös se, että homoliitto on laissa määritetty rinnakkaiseksi perhemuodoksi avioliiton kanssa. Tätä varten Räsäsen mielestä olisi hyvä tehdä kirkkolakiin säädös, jolla säädetään työntekijöille rajoituksia liittyen saman sukupuolen parisuhteisiin. Itse haluaisin, että Räsänen saisi luoda kirkkolain ja kirkon käytännöt, jolloin kirkon jäsenmäärä ja sen mukana yhteiskunnallinen valta supistuisi murto-osaan nykyisestä (Räsäsellehän on luotu se jo kuuluisaksi tullut armolahja, että pelkällä suun avaamisella tv-lähetyksessä hän kykenee poistamaan tuhansia ihmisiä kirkon jäsenyyden piiristä). Kirkolle rahaa syytävistähän suurin osa ei ole millään tavalla oikeastaan uskovaisia, jotka allekirjoittavat kirkon opin. Suurin osa kirkkoon kuuluvista ei ymmärrä kristinuskostakaan juuri mitään muuta kuin alkeet ja niistäkin osan väärinymmärrettynä.

KRISTUKSEN SANA JA HOMOSEKSUAALIT

Räsänen puolustautuu sitä tosiasiaa vastaan, että Jeesus ei missään välissä mainitse homoseksuaaleista mitään, vetoamalla niihin muutamaan kohtaan, jossa Raamatun voidaan nähdä kieltävän homoseksuaalisuuden. Räsäsen mukaan sillä ei ole merkitystä vaikka Jeesus ei maininnut asiasta mitään, koska koko Raamattu on Kristuksen sanaa eikä Jeesus myöskään sanonut kumoavansa tuhansia vuosia vanhempaa tekstinpätkää. Raamattuun sisältyvä vanhin juutalainen kirjoitus sisältää homofobisen maininnan ja samoin Paavalin kirjeissä mainitaan homoseksuaalisuudesta. Siihen, että Jeesus ei maininnut homoseksuaalisuudesta mitään ei voida päätellä sitä, että hän sen hyväksyi. Mainitsiko ja kumosiko Jeesus kaikki muut mahdolliset ikiaikaiset typerät säännöt ja tavat erikseen puheissaan? Voidaanko siis aina ajatella, että Jeesus olisi puoltanut näitä? Siitä, että Jeesus ei puhunut homoseksuaalisuuden syntisyydestä yhtään mitään voidaan vain päätellä, että sellaisella asialla ei ollut mitään merkitystä hänen mielestään. Jos Jumalan pojaksi, itse lihaksi tulleeksi Jumalaksi nähdyn hahmon mielestä homoseksuaalisuudella ei ole mitään merkittävää syntisyystekijää, niin miksi osa tänä päivänä hänen seuraajikseen itseään väittävät tarttuvat tähän kuin hukkuva pelastusrenkaaseen? Homofobian syyt löytyvät todennäköisemminkin kyseiseen henkilön tajunnallisista, psykologisista ongelmista kuin ovat minkäänlaisen korkean ajattelun tai henkisyyden merkkejä.

Ei ole yhtään yllättävää, että Räsänen tukeutuu Paavaliin ja hänen kirjeisiinsä. Onhan suuri osa protestanttisesta uskonnollisuudesta ja erityisesti evankelisluterilaisuus nimestään huolimatta pikemminkin juutalalais-paavalilaisuutta tai luterilaispaavalilaisuutta. Räsänen lainaa tekstisssään pitkän pätkän Paavalin kirjettä roomalaisille, jossa Paavali fundamentalistiselle mustavalkotyylilleen paasaa omia ehdottomuuksia siitä mikä on oikeaa ja mikä väärää seksuaalisuutta (tosin tämänkin epäselvästi puhuen lähinnä luonnottomasta himosta). On hyvä muistaa minkälainen mielipuolinen persoona Paavali oli. Tämä äärimmäinen oikeassa olemisen pakko, joka hänellä oli, ajoi hänet muun muassa toisin ajattelevien vainoamiseen ja murhanhimoon (Paavali hyväksyi muun muassa toisinajattelijoiden kivittämisen).

Räsänen toteaa vielä, että, jos yleiseen oikeustajuun perustuva ymmärryksemme ei olisi synnin vääristämä, pystyisimme luonnostamme ymmärtämään homoseksuaalisuuden luonnonvastaiseksi, vaikka emme olisi koskaan kuulleetkaan Raamatusta. Ymmärtääköhän Räsänen, että tämä voidaan tulkita hänen kohdallaan niin, että Räsäsen oikeustaju on myös vääristynyt eikä hän näin kykene näkemään omaa kieroutunutta ajattelua. Samoin ilman Raamattua ja kaikkea siitä versonnutta patriarkaattista sortoa ja sekoilua maailmamme olisi hyvin erilainen. Raamattu voidaankin nähdä sinä omenana, joka olisi pitänyt jättää Paratiisin puuhun. Toisaalta Paratiisin omena antoi tietoa ja ymmärrystä, kun taas Raamattu useimmiten toimii näiden tehokkaimpana sumentajana.

Räsäsen mukaan tiedämme, että homoseksuaalisuus on psykoseksuaalisen kehityksen häiriö. Taaskaan Räsänen ei kerro mihin tämä perustuu. Hän ei anna mitään lähdettä tai tutkimusta edes ohimennen mainittuna. Samoin Räsänen esitää kysymyksen, että tulisiko rikollisuus sallia, jos siihen on pakottava taipumus? Ja, jos kerran homoseksuaalisuus on kehityshäiriö, sen harjoittamiseen ei tule kannustaa. Ensinnäkin, rikollisuus ei ole kehityshäiriö. Vai rinnastaako Räsänen tässä homoseksuaalisuuden suoraan rikollisuuteen, niin kuin vaikuttaisi?

LUONNOLLISTA VAI LUONNOTONTA?

Homoseksuaalisuuden luonnottomuutta Räsänen pyrkii perustelemaan sillä, että ihminen on Raamatun mukaan Jumalan kuva ja hänellä on erityisasema luomakunnassa. Erotuksena eläimiin, ihmisillä on kyky hillitä halujaan. Seksi on Räsäsen mielestä luonnollista vain miehen ja naisen välisessä aviosuhteessa, koska tämä on Jumalan osoittama tapa harjoittaa seksuaalisuutta. Tässä kappaleessa tulee hyvin ilmi se, että Räsäsen luonnollisuuden ja luonnottomuuden mittari on Raamattu, ei luonto itsessään eivätkä myöskään minkäänlaiset tutkimustulokset. Tutkimustuloksia Räsänen käyttää vain oman fundamentalisminsa arvokkuuden lisääjänä, jos nämä tutkimustulokset edes vähän viittaavat Räsäsen haluamaan suuntaan. Ja tällaisia ei ilmiselvästi näytä olevan, koska Räsänen ei kykene yhtään ”tieteellistä” lähdettään kertomaan.

Syntiinlankeemuksen todellisuus tarkoittaa Räsäselle muun muassa sitä, että maailma on turmeltunut emmekä voi sen vuoksi homoseksuaalisuuden esiintymisestä ihmiskunnassa päätellä sitä, että se olisi Jumalan luomaa. Miten voimme päätellä siis maailman kautta yhtään mitään, jos syntiinlankeemus estää päättelyn siitä mikä on hyvää (olettaen, että Räsänen tarkoittaa Jumalan luomalla hyvää) ja mikä huonoa? Varmaan Räsäsen vastaus olisi tähän, että Raamatun avulla. Ongelma on vain se jo aiemmin mainittu, että Raamattua tulkitaan eri tavoilla ja sitä voi myös tulkita hyvin eri tavoilla riiippuen tulkitsijan intresseistä ja tavoitteista.

EVANKELIUMI JA ARMO KUULUVAT KAIKILLE

Rakastavan lähimmäisen tulisi Räsäsen mielestä varoittaa ihmistä homoseksuaalista teoista aivan kuin tulisi varoittaa heikoille jäille menemisestä. Tämä vertaus on hieno. Homoseksuaalinen teko rinnastetaan hukkumiskuolemaan jääkylmässä vedessä.

Räsäsen fundamentalismi tulee taas hyvin esille hänen väitteessään, että kirkon tehtävä on omalla esimerkillään näyttää, että Jumalaa tulee totella enemmän kuin ihmistä. Tässä ilmenee hyvin Räsäsen näkemys siitä, että Raamattu on yhtä kuin Jumala, ja Kirkko on se, jonka tulkinta on Jumalan sana. Tosin Räsänen itse nostaa oman tulkintansa oikeammaksi kuin Kirkon, jos se päätyy eri tulkintaan kuin hän itse. Samalla edellä mainittu tarkoittaa sitä, että Räsänen ei näe maan lakeja niin tärkeiksi kuin omaa Raamatun tulkintaansa. Räsäselle siis ylin auktoriteetti on hänen oma mielipiteensä, ei kirkon opit, ei maan lait, ei uusin tieteellinen tieto. Ellei asialla olisi vakavia yhteiskunnallisia ja muiden ihmisten elämää vaikeuttavia seurauksia, olisi oman elämänsä ohjaaminen satoja vuosia vanhojen aavikon heimojen tapojen ja uskomisten pohjalta vain huvittavaa ja äärimmäisen outoa. Toisaalta maaseudulla voidaan olla huoletta ainakin oman karjan suhteen, sillä Räsänen ei mahdollisesti himoitse toisten karjaa.

Räsänen vielä kappaleen lopuksi painottaa, että homoseksuaalinen tunne-elämä tai muu seksuaalinen poikkeavuus on kipua, syntiä ja rikkinäisyyttä. Koko kirjoituksen rivien välistä voi lukea, että Räsäsellä on itsellään vahvaa rikkinäisyyttä, kipua ja syntisyyttä sielussan, jota vastaan hän pyrkii taistelemaan suuntaamalle sen itsensä sijaan itsensä ulkopuolelle.

HAASTE RUKOUKSEEN

Mielenkiintoinen ja vahva väite Räsäseltä on, että jos Jumalan Sanan eli hänen tapauksessaan Raamatun luotettavuus kielletään yhdessä kohdassa, se merkitsee pohjimmiltaan epäilyksen kohdistamista itse Jumalaan. Raamattu on niin täynnä ristiriitaisuuksia, väärää tietoa ja kehittymätöntä moraalia, että edellä oleva Räsäsen väite on täysin absurdi. Seuraavaksi muutama esimerkki näistä. Saman kirjan sisältä löytyy; ”Älä tapa.” – 2. Moos. 20:13 ja ”Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: Jokainen sitokoon miekkansa vyölleen. Käykää sitten edestakaisinleirin halki portista porttiin ja tappakaa jokainen, olkoon vaikka oma veli, ystävä tai sukulainen.” – 2. Moos. 32:27. Naisen asemasta muun muassa seuraava: ”Oppikoon nainen hiljaisuudessa, kaikin puolin alistuvaisena; mutta minä en salli, että vaimo opettaa, enkä että hän vallitsee miestänsä, vaan eläköön hän hiljaisuudessa.” – 1. Tim. 2:11-12. Maakeskiseen maailmankuvaan viittaa taas seuraava: ”Taas perkele otti Jeesuksen kanssansa sangen korkealle vuorelle ja näytti hänelle kaikki maailman valtakunnat ja niiden loiston.” – Matt. 4:8.

En tiedä kuinka vakava kysymys Räsäseltä on, kun hän tekstissään kysyy, että mitä sanoisimme tänään profeetta Jesajasta, joka kulki Jumalan käskystä kolme vuotta avojaloin ja vaatteetta merkkinä siitä, miten pakkosiirtolaisia tultaisiin kuljettamaan häpeällisesti takapuolet paljaina? Nämä tämän päivän Jesajat olisivat todennäköisesti jonkinlaisen hoidon piirissä. Alasti esiintyminenkään ei ole Suomessa julkisesti hyväksyttävää.

Henkilökohtaisesti Räsänen toivoo, että hätä ei kasva niin suureksi, että tarvitaan Jesajan tyylilajia. Hätä ei kasva niin suureksi? Pitää myöntää, että Räsäsen ajatusmaailma on kyllä mielenkiintoinen. Maailma on kaikin tavoin koko ajan huonommassa kunnossa, ilmasto saastuu, luonto tuhoutuu ja sitä tuhotaan aivan älytöntä vauhtia, eläinlajeja kuolee joukoittain sukupuuttoon, ihmisten ongelmat lisääntyvät ja lisääntyvät päivä päivältä, ja Räsänen stressaa siitä, että jotkin ihmiset ovat kiinnostuneita seksuaalisessa mielessä samasta sukupuolesta. Maailma palaa ja Räsänen stressaa homoista. Tämä kertoo vain ja ainoastaan Räsäsen omasta psyykkisestä kuplasta, jonka ovat vallanneet homoseksuaaliset ideat ja pakkomielteet.

LOPUKSI

Loppuun Räsänen vielä alleviivaa ja tuo selvästi kaikkien tietoon uskonsa luonteen. Hän sanoo, että Raamatun käsittämättömin ihme on se kristinuskon keskeisin väite, että Jeesus ylösnousi kuolleista. Lääkärin näkökulmasta se on täysi mahdottomuus ja, jos Jumala on tehnyt tällaisen ihmeen niin miksi hän ei voisi tehdä muitakin ihmeitä? Jeesuksen kuolema ja ylösnousemus on Räsäsen mukaan koko kristinuskon ydin ja sen varassa koko Raamattu seisoo tai kaatuu. Jos siihen ei usko niin kristinuskosta ei jää mitään jäljelle. Jos taas sen uskoo, niin silloin on Räsäsen mukaan johdonmukaista uskoa kaikki, mitä Kristus muutoin opettaa Raamatussa apostolien ja profeettojen kautta.

Jeesuksen ylösnousemus Raamatun käsittämättöminpänä ihmeenä on Räsäsen oma asenne (tosin varmaan usean kristitytyn näkemys, mutta ei suinkaan jokaisen). Jeesus ylösnousseena superhahmona ei ollut se sanoma, josta Jeesus itse maan päällä saarnasi. Jonkin toisen henkilön sokea palvominen on huomattavan helppoa verrattuna haastavan elämänohjeistuksen noudattamiseen. Ulkoisen hahmon palvominen on myös vastuun pakoilua ja laiskuutta. Varsinkin, jos tätä tahoa käytetään sorron välineenä tai muiden vaikeiden asioiden välikappaleena (sijaisuhri).

Jos Jumala on tehnyt tällaisen ihmeen niin miksei muitakin? Kuten kaikkien aikuisten tulisi tietää, on Raamattu erillisten tekstien kokoelma, joiden kirjoittamisen välillä on vuosisatoja. Raamattu sisältää yli kuusikymmentä kirjaa ja sillä on yli kolmekymmentä eri kirjoittajaa. Pelkästään tämän tiedon Raamatusta tulisi antaa ymmärrystä siitä, että Raamatun sisältämät tekstit ovat keskenään monin tavoin eri tasoisia niin luotettavuudeltaan kuin yksityiskohdiltaan.

Onko Jeesuksen kuolema ja ylösnousemus koko kristinuskon ydin, jonka varassa Raamattu kaatuu tai seisoo? Ei välttämättä, mutta Räsäsen edustaman mustavalkofundamentalismin ydin se varmasti on. Jos ei usko Jeesuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen, niin kristinuskosta ei jää mitään jäljelle? Vuorisaarna eli Kristinuskon tärkein sisältö jäisi jäljelle. Vuorisaarnassa Jeesus kertoo tarkasti eettismoraalisia ohjeistuksia. Tämän tulisi olla jokaisen kristityn elämän keskiössä.

Jos uskoo yhden Raamatun ihmeen niin on johdonmukaista uskoa kaikki, mitä Kristus muutoin opettaa Raamatussa apostolien ja profeettojen kautta? Jos uskoo, että Raamattu on sana sanalta erehtymätöntä Jumalan sanaa, niin silloin edellä esitetty on johdonmukaista. Ei kuitenkaan tarvitse kauaa lukea Raamattua, kun huomaa sen olevan epätasaista ja epäilyttävää tekstiä. Raamattu on sekä tiedollisesti hyvin ristiriitainen että Jumalakuvaltaan alkukantainen. Vanhan Testamentin Jumala on sellainen olento, jota tulee vastustaa oli tämä sitten fiktiivinen tai oikeasti olemassaoleva olento. Taru Sormusten Herrasta tarinan Sauron ja Tähtien Sodan keisari Palpatine jäävät pahuudessa ja hulluudessaan helposti toiselle sijalle Vanhan Testamentin Jahven rinnalla.

Edellä mainitun pohjalta herää kysymys, että eikö Räsänen ole millään tasolla perillä Raamatun historiasta? Miten tämä sekalainen tekstien kokoelma on päätynyt yksiin kansiin?

Räsäsen mukaan aikojemme pahimpia ilonpilaajia ovat sellaiset opit, joilla nakerretaan luottamusta Raamattuun Jumalan sanana. Tämä väite on niin absurdi, että jätän sen vain ohimenevänä mainintana tähän kommentoimatta sitä sen enempää.

Räsäsen ainoa viittaus ja maininta muuhun lähteeseen kuin Raamattuun on psykiatrian erikoislääkäri ja professori Asser Stenbäck (myös teologi). Räsänen lainaa Stenbackin Suomen luterilaisen evankeliyhdistyksen julkaisemasta kirjasesta oman kirjoituksensa lopussa seuraavan pätkän: ”etteivät homoseksuaaliset poikkeavuudet sisällä luomislahjaa, vaan ovat kehityshäiriö, josta saattoi tervehtyä. ”anatomian vastainen elämä on luonnonvastaista”. Voimme jo pelkästään julkaisijan perusteella todeta, että kyseessä ei ole millään tavalla lääketieteellisesti hyväksytty julkaisu, koska julkaisija on uskonnollinen taho eikä tieteenalan hyväksytty julkaisija. Stenbäck myös toimi 1940-luvun lopulta 1970-luvun puoliväliin lääkärin ja psykiatrian parissa, jonka jälkeen pääosin politiikassa, Lääketiede ja psykiatria on kuitenkin tieteenaloja, joilla 1970-luvun jälkeen on ollut valtavaa kehitystä eikä kukaan enää pidä viisikymmentä vuotta vanhoja ideoita ajankohtaisina.

Stenbäckin seksuaaliteorioiden mukaan mies on ”aktiivinen etsiessään kohdettaan”, kun taa naisen aktiivisuus ilmenee ”passiivisena antautumishaluna”. Itsetyydytys ja homoseksuaalisuus on Stenbäckin mukaan luonnonvastaisia häiriöitä (siitä huolimatta, että molemmat ovat luonnollisia jo sana ”luonnollinen” merkityksen kautta, sillä niitä molempia esiintyy luonnossa eri eläinlajeilla).

Stenbäckin mukaan seksuaalisuuden luonnollinen tehtävä on lapsen siittäminen ja synnyttäminen ja kaikki näiden ulkopuolella on siis luonnotonta. Näin suppea näkemys seksuaalisuudesta ei nykytietämyksen mukaan pidä paikkaansa vaan seksuaalisuuden ”tehtävänä” on myös mm. luoda ja vahvistaa yhteenkuuluvuutta. Eikä seksuaalisuutta voi rajata edes pelkästään näihin edellä mainittuihin. Toki voidaan ajatella pelkän lajinsäilyvyyden ja biologian kannalta suppeasti, että seksuaalisuuden tarkoitus on vain lisääntyminen. Samoin syömisen ja juomisen vain hengissä säilyminen, liikkumisen tarkoitus vain paikasta toiseen siirtymisen tai ravinnon ja suojan hankkimisen. Ihmisyyteen kuuluu olennaisena osana nautinto ja Stenbäckmainen asenne tekee ihmisestä robotinkaltaisen alkeellisen eläimen. Itsetyydytys oli Stenbäckin mielestä ”oire ihmisen sielunrakenteessa piilevästä viasta tai sairaudesta”, joka kaiken lisäksi rasittaa sukupuolielimiä ja hermostoa, heikentää luonnetta ja vaarantaa koko ihmisen persoonallisen kehityksen. Näistä osa ei yksinkertaisesti vain pidä paikkaansa vaan asia on jopa päinvastoin. Itsetyydytyksen on todettu olevan tärkeä osa ihmisen persoonallista kehitystä. En tiedä kuinka rankkaa itsetyydytystä Stenbäck on harjoittanut näihin päätelmiin tullessaan, jos sukupuolielimet ja hermosto rasittuvat niin rankasti, että se on jo haitallista. Tai kuinka paljon hän on aikaa tällaiseen aktiviteettiin pistänyt, jos persoonallisuuden kehittyminen on vaarantanut. Onko Stenbäck menettänyt vuosia elämästään itsetyydytyksen parissa? Siinä tapauksessa väitteissä voisi olla jotain perää. Tämä on tietenkin spekulaatiota enkä tiedä kuinka paha himorunkkari Stenbäck oli. Tähän voisi saada jotain selvyyttä, jos näkisi kuvia Stenbäckin karvaisista kämmenistä.

Stenbäckin mukaan myös lapsen hemmotteleva kasvattaminen saattaa aiheuttaa elinikäisen homoseksuaalisuuden. Homoseksuaalisuuden Stenbäck näki perverssinä fiksaationa. Stenbäck suositteli myös homoseksuaalien kastrointia, paikkakunnalta pois siirtoa ja nuorten kerhojen, uimarantojen ja yleisten käymälöiden valvontaa. Itse en haluaisi ainakaan Stenbäckin kaltaista henkilöä lasteni lähelle tai yleiselle uimarannalle.

Stenbäckin ja Pautolan teos Lapsuus- ja nuoruusiän sukupuolinen kehitys ja kasvatus (julkaistu vuonna 1952) sisältää edellä mainittuja väitteitä ja ideoita eikä se perustu muuhun kuin henkilöiden omiin visoihin. Kirjasta puuttuvat kaikki lähdeviitteet, joka viittaa suoraan siihen, että mitään tutkimusta ei väitteiden taustalta löydy. Tästä huolimatta kirja vaikutti paljon näkemyksiin homoseksuaalisuudesta ja sitä käytettiin aiheen lähteenä. Tämä on hyvä esimerkkki siitä miten arvovaltaa omaava henkilö voi saada perusteettomia ja haitallisia näkemyksiään esille ja käytäntöön , kun ei ole tarpeeksi ymmärtäviä ja osaavia ihmisiä valvomassa toimintaa.

Stenbäckin harhaiset homofobiset opit jarruttivat tehokkaasti seksuaalivähemmistöjen oikeuksien toteutumista 1960- ja 1970 – luvulla. Homoseksuaalisuuden kriminalisointi katosi Suomessa vuonna 1971, mutta Stenbäckin ansiosta lakiin jäi vielä ns. kehotuspykälä, joka kielsi homoseksuaalisuuteen yllyttämisen. Tämä poistui rikoslain yhteydestä vasta vuonna 1999. Stenbäckiä voimme kiittää myös siitä, että hän toi Suomeen eheytysliikkeen, joka on oikeastaan pelkkää psykologista väkivaltaa ja vallankäyttöä toteuttava kristillinen propaganda-ohjelma.

Aivan tekstin loppuun on lisätty, että Päivi Räsänen lääkärinä valottaa ilmiötä ihmisen psyyken häiriönä ja perheen aseman hämärtäjänä. Millä tavoin lääkärin opinnot ja lääkärinä työskenteleminen tekee ihmisestä psyyken (tai perhe aseman) asiantuntijan? Käsittääkseni Räsänen ei ole pskologi tai psykiatri.

Päivi Räsänen on kirjoittanut tämän mestariteoksensa jälkeen vielä muun muassa erilliset kirja(set) eutanasiasta ja abortista.

..10/11..

Päivi Räsäsen homoseksuaaliset visiot – Ensimmäinen osa (Vaikutukset yhteiskunnassa)

Vastaa

Kansanedustaja ja fundamentalistiuskovainen Päivi Räsänen oli 2022 syytettynä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan homoseksuaaleja syrjivän uskonnollis-poliittisten kirjoitustensa ja puheidensa vuoksi. Tarkastelen Räsäsen tekstiä ”Mieheksi ja naiseksi hän heidät loi – homosuhteet haastavat kristillisen ihmiskäsityksen” tässä kriittisessä kirjoituksessa. Edellä mainittu kirjoitus oli kansanryhmää vastaan kiihottamissyytösten keskiössä. Olen käyttänyt samoja väliotsikoita kuin alkuperäisessä Räsäsen kirjoituksessa, joten viitatut kohdat löytyvät samojen väliotsikoiden alta. Tarkempia sivunumeroja en ole liittänyt, koska kirjoitus on muutenkin lyhyt ja nopeasti luettu.

JOHDANTO

Räsänen aloittaa tekstinsä kertomalla, että aikamme ihminen on perin juurin individualisti, joka pidättää itsellään oikeuden linjata oikean ja väärän rajan. Tällainen ihminen ajattelee, että, jos Raamatussa jokin ei mahdu omaan ajatteluun, se tulee leikata pois. Samoin Räsänen kertoo, että olisi itsekin leikannut monta kohtaa pois Raamatusta, jos hänet olisi valtuutettu rakentamaan oman oikeustajun mukainen kuva Jumalasta. Havaintojensa pohjalta Räsänen on myös huomannut, että juuri vaikeasti ymmärrettävät Raamatun kohdat sisältävät syviä Jumalan viisauksia. Itse näen, että on lähtökohtaisesti vain ja ainoastaan hyvä asia, jos ihminen on individualisti, joka pyrkii pohtimaan itse mikä on oikein ja mikä on väärin. Toisaalta lopputulema on oman oikeustajun tason varassa. Tähän kuitenkin tulisi pyrkiä sen sijaan, että valitsemme totalitaristisen alistumisen, jossa oma oikeustaju sumennetaan, kun se on selkeästi ristiriidassa jonkin jäykän oppirakennelman kanssa. Räsäsen havainnot siitä, että vaikeasti ymmärrettävät Raamatun kohdat sisältävät syviä Jumalan viisauksia voi mahdollisesti perustua pelkästään siihen, että vastauksen tai sanoman ollessa epäselvä ja ei-ilmeinen, siihen joudutaan käyttämään enemmän omaa ajattelua ja mielikuvitusta. Ihminen joutuu siis ponnistelemaan älyllisesti löytääkseen jotakin järkevää järjettömästä tai muuten vaikeaselkoisesta tekstistä tai asiasta.

Räsänen kirjoittaa, että Raamatun etiikka on juuri homoseksuaaliselle elämänmuodolle erityisen selkeä sen kieltäessä. Missään kohtaa ei Raamatussa tällaista hyväksytä, mutta sekä Vanha testamentti että Uusi testamentti kieltävät homoseksuaaliset suhteet. Räsäsen mukaan erityisesti Uusi testamentti painottaa homoseksuaalisuuden syntisyyttä. Räsänen olisi voinut tarkentaa, että Vanhassa testamentissa nämä kiellot ovat vanhimpien juutalaisten tekstien osiossa eli Mooseksen kirjoissa ja Uudessa testamentissa Paavalin kirjoituksissa, joka henkilönä on kyseenalainen eikä edes ollut osa Jeesuksen ajan toimintaa. Jeesus ei missään välissä mainitse homoseksuaalisuuden olevan syntistä. Jos homoseksuaalisuus olisi niin kauheaa kuin esimerkiksi Paavali ja Päivi väittävät , niin miksi Jeesus ei mainitse siitä sanallakaan? Vai tiesikö Paavali ja tietääkö Päivi paremmin Jumalan tahdon ja sanoman kuin Jeesus? Paavalin kirjeiden perusteella voidaan päätellä, että Paavali todellla luuli olevansa auktoriteetti numero yksi, jonka tulkinta ylittää kaiken muun. Ei toisaalta ole siis ihme, että mustavalkoisesti ajatteleva fundamentalisti vetoaa Räsäsen fundamentalistiseen ajatteluun sen sijaan, että keskiössä olisi esimerkiksi Jeesuksen vuorisaarna tai muut Jeesuksen teot ja opit.

Räsänen esittää kysymyksen, että kuinka hän voisi uskoa Raamatun ihanimman viestin Jeesuksen sovituskuolemasta ja historiallisesta ylösnousemuksesta, jos hän luulee Raamatun olevan täynnä ajallemme sopimatonta sanomaa? Ja mihin ylipäänsä tarvittaisiin ristiinnaulittua ja ylösnoussutta Herraa, jos Jumala ei ole tuomion Jumala, joka pyhyydessään ei hyväksy syntiä? Ensinnäkin Raamatun ihanimmasta viestistä voidaan olla eri mieltä. Sovituskuolema ja historiallinen ylösnousemus on monelle Kristinuskon kamalimmat viestit. Ei uskomattomuudessaan vaan niiden moraalis-eettisten seuraamustensa vuoksi. Toisille Jeesuksen sanoma (vuorisaarna) on tärkein, ei Paavalin ja muiden Jeesuksen jälkeen tulleiden tarinat yliluonnollisesta Herrasta. Mitä Räsänen tarkoittaa ”ajallemme sopimattomalla sanomalla”? Kaikista tarinoista voi saada jotakin irti, mutta Raamatun monet opit, usko ja etiikka ovat tämän päivän tiedon valossa vanhentunutta, väärää ja epäkelpoa. Edellä mainituissa asioissa Raamattu on täynnä ajallemme sopimatonta sanomaa. Esimerkkeinä suhtautuminen naisiin, kivittämiset, ruoskimiset ja muu äärimmäinen väkivalta. Samoin sen useat väitteet maailmasta, ihmisestä ja historiasta on nykytiätämyksen valossa selkeästi vajavaisia tai jopa täysin vääriä. Viimeiseen kysymykseen eli mihin ylipäänsä tarvittaisiin ristiinnaulittua ja ylösnoussutta Herraa, jos Jumala ei ole tuomion Jumala, joka pyhyydessään ei hyväksy syntiä, vastaus on ”ei mihinkään”. Emme todellakaan tarvitse näitä mihinkään nykyaikana. Perisynti ja lunastuskuolema ei ole sellaisia (henkisiä, uskonnollisia, eettisisiä…) ideoita, johon ei olisi parempia oppeja ja näkemyksiä tarjolla.

1 – VAIKUTUKSET YHTEISKUNNASSA

Räsänen aloittaa kappaleen toteamalla, että vauhdilla moniarvoistuvassa yhteiskunnassamme joudumme jatkuvasti tilanteisiin, jossa samanlaisilta kuulostavat tavoitteet ovatkin toistensa vastakohtia. Toisen tasa-arvo onkin toiselle syntiä ja toisen rakkaus on toiselle suvaitsemattomuutta. Tällainen asenne kertoo mielestäni lähinnä ajattelun laiskuudesta tai tekosyistä oikeuttamaan omat kyseenalaiset oppinsa, jossa sanojen merkitystä sumennetaan. Sanoilla on omat vakiintuneet ja yleisesti hyväksytyt merkitykset, joita nämä sanat pääasiassa tarkoittavat. Kyseisiin sanoihin liittyy miltei aina valtavasti tutkimusta, niin sanan merkitykseen itseensä kuin myös sanan viittaamaan ilmiöön. Kaikkien tulisi ymmärtää, että tasa-arvo ei ole sellaista, jossa joltain ihmisryhmältä viedään oikeuksia, joita muilla on pelkästään sen takia, että he kuuluvat tähän ryhmään.

Räsänen muotoilee myös eettisyyden yhteydessä, että olemme tienhaarassa, jossa joudumme valitsemaan joko kristillisen arvoperustan tai sen torjuvan trendin. Itse muotoilisin saman asian näin: joudumme valitsemaan joku alun perin tuhansia vuosia vanhan Lähi-Idän alueen heimouskonnon tapakulttuurin jäämistöä tai sen torjuvan nykyaikaisen tutkimuspohjaisen etiikan. Neutraali asennoituminen on tosin Räsäsen suhteen mahdotonta, koska hän uskoo olevansa syntiinlankeemuksen seurauksena moraalisesti turmeltunut, jonka vuoksi on taipuvainen vääntämään luonnollisen moraalilain ajamaan omia itsekkäitä etujaan. Tämä kiteyttää yhteen lauseeseen paljon Räsäsen omaa asennetta, mutta ikävä kyllä hän suuntaa tämän ihmiskuvansa enemmän itsensä ulkopuolelle kuin kriittisesti itseensä. Päiville voisi olla hyvä palata kontemploimaan rakkaan Jumalan Sanansa tätä kohtaa: ”Sinä ulkokullattu, ota ensin malka omasta silmästäsi, ja sitten sinä näet ottaa rikan veljesi silmästä” (Matt.7:5).

AVIOLIITON OLEMUS

Räsäsen mukaan on vaikea keksiä yhteiskunnallista pyrkimystä, joka osuu yhteiskunnan ytimeen, sen perustuksiin yhtä voimakkaasti kuin samaa sukupuolta olevien liitto. Sanoisin, että uskonnollisten näkemysten – joko tarkoituksellinen tai tarkoitukseton – ujuttaminen mukaan politiikkaan on paljon pahemmin yhteiskunnan perustuksiin ja ytimeen osuvaa toimintaa kuin samaa sukupuolta olevien liitto. Tämän samaa sukupuolta olevien liiton ”yhteiskunnalliseen voimakkuuteen” Räsäsen mielestä perustuu lainsäädännön muuttumisen herättämät poikkeuksellisen suuret tunteet puolesta ja vastaan. Väitän, että samaa sukupuolta olevien välisten liittojen vastalauseet perustuvat pikemminkin kristilliseen fundamentalismiin tai muuhun homofobiseen pelkoon sitoutuvaan oppiin kuin yhteiskunnan ytimeen ja perustukseen liittyvään ulottuvuuteen. Puolustuminen taas liittyy haluun karsia yhteiskunnan väkivaltaa ja sortoa tiettyjä yksittäisiä ryhmiä kohtaan, joka on samalla yhteiskunnan väkivallan ja sorron karsimista kokonaisuudessaan.

Räsänen painottaa tekstissä moneen otteeseen, että homoseksuaalisuus on poikkeama ja psykoseksuaalisen kehityksen häiriö (tästä myöhemmin lisää) eikä yhteiskunnan tule mennä ”poikkeusten” vaan ”normaalin/normien” mukaaan. Avioliitto on Räsäsen mukaan olemukseltaan ja luomisjärjestykseltään aikuisen miehen ja naisen välinen liitto. Avioliitto ei ole kristilinen keksintö vaan on ollut monissa paikoissa olemassa ennen kristinuskon saapumista (esim. Suomessa). Avioliitolla on monia julkisia, yhteiskunnallisia ja laillisia ulottuvuuksia, joten on ymmärrettävää, että avioliiton näihin ulottuvuuksiin liittyvät piirteet elävät ajanmukana, mukaillen jonkin verran yhteiskunnallisia muutoksia. Homoseksuaalisuudesta ja muista poikkeamista uupuu mahdollisuus yhteisiin lapsiin, samoin kuin Räsäsen mukaan miehen ja naisen erilaisuudesta nouseva jännite. Voimme toki todeta heteroseksuaalisuuden olevan biologinen normi ja muun muassa homoseksuaalisuuden olevan poikkeama tästä normista, mutta sillä ei ole mitään merkitystä monenkaan asian kanssa, joka yhdistetään homoseksuaalisuuteen ja heteroseksuaalisuuteen. Muutenkaan emme voi paljoakaan johtaa tällaisista ”normaaleista”. Emme siis voi johtaa moraalisesti siitä mikä on yleistä, sitä miten asioiden tulisi olla. Tätä ”yleinen on parempi kuin harvinaisempi” ohjetta seuraten älyllinen keskinkertaisuus olisi parempi kuin älyllinen korkeatasoisuus. Samoin fyysinen huippukunto olisi huonompi asia kuin fyysinen huono kunto jne. Yhteiskuntamme on myös täynnä asioita, joista on tehty normaaleja vaikka ne eivät biologisesti tällaisia ole. Esimerkiksi Suomessa täysi-ikäisyyden rajaksi on päätetty kahdeksantoistavuotta. Mihin tämä perustuu? Biologisesti ihminen on täysi-ikäinen eli sukukypsä huomattavasti aiemmin ja henkisesti moni ei ole koskaan täysi-ikäinen (riippuen miten tämä määritellään). Vaikkakaan ei suoranaisesti biologisia tekijöitä, mutta normaalia ei ole myöskään länsimaisen kulttuurin lääkekeskeisyys, fyysinen passiivisuus ja jatkuva ärsyketulva, muutama epänormaali ja epäterve asia mainitakseni. Nämä ovat haitallisia asioita jo tutkitusti, kun taas Räsäsen väitteet homoseksuaalisuuden haitallisuudesta eivät perustu muuhun kuin hänen kanssaan samalla tavalla ajattelevien uskonnollisten fundamentalistien oppeihin (jotka ovat alkukantaisten kulttuurien muinaisista kirjoituksista johdettu). Myös epänormaalia on yhteiskuntamme huumausainepolitiikka, jossa täysin jollain muilla kuin järkiperustein osa päihdyttävistä aineista on laillisia ja osa ei. Näitä älyvapaita yhteiskuntasopimuksia voisi lopulta löytää paljonkin, mutta nämä muutama riittänee tähän yhteyteen. Huomion arvoista on myös se asia, joka usein unohtuu suomalaisilta kristityiltä, että luterilaisia on maailman väestöstä noin prosentti. Luterilaisuus on siis maailman mittapuulla pienehkö uskonnollinen lahko. Räsänen itse edustaa siis näin uskonnollisilta näkemyksiltään poikkeavaa ajattelua. Luterilaisuus on maailman mittakaavassa epänormaalia kristillisyyttä. Luther kääntyisi myös haudassaan kuullessaan hänen nimeään käytettävän kristillisyyden yhteydessä, sillä hän ei halunnut luoda uutta kirkkoa ja uskontoa vaan puhdistaa vain pois turhat lisäykset vanhasta (kuten anekauppa).

PERHEARVOJEN MURROS

Avioliittoa ja perhettä koskeva lainsäädäntö ei ole koskaan arvoneutraalia, sillä se on sidottu vahvasti yhteiskunnallisiin arvoihin, joille yhteiskunta perustuu ja, joiden pohjalta yhteiskuntaa halutaan rakentaa, toteaa Räsänen, ja jatkaa, että emme hyväksy myöskään moniavioisuutta, lähisukulaisten avioliittoja tai lapsiavioliittoja. Nämä kaikki edellä mainitut ”liittojen muodot” ovat keskenään hyvin erilaisia ja eri perustein kiellettyjä. Näitä ei voi niputtaa samaan muuta kuin ymmärryksen puutteesta johtuen. Lähisukulaisten liittojen kiellon syy on sekä sisäsiittoisuudesssa, joka lisää sairaalloisuutta, että niin sanotussa Westermarck-ilmiössä, jonka mukaisesti lähisukulaiset eivät tunne sukupuolista vetoa kasvukumppaneihinsa. Näillä on myös mahdollisesti keskinäinen luonnollinen yhteytensä. Lapsiavioliitot on ilmiselvästä syystä kiellettyjä, koska lapset eivät ole sukukypsiä aikuisia, jotka kykenevät tekemään omat kypsät päätöksensä. Monogamian kielto juontuu kristinuskossa Mooseksen lakien pohjalta. Raamatussakin tosin esiintyy hyväksyttävästi monogamiaa muuna muassa Jaakobilla, jolla olis kaksi vaimoa ja kaksi jalkavaimoa. Mitkä mahtavat tänä päivänä olla esteet monogamialla? Miksi aikuiset ihmiset eivät saa päättää omista ihmissuhteistaan tässä mielessä? Tämän jätän lukijan itsensä pohdittavaksi.

Räsäsen mukaan perhe, jossa on isä ja äiti, on yhteiskuntamme tärkein yksikkö ja avioliitto on Räsäsen mukaan turvallisin malli perheen yhteiseloon. Koska Räsäsen ei huonon tapansa mukaisesti anna mitään lähteitä ajatuksilleen, voimme vain arvailla mihin edellä oletettu väittämä perustuu. Luulen, että tämäkään väite ei perustu muuhun kuin Räsäsen omaan haluun siitä, miten hän haluaisi asian olevan. Onko miehen ja naisen välisessä avioliitossa vähemmän väkivaltaa kuin muunlaisissa yhteiselon muodoissa? Yhteiskuntamme tärkein yksikkö on hyvinvoiva yksilö. Hyvinvoivista yksilöistä koostuu hyvinvoiva perhe. Avioliitolla ei ole mitään suoranaista tekemistä hyvinvoivan perheen kanssa.

Seksuaalinen vapaus on Räsäsen mukaan vähentänyt sitoutumista parisuhteeseen ja tästä erityisesti lapset ovat joutuneet kärsimään. Tästä olen Räsäsen kanssa osittain samaa mieltä. Lapset kärsivät siitä, kun vanhemmat eivät sitoudu parisuhteeseen. Sitoutumisen puute on kuitenkin tässä se asian ydinongelma, ei seksuaalinen vapaus itsessään. Seksuaalisuuden patoaminen on varmasti suurempi ongelma kuin terve seksuaalinen vapaus.

Avioliittojen aseman heikentäminen ei Räsäsen mielestä kuitenkaan ole metodi, jolla perheiden hyvinvointia korjataan. Miten avioliiton asema heikkenee siitä, että se sallitaan samaa sukupuolta olevien välille? Jos tällainen sukupuolinen syrjintä vahvistaa Räsäsen mielestä avioliiton asemaan, niin vahvistaisiko sitä entisestään esimerkiksi etninen syrjintä? Ikään perustuva syrjintä? Olisiko kyse todella vahvasta avioliitosta, jos se hyväksyttäisiin vain aktiivisille kirkossa käyville vaaleaihoisille suomalaisille, jotka äänestävät kristillisdemokraatteja?

Räsänen on päätynyt siihen, että homoseksuaalisuuden lisääntyminen on hyvin mahdollista, jos se lainsäädännön kautta nostetaan heteroseksuaalisen avioliiton rinnalle. Samalla Räsänen pitää erikoisena väitettä, että ympäröivällä kulttuurilla ei olisi mitään tekemistä homoseksuaalisuuden esiintymiselle. Ensinnäkin, kukaan tuskin muuttuu heteroseksuaalista homoseksuaaliksi, jos tästä tulee sallittavampaa. Tällainen näkemys kertoo lähinnä siitä, että väitteen esittäjä pitää seksuaalisuutta ulkoapäin vaikutettavana asiana, jota voi muutella. Herää kysymys onko Räsänen itse bi-seksuaali, joka kieltää tämän itseltään? Tai jopa homoseksuaali, joka lapsesta asti kristillisen fundamentalistisanoman aivopesemänä ei pysty tätä suuntautumistaan hyväksymään ja myöntämään, sillä se tuhoaisi koko hänen oman jäykän kristityn identiteettinsä? Avioliitto myöskään tuskin suurelle osalle ihmisistä on niin houkutteleva ja mullistavan hieno asia, että voi vaikka ”kääntyä homoseksuaaliksi” päästäkseen naimisiin, jos heteroliitto ei onnistu. En tiedä heittäytyykö Räsänen tarkoituksella tyhmäksi mainitessaan homoseksuaalisuuden esiintyminen ja kulttuurin yhteyden? Tottakai homoseksuaalinen julkinen näkyminen eli esiintyminen on pienempää maissa, jossa siitä seuraa vakava ranagaistus kuten vankeus tai kuolema, verrattuna maihin, jossa on henkisesti vapaampi ja sallivampi ilmapiiri. Suomessa myös vähenisi radikaalisti lenkkeily ja pyöräily, jos näistä alettaisiin sakottamaan. Tämä ei silti tarkoittaisi, että Suomessa olisi vähemmän ihmisiä, jotka haluavat liikkua ja pitää terveyttään yllä kuin muualla. Jos ei edeltävä esimerkki jollekin auennut, niin asian pointti on, että kieltämällä ja rankaisemalla jostain toiminnasta, sen esiintyvyys vähenee. Seksuaalisen suuntautumisen suhteen kyseessä on kuitenkin näiden ulkoisten ”merkkien” ja toiminnan väheneminen kuin itse homoseksuaalisuuden, jos kyseessä on ihmiselle luontainen seksuaalinen suuntautuminen. Kieltämällä tällaiset jonkin ihmisen persoonaan, identiteettiin ja olemisen ytimeen osuvat asiat, tuemme sortoa ja yksilöiden pahoinvointia samalla ylläpitäen järjestelmää, joka saa voimansa heikompiaan alistamalla. Tässä yhteydessä voidaan puhua patriarkaatista, ja tätähän kristinusko on aina jossain määrin tukenut ja edustanut. Kristinuskon historiaa hiemankaan tuntevat tietävät, että se on ollut aina enemmän tai vähemmän sorron ja vallankäytön väline.

LASTEN JA NUORTEN ASENNEKASVATUS

Räsänen toteaa tekstissään, että mitä varhaisemmassa vaiheessa nuorella on homoseksuaalisia kokemuksia, sitä vaikeampaa on tutkimusten mukaan (mitäköhän nämä tutkimukset ovat? Sitä ei Räsänen missään välissä tuo ilmi) päästä tästä taipumuksesta irti. Ei ole mitenkään yllättävää, että Räsänen ei huomioi sitä ilmiselvää vaihtoehtoa, että nämä varhaiset homoseksuaaliset kokemukset voivat olla merkki siitä, että henkilö on homoseksuaali, jolla tämä ”taipumus” on vahvempi kuin esimerkiksi bi-seksuaalilla voi olla.

Seksuaalikasvatuksen taso ja siinä painotettu seksuaalinen vastuu rajoittuu kondomin käyttöön ja tästä on unohdettu arvot kuten avioliitto, uskollisuus ja sitoutuminen, Räsänen toteaa. En osaa sano mikä on seksuaalikasvatuksen taso tällä hetkellä, mutta seksuaalikasvatuksen ei tulisikaan olla kristinuskon tai muun ideologian arvojen levittämisväline, vaan keskittyä terveeseen seksuaalisuuteen, joka pohjaa tämän hetken tutkimustuloksiin ja tältä pohjalta nousevaan ymmärrykseen. Esimerkiksi sillä onko henkilö aviosuhteessa, avosuhteessa vai jossain muussa, ei ole mitään tekemistä seksuaalisuuden kanssa. Vaikka uskollisuus ja sitoutuminen ovat erittäin hyviä arvoja kaikissa asioissa, ei vain parisuhteessa, näitä tärkeämpää olisi seksuaalisuuden yhteydessä painottaa vastuuta omasta toiminnasta ja sen seurauksista.

HOMOSEKSUAALISUUS SYNNYNNÄISTÄ

Nyt päästään Räsäsen kirjoituksessa mielenkiintoiseen osuuteen. Onko homoseksuaalisuus synnynnäistä? Aiemmasta voidaan jo päätellä Räsäsen kanta asiaan, mutta katsotaan mitä hän aiheesta kirjoittaa. Alkuun hän toteaa, että perimmältää on kysymys siitä onko homoseksuaalisuus neutraali olotila vai negatiivinen kehityshäiriö ihmisen itsensä kannalta. Tässä on hyvä heti huomata Räsäsen kysymyksen muotoilu. Homoseksuaalisuus ilmaistaan joko neutraalina tai negatiivisena (ei positiivisena). Samoin mahdollinen homoseksuaalisuus on neutraalina olotila ja negatiivisena kehityshäiriö. Räsänen myös lisää kysymyksen loppuun ”ihmisen itsensä kannalta”. Tämän jälkeen Räsänen lisää, että jos kyseessä on negatiivinen kehityshäiriö, on homoseksuaalien ”oikeuksien” puolustaminen näiden henkilöiden vahingoittamista edelleen. Mietin, että eikö nimenomaan kehityshäiriön kyseessä ollessa näiden ihmisten elämää tulisi helpottaa huomioimalla tämä ”kehityshäiriö” eikä kieltämällä se ja rajaamalla kyseisten henkilöiden oikeuksia? Jos ihmisellä yleensäkin on jokin kehityshäiriö niin onko heidän ”oikeuksiensa” puolustaminen heidän vahingoittamistaan?

Räsänen tuo ilmi, että lääketieteellisissä tutkimuksissaa ei ole saatu mitään todisteita, että homoseksuaalisuus olisi geneettistä, periytyvää tai synnynnäistä. Tällaisiin väitteisiin on vaikeaa ottaa kantaa jo sen takia, että Räsänen vastoin hyvän kirjoittamisen sääntöjä, ei missään kohdin anna lähteitä näille ”tieteellisille” ja ”tutkimukselliselle” väitteilleen. Samoin Räsänen kirjoittaa – taaskaan ilman mitään lähdeviittausta – että seksuaalisesti hyväksikäytettyjen lasten riski kehittyä homoseksuaaleiksi on suurempi kuin lasten, jotka eivät ole kohdanneet tällaista. Räsänen myös kertoo, että homoseksuaalisuuden taustalta voidaan löytää varhaislapsuuden ja murrosiän psykoseksuaaliseen kehitykseen liittyviä häiriöitä.

Edellä todetun sijaan on Räsäsen mukaan kuitenkin vastaansanomattomasti tieteellisesti todistettu, että homoseksuaalisuus on psykoseksuaalisen kehityksen häiriö. Tämän väitteen vastustaminen – ja väitäminen, että homoseksuaalisuus on luonnollinen ja terve seksuaalisuuden variaatio – on perhetaustatutkimuksen tulosten mitätöintiä ja tieteellisten faktojen vastaista. Tällaiset väitteet ovat seurausta vain homoaktivistien painostuksesta, jolla he saisivat poliittisia tavoitteitaan läpi. Räsänen johtaa omat väitteensä ja asenteensta Raamatusta ja mystisistä lähteistä, joita hän ei nimeä ja kutsuu tällaista asennetta tieteellisiksi faktoiksi.

Seksuaalisen orientaation muutos on mahdollinen, Räsänen toteaa. Hän perustaa tämän käsityksensä muun muassa siihen, että suuri osa lesboista on aiemmin elänyt heteroseksuaalisissa suhteissa. Jos taipumus voi muuttua heteroseksuaalisuudesta homoseksuaalisuudeksi niin miksei myös toisin päin? Räsänen järkeilee edellä mainitusti. Seksuaalisen identiteetin eheytyminen kohti normaalia heteroseksuaalista tunne-elämää on vain ihmisen omasta motivaatiosta ja hoitoon halukkuudesta kiinni. Taas kerran herää kysymys, että eikö Räsänen oikeasti ymmärrä vai välttääkö hän tarkoituksella mainitsemasta sitä ilmiselvää vaihtoehtoa, että nämä heteroseksuaalisessa suhteessa aiemmin eläneet ja nykyään lesbosuhteessa elävät ovat todennäköisesti seksuaaliselta suuntautumiseltaan bi-seksuaaleja (suuntautuminen, jonka uskoisin olevan yleisempi kuin homoseksuaalinen suuntautuminen). Toinen mahdollisuus (joka ei sulje tuota bi-seksuaalisuuttakaan pois) on yhteiskunnan painostus, jossa Räsäsen kaltaiset jumala-auktoriteetiksi itsensä kohottavat ihmiset vainoavat yhteiskunnallisesta ”normista” poikkeavia henkilöitä, josta seuraa juuri vääränlaisia itsensä pakottamisia muottiin, johon ei lopulta sopeudu vaikka yrittäisi. Ehkä ilman tätä yhteiskunnallista painostusta heterosuhteeseen olisi moni homoseksuaalin ja heteroseksuaalin pahoinvoiva väkinäinen suhde jäänyt kokeilematta ja molemmat säästyneet psykologisesti kuormittavalta ja pahimmassa tapauksessa vahingoittavalta parisuhteelta. Kyseessä ei siis ole – niin kuin Räsänen ajattelee – heteroseksuaalin kääntyminen homoseksuaaliksi vaan bi-seksuaalisesti suuntautunut henkilö tai homoseksuaali, joka mahdollisesti yhteiskunnan painostuksesta on kieltänyt itsensä ja yrittänyt sopeutua sopeutumattomaan. Näin ei myöskään ole mahdollista kääntää ihmistä homoseksuaalista heteroseksuaaliksi. Räsänen voi esittää itselleen rehellisen kysymyksen, että voisiko hänet kääntää heteroseksuaalista (olettaen, että hän on heteroseksuaali) homoseksuaaliksi? Räsäsen jutut kuulostavat siltä, että hän todella uskoo tähän. Ehkä hän kokee tämän asian itse niin vahvasti ja juuri sen takia pelkää homoseksuaalisuutta? Ehkä Räsäsen pelko todella on omakohtainen? Hän pelkää homoseksuaalisuuden hyväksyttävyyden ja normalisoimisen lisääntymisen johtavan siihen, että hän löytää itsensä lesbosuhteessa naiseen ja näin hänen kristillinen perheidyllinsä murenee. Samalla hänen lapsensa mallioppivat tämän käytöksen ja alkavat holtittomasti kokeilla homoseksuaalisia suhteita ja ennen pitkää koko Räsäsen lähipiiri harjoittaa homoseksuaalisuutta kuin eläisivät viimeistä päivää Sodomassa.

Räsänen kokee tarpeelliseksi tuoda täysin asiaan littymättömästi ilmi myös sen, että SETA (seksuaalisten vähemmistöjen tasa-arvoa ajava järjestö) ei edusta kaikkia homoseksuaaleja ja osa homoseksuaaleista kokee SETAn ideologian vieraaksi ja sen sijaan monet ovat saaneet apua sielunhoidon ja terapian avulla tapahtuneen seksuaalisen eheytymisen kautta. Tämä SETAn maininta irrallisena ja negatiivisessa mielessä ei ole muuta kuin yritys mustamaalata kyseistä järjestöä ja mainostaa sielunhoidoksi kutsuttua kristillistä psykoterapiaa.

HOMOSEKSUAALIN OIKEUS RAKASTAA

Ongelma ei Räsäsen mukaan ole siinä, että homoseksuaalit eivät kykenisi rakastamaan siinä missä heteroseksuaalisestikin suuntautuneet. Lähimmäisen rakkaus kuuluu kaikille ja tulisi ilmetä myös samaa sukupuolta olevien kesken. Ongelma on homosuhteeseen ja avioliittoon kuuluva ihmisten välinen seksisuhde. Räsäsen mukaan homoseksuaalisten ihmisten kehityksessä voidaan usein nähdä jo aikaisessa vaiheessa vieraantumista omalle sukupuolelleen. Tämän vuoksi henkilö etsii sukupuolensa vieraalta tuntuvaa mysteeriä toisesta samaa sukupuolta olevasta. Tässä kohtaa olisi paikallaan pohtia mikä ero on sukupuolella ja sukupuoliroolilla. Jätän tämänkin lukijan harteille ja siirryn eteen päin.

HETEROGEENINEN HOMOKULTTUURI

Räsäsen mukaan homoseksuaalisuuden harjoittaminen on vahingollista myös pysyvässä parisuhteessa. Se on Räsäsen mukaan vahingollista itselle, kumppanille sekä jopa näiden läheisille. Väitän itse, että vahingoittavaa on parisuhde, jossa kahden (tai useamman) henkisesti kypsän henkilön keskinäinen rakkauden ja välittämisen sijaan ilmenee henkisesti kypsymättömien ihmisten keskinäistä vallankäyttöä, väkivaltaa ja itsekkyyttä. Seksuaalisella suuntautumisella ei ole mitään tekemistä asian kanssa.

HOMOLIITOT IHMISOIKEUSKYSYMYS?

Räsäsen mukaan homoliittojen virallistaminen on arvokysymys, ei ihmisoikeuskysymys, sillä ihmisoikeusnäkökulma edellyttää jokaisen ihmisen kohtelemista samanarvoisena kansalaisena riippumatta seksuaalisesta suuntautumisesta. Ihmisoikeusnäkökulma ei siis vaadi samaa sukupuolta olevien avioliittoja. Avioliitto tuo mukanaan erilaisia yhteiskunnallisia oikeuksia ja velvoitteita, joten avioliitto tulisi olla kaikkien aikuisten kansalaisten oikeus. Eri asia on taas kirkossa suoritettu vihkiminen, joka kuuluu kirkon jäsenille. Olisiko hyvä, että kirkkojäsenyys kiellettäisiin muilta kuin heteroseksuaaleilta? Ehkä Räsänen tätä haluaisikin, mutta ei uskalla ääneen sanoa?

Kristillinen näkemys Räsäsen mukaan näkee kaikki ihmiset tasavertaisina ja yhtä arvokkaina riippumatta seksuaalisesta suuntautumisesta. Tämä tasavertaisuus ei kuitenkaan ulotu tekojen alueelle ja erilaiset tavat toteuttaa seksuaalisuutta eivät kuitenkaan ole tasavertaisia keskenään. Seksuaalisuus on osa ihmistä ja hänen ydinpersoonallisuuttaan. Seksuaalisuutensa ilmentämisen kieltäminen on ihmisen oman persoonallisuutensa ja tämän ihmisyyden kieltämistä. Mielestäni Räsäsen tapa toteuttaa omaa seksuaalisuuttaan ei ole tasaveroinen terveen seksuaalisuuden kanssa ja viittaa padottuun homoseksuaaliseen haluun.

HOMOPARIEN ADOPTIO-OIKEUS?

Ei ole mitenkään odottomatonta ja yllättävää, että Räsänen vastustaa homoparien adoptio-oikeutta. Räsänen kirjoittaa, että lesboparien tai yksinäisten naisten lapsettomuus ei ole sairaus, vaan luonnollinen olotila. Tämän vuoksi hän ei näe perustelluksi lapsettomuuden hoitoon tarkoitetun lääketieteellisen avun käyttämistä edellä mainituissa tilanteissa. Tämä peruste on mielestäni typeryyden huipentumaa. Eikö juuri heteroparien lapsettomuus, jossa selkeästi ei saada luonnollisin keinoin jälkikasvua aikaan ole luonnollista? Eikö juuri kykynemättömyys saada jälkikasvua näin ”luonnollisella tavalla” ole merkki siitä, että sitä ei ehkä sitten tulisikaan saada (johtuen henkilöiden biologiasta)? Miksi siis luonnollisesti (biologisesti) lisääntymiskyvyttömille heteroille tällainen lapsettomuushoito sallittaisiin ja luonnollisesti (biologisesti) lisääntymiskykyiselle lesbolle ei? Toiseksi voidaan kysyä, että mikä kaikki muu on ”luonnollista olotilaa”, jota nykyään avustetaan lääketieteellisesti? On aivan luonnollista, että ihmisillä on elintapojensa vuoksi monia sairauksia, kuten kakkostyypin diabetes, nivelkulumia jne. eikö näitä tulisi hoitaa lääketieteellisesti?

Räsäsen mukaan sukupuolineutraalivanhemmuus ei korvaa luomisjärjestyksen mukaista äitiyttä ja isyyttä. Tällainen väite on pitkälti täysin tyhjä, jos sitä ei millään tavalla perustella tai avata enempää. Väite ei ole tieteellinen, tutkittu tai edes millään tasolla perusteltu. Se on vain yksi uskonnollisen fundamentalistin lausuma, omiin mielipiteisiin liittyvä toteamus. Voin tähän sanoa vastaavasti sen enempää perustelematta tai avaamatta asiaa, että Räsäsen mielipide luomisjärjestyksen mukaisesta äitiydestä ja isyydestä on täysin korvattavissa sukupuolineutraalilla vanhemmuudella. Ei tarvitse millään tavalla perustella, että miltei kaikki vanhemmuuden mallit ovat Räsäsen luomisjärjestysvisiota parempia malleja.

Lapsen saaminen ei ole naisen tai miehen ihmisoikeus, mutta jokaisella lapsella tulisi olla oikeus omassa arjessaan molempiin vanhempiin, isään ja äitiin. Edellä mainitusta Räsäsen mielipiteestä seuraa se, että aiemmin mainittua lapsettomuushoitoa ei ole perusteltua antaa ainakaan ihmisoikeuksia ajatellen kenellekään (ja miksi lapsettomuushoitoa yleensäkään pitäisi antaa kenellekään?). Samoin yksinhuoltajille pitäisi kai tehdä jotain, koska he mahdollisesti rikkovat lapsen oikeuksia Räsäsen mielestä? Väitän itse, että lapsella tulisi olla oikeus väkivallattomaan lapsuuteen sen sijaan, että keskitytään siihen onko hänellä sekä mies- että naissukupuolinen vanhempi. Väkivaltainen vanhempi aiheuttaa paljon enemmän ongelmia kuin yksi välittävä vanhempi.

Kehittymisestä kuluttamiseen ja takaisin

Vastaa

Usein kuullaan puhuttavan ihmisten kulutustottumuksista ja ihmisistä kuluttajina. Modernin länsimaisen kulutusyhteiskuntamme jäsen on ensisijaisesti kuluttaja, jonka tehtävä on nimensä mukaisesti kuluttaa. Mistä tämä pakkomielle kuluttamiseen ja loputtomaan taloudelliseen kasvuun on saanut alkunsa? On myös hyvä kysymys, että mihin perustuu idea siitä, että loputon taloudellinen kasvu olisi mitenkään mahdollista? Tämä idea sotii jo aivan perustavaa loogista ajatteluamme vastaan. Rajallisella alueella – joka planeettamme on – kasvu ei voi olla loputonta. Rajallinen ei voi kasvaa rajattomasti, loputtomasti. Joskus kasvun on käännyttävä laskuun, jos kasvu ei voi olla loputonta. Tämä kysymys jatkuvan taloudellisen kasvun idean perimmäisistä syistä jääköön silti toiseen kirjoitukseen. Tämä teksti keskittyy sen sijaan kuluttamiseen. Linkki näillä kahdella edellä mainituista – kuluttaminen ja loputon kasvu – on toki jo siinä, että toteuttaessamme ideaa loputtomasta taloudellisesta kasvusta rajallisella alueella, on se tätä aluetta kuluttavaa, sillä kulutus on nimensä mukaisesti tuhoamista. Kuluttaa on verbi sanasta kulua, joka tarkoittaa jonkin asian hiljaista hajoamista, tuhoutumista. Sana kulua tarkoittaa myös jonkin vähentymistä tai jostakin pois siirtymistä.

Ei siis ole mikään salaisuus, että kulutusyhteiskunta on tuhoava yhteiskunta ja ihmisen sen yksikkömuotona, kuluttajana on tuhoaja. Vaikka jo sana itsessään viittaa johonkin negatiiviseen, ei sitä silti osata nähdä suurien massojen kannalta välttämättä huonona. Kuluttamista ja siihen perustuvaa yhteiskuntamallia ei suuri osa näe huonona silti, vaikka sen tuhoavat merkit ovat koko ajan näkyvämmät, eikä tällaista kuluttamisen kulttia tue mikään kahta ajatusaskelta pidemmälle viety pohdinta. Kuluttamisen puolustaminen perustuukin silkkaan ajattelemattomuuteen ja kyvyttömyyteen nähdä ajallisesti pidemmälle, samoin kuin kyvyttömyyteen nähdä alueellisesti laajemmalle.

Mistä siis kumpuaa tällainen uskonnollinen kuluttajuus sen lisäksi, että syynä on silkka ymmärryksen puute eli suoremmin ilmaistuna tyhmyys? Yksi suuri tekijä – kuten kaikessa pahassa (merkityksessä huono) – on taustalla ihmisen vieraantuminen itsestään ja luonnollisuudesta.

Kulutusyhteiskunta onkin nähtävissä terveen luonnollisuuden ja elämän vastakohtana, sillä kulutusyhteiskunta perustuu liialliseen käyttöön, kasvuun ja kulutukseen, levon, terveen kasvun ja palautumisen kustannuksella. Näin toimii myös syöpä. Se kasvaa liialti, kuluttaa liikaa ja käyttää kehoa liikaa. Kulutusyhteiskunta on syöpä maailman rakenteessa ja kuluttajat yksikköinä ovat tämän syövän syöpäsoluja.

Ihmisen vieraantuessa itsestään tulee hän koko ajan sokeammaksi ja kuurommaksi omille sisäisille ja kollektiivisesti inhimillisille viesteille. Terve keho haluaa liikkua ja vahvistua, terve tajunta haluaa oppia, ymmärtää, laajentua ja syventyä. Lapsille nämä kaikki ovat luonnollisia toimintoja – tosin nykyään nuoremmat ja yhä nuoremmat vieraantuvat siitä, mikä on tervettä ja luonnollista, koska he altistuvat kaikelle tätä prosessia kierouttaville viesteille entistä nuorempina, samalla kuin nämä myrkyllisyydet ovat ottaneet yhä moninaisempia muotoja.

Kun ihminen ei enää ymmärrä kuunnella sitä sisäistä ääntä, joka ohjaa häntä kehittymiseen eli jatkuvaan uusien tietojen ja taitojen omaksumiseen ja harjoitteluun, alkaa hän kerryttää näiden sijaan omaisuutta. Sisäisten ja tärkeiden, ensisijaisten kehittämisen kohteiden sijaan alkaa ihminen kasvattaa toissijaista korviketta. Yksilöllisen laadun sijaan alkaa ihminen kerryttää persoonatonta massaa, määrää. Kasvun ja kehittämisen sijaan ihminen alkaa kuluttaa ja tuhota. Persoonallisesta yksilöstä muodostuu hiljalleen persoonaton kuluttaja. Tästä itsestä toissijaiseen, ihmisyydestä tavaraan, henkisestä subjektiudesta hengettömiin objekteihin harhautumisesta on tullut valtavirtaa ja menestymisen mittarina pidetään ”omistuksessa” olevan materian määrää eikä ihmisen ymmärryksen ja taitojen tasoa.

Jokainen meistä ”kuluttaa” eikä kirjoituksen tarkoitus ole mustavalkoisesti ylistää ja puolustaa näkemystä täydestä kuluttamattomuudesta ja tuomita kaikki kuluttamiseen viittaavakin. Edellä mainitun sijaan tarkoitus on tuoda ilmi, kuinka kieroutuneille urille ihmiskunnan toiminta on ajautunut. Suunnan pitäisi olla kulutuksen minimointi, ei sen lisääminen ja maksimointi. Suunnan tulisi olla ymmärryksen, tiedon ja taitojen omaksuminen, opiskelu ja oppiminen, ei rahan ja materiaalin kerääminen.

..10/11..

OIKEUS OLLA LIHAVA

Vastaa

Kirjailija Raisa Omaheimo on kirjoittanut kolumneja läskifobiasta ja liikunnasta. Tarkastelen tässä Omaheimon näkemyksiä ja mielipiteitä, joista hän on kirjoittanut kolmessa YLEn sivuilla julkaistussa kolumnissaan (Kyllä minä tiedän, että olen läski (10.06.2020), Liikkumattomuudessa ei ole kyse tsemppaamisen puutteesta (02.02.2022), ja Lihavuuteen liitetään ominaisuuksia jotka eivät oikeasti liity painoon mitenkään (05.05.2022). Viittaan seuraavassa tekstissä Omaheimon kirjoituksiin ja näkemyksiin käyttämällä hänen nimeään, titteliä kirjailija tai kolumnien kirjoittaja. Omat mielipiteeni erotan selkeästi käyttämällä esimerkiksi aloitusta ”mielestäni”.

Lähdetään liikkeelle aikajärjestyksessä eli siitä, että kirjoittaja tietää olevansa läski. Kolumnien kirjoittaja sanoo, että ylipainoiselle potilaalle ei tarvitse kertoa, että hän on ylipainoinen, hän tietää sen kyllä jo itse. Väitän, että tämä ei pidä paikkaansa. Suuri osa pitää itseään normaalipainoisena, vaikka on ylipainoinen. Tämä on luonnollista seurausta siitä, että yhä suurempi osa ihmisistä on ylipainoisia ja samoin yhä suurempi osa ylipainoisista on sairaalloisen ylipainoisia. Ylipainoisuus alkaa olla jo enemmänkin normi kuin poikkeus.

Lääkäri on usein sellainen taho, johon ehkä luotetaan tässä asiassa. Jos lääkäri kertoo, että on ylipainoinen, voi se olla ensimmäinen kerta kuin henkilö tähän todella havahtuu (”mutta enhän minä ole ylipainonen verrattuna muihin”). Omaheimo kertoo, että ymmärtää itsekin –  lääkärin huomauttaessa hänelle ylipainosta ja painonpudottamisen hyödyistä – että hänellä on sairauksia, joihin voisi auttaa painonpudottaminen. Omaheimo kuitenkin lisää, että lääkäri ei ymmärtänyt sitä, että puhe painosta ja kehon paino eivät ole irrallisia asioita yksilön historiasta ja ympäröivästä todellisuudesta. Miksei Omaheimo siis halua tuntea oloaan paremmaksi, jos painonpudottaminen auttaisi hänen sairauksiinsa?

Laihdutusbisnes kukoistaa Omaheimon mielestä juuri sen takia, että tuotteiden pariin pitää palata uudelleen ja uudelleen, koska laihdutettua painoa ei kyetä pitämään. Tässä olen Omaheimon kanssa samaa mieltä ja laihdutusbisnes on nimensä mukaisesti bisnestä eikä sillä ole terveellisten elämäntapojen kanssa juuri mitään tekemistä. Laihdutus yleensäkin ottaen on väärä lähestymistapa kestäviin terveys-ja hyvinvointiratkaisuihin ja lähestymistavan tulisi olla elämäntapojen pysyvä muutos. Mihin perustuu kuvitelma, että ilman pysyvää elämäntapojen muutosta muutos itsessään olisi pysyvä?

Omaheimo kirjoittaa, että lääkärien suhtautumista ylipainoisiin ihmisiin on tutkittu ja ylipainoiset ihmiset saavat tarkemman tutkimuksen sijaan useasti laihdutusohjeita. Sanoisin, että tähän on yksi selkeä syy se, että ylipainon on todettu olevan altistava tekijä todella monelle sairaudelle. Samoin ylipaino on erittäin näkyvä tekijä. Näiden vuoksi lääkärit – mielestäni aivan oikein – yrittävät tarjota sitä järkevää ratkaisua toissijaisten kemikaalien ja lääketieteellisten toimenpiteiden sijaan ensisijaisena ratkaisuna. Kuitenkaan ylipainon ei missään nimessä tulisi olla syy syrjiä eikä syy jättää sairauksia tutkimatta.

Omaheimon mukaan kaikki suomalaiset tietävät miten tulisi syödä ja, jos laihtuminen olisi vain tiedosta kiinni, ei kukaan suomalainen olisi ylipainoinen. Kirjailija toteaa, että ruoka on paljon muutakin kuin faktaa ja tietoa. Se on nautiskelua, tunteiden käsittelyä, palkinto, rutiinia, tankkausta, rakkausteko jne. Syöminen on aina myös luokkakysymys. Syöminen on sosiaalinen ja mielenterveydellinen kysymys. Ensimmäisestä väittämästä olen Omaheimon kanssa eri mieltä. Suuri osa ei todella ymmärrä miten, mitä tai milloin tulee syödä. Suurella osalla länsimaissa on täysin kieroutunut kuva siitä mitä on ravitseva ruoka, kuinka paljon ruokaa tulee syödä, kuinka usein ruokaa tulee syödä, mitä ravintoaineita ihmiset tarvitsevat, mitä ruoat sisältävät ja missä määrin jne. Juuri tämän takia moni on ylipainoinen koska luulee syövänsä hyvin ja liikkuvansa tarpeeksi., mutta todellisuudessa syö liikaa sellaista, jota ei tulisi syödä, liian vähän sellaista, jota tulisi syödä, ja samalla liikkuu aivan liian vähän. Yleensä ongelmia ruoan kanssa tulee juuri silloin, kun se siirtyy nautinnosta ja ravinnosta, joksikin tunteiden käsittelyn välineeksi tai muuksi psykologiseksi apupyöräksi.

Liikkumattomuudessa ei ole kyse tsemppaamisen puutteesta– kirjoituksessa siirrytään liikuntaan eli terveiden elämän tapojen toiseen päätekijään ravinnon lisäksi. Teksti aloittaa huomiolla, että liikkumisen terveellisyyden viestiä ja liikunnan yhteiskunnallisia positiivisia vaikutuksia – kuten sairaanhoidon kulujen pienenemistä ja kansanterveyden kasvua – tuutataan joka puolelta. Kysyn heti, että miksi ei ”tuutattaisi”? Koska liikkuminen on terveellistä, lisää sekä yksilön- että kansanterveyttä, samalla alentaen sairaanhoidon rasitusta ja kustannuksia, niin miksi ihmeessä sitä ei tulisi painottaa ja yrittää saada perille mahdollisimman monelle ihmiselle?

Kolumnien kirjoittajan mukaan oikea maailma vain on tosi paljon monimutkaisempi ja ihmisten liikkumisen tiellä on erilaisia esteitä eikä liikkuminen ”ole vain asenteesta kiinni” niin kuin useasti väitetään. Ennen kuin alkaa neuvoa ihmisille liikkumisesta ja tsemppaamisesta, tulisi tunnistaa omat etuoikeutensa. Eräs lähestymistapa tähän etuoikeuskysymykseen on taloudellinen, josta kirjailija antaa esimerkkejä. Lenkkeily ei ole ilmaista vaan vaatii hyvät kengät, jotta ei tee kropalle enemmän vahinkoa kuin hyötyä. Koko perheen reipas retkipäivä kunnon hiihtoladuille vaatii auton ja rahaa niin, että koko porukalla on tarvittavat varusteet. Isorintainen nainen tarvitsee urheiluliivit, jotka maksavat. Ja keskiluokkainen ihmisen on kuulemma vaikea eläytyä tilanteeseen, jossa 50 euron rintaliivit vaativat puolen vuoden säästämisen, eikä tuon puolen vuoden aikana saa tapahtua mitään yllättävää taloudellista lisämenoa. Kiva pyörälenkki läheiselle uimarannalle vaatii tietenkin rahaa pyörän ostamiseen ja rahaa sen kunnossapitoon.

Toinen läehstymistapa aiheeseen on mielenterveys. Tästä Omaheimo ei erityisesti kirjoita muuta kuin sen, että apua tarvitsee yhä useampi ja joskus ihminen on sellaisessa tilanteessa, että edes kotoa poistuminen ei onnistu.

Kolmas lähestymistapa on Omaheimon mukaan se, miten liikuntamaailma kohtelee normiin sopimattomia ihmisiä ja kehoja. Lihavat ihmiset eivät siis tunne itseään tervetulleeksi liikkumaan ja silti yhteiskunta painostaa ylipainoisia liikkumaan, jotta he laihtuisivat. Kolumnien kirjoittaja kokee paradoksaalisena sen, että isojen kokojen urheiluvaatteita on vaikea löytää eikä niitä saa sovittaa myymälöissä vaan ne tulee tilata sokkona netistä. Samoin liikuntalalla työskentelevien kyky kohdata erilaisisia kehoja on Omaheimon mielestä hämmentävän eritasoinen. Omaheimo kertoo myös oman kokemuksen, jossa kuntosaliohjaaja sisällytti hänen sarjaansa liian ahtaan vatsalihaslaitteen ja Omaheimo joutui itse ”suojelemaan” liikunta-alan ammatilaista tilanteessa vitsailemalla, koska hänen kehonsa oli tilanteessa kiusallinen.

Rasismia ja seksuaali-ja sukupuolivähemmistöjen syrjintää tapahtuu myös, eikä syrjintä ymmärrettävästi lisää liikkumishaluja. Kaikkeen edellä mainittuun kolumnien kirjoittaja ehdottaa ”liikkuminen on vain asenteesta kiinni”-ohjeiden tilalle rakenteiden kuntoon laittamista. Rakenteisiin kuuluvat sosiaalituet, mielenterveyspalvelut, vaatesuunnittelu, mutta myös pukuhuoneet, urheilupaikat, keskustelukulttuuri ja oma korvien väli.

Edellä tuli niin paljon kommentoitavaa, että käyn mainitut väitteet läpi seuraavaksi yksitellen. Kirjoittaja esittää kolme eri tarkastelun lähestymistapaa: taloudellinen, mielenterveydellinen ja ”liikuntamaailman” taholta tuleva kohtelu normista poikkeavia ihmisiä ja kehoja kohtaan. Omaheimo kertoo, että liikkuminen ei ole vain asenteesta kiinni, koska liikkumisen tiellä on erilaisia esteitä. Väitän päinvastoin, että liikkuminen on lopulta vain asenteesta kiinni. Katsotaan seuraavaksi minkälaisia esteitä Omaheimo näkee liikkumiselle. 

Taloudellinen lähestymistapa. Omaheimo ottaa esimerkiksi sen, että lenkkeilyssä maksaa hyvät kengät ja ilman hyviä kenkiä tekee enemmän vahinkoa keholleen kuin hyötyä. Tämä pitää osaltaan paikkansa ja osaltaan taas ei pidä paikkaansa. Jos kengät ovat täysin vääränlaiset (esim. liian pienet) vahinkoa voi tehdä, muuten peruskengillä ei saa mitään pahempaa vahinkoa aikaiseksi, joka ylittäisi juoksemisen hyödyt. Tosin ylipainoisella koko keho (nivelet, jänteet ja luut) joutuvat juoksussa kovemmalle rasitukselle kuin ei-ylipainoisella, joten varsinkin suuren ylipainon kanssa tulisi ehkä välttää juoksua. Muiden kuin pahasti ylipainoisten ei tulisi pelätä juoksua, jos ei ole tietynlaisia kenkiä. Juoksemaan voi lähteä, vaikka kumisaappaissa kunhan aloittaa rauhallisesti ja pyrkii juoksemaan hyvällä tekniikalla (jotta ei tarvitse käyttää ”en voi juosta, kun en tiedä tekniikkaa”-korttia, niin kerron, että hyvä tekniikka löytyy, kun kokeilee miten juoksee paljain jaloin. Eli hyvä tekniikka on tasa-askel, hieman päkiävoittoinen, ei raskas kanta-askel).

Koko perheen reipas retkipäivä kunnon hiihtoladuille vaatii auton ja rahaa, jotta koko perheellä on kunnon varusteet. Jos perheellä ei ole rahaa autoon ja varaa hiihtovarusteisiin niin onko tällainen liikkumisen muoto sitten valittava? Tämän sijaan koko perhe voi lähteä, vaikka kävellen liikkeelle omalta kotiovelta ja tehdä retkiä johonkin lähialueille.

Kolumnien kirjoittaja antaa myös esimerkin siitä, että isorintainen nainen tarvitsee urheiluliivit, jotka maksavat 50 euroa ja tällaisen säästäminen on mahdottomuus, jos on taloudellisesti vähävarainen. Ihminen, joka ei pysty säästämään 50 euroa ei kyllä sitten syökään juuri muuta kuin ruokajonon ruokaa ja on todennäköisesti myös asunnoton. Suomessa sosiaalituet ovat kuitenkin sillä tasolla, että 50 euron sijoituksen voi tehdä jokainen. Kyse on priorisoinnista. Voin antaa seuraavanlaisen vinkin: heti, kun saat toimeentulotuen niin osta nämä 50 euron urheilurintaliivit. Jos tämän vuoksi, et kykene maksamaan jotain laskua tai saa ruokaa niin sosiaalitoimi kyllä tulee vastaan. Tämän kaltaiset esimerkit ovat räikeää liioittelua (50e ostos vaatii puolen vuoden säästöt), vaikka vähävaraisuus onkin totta. Työttömänä ja tukien varassa raha on aina hyvin tiukoilla, mutta omilla elämäntapavalinnoilla rahat kyllä riittävät. Tässä herää kysymys, että onko Omaheimo koskaan itse joutunut elämään niukasti, jos tämä on hänen näkemyksensä?

Viimeiseksi esimerkiksi Omaheimo kertoo läheiselle uimarannalle menemisen, joka vaatii pyörän ja sen huoltokin maksaa. Eikö uimarannalle voi mennä kävellen? Eikö henkilö todella kykene löytämään halpaa pyörää (huom! Tässäkin sosiaalitoimi voi olla avuksi ja tulla vastaan). Omaheimo unohti mainita pyöräilyn uimarannalle voivan myös epäonnistua siihen, että halvan pyörän takia henkilöllä ei säästämisestä huolimatta ollut varaa uimapukuun ja joutuu nyt polkemaan kauemmas nudistien rannalle tai uimaan alasti yleisellä rannalla.

Mielenterveydellinen lähestymistapa. Mielenterveysongelmat useimmiten haittaavat liikuntaharrastuksien aloittamista. Mielenterveysongelmat ovat toisaalta ihan yhtäläinen este ihan kaikelle toiminnalle eikä liikunta ole mikään poikkeus. Toisaalta terveelliset elämäntavat, kuten säännöllinen liikunta ja terveellinen ruokavalio ovat parhaimpia ”lääkkeitä” myös mielenterveysongelmiin ja toisaalta näiden puute on suuri tekijä mielenterveysongelmille altistumisessa. Tätä ”mielenterveyskorttia” voi käyttää ihan mihin vain, mutta ihmiset, jotka ovat mielenterveydeltään niin heikossa kunnossa, että eivät jaksa edes lähteä ulos ovesta tuskin edustavat erityisen suurta ryhmää lihavista ihmisistä?

Omaheimo tuo esille esteenä liikkumiselle myös ”Liikuntamaailman” suhtautuminen. Kirjoitin ”liikuntamaailman” lainausmerkeissä, koska ei ole olemassa mitään yhtenäistä ”liikuntamaailmaa”, jossa edustettaisiin samoja asioita, ajateltaisiin samalla tavalla tms. Omaheimon antamat esimerkit kertovat lähinnä yksittäisistä tapauksista, jossa yksilö ei ole osannut suhtautua tilanteeseen Omaheimon mielestä sopivasti. Tällainen on hänen oma kokemuksensa liikunta-alan ammatilaisen kanssa. Tällaisesta ei kuitenkaan kannata vetää mitään yleisiä linjauksia. Voisin vielä tuoda tähän huomion, että itse olen suurimman osan iästäni elänyt köyhyysrajan alapuolella eikä minulle ole ikinä ollut ongelmia harrastaa liikuntaa. Itse asiassa liikunta on niitä harvoja aktiviteetteja, joita voi aina jossain muodossa tehdä, vaikka ei olisi yhtään rahaa. Minulla ei ole mennyt juuri koskaan rahaa säännölliseen kuntosalilla käyntiin, kun olen valinnut lähinnä ilmaisia saleja (olen yli kaksikymmentä vuotta käynyt kuntosaleilla säännöllisesti). Olen myös monta vuotta harjoitellut paikassa, jossa talvella saattoi olla vain muutama aste lämmintä ja ruosteiset vanhat painot olivat jääkylmiä. Kyse oli asenteesta ja halusta harjoitella, kun ei parempaa ollut tarjolla.

Uusin teksti Omaheimolta palaa takaisin lihavuuden käsittelyyn (Lihavuuteen liitetään ominaisuuksia jotka eivät oikeasti liity painoon mitenkään). Kirjoittajan mukaan painoindeksin tulisi kertoa vain pituuden ja painon suhteesta ei muusta. Samoin vaa’an lukeman tulisi antaa vain tiedon siitä, mitä keho painaa eikä muuta. Kovin usein kuitenkin kuvitellaan edellä mainittujen antavan tietoa, jota ne eivät oikeasti anna. Esimerkiksi tietoa yksilön älykkyydestä, ahkeruudesta, itse hillinnästä tai henkilön persoonasta yleisesti. Tämä on osa lihavuuden stigmaa, joka näkyy ennakkoluuloina lihavia ihmisiä kohtaan. Pahimmillaan tämä ilmenee erilaisena epäasiallisena kohteluna tai syrjimisenä. On kirjoittajan mukaan myös havaittu, että monet lihavuuden terveysongelmista voidaan liittää lihavuuden stigmaan. Läskifobia on haitallista ja lääketieteellinen läskifobia suoranaisesti vaarallista Omaheimon mielestä. Kuten aiemmin Omaheimo kirjoitti, että, jos laihtuminen olisi tiedosta kiinni, niin ei olisi ylipainoa. Jos kolumnien kirjoittaja on sitä mieltä, että ylipaino ei ole tiedosta, ahkeruudesta tai itsehillinnästä kiini, niin mistä ylipaino johtuu? Haluavatko kaikki ylipainoiset olla ylipainoisia? Ovatko kaikki ylipainoiset mielenterveydeltään niin heikossa kunnossa, että eivät kykene edes poistumaan asunnostaan? Vai ovatko ylipainoiset kenties niin köyhiä, että ei edes puolen vuoden säästämisellä kykene ostamaan urheilurintaliivejä? Lihominen on yksinkertaisesti seurausta liiallisesta energian nauttimisesta suhteessa kulutuksen määräään. Kun itselle on alkanut tulla lisää painoa, olen vähäntänyt hieman energian määrää ja/tai lisännyt kulutusta. Näin paino alkaa hiljalleen pudota. Asia ei oikeasti ole pohjimmiltaan tämän monimutkaisempi, mutta se vaatii jonkin verran tietoa ja riippuen henkilöstä, se vaatii itsekuria enemmän tai vähemmän.

Läskifobia ilmenee lähtökohtaisena negatiivisena asennoitumisena lihaviin ihmisiin. Kolumnien kirjoittaja itse antaa esimerkin, jossa hän oli keskustellut joogasalin juuri perustaneen puolitutun kanssa kadulla ja kysynyt tältä, että miten toiminta on lähtenyt käymään ja voisi itsekin tulla kokeilemaan. Tämä joogasalin perutanut oli kuulemma katsonut kirjailijaa pitkään, hakenut sanojaan ja lopulta sanonut, että ”Siis yleensähän meillä käy normaaleja ihmisiä…mutta saa meille kuka tahansa tulla!” Omaheimo toteaa, että voitte arvata, etten aloittanut joogaharrastusta. Tähän olisi voinut myös asennoitua niin, että ”minähän näytän tuolle ennakkoluuloiselle ja tökerölle henkilölle…” Toisaalta ymmärrän hyvin, että kyseisen henkilön salille ei halua mennä tuon jälkeen, mutta miksi Omaheimo ei vonut sitten aloittaa toisella joogasalilla, jos joogan kokeileminen kiinnosti? Vai oliko tämä taas yksi hyvä syy pahoittaa mielensä ja oikeuttaa se, että ei harrasta liikuntaa?  Syy oli taas jossain toisessa henkilössä eikä kirjailijassa itsessään.

Liikuntaa harrastaessa läskifobia tulee Omaheimon mukaan ilmi todella raa’asti. Lihavia liikuntaa harrastavia tuijotetaan, heidän selän takana tirskutaan ja heitä osoitellaan. Pahimmillaan heitä jopa salakuvataan sosiaaliseen mediaan. Tästä oli esimerkkinä tapaus, jossa Los Angelesissa salilla ollut 30-vuotias Palyboy-malli oli kuvannut salaa lihavaa ihmistä menemässä suihkuun ja jakanut sen sosiaalisessa mediassa tekstillä ”If I can’t unsee this, then you can’t either”. Kyseinen henkilö oli tämän toimesta tuomittu ”body shamingista” ja saanut tuomioksi 45 päivää vankilaa tai vaihtoehtoisesti 30 päivää yhteiskuntapalvelua, joista tämä oli valinnut jälkimmäisen. Samoin hän sai kolme vuotta ehdollista, eikä hän saa käyttää puhelinta paikoissa, joissa riisuudutaan tai missään muissakaan yksityisyyttä vaativissa paikoissa. Hän ei saa myöskään mennä 100 metriä lähemmäs uhriaan ja joutuu maksamaan tälle 60$. Omaheimo kertoo myös ylistämällä aslitamisen olevan läskifobiaa. Tällaisessa tapauksessa lihavaa liikuntaa harjoittavaa kehutaan ”rohkeaksi” ja ”inspiroivaksi”.

Omaheimon esille ottama Amerikassa tapahtunut salakuvaus on ihan omanlaisensa tapaus ja väitän, että tämä ei ole mikään yleinen linjaus. Hyvin harva ihminen pitää kyseistä toimintaa älykkäänä, hyväksyttyvänä, hauskana tai millään tavalla positiivisena. Mielestäni hänen saamaansa korvaussummaan olisi pitäniyt lisätä ainakin kaksi nollaa lisää. Toista ihmistä salaa kuvannut henkilö paljasti näin koko maailmalle henkisen kehityksensä tason ja idioottimaisuutensa. En usko, että lihavia ihmisiä kuvataan yhtään sen enempää salaa kuin muitakaan. En tiedä missä paikoissa Omaheimo oikein käy, jos siellä tuijotetaan lihavia liikuntaa harrastavia, heidän selän takana tirskutaan ja heitä osoitellaan. Itse en tällaista ole tavannut ikinä salilla. Urheilullisia naisia tosin tuijotellaan huomattavan usein ja se on omasta mielestänikin noloa ja todella epäasiallista.

Lihavuus nähdään liian usein ihmistä ainoana määrittävänä ominaisuutena, kirjailija toteaa. Ennakkokuvitelmia lihavista on mm. laiha ihminen trikoissa on reipas ja menossa varmaan joogatunnille, lihava ihminen trikoissa ei taas oikein ymmärrä, että tuollaisella vartalolla ei kannattaisi pukeutua noin kireisiin vaatteisiin.  Laiha äiti on varmasti joka tavalla hyvä äiti, kun taas lihava on varmasti laiska ja tyhmä kasvattaja. Laiha ihminen narutoppiin pukeutuneena on söpö kesäpäivänviettäjä, kun taas lihava ihminen narutopissa on häiritsevä esteettinen haitta. Laihan pukeutuessa napapaitaan on hän kuuma, kun lihava taas on joko ällöttävä tai rohkea pukeutuessaan samalla tavalla.

Syöminenkin antaa erilaisen viestin riippuen henkilön kehosta. Omaheimon mukaan laihojen ihmisten ei tarvitse miettiä miten tai mitä syö, kun moni lihava pohtii jatkuvasti mitä kehtaa valita. Kun laiha ihminen syö hampurilaista ja ottaa siitä kuvan tai videon sosiaaliseen mediaan, hän on joko neutraali tai hauska. Lihavalle ihmiselle tällainen on varma tapa saada vihakommenttien ryöppy.

Itselleni on vaikea ymmärtää miksi kolumnien kirjoittaja ei ymmärrä sitä, että useampi ihminen pitää viehättävänä terveen ja toimintakykyisen näköistä ja urheilullista vartaloa kuin ylipainoista lihavaa vartaloa. Tämä on osittain kulttuurinen, mutta väitän, että yhtä paljon evoluutiobiologisesti määräytyvä mieltymys. Samoin kuin ihminen viestii vaatteillaan omaa sisäistä maailmaansa niin hän viestittää tätä myös omalla kehollaan. Urheilullinen ulkomuoto viestittää siitä, että välittää omasta terveydestään. Se on myös oikeasti konkreettinen näyttö kyvystä itsehillintään, itsekuriin ja tavoitteelliseen toimintaan. Tällaisia ominaisuuksia usein arvostetaan. Edellä mainittu ei silti tarkoita sitä, että lihavalla ihmisellä ei välttämättä olisi kyseisiä ominaisuuksia, mutta niiden puolesta ei heti näy mitään todistetta samalla lailla kuin näkyy urheilullisesta ulkomuodosta.

Omaheimo jakaa lopuksi suosikkiohjeensa kaikkeen elämässä: älä oleta. Hän lisää vielä, että seuraavaksi, kun kohtaa lihavan ihmisen, niin pysähdy hetkeksi tarkastelemaan ajatuksiasi ja kuinka paljon niihin vaikuttaa toisen ihmisen kehon koko? Tämän ohjeen kanssa on helppo olla samaa mieltä ja suosittelen toteuttamaan edellä mainitun pysähtymisen ja tarkkailun vähintään kerran, mutta mieluummin monia kertoja.

..10/11..

TULEEKO LIIKUNNAN OLLA MUKAVAA?

Vastaa

Usein tulee törmättyä erilaisten ihmisten ja asiantuntijaksi nimitettävien henkilöiden painottavan sitä, että liikunnan tulee olla mukavaa. Liikkua tulisi vain silloin, kun tekee mieli liikkua. Liikkua tulisi vain tavalla, joka kiinnostaa. Liikunnan tulisi olla mukavaa ja mahdollisimman vaivatonta. samoin valistetaan, että liikunnan ei taas tulisi olla suorittamista. Katsotaan seuraavaksi yksitellen näitä yleisiä väittämiä.

Liikkua tulisi vain silloin, kun tekee mieli liikkua. On paljon ihmisiä, jotka ovat jo niin vierautuneet luonnollisesta olotilasta, että heidän ei tee oikeastaan koskaan mieli liikkua. Tämä vieraantuminen liittyy omaksuttuihin tapoihin, jotka vievät koko ajan kauemmaksi siitä mitä on luonnollinen ja normaali. Toisin sanoen tämä on hyvä sääntö tiettyyn pisteeseen saakka, silloin kuin ihminen on terve ja kykenee kuuntelemaan ruumistaan ja sen tarpeita.

Liikkua tulisi vain tavalla, joka kiinnostaa. Tässä, kuten aiemmassakin on se ongelma, että ihmisen ollessa tarpeeksi vieraantunut kehostaan ja siitä mikä on luonnollista, ei liikunta välttämättä kiinnosta lainkaan. Samoin liikunnan tulisi olla mahdollisimman monipuolista, joten liikkuminen vain sillä tavalla kuin kiinnostaa (jos kiinnostus ei ole monipuolinen liikunta) saattaa olla hyvin yksipuolista.

Liikunnan tulisi olla mukavaa ja mahdollisimman vaivatonta. Kuten aiemmissakin, niin tässä on pieni hippu järkeä, mutta pääosin tämä on huono neuvo. Vaivattomuus ja mukavuus tulee kokemuksen ja harjoittelun kautta. Kehitys tapahtuu vain poistumalla mukavuusalueelta. Jos aina ollaan pelkällä mukavuusalueella, niin silloin kehittyminen jää alhaiseksi. Neuvoa siitä, että liikunnan tulisi olla mukavaa perustellaan sillä, että henkilö lopettaa liikunnan, jos se ei ole mukavaa ja tämä on terveydelle huonompi vaihtoehto tietenkin. Kumpi mahtaa olla motivoivampaa pitemmällä aikajaksolla, se, että kehitymme valitsemassamme lajissa vai se, että emme kehity. Onko helpompaa käydä vuosia juoksemassa, kun huomaamme selkeää kehittymistä jatkuvasti vai silloin kuin juoksemme saman matkan samalla vauhdilla ilman mitään suurempaa kehitystä? Parempi neuvo olisi, että liikunnan tulisi ainakin silloin tällöin olla mukavaa. Aktiivinen palautuminen on usein sen verran kevyttä liikuntaa, että sitä voisi kutsua mukavaksi liikkumiseksi.

Liikunnan ei tulisi olla suorittamista. Jos haluaa kehittyä jossakin, sitä tulee tasaisesti mitata ja arvioida. Joskus tulokset vaativat tylsää työtä ja suorittamista.

Ihminen on ”luotu” liikkumaan, joka tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että koko elimistömme on rakentunut niin, että sen toiminnot ovat riippuvaisia riittävästä liikunnan määrästä samoin kuin oikeanlaisesta ravinnosta. On jo fysiologisesti mahdotonta olla sairastumatta ennen pitkää erilaisiin tuki- ja sisäelinsairauksiin (sekä mielenterveydenongelmiin), jos liikunnan määrä jää liian vähäiseksi.

Miksi ihmisen terveys ja toimintakyky, jotka ovat oleellisimpia kivijalkoja ihmisen elämässä, ovat saaneet tällaisen sivuroolin, jossa painotetaan, että niiden eteen tehtävä työ tuli olla mukavaa, helppoa ja vaivatonta? Ei opiskelunkaan vaadita olevan helppoa, mukavaa ja vaivatonta. Ei työpaikoillakaan voi vaatia ja odottaa koko ajan työn olevan helppoa, vaivatonta ja mukavaa. En voi työpaikalla sanoa, että teen vain ne työt, jotka minua kiinnostaa ja, jotka ovat tarpeeksi mukavia. Työpaikasta eroten oman terveytemme ja toimintakykymme ylläpitäjä ja parantaja voi olla vain me itse, emme voi ulkoistaa tätä työtä kenellekään. Ja, koska emme voi terveyttämme ja toimintakykyämme siirtää kenenkään muun vastuulle, emme voi sen menettämisestä syyttää ketään muuta kuin itseämme. Toki yhteiskunnan ja ympäristömme olosuhteet mahdollistavat ja estävät erilaisin tavoin, mutta ratkaisut teemme lopulta me itse (jos haluamme todella perehtyä asiaan). Aikuisuus on vastuuta ja vastuuttomuus oman terveytemme kohdalla on merkki keskenkasvuisuudesta tällä alueella.

..10/11..

Muodin sietämätön keveys

1 vastaus

Muoti on ilmiö, jossa jokin asia on hetken aikaa suosittua ilman mitään sen suurempaa järkevää syytä. Muoti-ilmiöitä syntyy, kun tarpeeksi moni ihminen alkaa seurata jotain tiettyä käytöstä. Muoti on siis oman ajattelun puutetta. Muoti on merkki järjen käytön ja oman vision köyhyydestä. Muodin tyhmyys tulee ilmi helposti siinä, että jokin joka on mennyt pois muodin valokeilasta, nähdään useimmiten mauttomana, huonoa makua edustavana. Toisaalta, kun seuraa sokeasti muotia niin saa nauraa itselleen ja omalle mauttomuudelleen jatkuvasti, kun vain katsoo vanhoja kuviaan. Tähän voidaan tosin lisätä tuttu sanonta ”hulluilla on halvat huvit”.

Muoti on muovista kertakäyttökulttuuria. Muoti ja muovi sopivat yhteen muutenkin kuin samankaltaisen sanojen vuoksi. Muovi on helposti muovattavaa, josta muovi onkin saanut nimensä. Muoti on myös helposti muovattavaa ja muovautuvaa ja tästä voisikin vetää johtopäätöksen, että sana ”muoti” tulee sanoista muovattava ja tuska, sillä muoti on tuskan lähde sekä siihen osallistuvalle, että sitä todistavalle ulkopuoliselle. Vaikka maailma olisi ehkä parempi paikka elää ilman muovia, voi muovia käyttää hyödyllisiinkin asioihin. Muoti on hyödyllisyyttä ajatellen muovia huonommin muovattavissa.

Samoin kun kauniit luonnolliset meremme ovat saastuneet ja niissä kelluu kymmenien kilometrien kokoisia muovilauttoja, kelluu muoti arvokkaan kulttuurin ja luonnon pinnalla peittäen ja saastuttaen sitä. Nämä pinnalla kelluvat muotiroskalautat menevät nopeasti aaltojen mukana pois ja sitä seuraa toinen entistä pahemman laatuinen roskalautta.

Jos muoti ei vielä itsessään ole tarpeeksi turha, haitallinen ja pinnallinen ilmiö, on siitä syntynyt omanlaisensa ilmiö nimeltä pikamuoti. Pikamuodin ominaisia piirteitä ovat nopea tavaran kierto, alhaiset hinnat ja jatkuva uudistuminen. Tämä erittäin nopea uudistumisen sykli vaatii halpoja hintoja ollakseen mahdollisimman toimiva, joka tässä yhteydessä voidaan myös kääntää muotoon ”mahdollisimman haitallinen ja tuhoisa”. Koska muoti on ilmiö, jossa ei ole mitään syvyyttä vaan pelkkää pintaa, ei sen tuottajat ja kuluttajat ole kiinnostuneita tuhosta, joka siihen liittyy. Näin aukeaa ilman minkäänlaisia tunnontuskia ja etiikan ulottuvuutta mahdollisuus lapsityövoimalle, luonnonsaastuttamiselle, työntekijöiden riistolle ja verojen välttelylle. Lapsityövoiman käyttö on erittäin halpaa – jopa ilmaista työvoimaa – koska siitä mikä on oikein ja mikä on väärin ei tarvitse välittää lainkaan. Samoin halvemmaksi tulee maksaa mahdollisimman alhaista palkkaa ja poistaa työntekijöiltä kaikki edut. Näin solipsistisessa kuplassaan elävä materiaalin palvoja saa hieman suuremman luvun pankkitililleen. Pikamuodin saastuttama mieli ei myöskään välitä erityisen paljon siitä kuinka paljon tuhoa ympäristölle tämä idiotismi aiheuttaa. Saasteet voidaan laskea tehtaista suoraan luontoon ja eilisen muodikas kertakäyttöasia on tämän päivän roskaa, jonka oikeanlainen kierrätys ja hävittäminen eivät ole oleellisia asioita. Tärkeää on lopulta se mikä on hetken muodikasta. Elinkelpoinen planeetta ja elämä eivät ole tärkeitä, koska ne eivät ole muoti-ilmiöitä. Esimerkkejä pikamuodin haitallisuudesta löytyy lukemattomat määrät enkä niitä ala sen enempää listaamaan tässä yhteydessä.

Muoti on pinnallista ja pinnallisuus – vaikkakaan ei ole synonyymi – sivuaa käsitettä tyhmyys. Tyhmä ihminen on pinnallinen, pinnallinen ihminen on tyhmä. Botox-hermomyrkyn ruiskuttaminen naamaansa, jos jokin, on esimerkki äärimmäisestä tyhmyydestä. Samoin muiden kumi-ja muovi-implanttien asentaminen omaan kehoonsa kertoo jostain muusta kuin ihmisälyn huipentumasta. Vai onko näiden implanttien tarkoitus edustaa syöpäkasvaimia sitä aitoa syöpää odotellessa? Monesti kuulee implanttien ja muiden keinotekoisten lisäosien itseensä lisääjien puhuvan siitä, että he eivät ole tyytyväisi ulkonäköönsä ja he haluavat näyttää siltä, miltä heistä tuntuu sisältä. Tässä mielessä on ymmärrettävää, että osa ihmisistä haluaa näyttää luonnottomilta keinotekoisilta muovifiguureilta, jossa pinnan alla velloo vähä-älyinen mysteeri.

Muoti onkin eräänlaista itsetuhoista kuolemanpalvontaa, jossa eloton, pinnallinen, tarkoitukseton, valheellinen ja järjetön korvaa elämän kannalta oleellisen, kauniin ja arvokkaan. Muodilla voi koittaa täyttää sitä eksistentiaalista tyhjiötä sisällään, jota mikään määrä muovia, botuliinitoksiinia, syntholia, kauneusleikkauksia tai uusia riepuja ei tule peittämään. Ne ainoastaan näyttäytyvät ulospäin epätoivoisena avunhuutona kaikille tämän tragedian todistajille. Kertovat muille eksyksissä olevasta olennosta, joka on luopunut oman älyn ja mielikuvituksensa käytöstä. Mikä voisi olla selkeämpi merkki kuolemanvietistä, itsetuhoisuudesta kuin ruiskuttaa itseensä myrkkyjä, koska kokee olevansa liian surkea sellaisena kuin on, omana itsenään? Mikä voisi kieliä enemmän itsevihasta kuin pyrkiä muuttamaan ulkoisen muotonsa silpomalla itseään? Lopulta kuitenkin ihmisellä on vapaa tahto, joka antaa suhteellisen vapaat kädet kaikille itsevihan muodoille. Mutta tämä vapaa tahto ei silti oikeuta tuhoamaan ympäristöä ja muiden elinehtoja. Jos siis vihaat itseäsi ja toivot tuhoutumistasi, valinta on sinun, mutta tee se niin, että luonto ja elämä ympärilläsi ei kärsi.

..10:11..

It is happening again!

Vastaa

Tervetuloa!

Tässä blogissa on tarkoitus tarkastella yhteiskuntaa ja ihmiskuntaa kriittisellä otteella. Pyrkimys on sekä ymmärtämiseen että muutokseen tähtäävää. Siellä missä on epäkohtia, valhetta ja vääryyttä, on ne tuotava päivän valoon sekä pyrittävä korjaamaan nämä asiat, jos se suinkin on mahdollista. Sivulla on myös vähemmän yhteiskunnallisesti kantaaottavaa analyysia erilaisista ilmiöistä maan ja taivaan välillä.