Viisi tapaa parantaa varmasti ja pysyvästi maailmaa ja omaa hyvinvointia – OSA 2: Liikunta

Vastaa

Aiemman kirjoituksen aiheen (ravinto) kanssa kulkee hyvin käsi kädessä toinen tapa parantaa maailmaa ja hyvinvointia. Kyseessä on tietenkin – taas kerran itsestään selvä asia – liikunta. Sanoisin, että liikunta on vielä paljon selvempi ja selkeämpi tapa parantaa omaa hyvinvointia kuin ravinto. Selvempi siinä mielessä, että tämä on sekä selvempää useimmille ihmisille, että vaikeammin kiistettävissä oleva asia kuin tietynlaisen ravinnon vaikutus terveyteen. Selkeämpi siinä mielessä, että liikunnan pääperiaatteet ja mekanismit ovat vielä yksinkertaisempia kuin hyvän ravitsemuksen pääperiaatteet ja mekanismit (harjoita/käytä = vahvista, laiminlyö = heikennä).

Kuten aiemmassakin kirjoituksessa ravinnosta, on liikuntakin oman päätösvallan ja tahtotilan alainen asia. Voimme päättää, miten liikumme, milloin liikumme, ja kuinka paljon liikumme. Liikkumattomuuteen löytyy loppumaton määrä tekosyitä ja liikkumiseen yhtäläinen määrä hyviä syitä. Jos fyysinen lähtökohtamme olisivat se liikkumisen ja kuntotason määrittävä tekijä, meillä ei olisi olemassa esimerkiksi paralympialaisia. Jos liikkumisen määrittäisi kulttuuri ja kasvatus, se kertoisi, että emme ole kykeneviä kehittymään. Kaikki edellä mainitut toki jollain tasolla vaikuttavat siihen todennäköisyyteen, miten liikutaan ja kuinka paljon. Samoin kaikkia edellä mainittuja tekijöitä käytetään yleisinä tekosyinä liikkumattomuuteen ja oman kunnon ja toimintakyvyn tasoon.

Liikunnan hyvät vaikutukset:

  • Fyysisen toimintakyvyn vahvistuminen
    • lihasvoima kasvaa
    • kestävyyskunto kasvaa
    • Sydän ja keuhkot vahvistuvat
    • Luusto ja jänteet vahvistuvat
  • Psyykkisen ja henkisen toimintakyvyn vahvistuminen
    • aivojen verenkierto ja muu toiminta paranevat
    • Itsekuri ja sinnikkyys paranevat
    • Suunnitelmallisuus, tavoitteellisuus ja organisointikyky paranevat
    • Itsetunto vahvistuu
    • Käsitys itsestä (ja ihmisestä yleisesti), omista rajoista ja mahdollisuuksista paranee
  • Muut
    • Unenlaatu paranee
    • Yleinen energiataso ja vireystaso nousevat
    • Masentuneisuus ja ahdistus vähenevät
    • Stressitasot laskevat
    • kivun hallinta ja sietäminen ovat parempia

Liikkumattomuuden huonot vaikutukset:

  • Fyysisen toimintakyvyn surkastuminen
    • lihasvoima pysyy alhaisena ja heikkenee
    • kestävyyskunto pysyy alhaisena ja heikkenee
    • Sydän ja keuhkot pysyvät heikkoina ja heikkenevät
    • Luusto ja jänteet pysyvät heikkoina ja heikkenevät
  • Psyykkisen ja henkisen toimintakyvyn surkastuminen
    • aivojen verenkierto ja muu toiminta heikkenevät ja altistavat sairauksille
    • todennäköisesti vaikuttaa itsetuntoon negatiivisesti
    • Käsitys itsestä (ja ihmisestä yleisesti), omista rajoista ja mahdollisuuksista ei todennäköisesti ole niin realistinen kuin se voisi olla
  • Muut vaikutukset
    • Unenlaatu on huonompaa ja uniongelmia esiintyy enemmän
    • Yleinen energiataso ja vireystaso ovat huonompia
    • Masentuneisuus ja ahdistus ovat erittäin todennäköisiä
    • Keho ei kykene käsittelemään stressiä yhtä hyvin

Kuten ylläolevasta vaikutuksien listauksista voidaan päätellä, ovat liikkumisen ja liikkumattomuuden vaikutukset laajat. Vaikutuksissa ei ole kyse pelkän lihasvoiman ja –kestävyyden muutoksista vaan koko elämään vaikuttavista tekijöistä unenlaadusta mielialaan ja itsensä kokonaisvaltaiseen säätelyyn. 

Vain liikkuva ihminen voi olla terve ja pysyä terveenä ja toimintakykyisenä. Ei ole mikään mysteeri, mitkä ovat suurimpia syitä ihmisten mielenterveys- ja terveysongelmiin nykypäivänä. Fyysiseltä puolelta ne ovat huono ravinto ja erityisesti liikunnan puute. Ihmisen keho on suunniteltu (ei tarvitse silti olettaa suunnittelijaa) ja rakentunut (ei tarvitse olettaa persoonallista rakentajaa) toimimaan ja pysymään terveenä liikkumisen avulla. On siis mahdotonta pysyä terveenä, jos ei liiku tarpeeksi.

Liikunnan hyvien vaikutusten aikaansaaminen

Kun rasitamme lihaksiamme jollain vastuksella (painot, oma paino jne.), keho pyrkii mukautumaan tähän niin, että seuraavalla kerralla toiminto olisi helpompaa. Näin ärsykkeen saaneet lihakset vahvistuvat. Samalla vahvistuvat lihaksien päissä olevat jänteet kestämään rasitusta ja välittämään voimia paremmin. Myös luusto vahvistuu, kun se joutuu rasituksen alaiseksi. Luustoa vahvistaa erityisesti iskuttava liikunta, kuten juoksu ja kävely, mutta kaikki liikunta, jossa luuhun kohdistuu jonkinlaista painetta (eli enemmän tai vähemmän kaikki liikunta) vahvistaa luustoa. Koska liikunta lisää hapensaannin- ja kuljetuksen tarvetta se vahvistaa samalla sydäntä ja verenkiertoa tehokkaammaksi, jotta se voi seuraavalla kerralla vastata rasitukseen paremmin. Liikunta lisää myös aineenvaihduntaamme samoin kuin verenkiertoa aivoissa. Näillä on monia suotuisia vaikutuksia mielialaan, tunteisiin ja jopa älylliseen suorituskykyyn. Kenestäkään ei toki tule älyllisesti lahjakasta pelkällä liikunnalla, mutta liikunta vahvistaa aivoja fyysisesti, joten niin sanottu ”hardware” on tehokkaampi.

  • Psyykkisen ja henkisen toimintakyvyn vahvistuminen
    • Itsekuri ja sinnikkyys paranevat, koska säännöllinen ja tavoitteellinen liikunta sekä kehittää että vaatii kärsivällisyyttä ja säännöllisyyttä, jolloin ei voida mennä sen mukaan mikä milloinkin on päällimmäinen tunne- ja tahtotila. Tämä taas osaltaan edelleen ruokkii suunnitelmallisuuden, tavoitteellisuuden ja organisointikyvyn kehittymistä, koska mm. liikkumisen ja muun elämän yhteensovittaminen vaatii edellä mainittuja.
    • Käsitys itsestä (ja ihmisestä yleisesti), omista rajoista ja mahdollisuuksista paranee, sillä vain perehtymällä asioihin ja tekemällä niitä itse voi ymmärtää asioita, niiden piirteitä ja rajoja.
    • Unenlaatu paranee, koska rasitettu keho vaatii lepoa. Jos koko päivä on passiivista olemista ei ole niin suurta kontrasti ”toiminnan ja levon” välillä, eikä mieli ja keho tarvitse lepoa samalla tavalla.
    • Masentuneisuus ja ahdistus vähenevät, koska keho tuottaa luonnollisesti ns. mielihyvähormoneja, koska liikunta, ravinto ja lepo ovat ne kolme tekijää, jotka näihin vaikuttavat fyysisellä tasolla. Jos jokin näistä on pahasti epätasapainossa, on koko keho ja sen hormonitoiminta epätasapainossa.

Ulkoinen tekosyy 1 – Kasvatus ja kulttuuri määrää

Tekosyy – En voi, kykene tai halua liikkua, koska minut on niin kasvatettu tai kulttuurimme vain on sellainen, että ei tule liikuttua.

Vastaus – yksikään ihminen ei ole kasvatuksensa tai kulttuurinsa täysin orjuuttama. Jokaisella on valinnanvapaus ja päätösvalta suhteessa omaan liikkumiseensa.

Ulkoinen tekosyy 2 – ei ole varaa harrastaa liikuntaa

Tekosyy – En voi, kykene tai halua liikkua, koska minulla ei ole varaa.

Vastaus – liikkuminen on täysin ilmaista. Jos liikuntaharrastus vaatii rahaa, tulee keskittyä sellaisiin liikunnan muotoihin, joihin omat varat riittävät.

Sisäinen tekosyy 1 – Ei ole luontaista minulle, ei kiinnosta (psykologinen)

Tekosyy – En voi, kykene tai halua liikkua, koska minua ei ole luotu liikkumaan.

Vastaus – kaikki ihmiset on ”luotu” liikkumaan. Liikkuminen on ihmisille yhtä luonnollista, tärkeää ja välttämätöntä kuin syöminen, juominen ja nukkuminen.

Sisäinen tekosyy 2 – Liikkuminen ei tunnu hyvältä (biologinen, fyysinen)

Tekosyy – En voi, kykene tai halua liikkua, koska se ei tunnu hyvältä. Liikkuminen tuntuu epämiellyttävältä.

Vastaus – Kaikki uusi ja haastava on aina vaikeaa ja hieman epämiellyttävää. Samoin lihasten ja muun elimistön rasittaminen tuntuu aluksi ikävältä. Keho kuitenkin sopeutuu ja epämiellyttävyys vähenee, kun keho tottuu uuteen aktiviteettiin. Keho myös palautuu nopeammin ja kipeytyy vähemmän, kun se tottuu toimintaan. Kokemuksella ja tiedolla oppii myös erottamaan, mikä kipu on niin sanottua hyvää ja normaalia ja mikä huonoa kipua. Hyvä väsymys ja ”kipu”  on merkki kehityksestä ja terveyden sekä toimintakyvyn vahvistumisesta (ja aika nopeasti myös ihmisen mieli yhdistää nämä miellyttäviksi tuntemuksiksi).

Lasten ja nuorten liikkumattomuuden seuraukset

Lopuksi vielä tiivistettynä lasten ja nuorten liikkumattomuuden vaikutukset, joista tärkeimmät tuntuvat olevan isolle osalle ihmisistä tuntemattomia. Koska liikkuminen vaikuttaa koko ihmisen kehoon ja sitä kautta koko elämään, on liikkumattomuuden vaikutukset kasaantuvia.

Se mitä harjoitamme ja käytämme, vahvistuu. Se, jonka harjoittamisen laiminlyömme ja, jota emme käytä, heikkenee. Päällisin puolin asia on edellä mainitulla tavalla yksinkertainen.

Lapsilla ja nuorilla yllämainittuun tuo lisänsä se, että ”mitä ei ole harjoitettu ensinkään, ei ole edes päässyt vahvistumaan”. Kun lapset ja nuoret eivät ole rasittaneet kehoaan liikkumalla tarpeeksi ja monipuolisesti, ei luusto, lihakset, sydän, verenkierto- ja keuhkot pääse kunnolla vahvistumaan. Liikkumattomuus lapsena ja nuorena siis johtaa aikuisiin, joiden koko fyysinen rakenne on heikko. Tämä taas altistaa kaikille vammoille ja sairauksille, kuten luunmurtumille, keuhko- verenkierto- ja sydänongelmille. Vaikka liikunnan harrastaminen on tärkeää koko elämän ja sen tulisi olla päivittäistä, erityisen tärkeää olisi lapsien ja nuorten säännöllisen liikkumisen varmistaminen. Sen minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa.

..10/11.. 

Viisi tapaa parantaa varmasti ja pysyvästi maailmaa ja omaa hyvinvointia – OSA 1: Ravinto

Vastaa

Nykymuodin vastaisesti en syytä seuraavissa teksteissä (pelkästään) yhteiskunnan rakenteita omasta pahoinvoinnista ja maailman tilasta (nähtiin se minkä tasoisena tahansa), vaan tuon ilmi viisi tapaa parantaa varmasti ja pysyvästi maailmaa sekä omaa yksilöllistä hyvinvointia. Asiat eivät ole teoriassa ainakaan mitään mysteeriin verhottuja ihme-oppeja vaan suoranaisia itsestäänselvyyksiä. Jostain kumman syystä nämä itsestäänselvyydet eivät silti sellaisia vaikuta olevan, kun tarkastelemme asiaa käytännön elämän tasolla, koska niin moni henkilö näyttää mieluummin vellovan surkeuden ja muiden syyttelyn pohjamudissa kuin tekevän näille asioille omakohtaisesti jotain.

RAVINTO

Se mitä käytämme ravinnoksi, on täysin suoraan yhteydessä omaan terveyteemme (niin psyykkiseen kuin fyysiseen), mutta ravintotottumuksillamme on yhteys myös luonnon hyvinvointiin. Ruoan suhteen kyseessä on sekä valinnat että tottumukset.

Valinnat:

Voimme useimmiten valita mitä syömme

  • Valitsemmeko puolen kilon pitsan ja jäätelön, pelkän pitsan vai kasvisaterian
    • Valitsemmeko pitsaan raskaimmat ja epäterveellisimmät päällysteet vai jotain parempaa
    • Valitsemmeko kotimaista, luomua vai kaukaa tuotua
    • Valitsemmeko eettisesti tuotettua vai massakidutuslaitosten tuotoksia
    • Valitsemmeko ekologisesti tuotettua vai luontoa turhaan tuhoavaa

Voimme useimmiten valita ajan, milloin syömme

  • Syömmekö pitsan kerran viikossa, kerran päivässä vai kolme kertaa päivässä
    • Syömmekö herkkuja kerran viikossa, kerran päivässä vai aamusta iltaan

Voimme useimmiten valita missä syömme

  • Syömmekö pikaruokaketjun jakelupisteessä, ravintolassa vai kotona
    • Syömmekö ruokailutilassa vai joka paikassa

Tottumukset:

Syömme useimmiten sitä, jota olemme tottuneet syömään

  • Ihmiset toimivat pääosin tapojensa ja tottumuksiensa orjuuttamana. Tämän vuoksi kotoa, koulusta ja lähiympäristöstä saatu esimerkki on erityisen tärkeä

Syömme useimmiten silloin, milloin olemme tottuneet syömään

  • Ruokailuajoilla on tärkeä rooli sekä ruoan määrän ja laadun pitämisen oikeanlaisena, samoin kuin päivittäisen energiatason pitämisenä tasaisena (annosmäärät suhteessa ruokailukertoihin, ruokailukertojen määrä vuorokaudessa, vuorokauden ajat jne.)

Syömme useimmiten siellä, missä olemme tottuneet syömään

  • Se missä syömme vaikuttaa paljon myös terveystilaamme. Paikalla tarkoitetaan tässä sekä ruokailupaikkaa (koti, ravintola jne.) että paikkaa kotona (ruokailuhuone, sohva, sänky jne.)

Kaikki edellä mainitut valinnat ja tottumukset ovat meidän itsemme muutettavissa olevia. Tottumuksemme ovat muutettavissa olevia eikä niiden tarvitse määritellä loppuelämämme suuntaa. Jotkin tottumukset ovat vaikeammin muutettavissa kuin toiset, mutta kaikki ovat silti muutettavissa. Jotkin valintamme ovat vahingollisempia kuin toiset ja valita kahdesta huonosta vaihtoehdosta parempi on nähtävissä hyväksi, jos vaihtoehtoja ei ole muita.

Kyseessä ei ole täydellisyyden tavoittelu ja mustavalkoinen oikein-väärin-asetelma vaan pyrkimys toimia mahdollisimman hyvin ja toimia säännöllisesti ja sinnikkäästi vaikka aina ei onnistuisikaan. Tarpeeksi toistettuna asioista tulee tapoja ja tottumuksia, ja tapojen ja tottumusten pohjalta toiminen on koko ajan helpommaksi muuttuvaa toimintaa. Asioiden tiedostaminen on ensimmäinen askel tapojen muuttamiseen. Tämän lisäksi tarvitaan motivaatio muutokseen ja tietoa, miten tulee toimia. Tiedostaminen, tieto, motivaatio ja toiminta tukevat kaikki toisiaan.

Ravinnon vaikutuksista terveyteen ja ympäristöön on kirjoitettu valtava määrä tutkimus-ja muuta kirjallisuutta. On turha mainita tässä edes yhtä teosta, sillä jokainen joka omaa lukutaidon ja haluaa tietoa aiheesta löytää, löytää aiheesta tietoa hyvin helposti. Kuitenkin kirjoituksen loppuun on hyvä lisätä pieni listaus ravintovalintojen – niin hyvistä kuin huonoista –vaikutuksista omalle terveydelle ja maailmalle (koska sehän tämän tekstin aihe oli).

Oikeanlaisen ravinnon vaikutukset terveydelle

  • Koska ihminen toimiakseen kunnolla fyysisesti ja psyykkisesti tarvitsee tiettyjä ravintoaineita, vaikuttaa riittävä oikeanlainen ravinto suoraan fyysiseen ja psyykkiseen hyvinvointiin ja toimintakykyyn.
  • Edellä mainitusta seuraa parempi terveys, toimintakyky kaikilla mahdollisilla alueilla.
  • Tiettyjen ravintoaineiden on myös huomattu suojaavan erilaisilta sairauksilta.

Oikeanlaisen ravinnon vaikutukset maailmalle

  • Turha luonnontuhoaminen vähenee
  • Turha kärsimyksen aiheuttaminen ja tappaminen vähene

Vääränlaisen ravinnon vaikutukset terveydelle

  • Mielenterveyden (ja fyysisten) ongelmien vahvistuminen, lisääntyminen ja syntyminen, koska aivot ja koko keho ovat aliravitsemustilassa (eli liian vähän ravintoaineita, joita tulisi saada)
  • Mielenterveyden (ja fyysisten) ongelmien vahvistuminen, lisääntyminen ja syntyminen, koska aivot ja koko keho saavat liikaa sellaista, joita ei tule saada joko lainkaan tai tulisi saada vähemmän.
    • Terveys kärsii siitä, että se saa turhaa, koska silloin keho joutuu työskentelemään jatkuvasti ja kovasti poistaakseen tätä ”myrkkyä” (suola, lisäaineet ja kemikaalit, jotka eivät ole ravintoa).
    • Terveys kärsii liiallisesta energiasta, koska se kerääntyy sekä ylimääräiseksi rasvaksi/kuolleeksi painoksi (rasva on kuollutta siinä mielessä, että siinä on olematon verenkierto eikä se ole tahdonalaista, toisin kuin lihaskudos), että rasittaa kaikkia kehon sisäelimiä pistämällä ne jatkuvasti ”ylitöihin”.

Vääränlaisen ravinnon vaikutukset maailmalle

  • Epäeettinen ravinto lisää kärsimystä ja tappamista maailmassa
  • Epäekologinen ravinto lisää kärsimystä ja luonnontuhoutumista maailmassa
  • Epäterveellinen ravinto lisää kärsimystä maailmassa
  • Kaikki kolme edellä mainittua menevät usein myös ”käsi kädessä” niin, että ravinto, joka on jotain edellä mainituista, on myös ainakin jossain määrin myös muita edellä mainittuja.

Hyvä ravinto kiteytettynä: mahdollisimman luonnollista eli vähän prosessoitua, mahdollisimman kasvisvoittoista, mahdollisimman monipuolista, energiaa tarpeen mukaan (mitä enemmän kuluttaa, sitä enemmän voi syödä)

Hyvät ravintotottumukset kiteytettynä: pyri syömään pääosin terveellistä, mutta anna itsellesi lupa poiketa linjasta silloin tällöin, älä syö jatkuvasti ja joka paikassa vaan ”pyhitä” ruokahetki eli ruokailut ovat selkeitä tapahtumia, syö mieluummin säännöllisesti ja vähemmän kuin harvoin ja kerralla paljon.

Ruokailutottumukset ja –tavat ovat muutettavissa, koska ne nimensä mukaan ovat tottumuksia ja tapoja.

..10/11..

KRISTILLINEN KAUHUKULTTI

Vastaa

Monet meistä ovat kokeneet jännittäviä hetkiä lapsuudessa vampyyri-, zombie- ja ihmissusielokuvien parissa. Todellisessa arjen elämässä nämä ovat kristinuskon parissa olleet vakavasti otettuja ilmiöitä. Yleisesti ajatellaan kristittyjen taistelleen näitä äärimmäisen pahoiksi nähtyjä ilmiöitä vastaan, mutta ehkä asia onkin toisin päin? Ehkä kristinusko onkin se, joka on tuonut nämä ilmiöt meidän keskuuteemme? Ehkä kristinusko jopa itsessään harjoittaa näitä edellä mainittuja? Väite voi vaikuttaa kummalliselta, jopa absurdilta, mutta tarkastellaanpa lähemmin asiaa.

Kristityt juovat herransa Jeesuksen Kristuksen verta, joka antaa ikuisen elämän. Tämähän on oppikirjaesimerkki vampirismista. Vampyyrit juovat verta ja veri antaa heille elämän, ikuisen sellaisen. Kristityt vaanivat myös kaikkia ei kristittyjä pyrkimällä käännyttämään näitä omaan ikuisen elämän verikulttiinsa. Erityisesti heikoissa asemissa olevat, kuten sairaat, vanhukset, lapset ja päihdeongelmaiset ovat heidän loppumattoman käännytyksen ja psyykkisen hyökkäyksen kohteina. Tämä heikkojen vaaniminen ja käännyttäminen on henkistä vampirismia, jossa elinvoimaa imetään psyykkisillä keinoilla kanssaihmisistä. Tästä kristityt itse saavat energiaa ja samalla näännyttävät uhrejaan. Jeesus itse oli voimakas vampyyri. Tästä meille kertoo muun muassa tarina Longinuksen keihäästä. Longinus keihästi Jeesuksen ristillä, koska tiesi tämän olevan vampyyri. Longinus ei kuitenkaan osunut Jeesuksen sydämeen vaan läpäisi vain kyljen. Vampyyrille ominaisesti Jeesus nousi myöhemmin haudastaan vaikka näytti ulkoisesti kuolleelta. Hänen tuli vain levätä ristillä roikkumisen rankan koetoksen jälkeen kryptassaan kolme päivää keräten voimiaan. Levon jälkeen tämä elävä kuollut, ikuinen ruumis, lähti jälleen liikkeelle etsien uskollisia seuraajiaan. Jeesus kykeni myös lentämään, kyky, jonka kerrotaan joillain vampyyreilla olevan. Tästä kertoo tarinat ilmaan nousemisesta ja ”taivaaseen kohoamisesta”. Kristinuskossa puhutaan usein verestä, sydämestä, ylösnousemuksesta ja käännyttämisestä. Itse asiassa nämä ovat pakkomielteisiä kristityille, ja kaikki edellä mainitut liittyvät suoraan vampyyrikulttiiin. Sydän on pakkomielteiden keskiössä, koska lävistämällä sydämen on mahdollista tappaa vampyyri.

Kristinusko on myös alkuperäinen zombie-kultti. Jeesuksen veren voidaan tulkita olevan se populaarikulttuurissa usein oleva ”zombievirus”, jonka kautta elävien kuolleiden armeija leviää. Kristityt ovat elävien kuolleiden armeija, sillä he ovat ihmisten keskuudessa kulkevia kuolleita, jotka eivät todella elä, koska haaveilevat vain kuolemasta ja toisesta elämästä, kuolemasta ja uudelleen syntymisestä. Kristinuskon oppeihin kuuluu olennaisena myös kuolleiden ruumiiden ylösnouseminen haudoistaan. Tämä on sekä zombie- että vampyyrimyyttien pääainesta. Kristityn saattaa tunnistaa monesti myös niin sanotusta kuolleesta katseesta ja ilmeestä. Kristityn silmät ovat elävän kuolleen silmät, joiden takana ei näy sielua.

Ihmissusi on sudenkaltaiseksi olennoksi täysikuun aikana muuttuva ihminen. Taustalla on myyttien mukaan useimmiten joko toisen ihmissuden purema tai kirous. Täysikuu liitettiin myös noitiin, jotka kristityt kokivat arkkivihollisikseen. Täysikuun aikaan siis kristityt verenjanoiset pedot metsästivät naisia ja, joskus myös miehiä ja lapsia kidutettavakseen noitasyytösten varjolla. Näin sanonta homo homini lupus sopii hyvin kuvaan täydenkuun aikaan kristitystä ihmissutena, ihminen sutena eli vaarallisena eläimenä toiselle ihmiselle. Koomista sanonnassa toki on se, että suden vaarallisuus ihmiselle on kuin leppäkertun uhka karhulle, kun sitä verrataan ihmisen vaarallisuuteen ihmiselle.

Tämä kirjoitus oli vain lyhyt pintaraapaisu Kristillisen kauhukultin piirteistä, mutta aiheen raskauden vuoksi on usein parempi pitäytyä lyhyissä sukelluksissa näihin kristinuskon mustiin ja sameisiin vesiin.

..10/11..

KIRJA-ARVIO : RATKAISUJA LÄSKEILLE, RAISA OMAHEIMO (2022)

Vastaa

Omaheimon kirja on nopeasti luettu yhdistelmä mielenkiintoisia informaatiohippuja, ajoittaista huumoria, mutta myös vääristynyttä ja mustavalkoisen asenteellisia väitteitä. Kirjan sisältö liikkuu Omaheimon omien kokemusten analysoinnin, yhteiskuntakritiikin sekä läski-aktivismin historian alueilla. Kirjassa on välissä muutamia lyhytitä 1-2 sivun mittaisia vinkkejä-osuuksia (Pukeutumisvinkkejä läskeille, vinkit lääkärikäynnille).

Omaheimo keskittyy suuresti kritisoimaan laihdutuskulttuuria ja yhteiskunnan läskifobiaa. Oikeastaan koko kirjan sisältö voidaan asettaa näiden kahden edellä mainitun käsitteen alle. Itselleni kiinnostavin osuus kirjassa oli lyhyt, mutta ytimekäs läskiaktivismin historian pääpiirteet summaava osuus sekä toisaalta pohdinnat yleisistä kauneuskäsitteistä ja siitä mitä ihmisen ”pitää olla” ollakseen hyväksytty kansalainen. Tuon seuraavaksi esille ne suurimmat ongelmakohdat eli vääristyneet mustavalkoiset väitteet, jotka kirjassa mielessäni oli. Tuon esille vastapainoksi myös lopuksi mielestäni kirjan positiivisimman annin.

Kirjan kirjoittaja pistää kaikki lihavuuteen liittyvät negatiiviset kokemuksensa laihdutuskulttuurin ja yhteiskunnan syyksi, vaikka paastoamisen pelkän kaalikeiton ja kalorittoman mehun avulla päiväkaudet voi pistää kyllä yhtäläisesti ihan oman typeryytensäkin piikkiin. Voi tietenkin olla, että Omaheimo käyttää liioittelua pelkkänä kirjallisena tehokeinona. Kuitenkin väitteet – esimerkiksi siitä, että emme onnittele toisiamme suoritetusta tutkinnosta, älykkyydestä, hyvinvoinnista ja skarpista asenteesta, tai siitä, että olemme mahtava ystävä, vanhempi tai puoliso, mutta sen sijaan laihduttamisesta kehutaan ja mainitaan – herättää kysymyksen lähinnä Omaheimon lähipiiristä. Monessa muussakin kohdin herää ajatus siitä, että minkälaisissa piireissä kirjan kirjoittaja oikein liikkuu?

Samoin luulisi laihduttamisesta kehumisen olevan ymmärrettävää Omaheimollekin, koska laihduttamisen tulos on konkreettisesti näkyvillä ja miltei aina se on tarkoituksellista ja hyväksi nähtävä asia niin laihtujan kuin muidenkin ajattelumaailmassa, koska se viittaa parantuneeseen hyvinvointiin. Ja luulisi Omaheimon myös ymmärtävän hyvin, että laihduttaminen ei suinkaan ole aina helppoa ja nautinnollista vaan vaatii useimmiten sekä tietoa, taitoa, itsekuria, itsetuntemusta että motivaatiota (tai ainakin osaa näistä).

Omaheimo lankeaa itse harhakäsitykseen mainitessaan, että ihmisillä on ikuinen harhaluulo siitä, että laihuuden ja terveyden välillä olisi yhtäläisyysmerkit. Laihuus ei tosiaan tarkoita terveyttä, mutta lihavuus on aina terveyteen negatiivisesti enemmän tai vähemmän vaikuttava tekijä. Lihavuus on terveydelle haitallista jo sen kautta, että terveys ei ole pelkkää sairauksien puuttumista vaan terveyden ja toimintakyvyn välillä on yhtäläisyysmerkit.

Väite siitä, että Laihdutuskulttuurista on kyse kontrollista ja rahasta, pitää mielestäni paikkansa ja laihduttaminen on jo terminä harhaanjohtava, sillä kyseeessä tulisi olla elämäntavan muutos. Laihdutuskulttuurin ja -mainonnan keskiössä ei olekaan todella laihtuminen ja terveys, vaan raha.

Kirjassa tuodaan esille se kuinka lihaville ei löydy kunnollisia vaatteita, jos löytyy ensinkään. Voin itse pieneltä osalta samaistua tähän, koska jalankokoni on sellainen, että en juuri koskaan löydä tarpeeksi suuria kenkiä. Ja, jos yksi malli löytyy, on se väärän mallinen jalalleni. Jalan koko ja muoto tosin poikkeaa lihavuudesta siinä, että toinen on muutettavissa oleva tila omien elämäntapojen ja ratkaisujen kautta. Olen myös kuullut koko ikäni huomautuksia tyyliin ”kenen kanootit täällä eteisessä on?”. Tosin mitään muuta yhtymäkohtaa en halua vetää näiden välillä, sillä suuret jalat eivät juurikaan ole haitanneet tämän kenkäongelman ulkopuolella.

Omaheimo ottaa taas esille sen, että lihavan pitäisi liikkua, mutta jumppaava läski on naurettava, pilkan kohde, jota salakuvataan someen. Tai vaihtoehtoisesti heitä käytetään inspiraatiopornoon. Edelleen voin sanoa, että paikka, jossa lihavaa liikuntaa harjoittavaa pilkataan ja nauretaan, tulisi kyseinen paikka ilmoittaa nimeltä ja boikotoida. Itse en ole koskaan tällaisessa paikassa ollut vaan aivan päinvastoin suhtautuvissa paikoissa. Omaheimolle ei näytä kelpaavan sekään, että lihava, joka harrastaa liikuntaa nähdään inspiroivana? Muitakin Omaheimon liikuntaan, syömiseen ja lihavuuteen liittyviä tekstejä lukeneena, vaikuttaa siltä, että Omaheimo pyrkii useimmiten keksimään milloin mitäkin syitä miksi hänen ei tulisi liikkua. Tämä toki on hänen oma valintansa ja rehellisempää olisi sanoa ”ei kiinnosta liikkua, joten en liiku”, sen sijaan, että keksii jotain itsensä ulkopuolella olevia syyllisiä ja esteitä.

Omaheimo tuo esille nuorten miesten syömisongelmana vähemmän puhutun liiallisen ruoan ja syömisen tarkkailun, johon yhdistyy liian kova liikunnallinen harjoittelu. Tämä toki on jonkin tasoinen ongelma, mutta syömishäiriöiden joukossa silti suurempi paha on liiallinen syöminen yhdistettynä liian vähäiseen liikuntaan, jota kirjan kirjoittaja tuntuu lähinnä hehkuttavan hyveenä. Nuorten miesten liiallinen ruoantarkkailu ja liian rankka liikunta ei ole maailmanlaajuinen ja paheneva ”epidemia”. Ohimenen mainitaan myös dad bod ja mom bod, joista ensin mainittu on turvallinen ja luotettava, hieman pyöreä ja vatsakas miehen vartalo, kun taas jälkimmäinen on epäviehättävä ja löysä vartalo, joka pitää jumpan avulla kiinteyttää. Itselle ei ole koskaa auennut tämä niin sanotun dad bodin viehätys kenellekään. Ja minkä takia tämä olisi miesten vika (johon kirjoittaja viittaa), jos naiset ”hyväksyvät” ja hehkuttavat tällaista miehen vartaloa? Omaheimon omat mielleyhtymät ns. dad bod ja mom bod- vartalotyyppeihin tuskin on erityisen laajalle levitettävissä oleva mieltymys.

Koska läskiaktivismi on yksi post-modernin filosofian pohjalta lähtenyt pinnallinen virtaus niin siihen kuuluu olennaisena yksilökeskeisyys ja relativismi. Tällä aallolla pysyen Omaheimokin ajattelee, että hän ei ole vääränkokoinen vaan maailma ja yhteiskunta on. Hänen ei tule siis hillitä syömistään eikä hän ole vääränkokoinen vaan tuolit ovat liian pieniä ja heikkoja, yleiset tilat ja vaatteet ovat liian pieniä jne. Jos ei yhteiskunnan rakenteita tehdä ns. normin mukaan (jonka mukaan ne on tehty) niin missä menee se yläraja? Aina löytyy joku, joka ei johonkin mahdu. Pitäisikö kaikki istuimet, ovet jne. tehdä 500kg kehon mukaan? Miksi Omaheimo luulee, että hänen kehonsa, jolla on selkesti ongelmia mahtua yleisiin istuimiin ja tiloihin on se, jonka mukaan asiat mitoitetaan? Pitäisikö maailman kasvaa Omaheimon syömisen ja lihomisen mukana? Omaheimo kertoo, että suuremmat tuolit eivät olisi keneltäkään pois. Tämä on väärä väite. Esim. lentokoneessa istuimen koko tuplattaessa, matkustajapaikkojen määrä puolittuu. Tämä tarkoittaisi sitä, että lentoyhtiö saa puolet vähemmän rahaa matkustajista tai vaihtoehtoisesti lippujen hinnat tulisi tämän jälkeen tuplata. Hyvä ehdotus Omaheimolta tosin on, että esimerkiksi virastoissa olisi erityylisiä istuimia erilaisille ihmisille.

Kirjassa mainitaan myös mitä naiset tekevät ”kelvatakseen”. Käyttää korkokenkiä, nyppii kulmakarvoja, laihduttavat, käyvät rasvaimuissa, meikkaavat, käyvät kuntosalilla, mutta ei liikaa, jotta ei tule liian suuria ”epänaisellisia” lihaksia. Voidaan esittää kysymys, että miksi joku tekee tätä kaikkea. Väitän, että suurin osa miehistä ei odota naisilta tällaista. Mielestäni korkokengät ovat rumat ja idioottimaiset kapistukset, jotka kaiken lisäksi tuhoavat kehoa. Liiallinen meikki on kamalan näköistä ja ihmiset näyttävät paremmalta luonnollisena tai lievällä meikillä. Kuntosalikommentista huomaa Omaheimon ymmärryksen puutteen kuntosaliharjoittelusta. Erityisesti naisille on todella vaikeaa saada isoja lihaksia luonnollisesti vaikka treenaisi kuinka rankasti ja paljon. Miehillekin se on vaativaa. Isot lihakset eivät synny vahingossa ja naisille sellaisten saaminen on todella vaikeaa ilman erilaisten hormonien ja kemikaalien käyttöä.

Omaheimo kertoo sekä omia deittailuun liittyviä negatiivisia kokemuksia, että kertoo ilmiöstä nimeltä hogging. Kappaleen esimerkit kertovat karua kuvaa ihmisten henkisestä kehittymättömyydestä. Hogging-ilmiössä hyväksikäytetään ylipainoisia naisia ja häpäistään heitä. Vaikka kyseessä ei olisi ylipainoinen henkilö niin vastaava kohtelu olisi silti traumaattista ja kertoo hyväksikäyttäjien olevan moraaliltaan ja mielenterveydeltään heikolla tasolla.

Laihduttamisella ei laihdu-luku sisältää kritiikkiä laihduttamista sekä laihdutuskulttuuria kohtaan (joka on bisnestä). Tässä kappaleessa on paljon hyvin suunnattua arvostelua kyseistä sairasta laihduttamispakkomielteistä kulttuuria kohtaan. Omaheimo tuo esille muutaman esimerkin, jossa samalla kumoaa oman väitteensä. Laihdutuskuurit eivät toimi, sillä puolessa vuodessa menetetyt kilot tulevat vuodessa takaisin. Joskus jopa lisäkilojen kanssa.

Tässähän nimenomaan huomataan, että laihdutuskuuri toimii, koska kilot lähtevät. Laihdutus kuurin tarkoitus onkin tiputtaa painoa, ei ylläpitää tiettyä painoa. Jos laihdutuskuurin jälkeen palataan samoihin huonoihin liikunta- ja ravintotottumuuksiin, niin tottakai ne kilot tulevat takaisin. Laihdutuskuurien sijaan tulisikin tehdä elämäntavan muutos, jossa tulokset ovat pysyviä ja uusia tapoja opetellaan hiljalleen, jolloin ne jäävät helpommin pysyväksi tavoiksi, koska laihdutuskuurien sijaan ei tarvitse kärsiä nälkää ja pahaa oloa niin kuin Omaheimokin tuo esille.

Painonvartijoita Omaheimo sättii ankaralla kädellä ja syystä, sillä tämän ryhmän toiminta onkin älyvapaata (myös Noom-nimistä yritystä Omaheimo haukkuu. Tämä ei ole minulle tuttu, joten en voi kommentoida). Samoin kirjailija tuo esille oman kehon kuuntelun, jossa syödään sopivasti niin, että ahminen ja nälkä pysyvät lievempinä eivätkä pääse äärimilleen. Tämä on muuten todella hyvä neuvo, mutta pystyäkseen kuuntelemaan kehon viestejä, kehon tulee olla hyvin toimiva, jota se ei ole länsimaisen roskaruoan, kemikaalien ja huonojen elämäntapojen vuoksi. Vertauskuvat ja esimerkit, joita Omaheimo antaa, ovat kirjan tässä vaiheessa olleet enemmän tai vähemmän osuvia. Ohi menee laihdutuskuurin vertaaminen syöpähoitoon. Omaheimo pyytää kuvittelemaan ”hoitomuodon”, jonka tulokset olisivat yhtä huonoja kuin laihdutuskuurien, antaen esimerkiksi syöpähoidon joka suurentaa syöpäkasvaimia. Oikeanlaisempi esimerkki olisi, että tiettyjen kemikaalien liiallinen käyttäminen aiheuttaa syöpää ja hoito pienentäisi kasvaimia, mutta ne kasvavat takaisin, jos hoidon jälkeen palataan samaan liialliseen kemikaalien käyttämiseen. Tämä olisi osuvampi vertaus ja itse asiassa näin se vähän meneekin myös syöpien kanssa.

Kirjailija kertoo BMI-lukemasta, sen historiasta ja kuinka se on huono tapa mitata yksilön painoa. Tästä olen pitkälti ihan samaan mieltä. Oikeastaan BMI:n ”hyöty”, jos sellaista voidaan sanoa olevan, on sen antama hyvin karkea asteikko. Jos ihminen on sairaalloisen ylipainon puolella, ei tämä ole hyvä vaikka kehon rakenne olisi minkälainen. Samoin toinen ääripää painossa alaspäin kertoo jotain.

Omaheimo listaa kirjassaan elokuvia, joista hän ei pidä, sillä niistä annetaan stereotyyppinen kuva lihavasta surkeana, tyhmänä, kömpelönä ja ei-haluttavana. Omaheimon inhokkisuosikkeja ovat mm. Hal ja Iso Rakkaus, Rough Night, Harry Potter-sarja, I Feel Pretty ja Jali ja Suklaatehdas.

On totta kai hyvä tuoda vaihtelevuutta ja syvyyttä hahmoimin, mutta stereotyyppiset kuvaukset ovat sellaisia juuri sen vuoksi, että niissä usein on totuuden siemen. Eli stereotyyppinen kuvaus syntyy, kun jokin ryhmä ilmentää keskivertoa useammin jotain piirrettä. Tämä voi tietenkin myös perustua valheelliseen ymmärrykseen. Mutta mitä ihmettelemistä on siinä, että ahmattina kuvatut ihmiset ja piirroshahmot ovat lihavia? Tai se, että lihavat syövät enemmän, useammin ja epäterveellisemmin kuin laihat? Tai lihavat liikkuvat vähemmän kuin urheilulliset? Pitäisikö Omaheimon mielestä ahmattia (jos tällainen jostain kumman syystä halutaan elokuvaan) esittää laihin näyttelijä? Pitäisikö lihavan näyttelijän olla kaikkein liikunnallisin ja kovakuntoisin?

Myös Kathy Batesin hahmon Piinassa Omaheimo näkee huonona. Omaheimo myös vihjaa, että suorituksesta Oscarin voittaneen Batesin hahmon negatiivinen kuvaus lihavasta naisesta oli mahdollisesti syynä Oscariin. Itse en ole edes ajatellut Batesin roolia liittyneenä millään tavalla siihen minkälainen Batesin vartalo on tuossa roolissa vaan nähnyt hänen Oscarin arvoisen ja taidokkaan näyttelysuorituksen.

Samoin Hobitti oli pettymys Omaheimolle, koska Bombur on lihava ja kömpelö kääpiö, joka huvittaa muita syömimiseen ja lihavuuteen liittyvällä komiikallaan. Myös Hobitin miltei täysin naiseton maailma oli pettymys. Oma huomioni tähän on, että Bombur on toki lihavin kääpiö, mutta niin mässäilevät ja ahmivat muutkin kääpiöt. Bombur kuvataan myös vähintään yhtä kovan luokan soturina ja sankarina kuin muutkin. Ja väitän, että Bombur kuvataan jopa ryhmänsä parhaimmistona, joka pelastaa tilanteen muutamaankin kertaan. Tolkienin keskimaailma, joka fantasiastaan huolimatta pyrkii jonkinlaiseen uskottavuuteen, on uskollinen sille, että sotaretkillä ei varsinkaan muinaisesti ollut naisia (kuten ei nykyäänkään ole). Hobittiin lisätty naissoturihaltijakin on lisätty hahmo elokuvissa.

Omaheimon mielestä lihavuudella vitsaileminen on mikroaggression muoto. Eikö siis kaikki vitsailu ole tällaisen ajattelun mukaan mikroagression muoto? Vitsaileminen miehistä on miehiä kohtaan mikroagressiota, vitsaileminen naisista on mikroaggressiota naisia kohtaan, vitsailu ruoasta on mikroaggresiota ruokaa kohtaan? Toki kaikki edellä mainitut voivat olla mikroaggression ilmausta, mutta ne eivät automaattisesti sellaista ole. Tässä Omaheimo vetää taas tutulla mustavalkoisella pensselillään rajaviivoja. Omaheimo kertoo miten näkee nykyään läskihahmoja kaikkialla elokuva-ja tv-tarjonnassa. Erityisesti sen kuinka läskivihaa on kaikkialla. Syyllistyykö Omaheimo itse esiintuomaansa ainoan tarinan malliin, jossa on syntynyt tapa nähdä läskivihaa kaikkialla?

Kirjassa on mainintaa tosi-tv:n kammottavasta tarjonnasta, jossa moni ohjelma mässäilee ylipainon ja sairaalloisen ylipaino kanssa. Tästä en jaksa kommentoida sen enempää. Kenelle on uutinen se, että tosi-tv-tarjonta on täydellisen luokatonta sontaa?

TERVE JA SAIRAS LÄSKI- Kappeleessa on kritiikkiä yleiseen näkemykseen, että lihavuus ja laihuus on suoraan liittyviä terveydentilaan. Omaheimo mainitsee GoInvon kattavan visualisoinnin (Determinants of Health) terveyttä määrittävistä tekijöistä, joka koostuu viidestä osa-alueesta. Edellä mainitun ympäränmuotoisen mallin suuriin yksilön terveyteen vaikuttava tekijä on yksilön valinnat (36%), seuraavaksi tulee sosiaaliset olosuhteet (24%). Geenien ja biologian osuus on 23%, lääketieteen 11% ja fyysisen ympäristön 7%. Yksilön valintoja ovat mm. alkoholin käyttö, ruokavalio, tupakointi, unen määrä, seksuaalinen ja fyysinen aktiivisuus. Paino löytyy pituuden, verenpaineen ja luuntiheyden ohella kohdasta genetiikka ja biologia. Ei elämäntavoista. Omaheimo kertoo törmänneensä tähän tietoon, että kehoilla on oma optimaalinen paino, johon ne hakeutuvat, muuallakin. Tämä ominaispaino voi olla pienempi tai suurempi kuin normaalikategorian kilomäärä. Tästä ei silti seuraa se, että vaikka optimaalinen ominaispaino voi vaihdella ns. normaalipainon molemmin puolin, ylipaino olisi silti optimaalinen ominaispaino. Mainittu geneettinen ja biologinen ominaispaino ja sen vaihtelut liittyvät henkilön pituuteen, luuston rakenteeseen, sukupuoleen jne. Jos on syömällä hankkinut itselleen kymmeniä kiloja ylimääräistä rasvaa, ei se ole geneettistä ja biologista optimaalista ominaispainoa vaan huonoista elämäntavoista johtuvaa ylipainoa.

MITÄ HOIDAMME KUN HOIDAMME LIHAVUUTTA? – Kappaleen ydinsanoma on, että lihavuudesta on tehty medikaalinen ongelma, joka pitäisi hoitaa. Lihavia kehoja ei saisi olla olemassa. Omaheimo mainitsee, että pitää kyllä paikkansa, että uniapnea tai kakkostyypin diabetes saattaa helpottaa kun ihmisen elopaino on alhaisempi. Mutta lisää, että paino ei vaikuta läheskään niin moneen sairauteen ja ongelmaan kuin annetaan yleisesti ymmärtää. Voisin itse kommentoida edellä mainittuun, että monesti kakkostyypin diabeteksen ja uniapnean syy on lihavuus. Samoin helpottamisen lisäksi niistä voi päästä kokonaan eroon. Tosin haiman insuliintuotanto on voitu elintavoilla myös tuhota pysyvästi. Omaheimon kanssa olen samaa mieltä siitä, että laihduttamisen sijaan oikeampi neuvo olisi lihaskuntoharjoittelu tai hapenottokykyä lisäävän liikunnan suosittelu (joku voi muistaa minkälaisen vastaanoton liikuntaresepti sai, kun siitä alettiin puhumaan). Jos joku on todella ylipainoinen niin alkaako hän lääkärin neuvon pohjalta harrastamaan lihaskuntoharjoittelua tai muuta liikuntaa, jos laihduttamisneuvo on punainen vaate? Epäilen Vahvasti.

Kirjailija kertoo omasta negatiivisesta kokemuksesta liittyen uniapnea diagnoosiin, jossa omakantaan oli vain tullut ilmoitus ”potilas on obeesi, diagnoosi: uniapanea, hoito: laihdutus”. Kyseinen lääkäri ei ollut ollut missään yhteydessä potilaaseen ja oli tehnyt hoitokeinopäätöksen perustuen vain potilaan painoon. Uuden ajan varaamisen kautta Omaheimo lopulta sai itselleen CPAP-laitteen ja hänen elämänlaatunsa parani ”noin 150 prosenttia!” Tämä on kuulemma hyvä esimerkki laihdutuskulttuurista ja läskifobiasta, jossa lihava ei saa kunnon hoitoa. Kappaleessa on muitakin esimerkkejä huonoista kokemuksista ylipainoisena lääkärissä.

Läskiepidemian hoidon uusi vahva ase on lihavuusleikkaukst. Tässä olen samaa mieltä Omaheimon kanssa, että tässä touhussa alkaa olla järjenkäyttö ja terveys hyvin kaukana. (Näin hieman myöhemmin jonkin hienolla tittelillä nimetyn lääkärin kertovan lehden etusivulla huolissaan, että lihavuusleikkauksia tehdään moninkertaisesti liian vähän Suomessa ja näitä pitäisi lisätä. Tämä on hyvä esimerkki siitä miten raha ohittaa terveyden ja hyvinvoinnin näkökulman. Jätän lukijan pohdittavaksi edellä mainitun raha vs. terveys-kuvion)

Omaheimo mainitsee, että lihavuus on negatiivinen stigma. Lihavaa voidaan katsoa moralisoiden ja todeta hänen laiminlyövän itsestä huolehtimisen, samalla tuottaen kuluja yhteiskunnalle. Samalla tavalla kuin asennoidutaan päihteiden käyttäjiin tai muihin riskikäyttäytyjiin. Silti extreme-urheilua, kuten basehyppäämistä ei tuomita samalla tavalla vaikka sekin on turhaa riskikäyttäytymistä. Tämä on myös mielenkiintoinen vertaus. Missä menee hyväksyttävän ja ei hyväksytyn raja edellä mainituissa ja miksi näin on?

Läskifobiaa on Omaheimon mielestä ruokien jakaminen vääriin ja oikeisiin. Tätä ajatusta hän vastustaa viimeiseen asti. Mitä tahansa voi syödä, ei ole olemassa vääriä ruokia, sillä terve syöminen ei karsi mitään osa-aluetta pois ruokavaliosta. Omaheimon mielestä ainoa syy poistaa jokin ruoka-aine täysin omasta ruokavaliosta on, että ei tykkää jostain tai on allerginen sille. Tällainen asenne on lapsen asenne ruokaan. Lapsi syö vain sitä mistä tykkää. Yleensä tämä on lähinnä vain epäterveellisiä herkkuja, koska niissä on sokeria ja rasvaa, jotka toimivat huumeiden kaltaisesti (esim. ns. sokerihumala hyvänä esimerkkinä). Aikuinen ihminen valitsee ravintonsa sen mukaan mikä on oikeanlaista ravintoa. Sellainen ravinto on ravitsevaa ja terveellistä. Tämä ei silti sulje herkkuja kokonaan pois vaan kypsä aikuinen syö niitä käyttäen harkintaansa. Aikuinen ottaa myös vastuun syömisestään, joka tarkoittaa muun muassa sitä, että ymmärtää jatkuvan liiallisen ja epäterveellisen ravinnon käyttämisen johtavan ylipainoon ja mahdollisiin terveysongelmiin.

Seuraavaksi tulee taas läskivihasta ja läskifobiasta, miten ne ovat joka puolella. Esimerkkeinä Omaheimo antaa tokaisut ”ai, sä otat vielä lisää”, ”mä en ikinä pystyis pukeutumaan noin, sä oot tosi rohkea”, ”sun ei kyllä kantsis käyttää vaakaraitoja”, ”tiesitkö että poolopaidat ei oikein sovi povekkaalle”. Edellä mainitut kommentit eivät ole mitään sisäistettyä läskivihaa vaan niiden ”motivaatio” voi olla hyvin monenlainen.

Erikoinen kommentti Omaheimolta on, että yllättävän monet ovat sitä mieltä että lihaville ihmisille voi huomautella kadulla, heille saa kertoa mitä mieltä on heidän ulkonäöstää. Itse en ole ikinä tällaista kohdannut edes etäältä. Omaheimo lisää, että eniten tätä tekevät pikkulapset ja humalaiset miehet. Tämä on uskottavaa, sillä kyseiset tahot kommentoivat ja huutelevat joka ikiselle mitä milloinkin.

Omaheimo mainitsee myös samojen vaatteiden antavan eri viestin laihan ja lihavan päällä. Laiha narutopissa on tavallinen ihminen, lihava taas kammottava tai rohkea. Bikineissä laiha on kuuma ja lihava taas rohkea. Tottakai erilainen keho ja tyyli antaa erilaista viestiä. Se, millainen keho on ihmisen mielestä ”kuuma” on yksilökohtaista ja on kummallista valittaa siitä, että lihava ihminen ei ole monien mielestä ”kuuma”. Ei ole anorektinenkaan keho useimpien mielestä ”kuuma”. Tämä on ihan ymmärrettävää monesta eri syystä. Evolutiivinen näkökulma tähän on se, että ihminen tuntee useimmiten vetoa terveeseen, toimintakykyiseen ja vahvaan vartaloon. Liian laiha ja liian lihava eivät kumpikaan viesti edellä mainittuja ominaisuuksia. Myös useimpia heteromiehiä viehättää ns. naiselliset muodot ja heteronaisia ns. miehiset ominaisuudet. Jos henkilö on niin lihava, että kehon muodosta ei osaa oikein edes sanoa onko kyseessä mies, nainen vai jokin muu, on ehkä ymmärrettävää, että ensimmäinen automaattinen reaktio ei ole viehtymys.

Mielenkiintoinen väite Omaheimolta sisäistetystä läskifobiasta on, että ”ajattelee, että toinen läski ei ole haluttava, kuten ei itsekään ole”. Miksi on mahdotonta ajatella, että jonkun ihmisen mielestä läski ei ole haluttava? Onko kaikkien mielestä anorektikot haluttavan näköisiä? Ehkä kyseinen ihminen on vain realistinen ja toteaa, että en itse koe lihavia ihmisiä haluttavina ja koska olen itsekin lihava, niin varmaan ainakin osa ajattelee minusta samoin.

Läheiset voivat Omaheimon mukaan pukea läskivihansa huoleen ja kertoa, että on huolissaan läheisen terveydestä. Miksi he eivät puutu samalla tavalla alkoholikäyttöön, tupakointiin, häiriön puolelle kääntyvään urheiluvimmaan, työnarkomaniaan tai kusipäiseen vanhemmuuteen samalla tarmolla kuin lihavuuteen? Huoli lähimmäisestä ei ole läskivihaa. Tarvitseeko tuohon muuta edes kommentoida?

Omaheimo myös tuo esille näkemyksensä siitä miten ns. normaalikehoiset ovat kaapanneet kehopositiivisuusaatteen itselleen, joka taas kerran toiseuttaa ja ajaa syrjään lihavat, jotka ja joille tämä aate on alunperin kehitetty. Kehopositiivisuudessa ei ole kyse yksilön kehosta tai positiivisuudesta vaan sen tarkoitus on kyseenalaistaa normeja sekä vähemmistökehoihin liittyvä stigmoja ja ravistella yhteiskunnan valtarakenteita. Voin kommetoida tähän, että ajat ovat myös muuttuneet ja nykyään suurempi osa ihmisistä länsimaissa on ylipainoisia kuin normaalipainoisia, joten kyseessä ei enää edes ole vähemmistökehot. Omaheimo sanoo heittäneensä menemään somessa kaikki sellaiset seurattavat pois, joiden videoista ja kuvista tuli ankea olo. Tämän lisäksi Omaheimo alkoi seurata enemmän läskiaktivisteja ja nykyään hän näkee erilaisia suuria kehoja tekemässä erilaisia asioita. Omaheimo siis ajautui tarkoituksella enemmän omaan kuplaansa eikä olekaan siis ihme, että hän näkee lihavuuden maailman keskeisimpinä asiana ja läskifobiaa joka puolella.

Kirjaa – kuten kaikkea läskiaktivismia, johon olen törmännyt – leimaa sairaalloinen kiinnostus ruokaan ja syömiseen. Nimenomaan huonolaatuisen ravinnon syömiseen. Omaheimokin painottaa kirjassa, että kaikki ovat kakkujen ja herkkujen arvoisia. Läskiaktivismia ei toisaalta olisi olemassa, jos ruokasuhde olisi terveellä pohjalla. Läskiaktivismi voidaan siis hyvin suoraan nähdä yhtenä syömishäiriön seurannaisena. Tässä tulee mieleen käsite sairaudentunnottomuus, joka usein varsinkin vakavampien mielenterveysongelmien kanssa on yhteydessä. Eli ei tunneta olevansa sairas vaikka tosiasiassa ollaan ja muut sen kyllä näkevät.

Kirjassa mainitaan muutamia käsitteitä, jotka on kirjan aiheesta irrallisinakin mielenkiintoisia tutustumisen kohteita. Näitä olivat muun muassa Ainoa tarina (kirjailija Chimamanda Ngozi Adichienvuonna 2009 pitämä puheenvuoro Danger of a Single Story), Sosiologia Jeannine Gailey käsitteet näkyvät/etuoikeutetut/enemmistö kehot ja näkymättömät/marginalisoidut/vähemmistö kehot sekä näihin liittyvät käsitteet hypernäkyvyys (hyper-visibility) ja hypernäkymättömyys (hyper-invisibility). Sekä male gaze, termi, jota ensimmäisenä käytti John Berger taidekritiikki esseessään Ways of Seeing. Tämän jälkeen termiä on käyttänyt muun muassa elokuva-ja mediatutkimuksen professori Laura Mulvey, joka on perehtynyt tarkastelemaan elokuvia feministisen teorian näkökulmasta.

..10/11..

KEHOTOKSINEN LÄSKIAKTIVISMI

Vastaa

Ei ole mitenkään yllättävää, että jokin alunperin järkevä ja hyvää tarkoittava ajatus muuntuu aika nopeasti epämääräiseksi alkuperäisen idean rajoja venyttäväksi ja murtavaksi muodoksi ja pian tämän jälkeen vääntäytyy muotopuoleksi, joka on menettänyt kaiken alkuperäisen järkensä ja hyvät aikeensa.

Näin voi ajatella käyneen kehopositiivisuudelle, joka muuttui hyvinvoinnin ja itsetunnon vahvistamisesta vihamieliseksi kehotoksiseksi läskiaktivismiksi. Alunperin kehopositiivisuus tarkoitti kehonsa ”normista poikkeavuuden” vuoksi syrjittyjen ihmisoikeuksien parantamista. Tähän kuului yksilötasolla myös pyrkimys irtautumaan häpeästä omaa kehoaan kohtaan, jos se ei esimerkiksi vastannut yleisiä kauneusihanteita. Kappaleen alussa oleva ”näin voi ajatella käyneen” viittaa siihen, että historiallisesti kehopositiivisuuden ideologinen painopiste on vaihdellut, eikä ideoiden eteneminen ollut ihan edellä mainitun suoraviivaista. Kehopositiivisuus ei tarkoittanut täysin samaa 60-luvun ensimmäisen aallon, 90-luvun toisen aallon ja parikymmentä vuotta myöhemmin liikkeelle lähteneen kolmannen aallon kehopositiivareille. Tarkempaa historiaa aiheesta en ala tässä lyhyessä tekstissä käymään läpi, sillä se on kaikkien helposti löydettävissä.

SYYLLISYYS

Joidenkin argumenttien mukaan ihmisen ei tulisi tuntea syyllisyyttä ja häpeää siitä mitä syö ja kuinka paljon syö. Kuulosta vain ja pelkästään hyvältä väittämältä, mutta väite on myös ongelmallinen. Syyllisyyden, häpeän ja katumuksen tarkoitus on kertoa, että emme ole toimineet omatuntomme ja arvojemme mukaisesti. Kun koemme jostain syyllisyyttä ja häpeää, se kertoo, että olisimme voineet toimia paremminkin. Edellä mainitut negatiiviset tunteet ovat siis inhimillisiä ja tärkeitä tuntemuksia, jotka ilmoittavat meille muutoksen tarpeesta sekä siitä, että pystymme tekemään asian paremmin. Näin on hyvin ymmärrettävää, että sairaalloinen ylipaino ja jatkuva epäterveellisen ruoan nauttiminen aiheuttaa syyllisyyden, häpeän ja katumuksen tuntemuksia. Ja niin niiden tuleekin. Ratkaisevaa ja tärkeää on se, että oppiiko henkilö näistä tuntemuksista jotain?

Jos edellä mainitun kaltainen henkilö ei tunne mitään syyllisyyttä terveytensä ja toimintakykynsä tuhoavasta elämäntyylistään, on kyseessä jonkinlainen sairaalloinen itsekeskeisyys ja todellisuudentajun vakava puute. Oman terveytensä tuhoaminen huonolla ruoalla ei poikkea mitenkään oman terveytensä tuhoamisesta muunlaisillakaan nautittavilla kemikaaleilla. Ylistää sairaalloista ylipainoa, olla tuntematta tällaisesta itsensä tuhoamisesta syyllisyyttä ja häpeää, kieltää selkeät tutkimustulokset tällaisen haitallisuudesta, on aivan yhtä järkevää kuin ylistää heroiinilla, alkoholilla tai jollain muulla aineella itsensä tuhoavaa ihmistä (ja tällaista elämäntyyliä).

TODELLISUUSPAKOISUUS ja MIELENTERVEYDENONGELMAT

Se, että ylipainon asteille on erilaisia nimityksiä, kuten lievä ylipaino tai sairaalloinen ylipaino, on selkeät tutkimuksiin perustuvat syynsä. Oman sairaaksi tekevän elämäntyylinsä ja ulkomuotonsa juhlistaminen viittaa mielenterveyden ongelmiin, kuten itsevihaan tai pahanlaatuiseen todellisuuspakoisuuteen. Tälläinen ”läskiaktivismi” on kehopositiivisuuden vastakohta. Se on vihaa ja negatiivisuutta itseä, tiedettä, terveyttä ja järjenkäyttöä vastaan. Vielä pahemmaksi se muuntuu, kun sitä pyritään aktiivisesti levittämään ja kieltämään sen sairaaksi tekevät piirteet ja tutkimustulokset. Kyseessä on silloin lähimmäisestä välittämisen vastakohta, jossa oma pahaolo ja sairaalloisuus pyritään levittämään muihin. Lihavuuden, huonon ravinnon ja liikunnan puutteen aiheuttamat haittavaikutukset terveydelle (kuten jokaiselle elämän osa-alueelle) ovat niin laajasti, pitkään ja varmasti tutkittuja, että näiltä ei voi ummistaa silmiään eikä älyään sen enempää kuin voi kieltää maapallon pallomainen muoto, painovoiman olemassaolo, nukkumisen/levon tarpeellisuus, auringon ja kuun olemassaolo, alkoholin ja tupakan haitallisuus terveydelle, ihmisen tietoisuus jne.

OMAN VASTUUN PAKOILU

Lihavuuden, joka on aina enemmän tai vähemmän oman toiminnan tulosta, yhdistäminen syrjinnän muotoihin, kuten syrjintään perustuen ihonväriin, etnisyyteen, johonkin vammaan, sukupuoleen, seksuaaliseen suuntautuneisuuteen, on suoranaisesti törkeää uhriutumista, joka samalla väheksyy edellä mainittuja. Sivuuttaen historiallinen syvyys ja vakavuus, kuten vainot, vangisemiset, murhat jne. joita edellä mainittujen ryhmien syrjityt ovat kokeneet, ei ylipainoiset ole tällaisia kohdanneet sen vuoksi, että kuuluvat ylipainoisten ryhmään. Ihonväriä ja etnisyyttä (kuten ei muitakaan edellä mainittuja) ei myöskään muuteta muuttamalla ruokavaliota terveellisemmäksi tai liikkumalla enemmän. Käsittääkseni homoseksuaalisesti suuntautuneesta ei tule heteroa käymällä säännöllisesti juoksulenkillä. Eikä myöskään ihonväri vaihdu ruokavaliota muuttamalla. Vammat eivät katoa lisäämällä liikuntaa ja syömällä terveellisemmin…paitsi tietenkin liikunnan ja terveellisen ruokavalion puutteesta johtuvat vammat, joiden yksi indikaattori on ylipaino (joiden luettelointi jääköön pois tai toiseen kirjoitukseen).

On turha syyttää muita siitä, että ei itse liiku tarpeeksi. On turha syyttää ketään muuta kuin itseäsi siitä, että syö liikaa ja/tai liian huonosti. Ei ole valkoisten heteromiesten – tai kenenkään muun kuin itsesi – vika, että olet sairaalloisen lihava. Oletus on siis tässä tietenkin, että kyseessä ei ole pahasti mielenterveysongelmainen, joka ei samalla tavalla kykene ottamaan vastuuta omista teoistaan kuin ns. suhteellisen normaalin mielenterveyden omaava henkilö. Eräs läskiksi itseään kutsuva kolumnisti kertoi, että rohkein teko häneltä oli ollut laihduttamisen lopettaminen. Nyt ei mene kaikki aika ja raha laihduttamiseen. Jos otetaan vaikka pelkkä syöminen, joka on toinen osatekijä liikunnan ohella tässä käsillä olevassa ylipaino-kysymyksessä, niin eikö nimenomaan sekä tule halvemmaksi vähentää syömistä? Eikö aikaa nimenomaan säästy, kun syö vähemmän määrällisesti ja todennäköisesti ajallisesti? Vai tarkoittiko tämä henkilö, että aikaa menee liikuntaan, jonka nyt voi pistää johonkin muuhun? Minullakin on mennyt nyt aikaa hukkaan tähän tekstiin ja syytän ajanhukasta näitä läskiaktivisteja. Olisin voinut käyttää ajan järkevämmin esimerkiksi lähtemällä kävelylenkille. Nyt en enää jaksa, joten taidan syödä kolmannen pitsan ja syyttää passiivisuudestani jotain paremman näköistä ja menestyvämpää ihmistä, sillä eihän omat elämäntapavalintani suinkaan ole minun syytäni.

..10/11..

VIERASKYNÄ: KOLMANNEN VALTAKUNNAN ENKELIHOITOA (by Kartsa)

1 vastaus

KOLMANNEN VALTAKUNNAN ENKELIHOITOA

Asiani on kosmisessa mittasuhteessa mullistava! Olen yhteydessä enkeleihin, Jeesuksen ja suoraan Jumalaan. Kerron hieman tärkestä roolistani tässä, mutta on erityisen tärkeää, että ostat kirjani, jos et halua jäädä paitsi maailmankaikkeuden historian tärkeimmästä sanomasta, joka mullistaa koko kosmoksen historian. Vain henkisesti alhaisella kehitystasolla oleva sokea pahuuden orja ei osta kirjaani tai usko sen sanomaa, mutta aina löytyy harhautuneita jumalanvastustajia, jotka eivät ymmärrä minun rooliani ja tärkeyttäni ja sanomani TOTUUTTA!!!!

Olen toiminut enkelikontaktoijana, henkisenä kanavana suoraan Jeesukseen ja Jumalaan!! Kerron teille sanatarkasti keskustelustani Jumalan ja Jeesuksen kanssa viime lauantaina. Jeesus oli tällä kertaa sandaalien sijaan pistänyt Niken lenkkarit ja oli shortseissa lihaksikkaat reidet pullistellen (Jeesus on niin symppis!). Hän oli juuri tullut taivaallisesta lentopallo-ottelusta, jota hän tykkää harrastaa enkelibongauksen lisäksi. Jumala oli asiallinen isähahmo, kuten aina. Vähän ehkä huolestunut ihmisten ahneudesta ja siitä, että monesti kiroillaan liian herkästi. Seuraava on suora keskustelu ylähenkitasolla eli Seitsemännessä Taivahassa eli Satenkaariastraalilinnassa Jeesuksen Jumalan Pojan ja Isä-Jumala Jahven kanssa: ”Tervehdys sinä henkisesti kehittynein yhteistyöhenkilölle Sateenkaarikultainen Enkelipoikaoletettu Kartsa! Miten menee? Onko värähtelytaajuudet suotuisia? Annamme sinulle koko maailmankaikkeuden historian ja tulevaisuuden suurimman sanoman ja tehtäväsi on olla ainoana sanoman levittäjänä. Ne, jotka eivät usko sanomaasi ovat synninraiskaamia ja henkipedofiilejä! (Tässä välissä Jeesus poistui taivaan kultaisiin suihkuihin pesemään lentopallohiet päältään) Kun suoritat tämän tehtäväsi niin olet oleva pysyvästi oikea käteni poikani Jeesuksen sijaan ja lopulta pääset minun tilalle Jumalaksi Jumalan paikalle! Muista aina, että olet henkisesti kehittyneempi, erehtymätön ja oikeassa ja korkeammalla tasolla kuin muut! Olet elänyt lukemattomia kertoja eri planeetoilla ja olet kehityksen huipussa! Vain tämä yksi tehtävä on tehtävä ennen täydellistymistäsi! Täydellinen epäonnistumisesi ja saamattomuutesi Maan päällä on vain harhaa, koska se on toissijaista! Puhuthan Jumalan kanssa! Kaikki muut kanavoijat ovat sinua alempitasoisia enkä ole heille antanut kunnollisia enkelikontakteja. Vain alemman luokan enkeleitä ja säälittäviä yksisarvisia! Yksisarviset ovat kehittymättömiä lemurialaisten jäännössieluja! Roskahevosia! Nyt annan sinulle yhteystiedot, en yksisarvisiin, en edes kolmisarvisiin, vaan viisisarvisiin! Kuulitko minua Kartsa?! VIIISISARVISIA!!! Ja mikä vielä parempaa! Voit nyt ottaa yhteyttä kaikkien korkeimman tason olentoihin, joista muut eivät ole koskaan olleet edes tietoisia. Esittelen sinulle Kolmannen Taivastenvaltakunnan Enkelit.

Tällainen oli keskusteluni Jumalan kanssa viime lauantaina. Esittelen nyt pikaisesti nämä uudet enkelikontaktini, joista enemmän kirjassani (hinta vain 99,9€. Kirjassa 1342 sivua ja paljon kuvia, myös enkelien itse piirtämiä omakuvia!!! Kirjan luettuasi tiedät kaikki maailmankaikkeuden salaisuudet etkä ikinä ole surullinen ja sinusta tulee RIKAS!!! VIIKON SISÄLLÄ KIRJAN OSTOSTA LÖYDÄT KULTAISEN ROLEXIN!!!).

Kolmannen Taivastenvaltakunnan enkelit ovat seuraavat: Himlel, Hitlel, Goebbel, Barbiel, Göringel, Speeriel, Dönitzel, Poppendickel, Meeriel, Mengeliel ja Von Tschammer und Osteniel.

Himlel on kolmannen Taivastenvaltakunnan uskonnollisista asioista vastaava pieni ja pyöreäkasvoinen enkeli, jolla on sympaattiset pyöreät lasit. Himlel liikkuu vikkelästi kuin kissa.

Hitlel on Kolmannen Taivastenvaltakunnan pääenkeli, joka suunnittelee muiden enkelien toimenkuvat ja tehtävät. Hitlelillä on pienet siivet nenänsä alla, jonka avulla hän sinkoaa käskyjään alamaisilleen.

Goebbel on raskastekoinen ja haisee myskiltä, kanelilta ja hiivalta. Jos haluat rakkauselämääsi vipinää, ota henkikontakti Goebbeliin. Goebbelia kutsuessa kannattaa käyttää maltaan tuoksuisia suitsukkeita ja verryttelyhousuja.

Barbielilla on pitkä vaalea tukka ja hän tykkää pitää teekutsuja ystävilleen. Barbiel on siro ja tyylikäs enkeli, joka auttaa pyydettäessä tekemään kotitöitä puolestasi.

Göringel avustaa lumenkolauksessa, jos hänelle tarjoaa piparia.

Speeriel kannattaa kutsua paikalle, kun haluaa apua talonrakentamisessa tai muussa nikkaroinnissa. Speeriel osaa hyvin naulata linnunpönttöjä puiden latvaan.

Dönitzelin elementti on vesi. Jos haluat oppia sukeltamaan, kutsu avuksi enkeli Dönitzel. Mutta muista aina ostaa Dönitzelille palkkioksi lakritisia. Ilman lakritsipalkkiota voi olla, että Dönitzel tuntee olonsa surulliseksi ja hukuttaa sinut lähinpään ojaan.

Poppendickel on yksi monesta lääketaidon enkeleistä. Hän on perehtynyt palovammoihin.

Myös Meeriel vastaa lääkintää ja terveyteen liittyvistä vastuualueista. Meerielille ominaista on virallinen pukeutuminen ja huumorintajuttomuus. Meeriel on erityisesti sairaiden kanssa työskentelevä kolmannen valtakunnan enkeli ja hän pitää suklaasta.

Mengeliel on kuoleman enkeli, joka hengailee lähettyvillä, kun ihmisen on aika nousta taivaaseen tai painua helvettiin. Mengeliel pitää suklaasta ja kuuntelee saksalaista heavy metallia, mutta ei Doroa.

Von Tschammer und Osteniel pitää erityisesti urheilusta ja hän pukeutuu univormuun. Erityisesti Von Tschammer und Osteniel pitää seipäänheitosta ja sadanmetrin estehypystä. Musiikkia Von Tschammer und Osteniel ei kuuntele, koska se ei ole urheilua. Von Tschammer und Osteniel pitää myös speedoista ja laimeasta vihreästä teestä. Von Tschammer und Osteniel pureskelee välillä purutupakkaa, mutta haluaisi luopua siitä, koska se ei sovi urheilijan imagoon.

Loput tiedot saat kun ostat kirjani (”Kolmannen Taivastenvaltakunnan Enkelit – eli kuinka kaikki muut ovat väärässä ja miksi minä tiedän paremmin!!”) !!

Enkelisin enkeliterveisin Jumalan tuleva oikea käsi,

Sateenkaarikultainen Enkelipoikaoletettu Kartsa

Toksinen diversiteetti tuhoaa tv-sarjoja ja elokuvia

Vastaa

Jokin aika sitten oli erityisen muodikasta paasata toksisesta maskuliinisuudesta – tällä käsitteellä oli ja on oikeaa painavaa sisältöä – mutta usein sitä käytetään silloin, kun toisinajattelija kyetään hiljentämään, jos tämä ei jaa woke-muodinmukaisia ajatuksia.

Tämän tekstin puitteissa ei ole tärkeää alkaa selvittämään äärimmäisen syvällisesti käsitteitä ”woke” ja ”toksinen maskuliinisuus”. Molemmista löytyy kyllä paljon informaatiota, jos haluaa asiaan paremmin perehtyä. Lyhykäisesti on kuitenkin hyvä kiteyttää mitä nämä suurin piirtein tarkoittavat.

Käsite toksinen maskuliinisuus sisältää kaikki ”miehisiksi” luokiteltavat piirteet, jotka nähdään haitallisiksi ihmisille itselleen, heidän lähipiirilleen ja yhteiskunnalle. Tällaisia ovat esimerkiksi stereotyyppiset maskuliinisen miehen ja pojan oletetut ja usein toivotut piirteet, kuten aggressiivisuus, kilpailuhenkisyys ja emotionaalinen kovuus. Myös ihanne yksin toimeentulemisesta lasketaan usein toksisen maskuliinisuuden piirteeksi.

Woke tarkoittaa yhteiskunnallisissa asioissa valveutunutta ja yhteiskunnan epäkohtien näkemistä. Alun perin sana oli positiivinen tai neutraali, mutta myöhemmin sitä on alettu käyttää enemmän pejoratiivisena sanana. Woke-sanan ympärille ja siihen liittyneenä ovat mm. ideologiset käsitteet kuten identiteettipolitiikka, intersektionaalinen feminismi, kehopositiivisuus ja läskiaktivismi, queer-teoria, kriittinen rotuteoria, postkolonialistinen tutkimus ja sosiaalinen vammaistutkimus. Suurin piirtein kaikissa edellä mainituissa on jokin järjellinen ja hyödyllinen lähtökohtansa (joissain tosin hyvin heikko sellainen), mutta kuten aina ideologioiden ja ihmisten törmätessä, asiat menevät usein yli järkevyyden pisteen, jos ei ymmärretä nähdä kokonaiskuvaa (niin sanotusti metsää puilta). Woke-ilmiö voidaan ehkä kiteyttää edellä mainittujen ideologioiden liioitteluna ja tämän kautta haitan lisäämisenä sen vähentämisen sijaan. Oikeastaan kaikki edellä mainitut voidaan myös kiteyttää niin, että niiden tarkoituksena on suojata asemaltaan jollain tavoin heikompia ja syrjitympiä ihmisryhmiä sekä hakea oikeutta näille syrjityille ja sorretuille ryhmille. Näin tämä ilmiö on pitkälti yhteydessä ”vasemmistolaiseen ajatteluun”, jossa usein pidetään heikompien puolta ja näkökulmaa enemmän arvossa kuin ”oikeistolaisessa ajattelussa”.

Miten tämä heikompien, sorrettujen ja uhrien puolen pitäminen sitten voi olla huono asia? Eikö se ole vain ja ainoastaan hyvä asia? Woke-ajattelussa usein päädytään sorretun, syrjityn ja uhrin roolista hyökkäämään oletettuja sortajia vastaan ja syrjimään ja sortomaan sekä syyttömiä että syyllisiä perustuen pelkästään ulkoisiin tekijöihin, kuten sukupuoleen, rotuun, seksuaaliseen suuntautumiseen ja etnisyyteen. Osa woke-ajattelijoista haluaa myös kuulua mahdollisimman marginaaliseen ja moneen sorrettuun ryhmään, koska tähän ideologiaan kuuluu osana myös se, että sorretumman näkökulma on oikeampi kuin vähemmän sorretun. Tätä käytetään itsessään hiljentämisen ja syrjinnän välineenä ja oikeutuksena. Samoin ihminen nähdään ensisijaisesti ryhmänsä edustajana sen sijaan, että kyseessä olisi yksilö, jonka omat teot, historia ja elämänsituaatio kokonaisuudessaan olisi se, joka on määritellyt situaation, jossa tämä henkilö on tällä hetkellä. Sorretun ryhmäidentiteetin omaksuminen yksilöllisen tilanteen sijaan on keino olla ottamatta itse vastuuta tilanteestaan. Jokaisen ihmisen tämän hetkinen elämäntilanne on yhdistelmä ulkoisia tekijöitä (valtio ja aikakausi, johon syntynyt, perhe ja suku, johon kuuluu jne.) ja sisäisiä tekijöitä (asenne ja omat teot). Elämäntilanne ei siis koskaan ole yksin vain toisen – sisäisten tai ulkoisten tekijöiden – aiheuttamaa. Samoin se on tosi asia, että tietyt olosuhteet ovat edullisia tiettyjä tavoitteita ajatellen ja tietyt olosuhteet vastaavasti vaikeuttavat tiettyihin tavoitteisiin pääsyä. Nigeriassa asuvan köyhän on ulkoisten puitteiden suhteen varmasti vaikeampi päästä Oxfordin yliopistoon opiskelamaan kuin henkilön, joka asuu Oxfordissa ja, jonka vanhemmat ovat kyseisen yliopiston käyneitä.

Nyt pääsemme vihdoinkin käsiksi itse toksiseen diversiteettiin. Toksinen diversiteetti on woke-ajattelun kautta syntyvä pakkomielle diversiteetin tunkemisesta mukaan kaikkialle vaikka diversiteetille ei olisi mitään perusteita (ja olisi jopa perusteita sitä vastaan). Toksinen diversiteetti nostaa diversiteetin eli monimuotoisuuden ensisijaiseen asemaan kaiken muun edelle ja jopa muiden asioiden kustannuksella. Diversiteetti eli monimuotoisuus tarkoittaa tässä yhteydessä nimenomaan edellä ilmi tuotujen aiheiden ryhmiä (seksuaalinen suuntautuneisuus, rotu, etnisyys, vammaisuus, lihavuus jne.). Hyvänä pohjaideana on tässäkin tuoda moninaisuutta sekä erilaisia ihmisiä mukaan erilaisista ryhmistä. Tällainen lähtökohtaisesti kuulostaa ainoastaan vain hyvältä, mutta lopulta se lähinnä vain tuhoaa, jos diversiteetti on määräävässä asemassa eikä sen sijaan pätevyyys, taito, totuudellisuus, rehellisyys ja laatu (Esim. on aivan absurdia syrjiä työpaikalla parempaa työntekijää ”kiintiöiden” vuoksi). Otsikon mukaisesti tarkoituksena on kuitenkin katsoa miten tämä woke-ajattelu tuhoaa tv-sarjoja ja elokuvia.

Esimerkkejä tv-sarjoista, joissa uskollisuus kirjalle, alkuperäistarinalle, historiallisuudelle tai järjenkäytöllle on saanut väistyä muodissa olevan poliittisen ideologian tieltä on monia. Tuon tässä esille vain muutaman. Vikings Valhalla, Rings of Power ja She-Hulk.

Vikings Valhalla sjoittuu pääpiirteissään historiallisesti oikeasti olemassa olleisiin paikkoihin, ajanjaksoon ja henkilöihin. Kyse ei ole katsojan puolelta rasismista, jos hän haluaa, että jokin traditio tai historiallinen tapahtuma tai aikakausi esitetään mahdollisimman korrektisti (tähän on monia päteviä syitä). Vikings Valhallassa viikinkienkin keskiönä toimivan kaupungin Kattegatin johtaja on Jaarli Haakon. Tämän niminen henkilö on historiallinen hahmo, joka hallitsi Norjaa ja kannatti kristinuskon sijaan perinteisiä pohjoisen uskomuksia. Sarjassa Jaarli Haakon on kuitenkin afrikkalais-taustan omaava nainen. Tällaiselle muutokselle ei ole mitään juonellista tai järjellistä perustetta. Ainoastaan diversiteettiä diversiteetin vuoksi niin, että historiallisuus, uskottavuus ja tarinan järjellisyys kärsii. Toki tässä sarjassa on myös se sama epärealistinen ilmiö kuin monissa muissakin sarjoissa nykyään eli naiset kuvataan hurjina sotureina, jotka ovat samalla viivalla miesten kanssa. Ne, jotka ihmettelevät kyseistä kommenttia ja tuomitsevat sen misogyynisenä, voivat katsoa miten oikeasti naiset pärjäävät miehiä vastaan kamppailulajeissa ja voimalajeissa (kts. Esim. voittamaton potkunyrkkeilijä Lucia Rijker vs. Somchai Jaidee). Koko ja voima ovat suuressa roolissa (miehet ovat useimmiten sekä isompia että voimakkaampia kuin naiset, johtuen biologisesta tosiasiasta) ja tämän vuoksi kamppailulajeissa on kokoluokat.

Jos tv-sarjojen luojat oikeasti arvostaisivat ja haluaisivat tuoda esille esimerkiksi afrikkalaisia ja näiden historiaa, niin miksi he tekevät sarjaa viikingeistä ja ujuttavat sinne sekaan tummia näyttelijöitä sen sijaan, että tekisivät tv-sarjan Afrikan historiaan liittyen? Vastaus tähän – kuten miltei aina – on raha. Viikingit on teema joka myy tällä hetkellä. Tv-sarjojen pakonomainen diversiteettityrkytys on ainoastaan rahastusta ja tämä loppuu saman tien, kun ilmiö lähtee pois muodista (mm. uudet sarjat Rings of Power ja She-Hulk ovat hyviä esimerkkejä miten tv-sarjoja tuhotaan woke-ideologian ja rahastuksen yhdistelmällä).

Jos vastaväite mahdollisimman totuudenmukaiseen lähdemateriaalin seuraamiseen on se, että tulisi nähdä niin sanotusti ihonvärin, etnisyyden ja sukupuolen läpi itse hahmo ja unohtaa pinnallinen ulkomuoto, niin ehdotan kyseisen asenteen omaaville seuraavanlaisia tulkintoja. Afrikan historiasta kertovaa tv-sarjaa, jossa bantuja, hatuja ja tutseja esittävät pääosin islantilaiset ja irlantilaiset. Tupac Shakurista ja Biggie Smallsista kertovassa elokuvassa molempia voisi esittää jesidinaiset. Toisen maailmansodan tapahtumissa voisi vaihteeksi mustat näyttelijät näytellä Adolf Hitleriä ja muita natseja. Näin saataisiin kunnolla diversiteettiä kehiin ja luutuneita kaavoja rikottua. Kuulostaako hyvältä vai joltain muulta?

Alkuperäisestä ideasta poiketen tarkastelen Rings of Poweria ja She-Hulkia erillisissä kirjoituksissa, sillä ajattelin supistaa tekstin pituuden kirjamitasta blogille sopivampaan pituuteen, koska molemmista löytyy toksisen diversiteetin ja huonon toteuttamisen suhteen paljon (ehkä liikaakin) kirjoitettavaa.

..10/11..

Päivi Räsäsen homoseksuaaliset visiot – Toinen osa (RAAMATTU JA KIRKKO)

Vastaa

2 – RAAMATTU JA KIRKKO

MUUTTUNUT LAINSÄÄDÄNTÖ JA EVANKELISLUTERILAINEN KIRKKO

Toinen osio Räsäsen manifestista alkaa kysymyksellä ”Kirkon sisällä on törmätty yhteiskunnallisen lain ja Raamatun periaatteiden väliseen ristiriitaan. Kumpaa sen tulisi noudattaa: valtion perustuslakia vai kirkon opin ylintä ohjetta, Raamattua?” Minä kysyn vuorostani, että eikö kaikkien maan kansalaisten tulisi noudattaa valtion perustuslakia? Historia on täynnä esimerkkejä, joissa uskonnolliset ryhmät alkavat rikkomaan yleisiä lakeja vastaan ja muodostavat omia yhteiskunnallisia lakejaan. Miltei aina – ellei aina – seuraukset ovat olleet enemmän tai vähemmän huonoja, pahoinvointia, syrjintää ja sortoa lisääviä. Toiseksi voidaan kysyä mikä on tämä ”kirkon opin ylin ohje, Raamattu”. Raamattu on täynnä tuhansia vuosia vanhoja ”aavikon sanontoja ja tapoja”, joita kaikkia ei yksikään täysijärkinen ihminen tänä päivänä kannata ja seuraa. Raamatun käyttäminen ohjeistuksena on täysin mielivaltaista, koska se sisältää niin paljon erilaisia ja toisilleen vastakkaisia ohjeita, joiden tulkinnoista ollaan myös monta eri mieltä. Kannattaako Räsänen itse papin tyttären polttamista, jos tämä harrastaa seksiä ennen avioliittoa? (3.Moos. 21:9. Jos papin tytär häpäisee itsensä harjoittamalla haureutta, hän samalla häpäisee isänsä; siksi hänet on poltettava.) Jos Rouva Räsäsen aviomies kieltäisi vaimoltaan kaiken julkisen toiminnan ja työnteon sekä käskisi hänet jäämään kotiin tekemään ruokaa ja siivoamaan, alistuisiko Räsänen miehenstä tahtoon? (EF 5:24 Niin kuin seurakunta alistuu Kristuksen tahtoon, niin myös vaimon tulee kaikessa alistua miehensä tahtoon.) Nämä olivat vain kaksi esimerkkiä lukemattomien joukosta. Jos nämä ovat Jumalan sanaa, kyseisen ”jumalan” tulee olla takapajuinen väkivaltainen sovinisti, jonka kieltäminen tulisi olla sivistyneen ihmisen ensimmäisiä tehtäviä.

Räsänen tuo esille huomion, että jos kirkko haluaa rajoittaa perusoikeuksia, ne tulee kirjata kirkkolakiin. Tällainen säädös on esimerkiksi se, että kirkon viranhaltijan on oltava kirkon jäsen. Tämä voisi toki olla hyvä niin silloin piilevästä kontrollista ja vallankäytöstä tulisi näkyvämpää. Kertoo jo toki itsessään aika paljon kyseisestä tahosta sekin, että tahdotaan ylipäänsä rajoittaa ihmisten perusoikeuksia. Ristiriitainen tilanne on myös se, että homoliitto on laissa määritetty rinnakkaiseksi perhemuodoksi avioliiton kanssa. Tätä varten Räsäsen mielestä olisi hyvä tehdä kirkkolakiin säädös, jolla säädetään työntekijöille rajoituksia liittyen saman sukupuolen parisuhteisiin. Itse haluaisin, että Räsänen saisi luoda kirkkolain ja kirkon käytännöt, jolloin kirkon jäsenmäärä ja sen mukana yhteiskunnallinen valta supistuisi murto-osaan nykyisestä (Räsäsellehän on luotu se jo kuuluisaksi tullut armolahja, että pelkällä suun avaamisella tv-lähetyksessä hän kykenee poistamaan tuhansia ihmisiä kirkon jäsenyyden piiristä). Kirkolle rahaa syytävistähän suurin osa ei ole millään tavalla oikeastaan uskovaisia, jotka allekirjoittavat kirkon opin. Suurin osa kirkkoon kuuluvista ei ymmärrä kristinuskostakaan juuri mitään muuta kuin alkeet ja niistäkin osan väärinymmärrettynä.

KRISTUKSEN SANA JA HOMOSEKSUAALIT

Räsänen puolustautuu sitä tosiasiaa vastaan, että Jeesus ei missään välissä mainitse homoseksuaaleista mitään, vetoamalla niihin muutamaan kohtaan, jossa Raamatun voidaan nähdä kieltävän homoseksuaalisuuden. Räsäsen mukaan sillä ei ole merkitystä vaikka Jeesus ei maininnut asiasta mitään, koska koko Raamattu on Kristuksen sanaa eikä Jeesus myöskään sanonut kumoavansa tuhansia vuosia vanhempaa tekstinpätkää. Raamattuun sisältyvä vanhin juutalainen kirjoitus sisältää homofobisen maininnan ja samoin Paavalin kirjeissä mainitaan homoseksuaalisuudesta. Siihen, että Jeesus ei maininnut homoseksuaalisuudesta mitään ei voida päätellä sitä, että hän sen hyväksyi. Mainitsiko ja kumosiko Jeesus kaikki muut mahdolliset ikiaikaiset typerät säännöt ja tavat erikseen puheissaan? Voidaanko siis aina ajatella, että Jeesus olisi puoltanut näitä? Siitä, että Jeesus ei puhunut homoseksuaalisuuden syntisyydestä yhtään mitään voidaan vain päätellä, että sellaisella asialla ei ollut mitään merkitystä hänen mielestään. Jos Jumalan pojaksi, itse lihaksi tulleeksi Jumalaksi nähdyn hahmon mielestä homoseksuaalisuudella ei ole mitään merkittävää syntisyystekijää, niin miksi osa tänä päivänä hänen seuraajikseen itseään väittävät tarttuvat tähän kuin hukkuva pelastusrenkaaseen? Homofobian syyt löytyvät todennäköisemminkin kyseiseen henkilön tajunnallisista, psykologisista ongelmista kuin ovat minkäänlaisen korkean ajattelun tai henkisyyden merkkejä.

Ei ole yhtään yllättävää, että Räsänen tukeutuu Paavaliin ja hänen kirjeisiinsä. Onhan suuri osa protestanttisesta uskonnollisuudesta ja erityisesti evankelisluterilaisuus nimestään huolimatta pikemminkin juutalalais-paavalilaisuutta tai luterilaispaavalilaisuutta. Räsänen lainaa tekstisssään pitkän pätkän Paavalin kirjettä roomalaisille, jossa Paavali fundamentalistiselle mustavalkotyylilleen paasaa omia ehdottomuuksia siitä mikä on oikeaa ja mikä väärää seksuaalisuutta (tosin tämänkin epäselvästi puhuen lähinnä luonnottomasta himosta). On hyvä muistaa minkälainen mielipuolinen persoona Paavali oli. Tämä äärimmäinen oikeassa olemisen pakko, joka hänellä oli, ajoi hänet muun muassa toisin ajattelevien vainoamiseen ja murhanhimoon (Paavali hyväksyi muun muassa toisinajattelijoiden kivittämisen).

Räsänen toteaa vielä, että, jos yleiseen oikeustajuun perustuva ymmärryksemme ei olisi synnin vääristämä, pystyisimme luonnostamme ymmärtämään homoseksuaalisuuden luonnonvastaiseksi, vaikka emme olisi koskaan kuulleetkaan Raamatusta. Ymmärtääköhän Räsänen, että tämä voidaan tulkita hänen kohdallaan niin, että Räsäsen oikeustaju on myös vääristynyt eikä hän näin kykene näkemään omaa kieroutunutta ajattelua. Samoin ilman Raamattua ja kaikkea siitä versonnutta patriarkaattista sortoa ja sekoilua maailmamme olisi hyvin erilainen. Raamattu voidaankin nähdä sinä omenana, joka olisi pitänyt jättää Paratiisin puuhun. Toisaalta Paratiisin omena antoi tietoa ja ymmärrystä, kun taas Raamattu useimmiten toimii näiden tehokkaimpana sumentajana.

Räsäsen mukaan tiedämme, että homoseksuaalisuus on psykoseksuaalisen kehityksen häiriö. Taaskaan Räsänen ei kerro mihin tämä perustuu. Hän ei anna mitään lähdettä tai tutkimusta edes ohimennen mainittuna. Samoin Räsänen esitää kysymyksen, että tulisiko rikollisuus sallia, jos siihen on pakottava taipumus? Ja, jos kerran homoseksuaalisuus on kehityshäiriö, sen harjoittamiseen ei tule kannustaa. Ensinnäkin, rikollisuus ei ole kehityshäiriö. Vai rinnastaako Räsänen tässä homoseksuaalisuuden suoraan rikollisuuteen, niin kuin vaikuttaisi?

LUONNOLLISTA VAI LUONNOTONTA?

Homoseksuaalisuuden luonnottomuutta Räsänen pyrkii perustelemaan sillä, että ihminen on Raamatun mukaan Jumalan kuva ja hänellä on erityisasema luomakunnassa. Erotuksena eläimiin, ihmisillä on kyky hillitä halujaan. Seksi on Räsäsen mielestä luonnollista vain miehen ja naisen välisessä aviosuhteessa, koska tämä on Jumalan osoittama tapa harjoittaa seksuaalisuutta. Tässä kappaleessa tulee hyvin ilmi se, että Räsäsen luonnollisuuden ja luonnottomuuden mittari on Raamattu, ei luonto itsessään eivätkä myöskään minkäänlaiset tutkimustulokset. Tutkimustuloksia Räsänen käyttää vain oman fundamentalisminsa arvokkuuden lisääjänä, jos nämä tutkimustulokset edes vähän viittaavat Räsäsen haluamaan suuntaan. Ja tällaisia ei ilmiselvästi näytä olevan, koska Räsänen ei kykene yhtään ”tieteellistä” lähdettään kertomaan.

Syntiinlankeemuksen todellisuus tarkoittaa Räsäselle muun muassa sitä, että maailma on turmeltunut emmekä voi sen vuoksi homoseksuaalisuuden esiintymisestä ihmiskunnassa päätellä sitä, että se olisi Jumalan luomaa. Miten voimme päätellä siis maailman kautta yhtään mitään, jos syntiinlankeemus estää päättelyn siitä mikä on hyvää (olettaen, että Räsänen tarkoittaa Jumalan luomalla hyvää) ja mikä huonoa? Varmaan Räsäsen vastaus olisi tähän, että Raamatun avulla. Ongelma on vain se jo aiemmin mainittu, että Raamattua tulkitaan eri tavoilla ja sitä voi myös tulkita hyvin eri tavoilla riiippuen tulkitsijan intresseistä ja tavoitteista.

EVANKELIUMI JA ARMO KUULUVAT KAIKILLE

Rakastavan lähimmäisen tulisi Räsäsen mielestä varoittaa ihmistä homoseksuaalista teoista aivan kuin tulisi varoittaa heikoille jäille menemisestä. Tämä vertaus on hieno. Homoseksuaalinen teko rinnastetaan hukkumiskuolemaan jääkylmässä vedessä.

Räsäsen fundamentalismi tulee taas hyvin esille hänen väitteessään, että kirkon tehtävä on omalla esimerkillään näyttää, että Jumalaa tulee totella enemmän kuin ihmistä. Tässä ilmenee hyvin Räsäsen näkemys siitä, että Raamattu on yhtä kuin Jumala, ja Kirkko on se, jonka tulkinta on Jumalan sana. Tosin Räsänen itse nostaa oman tulkintansa oikeammaksi kuin Kirkon, jos se päätyy eri tulkintaan kuin hän itse. Samalla edellä mainittu tarkoittaa sitä, että Räsänen ei näe maan lakeja niin tärkeiksi kuin omaa Raamatun tulkintaansa. Räsäselle siis ylin auktoriteetti on hänen oma mielipiteensä, ei kirkon opit, ei maan lait, ei uusin tieteellinen tieto. Ellei asialla olisi vakavia yhteiskunnallisia ja muiden ihmisten elämää vaikeuttavia seurauksia, olisi oman elämänsä ohjaaminen satoja vuosia vanhojen aavikon heimojen tapojen ja uskomisten pohjalta vain huvittavaa ja äärimmäisen outoa. Toisaalta maaseudulla voidaan olla huoletta ainakin oman karjan suhteen, sillä Räsänen ei mahdollisesti himoitse toisten karjaa.

Räsänen vielä kappaleen lopuksi painottaa, että homoseksuaalinen tunne-elämä tai muu seksuaalinen poikkeavuus on kipua, syntiä ja rikkinäisyyttä. Koko kirjoituksen rivien välistä voi lukea, että Räsäsellä on itsellään vahvaa rikkinäisyyttä, kipua ja syntisyyttä sielussan, jota vastaan hän pyrkii taistelemaan suuntaamalle sen itsensä sijaan itsensä ulkopuolelle.

HAASTE RUKOUKSEEN

Mielenkiintoinen ja vahva väite Räsäseltä on, että jos Jumalan Sanan eli hänen tapauksessaan Raamatun luotettavuus kielletään yhdessä kohdassa, se merkitsee pohjimmiltaan epäilyksen kohdistamista itse Jumalaan. Raamattu on niin täynnä ristiriitaisuuksia, väärää tietoa ja kehittymätöntä moraalia, että edellä oleva Räsäsen väite on täysin absurdi. Seuraavaksi muutama esimerkki näistä. Saman kirjan sisältä löytyy; ”Älä tapa.” – 2. Moos. 20:13 ja ”Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: Jokainen sitokoon miekkansa vyölleen. Käykää sitten edestakaisinleirin halki portista porttiin ja tappakaa jokainen, olkoon vaikka oma veli, ystävä tai sukulainen.” – 2. Moos. 32:27. Naisen asemasta muun muassa seuraava: ”Oppikoon nainen hiljaisuudessa, kaikin puolin alistuvaisena; mutta minä en salli, että vaimo opettaa, enkä että hän vallitsee miestänsä, vaan eläköön hän hiljaisuudessa.” – 1. Tim. 2:11-12. Maakeskiseen maailmankuvaan viittaa taas seuraava: ”Taas perkele otti Jeesuksen kanssansa sangen korkealle vuorelle ja näytti hänelle kaikki maailman valtakunnat ja niiden loiston.” – Matt. 4:8.

En tiedä kuinka vakava kysymys Räsäseltä on, kun hän tekstissään kysyy, että mitä sanoisimme tänään profeetta Jesajasta, joka kulki Jumalan käskystä kolme vuotta avojaloin ja vaatteetta merkkinä siitä, miten pakkosiirtolaisia tultaisiin kuljettamaan häpeällisesti takapuolet paljaina? Nämä tämän päivän Jesajat olisivat todennäköisesti jonkinlaisen hoidon piirissä. Alasti esiintyminenkään ei ole Suomessa julkisesti hyväksyttävää.

Henkilökohtaisesti Räsänen toivoo, että hätä ei kasva niin suureksi, että tarvitaan Jesajan tyylilajia. Hätä ei kasva niin suureksi? Pitää myöntää, että Räsäsen ajatusmaailma on kyllä mielenkiintoinen. Maailma on kaikin tavoin koko ajan huonommassa kunnossa, ilmasto saastuu, luonto tuhoutuu ja sitä tuhotaan aivan älytöntä vauhtia, eläinlajeja kuolee joukoittain sukupuuttoon, ihmisten ongelmat lisääntyvät ja lisääntyvät päivä päivältä, ja Räsänen stressaa siitä, että jotkin ihmiset ovat kiinnostuneita seksuaalisessa mielessä samasta sukupuolesta. Maailma palaa ja Räsänen stressaa homoista. Tämä kertoo vain ja ainoastaan Räsäsen omasta psyykkisestä kuplasta, jonka ovat vallanneet homoseksuaaliset ideat ja pakkomielteet.

LOPUKSI

Loppuun Räsänen vielä alleviivaa ja tuo selvästi kaikkien tietoon uskonsa luonteen. Hän sanoo, että Raamatun käsittämättömin ihme on se kristinuskon keskeisin väite, että Jeesus ylösnousi kuolleista. Lääkärin näkökulmasta se on täysi mahdottomuus ja, jos Jumala on tehnyt tällaisen ihmeen niin miksi hän ei voisi tehdä muitakin ihmeitä? Jeesuksen kuolema ja ylösnousemus on Räsäsen mukaan koko kristinuskon ydin ja sen varassa koko Raamattu seisoo tai kaatuu. Jos siihen ei usko niin kristinuskosta ei jää mitään jäljelle. Jos taas sen uskoo, niin silloin on Räsäsen mukaan johdonmukaista uskoa kaikki, mitä Kristus muutoin opettaa Raamatussa apostolien ja profeettojen kautta.

Jeesuksen ylösnousemus Raamatun käsittämättöminpänä ihmeenä on Räsäsen oma asenne (tosin varmaan usean kristitytyn näkemys, mutta ei suinkaan jokaisen). Jeesus ylösnousseena superhahmona ei ollut se sanoma, josta Jeesus itse maan päällä saarnasi. Jonkin toisen henkilön sokea palvominen on huomattavan helppoa verrattuna haastavan elämänohjeistuksen noudattamiseen. Ulkoisen hahmon palvominen on myös vastuun pakoilua ja laiskuutta. Varsinkin, jos tätä tahoa käytetään sorron välineenä tai muiden vaikeiden asioiden välikappaleena (sijaisuhri).

Jos Jumala on tehnyt tällaisen ihmeen niin miksei muitakin? Kuten kaikkien aikuisten tulisi tietää, on Raamattu erillisten tekstien kokoelma, joiden kirjoittamisen välillä on vuosisatoja. Raamattu sisältää yli kuusikymmentä kirjaa ja sillä on yli kolmekymmentä eri kirjoittajaa. Pelkästään tämän tiedon Raamatusta tulisi antaa ymmärrystä siitä, että Raamatun sisältämät tekstit ovat keskenään monin tavoin eri tasoisia niin luotettavuudeltaan kuin yksityiskohdiltaan.

Onko Jeesuksen kuolema ja ylösnousemus koko kristinuskon ydin, jonka varassa Raamattu kaatuu tai seisoo? Ei välttämättä, mutta Räsäsen edustaman mustavalkofundamentalismin ydin se varmasti on. Jos ei usko Jeesuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen, niin kristinuskosta ei jää mitään jäljelle? Vuorisaarna eli Kristinuskon tärkein sisältö jäisi jäljelle. Vuorisaarnassa Jeesus kertoo tarkasti eettismoraalisia ohjeistuksia. Tämän tulisi olla jokaisen kristityn elämän keskiössä.

Jos uskoo yhden Raamatun ihmeen niin on johdonmukaista uskoa kaikki, mitä Kristus muutoin opettaa Raamatussa apostolien ja profeettojen kautta? Jos uskoo, että Raamattu on sana sanalta erehtymätöntä Jumalan sanaa, niin silloin edellä esitetty on johdonmukaista. Ei kuitenkaan tarvitse kauaa lukea Raamattua, kun huomaa sen olevan epätasaista ja epäilyttävää tekstiä. Raamattu on sekä tiedollisesti hyvin ristiriitainen että Jumalakuvaltaan alkukantainen. Vanhan Testamentin Jumala on sellainen olento, jota tulee vastustaa oli tämä sitten fiktiivinen tai oikeasti olemassaoleva olento. Taru Sormusten Herrasta tarinan Sauron ja Tähtien Sodan keisari Palpatine jäävät pahuudessa ja hulluudessaan helposti toiselle sijalle Vanhan Testamentin Jahven rinnalla.

Edellä mainitun pohjalta herää kysymys, että eikö Räsänen ole millään tasolla perillä Raamatun historiasta? Miten tämä sekalainen tekstien kokoelma on päätynyt yksiin kansiin?

Räsäsen mukaan aikojemme pahimpia ilonpilaajia ovat sellaiset opit, joilla nakerretaan luottamusta Raamattuun Jumalan sanana. Tämä väite on niin absurdi, että jätän sen vain ohimenevänä mainintana tähän kommentoimatta sitä sen enempää.

Räsäsen ainoa viittaus ja maininta muuhun lähteeseen kuin Raamattuun on psykiatrian erikoislääkäri ja professori Asser Stenbäck (myös teologi). Räsänen lainaa Stenbackin Suomen luterilaisen evankeliyhdistyksen julkaisemasta kirjasesta oman kirjoituksensa lopussa seuraavan pätkän: ”etteivät homoseksuaaliset poikkeavuudet sisällä luomislahjaa, vaan ovat kehityshäiriö, josta saattoi tervehtyä. ”anatomian vastainen elämä on luonnonvastaista”. Voimme jo pelkästään julkaisijan perusteella todeta, että kyseessä ei ole millään tavalla lääketieteellisesti hyväksytty julkaisu, koska julkaisija on uskonnollinen taho eikä tieteenalan hyväksytty julkaisija. Stenbäck myös toimi 1940-luvun lopulta 1970-luvun puoliväliin lääkärin ja psykiatrian parissa, jonka jälkeen pääosin politiikassa, Lääketiede ja psykiatria on kuitenkin tieteenaloja, joilla 1970-luvun jälkeen on ollut valtavaa kehitystä eikä kukaan enää pidä viisikymmentä vuotta vanhoja ideoita ajankohtaisina.

Stenbäckin seksuaaliteorioiden mukaan mies on ”aktiivinen etsiessään kohdettaan”, kun taa naisen aktiivisuus ilmenee ”passiivisena antautumishaluna”. Itsetyydytys ja homoseksuaalisuus on Stenbäckin mukaan luonnonvastaisia häiriöitä (siitä huolimatta, että molemmat ovat luonnollisia jo sana ”luonnollinen” merkityksen kautta, sillä niitä molempia esiintyy luonnossa eri eläinlajeilla).

Stenbäckin mukaan seksuaalisuuden luonnollinen tehtävä on lapsen siittäminen ja synnyttäminen ja kaikki näiden ulkopuolella on siis luonnotonta. Näin suppea näkemys seksuaalisuudesta ei nykytietämyksen mukaan pidä paikkaansa vaan seksuaalisuuden ”tehtävänä” on myös mm. luoda ja vahvistaa yhteenkuuluvuutta. Eikä seksuaalisuutta voi rajata edes pelkästään näihin edellä mainittuihin. Toki voidaan ajatella pelkän lajinsäilyvyyden ja biologian kannalta suppeasti, että seksuaalisuuden tarkoitus on vain lisääntyminen. Samoin syömisen ja juomisen vain hengissä säilyminen, liikkumisen tarkoitus vain paikasta toiseen siirtymisen tai ravinnon ja suojan hankkimisen. Ihmisyyteen kuuluu olennaisena osana nautinto ja Stenbäckmainen asenne tekee ihmisestä robotinkaltaisen alkeellisen eläimen. Itsetyydytys oli Stenbäckin mielestä ”oire ihmisen sielunrakenteessa piilevästä viasta tai sairaudesta”, joka kaiken lisäksi rasittaa sukupuolielimiä ja hermostoa, heikentää luonnetta ja vaarantaa koko ihmisen persoonallisen kehityksen. Näistä osa ei yksinkertaisesti vain pidä paikkaansa vaan asia on jopa päinvastoin. Itsetyydytyksen on todettu olevan tärkeä osa ihmisen persoonallista kehitystä. En tiedä kuinka rankkaa itsetyydytystä Stenbäck on harjoittanut näihin päätelmiin tullessaan, jos sukupuolielimet ja hermosto rasittuvat niin rankasti, että se on jo haitallista. Tai kuinka paljon hän on aikaa tällaiseen aktiviteettiin pistänyt, jos persoonallisuuden kehittyminen on vaarantanut. Onko Stenbäck menettänyt vuosia elämästään itsetyydytyksen parissa? Siinä tapauksessa väitteissä voisi olla jotain perää. Tämä on tietenkin spekulaatiota enkä tiedä kuinka paha himorunkkari Stenbäck oli. Tähän voisi saada jotain selvyyttä, jos näkisi kuvia Stenbäckin karvaisista kämmenistä.

Stenbäckin mukaan myös lapsen hemmotteleva kasvattaminen saattaa aiheuttaa elinikäisen homoseksuaalisuuden. Homoseksuaalisuuden Stenbäck näki perverssinä fiksaationa. Stenbäck suositteli myös homoseksuaalien kastrointia, paikkakunnalta pois siirtoa ja nuorten kerhojen, uimarantojen ja yleisten käymälöiden valvontaa. Itse en haluaisi ainakaan Stenbäckin kaltaista henkilöä lasteni lähelle tai yleiselle uimarannalle.

Stenbäckin ja Pautolan teos Lapsuus- ja nuoruusiän sukupuolinen kehitys ja kasvatus (julkaistu vuonna 1952) sisältää edellä mainittuja väitteitä ja ideoita eikä se perustu muuhun kuin henkilöiden omiin visoihin. Kirjasta puuttuvat kaikki lähdeviitteet, joka viittaa suoraan siihen, että mitään tutkimusta ei väitteiden taustalta löydy. Tästä huolimatta kirja vaikutti paljon näkemyksiin homoseksuaalisuudesta ja sitä käytettiin aiheen lähteenä. Tämä on hyvä esimerkkki siitä miten arvovaltaa omaava henkilö voi saada perusteettomia ja haitallisia näkemyksiään esille ja käytäntöön , kun ei ole tarpeeksi ymmärtäviä ja osaavia ihmisiä valvomassa toimintaa.

Stenbäckin harhaiset homofobiset opit jarruttivat tehokkaasti seksuaalivähemmistöjen oikeuksien toteutumista 1960- ja 1970 – luvulla. Homoseksuaalisuuden kriminalisointi katosi Suomessa vuonna 1971, mutta Stenbäckin ansiosta lakiin jäi vielä ns. kehotuspykälä, joka kielsi homoseksuaalisuuteen yllyttämisen. Tämä poistui rikoslain yhteydestä vasta vuonna 1999. Stenbäckiä voimme kiittää myös siitä, että hän toi Suomeen eheytysliikkeen, joka on oikeastaan pelkkää psykologista väkivaltaa ja vallankäyttöä toteuttava kristillinen propaganda-ohjelma.

Aivan tekstin loppuun on lisätty, että Päivi Räsänen lääkärinä valottaa ilmiötä ihmisen psyyken häiriönä ja perheen aseman hämärtäjänä. Millä tavoin lääkärin opinnot ja lääkärinä työskenteleminen tekee ihmisestä psyyken (tai perhe aseman) asiantuntijan? Käsittääkseni Räsänen ei ole pskologi tai psykiatri.

Päivi Räsänen on kirjoittanut tämän mestariteoksensa jälkeen vielä muun muassa erilliset kirja(set) eutanasiasta ja abortista.

..10/11..

Päivi Räsäsen homoseksuaaliset visiot – Ensimmäinen osa (Vaikutukset yhteiskunnassa)

Vastaa

Kansanedustaja ja fundamentalistiuskovainen Päivi Räsänen oli 2022 syytettynä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan homoseksuaaleja syrjivän uskonnollis-poliittisten kirjoitustensa ja puheidensa vuoksi. Tarkastelen Räsäsen tekstiä ”Mieheksi ja naiseksi hän heidät loi – homosuhteet haastavat kristillisen ihmiskäsityksen” tässä kriittisessä kirjoituksessa. Edellä mainittu kirjoitus oli kansanryhmää vastaan kiihottamissyytösten keskiössä. Olen käyttänyt samoja väliotsikoita kuin alkuperäisessä Räsäsen kirjoituksessa, joten viitatut kohdat löytyvät samojen väliotsikoiden alta. Tarkempia sivunumeroja en ole liittänyt, koska kirjoitus on muutenkin lyhyt ja nopeasti luettu.

JOHDANTO

Räsänen aloittaa tekstinsä kertomalla, että aikamme ihminen on perin juurin individualisti, joka pidättää itsellään oikeuden linjata oikean ja väärän rajan. Tällainen ihminen ajattelee, että, jos Raamatussa jokin ei mahdu omaan ajatteluun, se tulee leikata pois. Samoin Räsänen kertoo, että olisi itsekin leikannut monta kohtaa pois Raamatusta, jos hänet olisi valtuutettu rakentamaan oman oikeustajun mukainen kuva Jumalasta. Havaintojensa pohjalta Räsänen on myös huomannut, että juuri vaikeasti ymmärrettävät Raamatun kohdat sisältävät syviä Jumalan viisauksia. Itse näen, että on lähtökohtaisesti vain ja ainoastaan hyvä asia, jos ihminen on individualisti, joka pyrkii pohtimaan itse mikä on oikein ja mikä on väärin. Toisaalta lopputulema on oman oikeustajun tason varassa. Tähän kuitenkin tulisi pyrkiä sen sijaan, että valitsemme totalitaristisen alistumisen, jossa oma oikeustaju sumennetaan, kun se on selkeästi ristiriidassa jonkin jäykän oppirakennelman kanssa. Räsäsen havainnot siitä, että vaikeasti ymmärrettävät Raamatun kohdat sisältävät syviä Jumalan viisauksia voi mahdollisesti perustua pelkästään siihen, että vastauksen tai sanoman ollessa epäselvä ja ei-ilmeinen, siihen joudutaan käyttämään enemmän omaa ajattelua ja mielikuvitusta. Ihminen joutuu siis ponnistelemaan älyllisesti löytääkseen jotakin järkevää järjettömästä tai muuten vaikeaselkoisesta tekstistä tai asiasta.

Räsänen kirjoittaa, että Raamatun etiikka on juuri homoseksuaaliselle elämänmuodolle erityisen selkeä sen kieltäessä. Missään kohtaa ei Raamatussa tällaista hyväksytä, mutta sekä Vanha testamentti että Uusi testamentti kieltävät homoseksuaaliset suhteet. Räsäsen mukaan erityisesti Uusi testamentti painottaa homoseksuaalisuuden syntisyyttä. Räsänen olisi voinut tarkentaa, että Vanhassa testamentissa nämä kiellot ovat vanhimpien juutalaisten tekstien osiossa eli Mooseksen kirjoissa ja Uudessa testamentissa Paavalin kirjoituksissa, joka henkilönä on kyseenalainen eikä edes ollut osa Jeesuksen ajan toimintaa. Jeesus ei missään välissä mainitse homoseksuaalisuuden olevan syntistä. Jos homoseksuaalisuus olisi niin kauheaa kuin esimerkiksi Paavali ja Päivi väittävät , niin miksi Jeesus ei mainitse siitä sanallakaan? Vai tiesikö Paavali ja tietääkö Päivi paremmin Jumalan tahdon ja sanoman kuin Jeesus? Paavalin kirjeiden perusteella voidaan päätellä, että Paavali todellla luuli olevansa auktoriteetti numero yksi, jonka tulkinta ylittää kaiken muun. Ei toisaalta ole siis ihme, että mustavalkoisesti ajatteleva fundamentalisti vetoaa Räsäsen fundamentalistiseen ajatteluun sen sijaan, että keskiössä olisi esimerkiksi Jeesuksen vuorisaarna tai muut Jeesuksen teot ja opit.

Räsänen esittää kysymyksen, että kuinka hän voisi uskoa Raamatun ihanimman viestin Jeesuksen sovituskuolemasta ja historiallisesta ylösnousemuksesta, jos hän luulee Raamatun olevan täynnä ajallemme sopimatonta sanomaa? Ja mihin ylipäänsä tarvittaisiin ristiinnaulittua ja ylösnoussutta Herraa, jos Jumala ei ole tuomion Jumala, joka pyhyydessään ei hyväksy syntiä? Ensinnäkin Raamatun ihanimmasta viestistä voidaan olla eri mieltä. Sovituskuolema ja historiallinen ylösnousemus on monelle Kristinuskon kamalimmat viestit. Ei uskomattomuudessaan vaan niiden moraalis-eettisten seuraamustensa vuoksi. Toisille Jeesuksen sanoma (vuorisaarna) on tärkein, ei Paavalin ja muiden Jeesuksen jälkeen tulleiden tarinat yliluonnollisesta Herrasta. Mitä Räsänen tarkoittaa ”ajallemme sopimattomalla sanomalla”? Kaikista tarinoista voi saada jotakin irti, mutta Raamatun monet opit, usko ja etiikka ovat tämän päivän tiedon valossa vanhentunutta, väärää ja epäkelpoa. Edellä mainituissa asioissa Raamattu on täynnä ajallemme sopimatonta sanomaa. Esimerkkeinä suhtautuminen naisiin, kivittämiset, ruoskimiset ja muu äärimmäinen väkivalta. Samoin sen useat väitteet maailmasta, ihmisestä ja historiasta on nykytiätämyksen valossa selkeästi vajavaisia tai jopa täysin vääriä. Viimeiseen kysymykseen eli mihin ylipäänsä tarvittaisiin ristiinnaulittua ja ylösnoussutta Herraa, jos Jumala ei ole tuomion Jumala, joka pyhyydessään ei hyväksy syntiä, vastaus on ”ei mihinkään”. Emme todellakaan tarvitse näitä mihinkään nykyaikana. Perisynti ja lunastuskuolema ei ole sellaisia (henkisiä, uskonnollisia, eettisisiä…) ideoita, johon ei olisi parempia oppeja ja näkemyksiä tarjolla.

1 – VAIKUTUKSET YHTEISKUNNASSA

Räsänen aloittaa kappaleen toteamalla, että vauhdilla moniarvoistuvassa yhteiskunnassamme joudumme jatkuvasti tilanteisiin, jossa samanlaisilta kuulostavat tavoitteet ovatkin toistensa vastakohtia. Toisen tasa-arvo onkin toiselle syntiä ja toisen rakkaus on toiselle suvaitsemattomuutta. Tällainen asenne kertoo mielestäni lähinnä ajattelun laiskuudesta tai tekosyistä oikeuttamaan omat kyseenalaiset oppinsa, jossa sanojen merkitystä sumennetaan. Sanoilla on omat vakiintuneet ja yleisesti hyväksytyt merkitykset, joita nämä sanat pääasiassa tarkoittavat. Kyseisiin sanoihin liittyy miltei aina valtavasti tutkimusta, niin sanan merkitykseen itseensä kuin myös sanan viittaamaan ilmiöön. Kaikkien tulisi ymmärtää, että tasa-arvo ei ole sellaista, jossa joltain ihmisryhmältä viedään oikeuksia, joita muilla on pelkästään sen takia, että he kuuluvat tähän ryhmään.

Räsänen muotoilee myös eettisyyden yhteydessä, että olemme tienhaarassa, jossa joudumme valitsemaan joko kristillisen arvoperustan tai sen torjuvan trendin. Itse muotoilisin saman asian näin: joudumme valitsemaan joku alun perin tuhansia vuosia vanhan Lähi-Idän alueen heimouskonnon tapakulttuurin jäämistöä tai sen torjuvan nykyaikaisen tutkimuspohjaisen etiikan. Neutraali asennoituminen on tosin Räsäsen suhteen mahdotonta, koska hän uskoo olevansa syntiinlankeemuksen seurauksena moraalisesti turmeltunut, jonka vuoksi on taipuvainen vääntämään luonnollisen moraalilain ajamaan omia itsekkäitä etujaan. Tämä kiteyttää yhteen lauseeseen paljon Räsäsen omaa asennetta, mutta ikävä kyllä hän suuntaa tämän ihmiskuvansa enemmän itsensä ulkopuolelle kuin kriittisesti itseensä. Päiville voisi olla hyvä palata kontemploimaan rakkaan Jumalan Sanansa tätä kohtaa: ”Sinä ulkokullattu, ota ensin malka omasta silmästäsi, ja sitten sinä näet ottaa rikan veljesi silmästä” (Matt.7:5).

AVIOLIITON OLEMUS

Räsäsen mukaan on vaikea keksiä yhteiskunnallista pyrkimystä, joka osuu yhteiskunnan ytimeen, sen perustuksiin yhtä voimakkaasti kuin samaa sukupuolta olevien liitto. Sanoisin, että uskonnollisten näkemysten – joko tarkoituksellinen tai tarkoitukseton – ujuttaminen mukaan politiikkaan on paljon pahemmin yhteiskunnan perustuksiin ja ytimeen osuvaa toimintaa kuin samaa sukupuolta olevien liitto. Tämän samaa sukupuolta olevien liiton ”yhteiskunnalliseen voimakkuuteen” Räsäsen mielestä perustuu lainsäädännön muuttumisen herättämät poikkeuksellisen suuret tunteet puolesta ja vastaan. Väitän, että samaa sukupuolta olevien välisten liittojen vastalauseet perustuvat pikemminkin kristilliseen fundamentalismiin tai muuhun homofobiseen pelkoon sitoutuvaan oppiin kuin yhteiskunnan ytimeen ja perustukseen liittyvään ulottuvuuteen. Puolustuminen taas liittyy haluun karsia yhteiskunnan väkivaltaa ja sortoa tiettyjä yksittäisiä ryhmiä kohtaan, joka on samalla yhteiskunnan väkivallan ja sorron karsimista kokonaisuudessaan.

Räsänen painottaa tekstissä moneen otteeseen, että homoseksuaalisuus on poikkeama ja psykoseksuaalisen kehityksen häiriö (tästä myöhemmin lisää) eikä yhteiskunnan tule mennä ”poikkeusten” vaan ”normaalin/normien” mukaaan. Avioliitto on Räsäsen mukaan olemukseltaan ja luomisjärjestykseltään aikuisen miehen ja naisen välinen liitto. Avioliitto ei ole kristilinen keksintö vaan on ollut monissa paikoissa olemassa ennen kristinuskon saapumista (esim. Suomessa). Avioliitolla on monia julkisia, yhteiskunnallisia ja laillisia ulottuvuuksia, joten on ymmärrettävää, että avioliiton näihin ulottuvuuksiin liittyvät piirteet elävät ajanmukana, mukaillen jonkin verran yhteiskunnallisia muutoksia. Homoseksuaalisuudesta ja muista poikkeamista uupuu mahdollisuus yhteisiin lapsiin, samoin kuin Räsäsen mukaan miehen ja naisen erilaisuudesta nouseva jännite. Voimme toki todeta heteroseksuaalisuuden olevan biologinen normi ja muun muassa homoseksuaalisuuden olevan poikkeama tästä normista, mutta sillä ei ole mitään merkitystä monenkaan asian kanssa, joka yhdistetään homoseksuaalisuuteen ja heteroseksuaalisuuteen. Muutenkaan emme voi paljoakaan johtaa tällaisista ”normaaleista”. Emme siis voi johtaa moraalisesti siitä mikä on yleistä, sitä miten asioiden tulisi olla. Tätä ”yleinen on parempi kuin harvinaisempi” ohjetta seuraten älyllinen keskinkertaisuus olisi parempi kuin älyllinen korkeatasoisuus. Samoin fyysinen huippukunto olisi huonompi asia kuin fyysinen huono kunto jne. Yhteiskuntamme on myös täynnä asioita, joista on tehty normaaleja vaikka ne eivät biologisesti tällaisia ole. Esimerkiksi Suomessa täysi-ikäisyyden rajaksi on päätetty kahdeksantoistavuotta. Mihin tämä perustuu? Biologisesti ihminen on täysi-ikäinen eli sukukypsä huomattavasti aiemmin ja henkisesti moni ei ole koskaan täysi-ikäinen (riippuen miten tämä määritellään). Vaikkakaan ei suoranaisesti biologisia tekijöitä, mutta normaalia ei ole myöskään länsimaisen kulttuurin lääkekeskeisyys, fyysinen passiivisuus ja jatkuva ärsyketulva, muutama epänormaali ja epäterve asia mainitakseni. Nämä ovat haitallisia asioita jo tutkitusti, kun taas Räsäsen väitteet homoseksuaalisuuden haitallisuudesta eivät perustu muuhun kuin hänen kanssaan samalla tavalla ajattelevien uskonnollisten fundamentalistien oppeihin (jotka ovat alkukantaisten kulttuurien muinaisista kirjoituksista johdettu). Myös epänormaalia on yhteiskuntamme huumausainepolitiikka, jossa täysin jollain muilla kuin järkiperustein osa päihdyttävistä aineista on laillisia ja osa ei. Näitä älyvapaita yhteiskuntasopimuksia voisi lopulta löytää paljonkin, mutta nämä muutama riittänee tähän yhteyteen. Huomion arvoista on myös se asia, joka usein unohtuu suomalaisilta kristityiltä, että luterilaisia on maailman väestöstä noin prosentti. Luterilaisuus on siis maailman mittapuulla pienehkö uskonnollinen lahko. Räsänen itse edustaa siis näin uskonnollisilta näkemyksiltään poikkeavaa ajattelua. Luterilaisuus on maailman mittakaavassa epänormaalia kristillisyyttä. Luther kääntyisi myös haudassaan kuullessaan hänen nimeään käytettävän kristillisyyden yhteydessä, sillä hän ei halunnut luoda uutta kirkkoa ja uskontoa vaan puhdistaa vain pois turhat lisäykset vanhasta (kuten anekauppa).

PERHEARVOJEN MURROS

Avioliittoa ja perhettä koskeva lainsäädäntö ei ole koskaan arvoneutraalia, sillä se on sidottu vahvasti yhteiskunnallisiin arvoihin, joille yhteiskunta perustuu ja, joiden pohjalta yhteiskuntaa halutaan rakentaa, toteaa Räsänen, ja jatkaa, että emme hyväksy myöskään moniavioisuutta, lähisukulaisten avioliittoja tai lapsiavioliittoja. Nämä kaikki edellä mainitut ”liittojen muodot” ovat keskenään hyvin erilaisia ja eri perustein kiellettyjä. Näitä ei voi niputtaa samaan muuta kuin ymmärryksen puutteesta johtuen. Lähisukulaisten liittojen kiellon syy on sekä sisäsiittoisuudesssa, joka lisää sairaalloisuutta, että niin sanotussa Westermarck-ilmiössä, jonka mukaisesti lähisukulaiset eivät tunne sukupuolista vetoa kasvukumppaneihinsa. Näillä on myös mahdollisesti keskinäinen luonnollinen yhteytensä. Lapsiavioliitot on ilmiselvästä syystä kiellettyjä, koska lapset eivät ole sukukypsiä aikuisia, jotka kykenevät tekemään omat kypsät päätöksensä. Monogamian kielto juontuu kristinuskossa Mooseksen lakien pohjalta. Raamatussakin tosin esiintyy hyväksyttävästi monogamiaa muuna muassa Jaakobilla, jolla olis kaksi vaimoa ja kaksi jalkavaimoa. Mitkä mahtavat tänä päivänä olla esteet monogamialla? Miksi aikuiset ihmiset eivät saa päättää omista ihmissuhteistaan tässä mielessä? Tämän jätän lukijan itsensä pohdittavaksi.

Räsäsen mukaan perhe, jossa on isä ja äiti, on yhteiskuntamme tärkein yksikkö ja avioliitto on Räsäsen mukaan turvallisin malli perheen yhteiseloon. Koska Räsäsen ei huonon tapansa mukaisesti anna mitään lähteitä ajatuksilleen, voimme vain arvailla mihin edellä oletettu väittämä perustuu. Luulen, että tämäkään väite ei perustu muuhun kuin Räsäsen omaan haluun siitä, miten hän haluaisi asian olevan. Onko miehen ja naisen välisessä avioliitossa vähemmän väkivaltaa kuin muunlaisissa yhteiselon muodoissa? Yhteiskuntamme tärkein yksikkö on hyvinvoiva yksilö. Hyvinvoivista yksilöistä koostuu hyvinvoiva perhe. Avioliitolla ei ole mitään suoranaista tekemistä hyvinvoivan perheen kanssa.

Seksuaalinen vapaus on Räsäsen mukaan vähentänyt sitoutumista parisuhteeseen ja tästä erityisesti lapset ovat joutuneet kärsimään. Tästä olen Räsäsen kanssa osittain samaa mieltä. Lapset kärsivät siitä, kun vanhemmat eivät sitoudu parisuhteeseen. Sitoutumisen puute on kuitenkin tässä se asian ydinongelma, ei seksuaalinen vapaus itsessään. Seksuaalisuuden patoaminen on varmasti suurempi ongelma kuin terve seksuaalinen vapaus.

Avioliittojen aseman heikentäminen ei Räsäsen mielestä kuitenkaan ole metodi, jolla perheiden hyvinvointia korjataan. Miten avioliiton asema heikkenee siitä, että se sallitaan samaa sukupuolta olevien välille? Jos tällainen sukupuolinen syrjintä vahvistaa Räsäsen mielestä avioliiton asemaan, niin vahvistaisiko sitä entisestään esimerkiksi etninen syrjintä? Ikään perustuva syrjintä? Olisiko kyse todella vahvasta avioliitosta, jos se hyväksyttäisiin vain aktiivisille kirkossa käyville vaaleaihoisille suomalaisille, jotka äänestävät kristillisdemokraatteja?

Räsänen on päätynyt siihen, että homoseksuaalisuuden lisääntyminen on hyvin mahdollista, jos se lainsäädännön kautta nostetaan heteroseksuaalisen avioliiton rinnalle. Samalla Räsänen pitää erikoisena väitettä, että ympäröivällä kulttuurilla ei olisi mitään tekemistä homoseksuaalisuuden esiintymiselle. Ensinnäkin, kukaan tuskin muuttuu heteroseksuaalista homoseksuaaliksi, jos tästä tulee sallittavampaa. Tällainen näkemys kertoo lähinnä siitä, että väitteen esittäjä pitää seksuaalisuutta ulkoapäin vaikutettavana asiana, jota voi muutella. Herää kysymys onko Räsänen itse bi-seksuaali, joka kieltää tämän itseltään? Tai jopa homoseksuaali, joka lapsesta asti kristillisen fundamentalistisanoman aivopesemänä ei pysty tätä suuntautumistaan hyväksymään ja myöntämään, sillä se tuhoaisi koko hänen oman jäykän kristityn identiteettinsä? Avioliitto myöskään tuskin suurelle osalle ihmisistä on niin houkutteleva ja mullistavan hieno asia, että voi vaikka ”kääntyä homoseksuaaliksi” päästäkseen naimisiin, jos heteroliitto ei onnistu. En tiedä heittäytyykö Räsänen tarkoituksella tyhmäksi mainitessaan homoseksuaalisuuden esiintyminen ja kulttuurin yhteyden? Tottakai homoseksuaalinen julkinen näkyminen eli esiintyminen on pienempää maissa, jossa siitä seuraa vakava ranagaistus kuten vankeus tai kuolema, verrattuna maihin, jossa on henkisesti vapaampi ja sallivampi ilmapiiri. Suomessa myös vähenisi radikaalisti lenkkeily ja pyöräily, jos näistä alettaisiin sakottamaan. Tämä ei silti tarkoittaisi, että Suomessa olisi vähemmän ihmisiä, jotka haluavat liikkua ja pitää terveyttään yllä kuin muualla. Jos ei edeltävä esimerkki jollekin auennut, niin asian pointti on, että kieltämällä ja rankaisemalla jostain toiminnasta, sen esiintyvyys vähenee. Seksuaalisen suuntautumisen suhteen kyseessä on kuitenkin näiden ulkoisten ”merkkien” ja toiminnan väheneminen kuin itse homoseksuaalisuuden, jos kyseessä on ihmiselle luontainen seksuaalinen suuntautuminen. Kieltämällä tällaiset jonkin ihmisen persoonaan, identiteettiin ja olemisen ytimeen osuvat asiat, tuemme sortoa ja yksilöiden pahoinvointia samalla ylläpitäen järjestelmää, joka saa voimansa heikompiaan alistamalla. Tässä yhteydessä voidaan puhua patriarkaatista, ja tätähän kristinusko on aina jossain määrin tukenut ja edustanut. Kristinuskon historiaa hiemankaan tuntevat tietävät, että se on ollut aina enemmän tai vähemmän sorron ja vallankäytön väline.

LASTEN JA NUORTEN ASENNEKASVATUS

Räsänen toteaa tekstissään, että mitä varhaisemmassa vaiheessa nuorella on homoseksuaalisia kokemuksia, sitä vaikeampaa on tutkimusten mukaan (mitäköhän nämä tutkimukset ovat? Sitä ei Räsänen missään välissä tuo ilmi) päästä tästä taipumuksesta irti. Ei ole mitenkään yllättävää, että Räsänen ei huomioi sitä ilmiselvää vaihtoehtoa, että nämä varhaiset homoseksuaaliset kokemukset voivat olla merkki siitä, että henkilö on homoseksuaali, jolla tämä ”taipumus” on vahvempi kuin esimerkiksi bi-seksuaalilla voi olla.

Seksuaalikasvatuksen taso ja siinä painotettu seksuaalinen vastuu rajoittuu kondomin käyttöön ja tästä on unohdettu arvot kuten avioliitto, uskollisuus ja sitoutuminen, Räsänen toteaa. En osaa sano mikä on seksuaalikasvatuksen taso tällä hetkellä, mutta seksuaalikasvatuksen ei tulisikaan olla kristinuskon tai muun ideologian arvojen levittämisväline, vaan keskittyä terveeseen seksuaalisuuteen, joka pohjaa tämän hetken tutkimustuloksiin ja tältä pohjalta nousevaan ymmärrykseen. Esimerkiksi sillä onko henkilö aviosuhteessa, avosuhteessa vai jossain muussa, ei ole mitään tekemistä seksuaalisuuden kanssa. Vaikka uskollisuus ja sitoutuminen ovat erittäin hyviä arvoja kaikissa asioissa, ei vain parisuhteessa, näitä tärkeämpää olisi seksuaalisuuden yhteydessä painottaa vastuuta omasta toiminnasta ja sen seurauksista.

HOMOSEKSUAALISUUS SYNNYNNÄISTÄ

Nyt päästään Räsäsen kirjoituksessa mielenkiintoiseen osuuteen. Onko homoseksuaalisuus synnynnäistä? Aiemmasta voidaan jo päätellä Räsäsen kanta asiaan, mutta katsotaan mitä hän aiheesta kirjoittaa. Alkuun hän toteaa, että perimmältää on kysymys siitä onko homoseksuaalisuus neutraali olotila vai negatiivinen kehityshäiriö ihmisen itsensä kannalta. Tässä on hyvä heti huomata Räsäsen kysymyksen muotoilu. Homoseksuaalisuus ilmaistaan joko neutraalina tai negatiivisena (ei positiivisena). Samoin mahdollinen homoseksuaalisuus on neutraalina olotila ja negatiivisena kehityshäiriö. Räsänen myös lisää kysymyksen loppuun ”ihmisen itsensä kannalta”. Tämän jälkeen Räsänen lisää, että jos kyseessä on negatiivinen kehityshäiriö, on homoseksuaalien ”oikeuksien” puolustaminen näiden henkilöiden vahingoittamista edelleen. Mietin, että eikö nimenomaan kehityshäiriön kyseessä ollessa näiden ihmisten elämää tulisi helpottaa huomioimalla tämä ”kehityshäiriö” eikä kieltämällä se ja rajaamalla kyseisten henkilöiden oikeuksia? Jos ihmisellä yleensäkin on jokin kehityshäiriö niin onko heidän ”oikeuksiensa” puolustaminen heidän vahingoittamistaan?

Räsänen tuo ilmi, että lääketieteellisissä tutkimuksissaa ei ole saatu mitään todisteita, että homoseksuaalisuus olisi geneettistä, periytyvää tai synnynnäistä. Tällaisiin väitteisiin on vaikeaa ottaa kantaa jo sen takia, että Räsänen vastoin hyvän kirjoittamisen sääntöjä, ei missään kohdin anna lähteitä näille ”tieteellisille” ja ”tutkimukselliselle” väitteilleen. Samoin Räsänen kirjoittaa – taaskaan ilman mitään lähdeviittausta – että seksuaalisesti hyväksikäytettyjen lasten riski kehittyä homoseksuaaleiksi on suurempi kuin lasten, jotka eivät ole kohdanneet tällaista. Räsänen myös kertoo, että homoseksuaalisuuden taustalta voidaan löytää varhaislapsuuden ja murrosiän psykoseksuaaliseen kehitykseen liittyviä häiriöitä.

Edellä todetun sijaan on Räsäsen mukaan kuitenkin vastaansanomattomasti tieteellisesti todistettu, että homoseksuaalisuus on psykoseksuaalisen kehityksen häiriö. Tämän väitteen vastustaminen – ja väitäminen, että homoseksuaalisuus on luonnollinen ja terve seksuaalisuuden variaatio – on perhetaustatutkimuksen tulosten mitätöintiä ja tieteellisten faktojen vastaista. Tällaiset väitteet ovat seurausta vain homoaktivistien painostuksesta, jolla he saisivat poliittisia tavoitteitaan läpi. Räsänen johtaa omat väitteensä ja asenteensta Raamatusta ja mystisistä lähteistä, joita hän ei nimeä ja kutsuu tällaista asennetta tieteellisiksi faktoiksi.

Seksuaalisen orientaation muutos on mahdollinen, Räsänen toteaa. Hän perustaa tämän käsityksensä muun muassa siihen, että suuri osa lesboista on aiemmin elänyt heteroseksuaalisissa suhteissa. Jos taipumus voi muuttua heteroseksuaalisuudesta homoseksuaalisuudeksi niin miksei myös toisin päin? Räsänen järkeilee edellä mainitusti. Seksuaalisen identiteetin eheytyminen kohti normaalia heteroseksuaalista tunne-elämää on vain ihmisen omasta motivaatiosta ja hoitoon halukkuudesta kiinni. Taas kerran herää kysymys, että eikö Räsänen oikeasti ymmärrä vai välttääkö hän tarkoituksella mainitsemasta sitä ilmiselvää vaihtoehtoa, että nämä heteroseksuaalisessa suhteessa aiemmin eläneet ja nykyään lesbosuhteessa elävät ovat todennäköisesti seksuaaliselta suuntautumiseltaan bi-seksuaaleja (suuntautuminen, jonka uskoisin olevan yleisempi kuin homoseksuaalinen suuntautuminen). Toinen mahdollisuus (joka ei sulje tuota bi-seksuaalisuuttakaan pois) on yhteiskunnan painostus, jossa Räsäsen kaltaiset jumala-auktoriteetiksi itsensä kohottavat ihmiset vainoavat yhteiskunnallisesta ”normista” poikkeavia henkilöitä, josta seuraa juuri vääränlaisia itsensä pakottamisia muottiin, johon ei lopulta sopeudu vaikka yrittäisi. Ehkä ilman tätä yhteiskunnallista painostusta heterosuhteeseen olisi moni homoseksuaalin ja heteroseksuaalin pahoinvoiva väkinäinen suhde jäänyt kokeilematta ja molemmat säästyneet psykologisesti kuormittavalta ja pahimmassa tapauksessa vahingoittavalta parisuhteelta. Kyseessä ei siis ole – niin kuin Räsänen ajattelee – heteroseksuaalin kääntyminen homoseksuaaliksi vaan bi-seksuaalisesti suuntautunut henkilö tai homoseksuaali, joka mahdollisesti yhteiskunnan painostuksesta on kieltänyt itsensä ja yrittänyt sopeutua sopeutumattomaan. Näin ei myöskään ole mahdollista kääntää ihmistä homoseksuaalista heteroseksuaaliksi. Räsänen voi esittää itselleen rehellisen kysymyksen, että voisiko hänet kääntää heteroseksuaalista (olettaen, että hän on heteroseksuaali) homoseksuaaliksi? Räsäsen jutut kuulostavat siltä, että hän todella uskoo tähän. Ehkä hän kokee tämän asian itse niin vahvasti ja juuri sen takia pelkää homoseksuaalisuutta? Ehkä Räsäsen pelko todella on omakohtainen? Hän pelkää homoseksuaalisuuden hyväksyttävyyden ja normalisoimisen lisääntymisen johtavan siihen, että hän löytää itsensä lesbosuhteessa naiseen ja näin hänen kristillinen perheidyllinsä murenee. Samalla hänen lapsensa mallioppivat tämän käytöksen ja alkavat holtittomasti kokeilla homoseksuaalisia suhteita ja ennen pitkää koko Räsäsen lähipiiri harjoittaa homoseksuaalisuutta kuin eläisivät viimeistä päivää Sodomassa.

Räsänen kokee tarpeelliseksi tuoda täysin asiaan littymättömästi ilmi myös sen, että SETA (seksuaalisten vähemmistöjen tasa-arvoa ajava järjestö) ei edusta kaikkia homoseksuaaleja ja osa homoseksuaaleista kokee SETAn ideologian vieraaksi ja sen sijaan monet ovat saaneet apua sielunhoidon ja terapian avulla tapahtuneen seksuaalisen eheytymisen kautta. Tämä SETAn maininta irrallisena ja negatiivisessa mielessä ei ole muuta kuin yritys mustamaalata kyseistä järjestöä ja mainostaa sielunhoidoksi kutsuttua kristillistä psykoterapiaa.

HOMOSEKSUAALIN OIKEUS RAKASTAA

Ongelma ei Räsäsen mukaan ole siinä, että homoseksuaalit eivät kykenisi rakastamaan siinä missä heteroseksuaalisestikin suuntautuneet. Lähimmäisen rakkaus kuuluu kaikille ja tulisi ilmetä myös samaa sukupuolta olevien kesken. Ongelma on homosuhteeseen ja avioliittoon kuuluva ihmisten välinen seksisuhde. Räsäsen mukaan homoseksuaalisten ihmisten kehityksessä voidaan usein nähdä jo aikaisessa vaiheessa vieraantumista omalle sukupuolelleen. Tämän vuoksi henkilö etsii sukupuolensa vieraalta tuntuvaa mysteeriä toisesta samaa sukupuolta olevasta. Tässä kohtaa olisi paikallaan pohtia mikä ero on sukupuolella ja sukupuoliroolilla. Jätän tämänkin lukijan harteille ja siirryn eteen päin.

HETEROGEENINEN HOMOKULTTUURI

Räsäsen mukaan homoseksuaalisuuden harjoittaminen on vahingollista myös pysyvässä parisuhteessa. Se on Räsäsen mukaan vahingollista itselle, kumppanille sekä jopa näiden läheisille. Väitän itse, että vahingoittavaa on parisuhde, jossa kahden (tai useamman) henkisesti kypsän henkilön keskinäinen rakkauden ja välittämisen sijaan ilmenee henkisesti kypsymättömien ihmisten keskinäistä vallankäyttöä, väkivaltaa ja itsekkyyttä. Seksuaalisella suuntautumisella ei ole mitään tekemistä asian kanssa.

HOMOLIITOT IHMISOIKEUSKYSYMYS?

Räsäsen mukaan homoliittojen virallistaminen on arvokysymys, ei ihmisoikeuskysymys, sillä ihmisoikeusnäkökulma edellyttää jokaisen ihmisen kohtelemista samanarvoisena kansalaisena riippumatta seksuaalisesta suuntautumisesta. Ihmisoikeusnäkökulma ei siis vaadi samaa sukupuolta olevien avioliittoja. Avioliitto tuo mukanaan erilaisia yhteiskunnallisia oikeuksia ja velvoitteita, joten avioliitto tulisi olla kaikkien aikuisten kansalaisten oikeus. Eri asia on taas kirkossa suoritettu vihkiminen, joka kuuluu kirkon jäsenille. Olisiko hyvä, että kirkkojäsenyys kiellettäisiin muilta kuin heteroseksuaaleilta? Ehkä Räsänen tätä haluaisikin, mutta ei uskalla ääneen sanoa?

Kristillinen näkemys Räsäsen mukaan näkee kaikki ihmiset tasavertaisina ja yhtä arvokkaina riippumatta seksuaalisesta suuntautumisesta. Tämä tasavertaisuus ei kuitenkaan ulotu tekojen alueelle ja erilaiset tavat toteuttaa seksuaalisuutta eivät kuitenkaan ole tasavertaisia keskenään. Seksuaalisuus on osa ihmistä ja hänen ydinpersoonallisuuttaan. Seksuaalisuutensa ilmentämisen kieltäminen on ihmisen oman persoonallisuutensa ja tämän ihmisyyden kieltämistä. Mielestäni Räsäsen tapa toteuttaa omaa seksuaalisuuttaan ei ole tasaveroinen terveen seksuaalisuuden kanssa ja viittaa padottuun homoseksuaaliseen haluun.

HOMOPARIEN ADOPTIO-OIKEUS?

Ei ole mitenkään odottomatonta ja yllättävää, että Räsänen vastustaa homoparien adoptio-oikeutta. Räsänen kirjoittaa, että lesboparien tai yksinäisten naisten lapsettomuus ei ole sairaus, vaan luonnollinen olotila. Tämän vuoksi hän ei näe perustelluksi lapsettomuuden hoitoon tarkoitetun lääketieteellisen avun käyttämistä edellä mainituissa tilanteissa. Tämä peruste on mielestäni typeryyden huipentumaa. Eikö juuri heteroparien lapsettomuus, jossa selkeästi ei saada luonnollisin keinoin jälkikasvua aikaan ole luonnollista? Eikö juuri kykynemättömyys saada jälkikasvua näin ”luonnollisella tavalla” ole merkki siitä, että sitä ei ehkä sitten tulisikaan saada (johtuen henkilöiden biologiasta)? Miksi siis luonnollisesti (biologisesti) lisääntymiskyvyttömille heteroille tällainen lapsettomuushoito sallittaisiin ja luonnollisesti (biologisesti) lisääntymiskykyiselle lesbolle ei? Toiseksi voidaan kysyä, että mikä kaikki muu on ”luonnollista olotilaa”, jota nykyään avustetaan lääketieteellisesti? On aivan luonnollista, että ihmisillä on elintapojensa vuoksi monia sairauksia, kuten kakkostyypin diabetes, nivelkulumia jne. eikö näitä tulisi hoitaa lääketieteellisesti?

Räsäsen mukaan sukupuolineutraalivanhemmuus ei korvaa luomisjärjestyksen mukaista äitiyttä ja isyyttä. Tällainen väite on pitkälti täysin tyhjä, jos sitä ei millään tavalla perustella tai avata enempää. Väite ei ole tieteellinen, tutkittu tai edes millään tasolla perusteltu. Se on vain yksi uskonnollisen fundamentalistin lausuma, omiin mielipiteisiin liittyvä toteamus. Voin tähän sanoa vastaavasti sen enempää perustelematta tai avaamatta asiaa, että Räsäsen mielipide luomisjärjestyksen mukaisesta äitiydestä ja isyydestä on täysin korvattavissa sukupuolineutraalilla vanhemmuudella. Ei tarvitse millään tavalla perustella, että miltei kaikki vanhemmuuden mallit ovat Räsäsen luomisjärjestysvisiota parempia malleja.

Lapsen saaminen ei ole naisen tai miehen ihmisoikeus, mutta jokaisella lapsella tulisi olla oikeus omassa arjessaan molempiin vanhempiin, isään ja äitiin. Edellä mainitusta Räsäsen mielipiteestä seuraa se, että aiemmin mainittua lapsettomuushoitoa ei ole perusteltua antaa ainakaan ihmisoikeuksia ajatellen kenellekään (ja miksi lapsettomuushoitoa yleensäkään pitäisi antaa kenellekään?). Samoin yksinhuoltajille pitäisi kai tehdä jotain, koska he mahdollisesti rikkovat lapsen oikeuksia Räsäsen mielestä? Väitän itse, että lapsella tulisi olla oikeus väkivallattomaan lapsuuteen sen sijaan, että keskitytään siihen onko hänellä sekä mies- että naissukupuolinen vanhempi. Väkivaltainen vanhempi aiheuttaa paljon enemmän ongelmia kuin yksi välittävä vanhempi.

Kehittymisestä kuluttamiseen ja takaisin

Vastaa

Usein kuullaan puhuttavan ihmisten kulutustottumuksista ja ihmisistä kuluttajina. Modernin länsimaisen kulutusyhteiskuntamme jäsen on ensisijaisesti kuluttaja, jonka tehtävä on nimensä mukaisesti kuluttaa. Mistä tämä pakkomielle kuluttamiseen ja loputtomaan taloudelliseen kasvuun on saanut alkunsa? On myös hyvä kysymys, että mihin perustuu idea siitä, että loputon taloudellinen kasvu olisi mitenkään mahdollista? Tämä idea sotii jo aivan perustavaa loogista ajatteluamme vastaan. Rajallisella alueella – joka planeettamme on – kasvu ei voi olla loputonta. Rajallinen ei voi kasvaa rajattomasti, loputtomasti. Joskus kasvun on käännyttävä laskuun, jos kasvu ei voi olla loputonta. Tämä kysymys jatkuvan taloudellisen kasvun idean perimmäisistä syistä jääköön silti toiseen kirjoitukseen. Tämä teksti keskittyy sen sijaan kuluttamiseen. Linkki näillä kahdella edellä mainituista – kuluttaminen ja loputon kasvu – on toki jo siinä, että toteuttaessamme ideaa loputtomasta taloudellisesta kasvusta rajallisella alueella, on se tätä aluetta kuluttavaa, sillä kulutus on nimensä mukaisesti tuhoamista. Kuluttaa on verbi sanasta kulua, joka tarkoittaa jonkin asian hiljaista hajoamista, tuhoutumista. Sana kulua tarkoittaa myös jonkin vähentymistä tai jostakin pois siirtymistä.

Ei siis ole mikään salaisuus, että kulutusyhteiskunta on tuhoava yhteiskunta ja ihmisen sen yksikkömuotona, kuluttajana on tuhoaja. Vaikka jo sana itsessään viittaa johonkin negatiiviseen, ei sitä silti osata nähdä suurien massojen kannalta välttämättä huonona. Kuluttamista ja siihen perustuvaa yhteiskuntamallia ei suuri osa näe huonona silti, vaikka sen tuhoavat merkit ovat koko ajan näkyvämmät, eikä tällaista kuluttamisen kulttia tue mikään kahta ajatusaskelta pidemmälle viety pohdinta. Kuluttamisen puolustaminen perustuukin silkkaan ajattelemattomuuteen ja kyvyttömyyteen nähdä ajallisesti pidemmälle, samoin kuin kyvyttömyyteen nähdä alueellisesti laajemmalle.

Mistä siis kumpuaa tällainen uskonnollinen kuluttajuus sen lisäksi, että syynä on silkka ymmärryksen puute eli suoremmin ilmaistuna tyhmyys? Yksi suuri tekijä – kuten kaikessa pahassa (merkityksessä huono) – on taustalla ihmisen vieraantuminen itsestään ja luonnollisuudesta.

Kulutusyhteiskunta onkin nähtävissä terveen luonnollisuuden ja elämän vastakohtana, sillä kulutusyhteiskunta perustuu liialliseen käyttöön, kasvuun ja kulutukseen, levon, terveen kasvun ja palautumisen kustannuksella. Näin toimii myös syöpä. Se kasvaa liialti, kuluttaa liikaa ja käyttää kehoa liikaa. Kulutusyhteiskunta on syöpä maailman rakenteessa ja kuluttajat yksikköinä ovat tämän syövän syöpäsoluja.

Ihmisen vieraantuessa itsestään tulee hän koko ajan sokeammaksi ja kuurommaksi omille sisäisille ja kollektiivisesti inhimillisille viesteille. Terve keho haluaa liikkua ja vahvistua, terve tajunta haluaa oppia, ymmärtää, laajentua ja syventyä. Lapsille nämä kaikki ovat luonnollisia toimintoja – tosin nykyään nuoremmat ja yhä nuoremmat vieraantuvat siitä, mikä on tervettä ja luonnollista, koska he altistuvat kaikelle tätä prosessia kierouttaville viesteille entistä nuorempina, samalla kuin nämä myrkyllisyydet ovat ottaneet yhä moninaisempia muotoja.

Kun ihminen ei enää ymmärrä kuunnella sitä sisäistä ääntä, joka ohjaa häntä kehittymiseen eli jatkuvaan uusien tietojen ja taitojen omaksumiseen ja harjoitteluun, alkaa hän kerryttää näiden sijaan omaisuutta. Sisäisten ja tärkeiden, ensisijaisten kehittämisen kohteiden sijaan alkaa ihminen kasvattaa toissijaista korviketta. Yksilöllisen laadun sijaan alkaa ihminen kerryttää persoonatonta massaa, määrää. Kasvun ja kehittämisen sijaan ihminen alkaa kuluttaa ja tuhota. Persoonallisesta yksilöstä muodostuu hiljalleen persoonaton kuluttaja. Tästä itsestä toissijaiseen, ihmisyydestä tavaraan, henkisestä subjektiudesta hengettömiin objekteihin harhautumisesta on tullut valtavirtaa ja menestymisen mittarina pidetään ”omistuksessa” olevan materian määrää eikä ihmisen ymmärryksen ja taitojen tasoa.

Jokainen meistä ”kuluttaa” eikä kirjoituksen tarkoitus ole mustavalkoisesti ylistää ja puolustaa näkemystä täydestä kuluttamattomuudesta ja tuomita kaikki kuluttamiseen viittaavakin. Edellä mainitun sijaan tarkoitus on tuoda ilmi, kuinka kieroutuneille urille ihmiskunnan toiminta on ajautunut. Suunnan pitäisi olla kulutuksen minimointi, ei sen lisääminen ja maksimointi. Suunnan tulisi olla ymmärryksen, tiedon ja taitojen omaksuminen, opiskelu ja oppiminen, ei rahan ja materiaalin kerääminen.

..10/11..